Buddha Udsjagrivassa.
Siihen aikaan asui Magadhan pääkaupungin Udsjagrivan ulkopuolia,
Gadsja-nimisellä vuorella kolme kiduttajaveljestä. Vanhinta kutsuttiin
Urvirvara Kaadsjaabaksi, keskimäistä Nadee Kaadsjaabaksi ja nuorinta
Gajaa Kaadsjaabaksi. Kukin heistä oli laajatietoinen ja hurskas.
Valtakunnan asujamet jumaloitsivat heitä aikansa opettajina. Sangen
paljon tuli heidän luokseen kansaa oppia saamaan. Heidän oppinsa
tarkoitti jumalaisen tulen palvelemista. Siinä oli kohtia, jotka
muistuttivat lännessä sijaitsevan Persian tulenpalvelusoppia. Buddha
päätti matkailunsa aluksi mennä näitä veljeksiä pelastamaan. Hän
nousi yksin vuorelle ja pyysi vanhimmalta Kaadsjaabalta yösijaa.
Kaadsjaaba vastasi: “Minulla on vain yksi tuliluola, ja sekin on pahan
lohikäärmeen asuntona. Ei ole sinulle majaksi sopivaa paikkaa”. Mutta
Buddha ei laannut pyytämästä. Hän meni omalla ehdollansa tuliluolaan
yöksi. Kun yö tuli, näki lohikäärme Buddhan ja vihoissaan puuski
myrkyn savua. Koko luola joutui tulen valtaan. Mutta se ei hiukkaakaan
Buddhan ruumiisen koskenut. Itsestänsä se lopulta sammui. Buddha
istui suorana täydessä tajussa, tavallisen näköisenä. Lohikäärme lie
nyt taipunut ja masentunut Buddhan hyveen voimasta, tuli ja kumarsi
häntä. Kun Kaadsjaaba näki, että luolassa yöllä tuli syttyi, sääli hän,
että Buddha arvaamattansa oli lohikäärmeen tuleen kuollut. Kun hän
aamulla oppilastensa kanssa tuli katsomaan, oli Buddha jo lohikäärmeen
masentaen riissikuppiinsa asettanut. Nyt Kaadsjaaba ihmetteli Buddhan
ääretöntä voimaa, tunsi syvää kunnioitusta ja pyysi saada häneltä
opetusta. Buddha siis osoitti tulenpalvelemisen arvottomuuden ja
hiljalleen selitti neljää opinkappalettansa ja kahdeksaa tietänsä,
jota kuunnellessa kolme Kaadsjaabaa ja viisisataa henkeä heidän
joukkokuntaansa ilonkyyneleihin sulivat ja saivat luvan liittyä häneen.
He heittivät kaikki tulenpalvelus- ja kidutustamineensa veteen, ottivat
kukin sauvan ja ruoka-astian käteensä, seurasivat Buddhaa ja yhdessä
jonossa laskeutuivat vuorelta alas.
Sitten Buddha, Kaadsjaabat ja heidän joukkonsa seurassansa lähti
Udsjagrivaan. Asujamet olivat kyllä jo ennenkin kuulleet Siddhaartan
selkeästä älystä ja vapautumisesta. Mutta kuinka he olisivat voineet
ajatellakaan, että hän olisi ollut Magadhan miljoonien asujanten
kunnioituksen saavuttaneita Kaadsjaabaita etevämpi! Sanoma, että
Buddha Kaadsjaabat oppilainansa tulee Udsjagrivaan, sai koko kaupungin
hälinään. Useat eivät äkkiä tätä sanomaa uskoneet. Vaikka omin silmin
näkivät Buddhan kaupunkiin tullessa Kaadsjaabain kunnioittavasti hänen
jätissään seuraavan, oli vielä monta, jotka pysyivät kahden vaiheilla
siitä, seuraako Buddha Kaadsjaabaita, vaiko Kaadsjaabat Buddhaa.
Buddha kun arvasi kansan ajatukset, kysyi äkkiä Kaadsjaabailta:
“Kaadsjaabat! Miksi olette te tulenpalvelus-oppinne hyljäten minua
seuraamaan ruvenneet?” Kaadsjaabat Buddhan käskyn kuullessaan
laskeutuivat polvilleen ja kätensä yhteen liittäen suuren ihmisjoukon
kuullen tunnustivat: “Syynä siihen, että hylkäsimme tuIenpalveluksen
on se, että se kiihoittaa himoja, lisää tuskia ja pitentää elämässä
kiertelemisen vaivat. Häpeämme syvästi, että olemme tätä väärää
oppia ainoana oikeana pitäneet, monta vuotta itseämme vaivanneet ja
ihmisiä eksyttäneet. Mutta nyt olemme taivaan sallimuksesta Buddhan
kirkkauden nähdä saaneet ja äkkiä ymmärtäneet eilisen tyhmyytemme.
Itsensä kiduttaminen, tulen palveleminen ja uhraaminen on hulluutta.
Tästä lähin tahdomme Buddhan tuoksuvissa askeleissa seuraten pyrkiä
verrattomaan Nirvanaan”.
Ihmiset kuuntelivat hämmästyneinä Kaadsjaabain sanoja ja keskenään
puhellen ja kuiskutellen sanoivat: “Millainen ihminen lieneekään siis
Buddha, joka on saanut meidän jumalina kunnioittamamme Kaadsjaabat
jalkainsa juureen kumartumaan?” Ja koko kaupunki suostui myöntymystään
huudellen Buddhan oppiin.
Magadhan kuningas Pinpisaara kuuli, että Buddha oppinsa muodostaneena
nyt palasi ja meni virkamies-joukon seuraamana häntä vastaan kaupungin
ulkopuolelle, kumartui Buddhan jalkoihin ja onnitteli hänen terveenä
palaamistansa, hylkäsi heti vanhan brahmaopin ja rupesi Buddhan
oppilaaksi. Silloin oli kuningas vasta kahden kymmenen vuotias.
Siitä lähtien oli hän koko mailmassa oloaikansa, muutaman kymmenen
vuotta, alati harras kolmen aarteen seuraaja, suojeli Buddhaa ja hänen
oppilaitansa ja paljon toimi hänen oppinsa levittämiseksi. Siihen
aikaan oli Magadha Indian mahtavin valtakunta ja sivistyksessä toisia
etevämpi. On siis pidettävä erinomaisena onnena, että buddhan-oppi
sai tämän valtijaan suojelusta nauttia. Tältä kannalta katsoen ei
Pinpisaaran ansio buddhan-oppiin nähden suinkaan ole vähempi kuin
jälkimailman Asjoka ja Kanisika kuninkaittenkaan.
Näin Buddha Pinpisaaran suojeluksen saavutettuaan, sen ajan
sivistyksen pesäpaikka, Magadhan valtakunta, pääasemanansa levitti
oppiaan joka taholle. Siihen aikaan lahjoitti eräs Karandaka niminen
oppilas Buddhalle Enwaanan tilan, johon Pinpisaara rakennutti suuren
temppelin, kutsuen Buddhan siihen asumaan. Buddha otti sen toisena tai
kolmantena vuotena heräämisestänsä kesäleponsa aikaiseksi opinsijaksi.
Jälkimailman buddhalaisten bambustotemppeliksi kutsuma paikka on juuri
tämä.
Tähän aikaan oli Magadhassa vielä kaksi brahmaopin lahkokuntaa. Toinen
jumaloitu opettaja oli nimeltään Sjariputra, toinen Maaudogaraputra.
Molemmilla oli päälle parin sadan oppilaan. Kumpikin rakennuttamassaan
temppelissään opettaen nautti yleistä kunnioitusta. Mutta kun he kerran
menivät bambustoon Buddhaa tapaamaan ja siellä saivat kuulla hänen
opetustansa, niin molemmat hänen sulo-oppiinsa kääntyivät ja sittemmin
tulivat Buddhan etevimmiksi oppilaiksi. Myöskin tässä valtakunnassa
elelevä, äveriäs Mahaa Kaadsjaaba, joka nuoruudestansa asti oli
opintoja harrastanut, hyvin pyhät kirjoitukset tunsi, oli hyveiltään
täydellinen ja tarkkaälyinen, kääntyi buddhan-oppiin ja tuli eteväksi
oppilaaksi. Buddha kohteli häntä erityisesti etevinnä kaikista. Eikä
hän väärin arvostellut. Sillä se, joka Buddhan kuoltua tuli suuren
yleis-osaston päämieheksi ja täydensi “kolmen kokoelman” keräämisen,
oli juuri Mahaa Kaadsjaaba. Kun sitäpaitsi aikakauden kuulut miehet
yleensä buddhan-oppiin kääntyivät, niin ei sen julistustoimi enää
työvoimien puutetta kärsinyt.
Kun Magadhan nuoriso kilvan Buddhaa seuraten antautui uskonnon
harjoitukseen, niin ei moni voinut suuttumustansa pidättää. He
ajattelivat: "Jos tätä menoa jatkuu, niin lopulta kaikki virkamiehet
jättävät hallitsijansa, lapset isänsä, vaimot miehensä!” Sentähden
parjasivat he tiellä ruokaa kerjääviä munkkeja sanoen: “Te ja teidän
johtajanne Buddha olette meidän toimeentuloamme estääksenne tähän
maahan tulleet; mutta kuka tunnokas ihminen sellaista oppia seuraisi!"
Kun Buddha tämän kuulla sai, sanoi hän munkeillensa: "Tuommoista
rauhattomuutta saattaa vähän aikaa jatkua. Mutta kun toiste teitä siten
parjataan, niin vastatkaa: 'Buddha on tullut totuuden tietä opettamaan,
että ihmiset sydämensä puhdistaisivat, itsensä voittaisivat,
vanhurskautta harjottaisivat. Kukapa Nirvanan valoa paeten pimeyteen
pyrkisi!'" Vähän päästä jo maan asujamet hänen hyveensä valtikan alle
alistuivat eivätkä enää häntä eikä hänen munkkejansa parjanneet.
Tähän aikaan oli Magadhan naapurivaltiossa Bradsjeenadsjittossa
äveriäs mies nimeltä Anta Pindika. Etäältä huhua Buddhasta kuultuansa,
tuli hän Magadhaan. Siellä nautti hän Buddhan opetusta. Mutta hän
pyysi, että Buddha itse tulisi hänen kotimaahansa kiertämään ja
opetusta jakamaan. Lausuen: “Maani pääkaupunki on Siraavasti. Maa on
hedelmällistä, kansa nauttii hyvää hallitusta; paheksun vaan, ettei
siellä ole sinun kallista oppiasi eläviä olentoja pelastamassa. Pyydän,
salli minun lahjoittaa kaunis seutu ja rakentaa siihen temppeli
sinulle ja oppilaillesi opinjulistuksen alttaripaikaksi! Buddha,
suostu pyyntööni!” Liikutettuna Anta Pindikan lämpimästä rakkaudesta
veljiään kohtaan, suostui Buddha hänen pyyntöönsä ja lähetti ensin
oppilaansa Sjariputran Anta Pindikan seurassa katsomaan paikkaa mihin
Bradsjeenadsjittossa temppeli rakennettaisiin.
Siihen aikaan sattui Buddhan elämässä muistettava tapahtuma: Hän
kohtasi Suttodanan ja Jasudaran.