Buddhan kuolema.
Kun eivät idän eikä lännen pyhät kirjat ja historiat kerro mitään
Buddhan elämän viimeisten vuosien tapahtumista, ei niistä käy
mitään varmaa sanominen. Luultavasti hän entiseen tapaansa kulki
saarnamatkoilla ja väliajoilla vietti hiljaista elämää. Kerron nyt
ylimalkaan Indian tilasta ennen Buddhan kuolemaa.
43 vuoden paikoilla Buddhan heräämisestä esiintyi Magadhassa
Daibodatta-niminen harhaopettaja, joka uljuuteensa luottaen suunnitteli
mullistuksia ja vietteli perintöruhtinas Adsjaatasjatorin isänsä,
Pinpisaaran, murhaamaan, äitinsä vangitsemaan, Buddhaa vahingoittamaan
ja hänen oppilaitaan ryöstämään. Kun Pinpisaara, kuten edellisessä
luvussa jo kerrottu on, oli mahtavin buddhan-opin suojelija, niin oli
hänen kuolemansa tämän opin leviämiseen nähden suuri vahinko. Mutta kun
Adsjaatasjator huomasi, että kansan sydän oli lujasti buddhan-oppiin
kiintynyt, niin ettei Daibodattan uutta oppia ensinkään voitu toimeen
panna, niin kääntyi hän ennen pitkää toistamiseen buddhan-oppiin,
joten se taas pääsi Magadhassa kukoistukseensa. Käyttäen hyväkseen
isänsä hankkimaa mahtia, valloitti Adsjaatasjator naapurivaltiot,
hävitti Buddhan kotimaan, Kapilan, voitti Siraavastin, jossa
Gionsjoodsja sijaitsi, ja pääsi vihdoin keski-Indian liittoruhtinaaksi.
Buddhan-oppiin nähden oli hän enemmän suojelijan asemassa. Buddhan
kuoleman jälkeen hän paljon toimi “Kolmen kokoelman” keräämiseksi.
Mutta siitä lähtien oli keski-India kauvan rauhattomuuden tilassa.
Saarnaaminen oli sentähden vaikeata. Buddhan oppilaat hajaantuvat
kaikkialle. Asuinpaikoillaan he vain tovereita hankkien oppiansa
levittivät. Buddha myöskin huomasi ajanluonteen sopimattomuuden ja
lakkasi saarnamatkoistansa. Gionsjoodsjan ja Rjoodsju-vuoren väliä
kulkien hän saarnasi vain oppilailleen.
Kun näin syys ja kevät, kylmä ja kuuma aika vielä muutaman kerran
olivat vaihdelleet, niin läheni Buddhan kuolon hetki. Nyt lepäsi
kahdeksankymmenen vuoden iän paino hänen hartioillansa, ja ruumiinsa
rupesi vähitellen sen raskautta huomaamaan. Nuorena oli hän linnasta
lähtenyt, metsiin vetäytynyt ja kolme kymmentä tietä aiheutettuansa jo
viisi kymmentä vuotta saarnamatkaelämää viettänyt eikä ollut päivääkään
toimettomana kuluttanut. Nyt seurasi koko India hänen oppiansa. Hänen
mailmanpelastustehtävänsä oli juuri täyttymäisillään. Sopinee siis
sanoa, ettei ollut Buddhan häviämistä nuriseminen.
Kun Buddha tunsi loppunsa lähenevän, meni hän oppilainensa
Piranijavaane-virran rannalle sjarasoo-puitten varjossa lepäämään ja
käski Anandan valmistamaan itsellensä vuoteen, päänalainen pohjoista
kohti. Ananda oli yksi Buddhan etevimmistä oppilaista. Tätä ennen
olivat Sjaariputra ja kolme Kaadsjaabaa jo kuolleet.
Vuoteella leväten kutsui Buddha oppilaansa kokoon ja ilmoitti loppunsa
lähenevän. Oppilaat kaikki itkien sanoivat: “Oi kenenkä nyt Buddhan
sijaan opettajaksi saamme!” Buddha sanoi tähän: “Rakkaat oppilaani,
lakatkaa itkemästä! Olen mailmaan tullut sen pelastaakseni totuuden
julistamalla. Nyt on totuuden valtakunta rakennettu. Pelastustehtäväni
on nyt täytetty. Vaikka nyt milloin hyvänsä lähtenenkin, ei kenelläkään
ole surun syytä. Oppilaani, kaikki muodolliset oliot varmasti
kerran katoavat, kaikki kerääntyvät kerran hajaantuvat, syntyvät
taas kuolevat. Totuus yksin on mailmassa ijäti muuttumatta. Niin on
Kapilan kuninkaan pojan, Siddhaartankin, kuoleminen, mutta Buddha ei
ikänä häviä. Sillä Buddha on totuus. Kun te oppilaani, vaan oppini
säilytätte, niin minä ijäti teidän kanssanne olen”.
“Oppilaani, oppini on minun elämäni. Vaikka ei sairas lääkäriä
näekkään, niin hän lääkkeistä parantuu. Toistamiseen sanon teille: Se,
joka oppiani noudattaa on minun rinnallani. Älkää luulko, että riittää
se, että olette minut nähneet. Ken ei oppiani seuraa, mitä hyötyä
hänellä siitä on, vaikka olisi alati seurassani ollut?”
"Oppilaani, jos teidän joukossanne on joku, joka minun kuolemani
nähdessään sanoo: 'Herra on opettamasta lakannut”, niin ei hän ole
minun seuruettani. Minä nyt ruumiistani eriten vältän mailman vaivat.
Oppini hyväksi olen kaikki elämässä kiertelemisen toiminnat hävittänyt.
Mutta, oppilaani, Buddha on ijäti olemassa! Minun viisikymmenvuotinen
opetukseni ja yhdyskuntani säännöt olkoot nyt opettajananne!'"
“Sanon vielä teille: Kaikki kerääntyen muodostuva vihdoin häviää.
Totuus yksin ijäti muuttumatta pysyy. Totuutta yksinään on teidän
ylevin mielin, eteenpäin samoten etsiminen!”
Ah, tällainen oli Buddhan viimeinen saarna! Suuri mailman vapahtaja
vaipui sjarasoo-puitten alla suureen Nirvanaan jättäen jälkeensä
kahdeksankymmenenvuotiaan, vanhan ruumiinsa. Oppilaat kaikki itkien
huusivat: “Oi, miksi oli Buddhan tuleminen niin myöhäinen, ja miksi
lähtönsä niin pikainen! Oi, onko nyt mailman valo sammunut!” Silloin
taivas jyrisi, maa tärisi, Piranijavaane-virralla puhalteleva syystuuli
alakuloisesti sjarasoo-puitten oksissa suhisi.
Seuraavana päivänä polttivat Marran valtakunnan asujamet Buddhan
oppilasten kanssa hänen ruumiinsa. Ruumissavu peitti auringon ja kuun
valon. Piranijavaane-virran seutu hautautui taivaan kukkien — lumen
alle.