Buddhan saarna.
Siddhaarta oli nyt tullut Buddhaksi. Hänen taivaalta saamansa
suuri pelastustehtävä oli tästä alkaen vähitellen suoriutuva. Ei
Buddha ollut vain omaa autuuttansa saavuttaakseen totuutta etsimään
ruvennut. Vaimonsa ja poikansa jättäminen, valtaistuimen hylkääminen
ja monivuotinen herkeämätön ahkeroimisensa aiheutui hänen suuresta
rakkaudestaan. Hän tahtoi avata kaikille eläville pelastuksen tien.
Tämä hänen suuri rakkautensa käsitti kaikki aikakaudet ja armon
taivaana peitti koko mailman. Sen suuruus oli ääretön, sen korkeus
mittaamaton. Syynä siihen, että Buddha buddhaksi tuli ja että häntä
kolmentuhannen vuoden päähän ulottuvan opinvirran alkulähteenä
mailmojen jumaloiduksi opettajaksi kunnioitetaan, on pidettävä vain
tätä hänen suurta rakkauttansa. Hänen oma heräämisensä oli hänen
suureen tehtäväänsä nähden vain välikappale. Lopullinen tarkoitus oli
kaikkien elävien pelastus. Ja nyt oli tullut se aika, jolloin hän
rupesi kaikkia eläviä pelastaakseen opinpyöräänsä pyörittämään.
Kaikki pyhyyden ja viisauden opetus on suuren kellon kaltainen.
Kuulijan mukaan on se joko korkeampaa tai yksinkertaisempaa, niinkuin
kellon soittajasta riippuu äänen kovuus tai heikkous. Vanhoista ajoista
alkaen jakaantuvat pyhien viisasten selitykset, mitä tarkkuuden määrään
tulee, asian mukaisiin ja rahvaanomaisiin. Älykkäille, oppineille
annetaan asian vaatima totuuden tarkka selitys; yksinkertaisille,
oppimattomille annetaan rahvaanomaista, heidän käsityskantaansa
mukaantuvaa opetusta. Sillä tämä lienee opin levittämiseksi
välttämätön menettelytapa. Buddha myöskin näin menetteli. Bodaipuun
alla tapahtuneessa heräämisessään käsittämänsä totuus on syvän
syvä, hienon hieno, vaikea sanoa, vaikea käsittää. Jos hän sen
paljaaltansa olisi rahvaalle kertonut, niin olisi se vain naurun ja
pilkan aineeksi joutunut. Siksipä Buddhan aikanansa antama opetus,
niinkuin Konfutsenkin oppilastensa kysymyksiin vastaaminen, aina
mukaantuu kuulijoittensa käsityskykyyn. Myöhemmän ajan buddhalaiset
ovat opetuksen laadun mukaan jakaneet hänen antamansa opetukset,
milloin kahdeksi tieksi, milloin kahdeksi portiksi, milloin kahdeksi,
kolmeksi, neljäksi, viideksi opiksi. Siitä huolimatta ei buddhan-oppia
suinkaan ole kahta lajia, vaan esitys on opetettavien käsityskyvyn
mukaan erilaista. Kun ei tämä kirjanen voi puuttua buddhan-opin
yksityiskohtiin, sanomme tästä vain tämän verran.
Ennenkuin Buddha laajemmalta ryhtyi oppiansa levittämään, tahtoi
hän ensin pelastaa Araara-erakot, kaksi vanhaa opettajaansa, mutta
sai kuulla, että he olivat paikaltansa poistuneet. “Koska niin on,
niin menen opettamaan noita viittä kerjäläishartailijaa, joista
Urwirv-metsässä erosin”, ajatteli hän ja lähti Benaresiin, johon he
olivat muuttaneet.
Tiedämme, kuinka kerjäläishartailijat olivat luulleet, että Buddha oli
langennut mailmaan takaisin, koska hän oli virrassa uinut ja juustoa
syönyt, ja lähtivät yhdessä kidutusmetsästä Benares-maan Murigadaviin
pitkittämään siellä kidutustansa. Kun nyt näkivät Buddhan lähestyvän,
niin puhelivat he keskenään: “Katsokaappa häntä, kuinka on lihava ja
verevä! Mies on mailman tomuhun tahriintunut! Vaikka tuleekin, niin
emme suinkaan häntä entiseen tapaan opettajanamme kohtele. Sillä hän on
valansa rikkonut, kidutuksesta luopunut ja himojen maille palannut”.
Mutta kun Buddha lähemmä tuli, niin herätti hänen majesteetillisen
muotonsa kirkkaus kumminkin heissä entisen kunnioituksen tunteen.
Buddha selitti heille, että kidutuksen kautta on mahdoton vapautumista
saavuttaa. Kun vaan erehdyksestänsä luopuu, niin vaikka sitten
syökin lihaa ja pukeutuu kauniisen pukuun, jättää pyhät kirjoitukset
lukematta, munkeille lahjoja antamatta, ja kylmässä ja kuumassa
nälkää nähden kidutusta harjoittamatta, niin ei siitä vähääkään ole
vapautumiselle haittaa. Mailman saastana ei ole lihan syöminen, vaan
himot. Vaikka tunteensa hehkua ja himonsa paloa sammuttamatta kuinka
surkeata elämää viettäisi, ei siitä hyötyä olisi. Kun ruumis heikontuu,
niin häiriintyy samalla sielukin. Terveessä ruumiissa vasta täydellisen
viisauden valon sytyttäminen laatuun käy. Tämä on se oikea keskitie,
selitti hän.
Hartailijat tulivat Buddhan opetusta kuullessaan kovin liikutetuiksi ja
häpesivät, että olivat turhaan niin monta vuotta itseään kiduttaneet.
He pyysivät jalat ristissä kunnioituksesta maahan kumartuneina päästä
Buddhan oppilaiksi. Buddha suostui heidän pyyntöönsä ja selitti heille
vielä neljän pyhän opinkappaleen totuuden.
Mitkä ne neljä pyhää opinkappaletta ovat? Ne ovat tuskien lopettamisen,
Nirvanaan pääsyn tie:
Ensimäinen koskee vaivaa. Sillä ihmiselämä alkaa vaivalla ja loppuu
vaivalla. Syntyminen, vanheneminen, kipu ja kuolema ovat kaikki vaivaa.
Vastenmielisiinkin henkilöihin täytyy meidän yhtyä, rakkaistakin erota.
Kunnian loiste hälvenee, saatu menetetään. Kaikki täällä on vain
ikävyyttä, vaivaa ja tuskaa. On siis ymmärtäminen, että tämä mailma on
vaivojen maa. Se on viisauden alku.
Toinen koskee vaivojen syytä. Vaivojen syynä ovat himot. Haju ja maku
meitä viettelevät, ääni ja väri viehättävät, voiton perässä juoksemme,
kuuluisuutta hourailemme ja tähän vaahtoisaan, hämärään mailman
nautintoon kiintyneinä vaellamme niin, heräämästä kuolemaan asti.
Sentähden on tarpeellista, että se, joka tätä mailmaa vaivojen maana
pitää, myöskin huomaa, että vaivojen syynä ovat himot.
Kolmas koskee vaivan lakkauttamista. Ken tahtoo himoista vapautua, hän
kieltäköön itsensä. Kaikki pyyteet ja himot johtuvat itsekkäisyydestä.
Itsekkäisyys on himojen paise, tuskien lähde. Kun itsekkäisyydestä vain
luovumme, niin kaikki vaivat paikalla lakkaavat, sillä ei ole olemassa
varjoa ilman esinettä.
Neljäs koskee vaivan lakkauttamisen kahdeksaa keinoa. Mitkä ovat nämä
vaivan lakkauttamisen kahdeksan keinoa? Ensiksi oikein katsominen, joka
tarkoittaa asian vaatimaa katsantotapaa. Toiseksi oikein tahtominen,
joka tarkoittaa asian vaatimaa päättäväisyyttä. Kolmanneksi oikein
puhuminen, joka tarkoittaa asian mukaista puhetapaa. Neljänneksi oikein
toimiminen, joka tarkoittaa asian mukaista menettelytapaa. Viidenneksi
oikein eläminen, joka tarkoittaa asian vaatimaa elämäntapaa.
Kuudenneksi oikein eteneminen, joka tarkoittaa asian vaatimaa
ahkeroimista. Seitsemänneksi oikein ajatteleminen, joka tarkoittaa
asian mukaista ajatustapaa. Kahdeksanneksi oikea sydän, joka tarkoittaa
asian mukaista sydämen rauhan ja elämän voiman perustaa. Nämä ovat
vaivan lakkauttamisen kahdeksan keinoa. Ken autuuden tietä oppia ja
pelastusta tavoitella haluaa, hänen tulee ensin noudattaa näitä neljää
pyhää opinsääntöä.
Neljän pyhän opinsäännön totuuden hartailijoille osoitettuansa selitti
Buddha yhdyskuntien ja temppelien tarpeellisuutta sanoen: “Jos autuuden
tiellä matkailevat yksinänsä kulkevat, niin saattavat he kiusausten
vuoksi takaisin kääntyä. Sentähden tulee sellaisten ihmisten yhtyen
muodostaa yhdyskuntia. Heidän on toisiansa tukeminen, neuvominen ja
kehoittaminen. Siten totisen opin seuraajat voivat rakentaa tähän
mailmaan vanhurskauden valtakunnan”.
Hartailijoiden joukossa oli eräs Koondsjinjaksi kutsuttu. Hän oli
ensimäinen oppilas, joka suostui buddhan-oppiin. Toisten neljän
kanssa hän lupautui noudattamaan kolmea liittymiskäskyä: ensiksi
liittyä Buddhaan, toiseksi pitäytyä lakiin, kolmanneksi liittyä
munkkeihin. Buddhaan liittyminen tarkoittaa, että heidän piti pitämän
Buddhaa mailman jumaloitavana opettajana, autuuden tielle heräämisen
aatekuvana. Lakiin pitäytyminen merkitsee, että heidän piti opetteleman
Buddhan esittämää pelastuksen sääntöä ja sitä noudattaman. Luvatessaan
munkkeihin liittyä, lupasivat he yhtyä yhdyskunnaksi yhdessä
vanhurskasta elämää viettämään. Näitä buddhan munkkien kolmea lupausta
ovat jälkimailman ihmiset kolmeksi aarteeksi nimittäneet.
Ensin Koondsjinjan ja neljä muuta kerjäläishartailijaa puolellensa
voitettuaan, Buddhan evankeliumi yhä leveni, ja kerääntyi hänen
luokseen läheltä ja kaukaa tuulen tuomaa huhua seuraten joka päivä
yhä useampia oppilaita. Näiden oppilastansa joukosta valitsi Buddha
muutamia, jotka todella olivat opin käsittäneet ja kykenivät sitä
toisillekin opettamaan, ja lähetti heitä joka taholle uutta oppiansa
julistamaan. Buddha sanoi heille: “Kerjäläismunkit! Minun oppini ei
tarkoita saattaa kutakin vain itsestään huolta pitämään, vaan toimimaan
niin, että kaiken mailman elävät olennot saman hyödyn saisivat. Pankaa
hyvin mieleenne tämä toisen hyötyä tarkoittava suuri rakkaus! Teidän
tulee osoittaa avuttomille olennoille elon ja kuolon valtamerta
välttämisen tie. Mihinkä minun oppini leviää, siellä tietysti olen
minä itse läsnä. Pikkumaiset ihmiset oppiani kuullessaan nauranevat ja
pilkannevat, mutta älkää heille suuttuko; säälikää heidän pimeyttänsä!”
Nyt buddhan-oppi tuulen puuskana, sadepilvenä leveni kaikkialle Indian
valtakuntiin.
Buddha lähetti oppilaitansa joka taholle. Kun päivä oli kirkas,
vuodenaika sopiva, käski hän heidät ulos riissikuppi kädessä kerjuulla
kulkemaan ja suvella sadeaikana palaamaan levätäksensä ja totuuden
tietä opiskellaksensa. Sillä Indiassa sataa suvella niin ankarasti,
ettei käy ulkona kuljeskeleminen. Tämä on myöhempien buddhalaisten niin
kutsuma kesälevon sääntö.
Nyt kertonemme Buddhan kesälevon aikaisesta toiminnasta. Buddha jakoi
päivän viiteen osaan. Ensiksi Buddha varhain aamulla noustuansa
peseytyi ja meni hartaushuoneesen. Kun hartaushetki oli päättynyt,
pukeutui hän mantteliinsa ja läksi kaupungille riissikuppi kädessä
ruokaa kerjäämään. Toiseksi kerjuulta palattuansa pesi Buddha jalkansa
ja nousi oppisaliin, jonne hän keräsi oppilaansa ja selitti heille
lakia. Saarnan loputtua oppilaat joko keskustelivat tai äänetönnä
istuen miettivät Buddhan opetusta. Tällä aikaa Buddha aterioi ja
saarnasi jälkeen puolenpäivän kaikkialta tuleville pyhiinvaeltajille.
Kolmanneksi kun Buddha oli rahvaalle pitämänsä saarnan päättänyt, kylpi
hän ja meni puutarhaan kävelylle. Palattuansa vastasi hän oppilastensa
tekemiin kysymyksiin. Neljänneksi päivän laskun jälkeen piti Buddha
saarnan taivaitten hyville jumalille. Niin kului aika puoleen yöhön.
Viidenneksi kun saarna taivaitten hyville jumalille oli loppunut,
rupesi Buddha levolle. Tällainen oli Buddhan kesälevon aikainen
päiväjärjestys.