Araara-erakko.
Ministerit palautettuansa kulki Siddhaarta kehno pukunsa tuulessa
liehuen Gangesvirran yli Magadhan valtakuntaan. Viisaus lainaa
omistajansa olennolle jotakin kirkkaudestansa. Hänen ylevä käytöksensä
lakaisee ympäristön puhtaaksi, ja kunnioitettava muotonsa saa
vastaantulijat silmänsä häneen kääntämään.
Magadhan valtakunta oli Kapilan eteläpuolella. Sen alue oli suuri,
sotajoukko väkevä, kansa varakas. Silloisen kuninkaan nimi oli
Pinpisaara. Hän oli rohkea ja suurituumainen. Jo aikaa oli hän kuullut
puhuttavan Siddhaartasta. Nyt kerrottiin, että Siddhaarta kotinsa
hyljänneenä kuljeskeli hänen maassansa. Hän ajatteli itsekseen:
“Siddhaartalla on korkeat harrastukset ja verraton äly. Hänen tietonsa
ja taitonsa maine on aikaisin maahani tulla jyrissyt. Koska hän nyt
on kotoansa lähtenyt ja maastansa muuttanut, niin pelkään, että
valtakuntansa on tuntunut hänestä liian pieneltä, tai lienee hän
suuttunut, kun ei vielä ole hänelle valtaistuinta luovutettu. Hyvä,
minäpä häntä käytän suuren tuumani toteuttamiseksi!”
Pinpisaara pukeutui kuninkaalliseen pukuunsa, asetti ruunun päähänsä
ja meni tielle Siddhaartaa vastaan, tervehti häntä kunnioittavasti
ja lausui: “Oi, erakko, opin tähden kuninkuuden kunnian hyljännyt
oiva munkki! Kuinka sinä, jolla on lahjat hallita suurta valtakuntaa,
olet kerjäläisen kupin käteesi ottanut ja ruvennut paljain jaloin
vaeltamaan? Ei kenenkään ylevämielisen, suurituumaisen miehen sovi
yksipuoliseksi ruveta. On kyllä säälittävä sitä, joka tosin on
saavuttanut rikkautta, kunniaa ja valtaa, mutta ei ole totuuden
tietä käsittänyt. Mutta ken omistaa samalla sekä rikkautta, mahtia
että viisautta ja saavuttaa vallan yli toisten hengen ja vapauden,
sitä minä pidän viisaana ruhtinaana. Totuuden tien etsiminen käy
yhtä hyvin laatuun palatsissa kuin erämaassakin. Erakko, jos tahdot,
niin annan sinulle puolen valtakuntaani lääniksesi. Ellei se vielä
mielestäsi riitä, niin on minulla suuri armeija. Milloin vain lipun
pystytät ja kutsun lähetät, niin voit sillä helposti koko ympäristösi
valloittaa. Mitä arvelet, erakko; eikö tee mielesi ruveta valtakuntaani
hallitsemaan?”
Siddhaarta vastasi lämpimästi: "Suuri kuningas! Kiitän sinua
ystävyydestäsi. Mutta minun haluni esineenä ei ole vain yksi valtakunta
eikä yksi linna, vaan koko mailman kaikki olennot. Neljän vaivan virta
mailmassa yhä paisuu. Himojen tuli on maan polttanut. Voi kauheata!
Lukemattomat elävät hukkuvat eivätkä tiedä mitään pelastuskeinoa.
Minä olen syntynyt heille pelastuksen oikeata tietä osoittamaan. Se
on elämäni tehtävä eikä mikään muu. Suuri kuningas! Ovatko rikkaus
ja valta niin toivottavia? Vaikka koko mailman valtikkaa kädessäni
pitäisin, en sillä kuitenkaan pääsisi pyhimyksen autuaalliseen
heräämiseen. Minusta on mailman kunnia vain tyhjä varjo. Mitenkä siis
tahtoisin varjoa takaa-ajaen kompastua? Suuri kuningas? Lakkaa minua
säälimästä! Koko mailma on minun kotini. Kaikki elävät olennot ovat
minun lapsiani.
"Mitäpä siis minulta puuttuisi? Älä minua surkuttele! Surkuttele
ennemmin kuninkaan istuimella kärsiviä, rikkauden rasittamia olentoja!
Ihmiset hellivät vaimojaan ja lapsiaan, rahaa rakastavat, valtaistuinta
kunnioittavat, murehtivat, etteivät saisi sitä, jota vielä eivät ole
saavuttaneet, ja pelkäävät kadottavansa sen, mitä jo ovat saaneet.
Mutta ihmisen täytyy vihdoin kuolla. Käykö silloin meneminen vaimo,
rahat ja valtaistuin muassansa; ellei, niin kuoleva kuningas ja kuoleva
kerjäläinen ovat aivan yhtäläiset."
Hartaasti kuunnellut Pinpisaara kuningas nyökäytti nyt hämillään
päätään.
Siddhaarta jatkoi vielä puhettansa lausuen: “Kenpä käärmettä
vältettyänsä vielä tahtoisi tulla sen puremaksi? Kenpä soihdulla
kätensä poltettuaan vielä rupeisi sitä maasta nostamaan, kun se on
pudonnut? Kukapa siis himot hyljättyään, vielä niihin heittäytyisi?
Minä olen vaimostani ja pojastani luopumalla saanut omakseni kaikki
elävät olennot. Valtaistuimen hylkäämällä olen koko mailman voittanut.
Tämän elämän jättämällä olen ijäisen elämän saavuttanut! Älä minusta
ole milläsikään, vaan vanhurskauden tietä vaeltaen hallitse kauvan
valtakuntaasi!”
Himojen liekin polttama Pinpisaaran rinta sai nyt tuntea vilpoista
tuulen löyhkää. Hänestä tuntui siltä, kuin äkkiarvaamatta silmänsä
olisivat auvenneet. Vanhastaan tapahtui Indian valtakunnissa
valtaistuimen ja hallitusvallan luovutus tai vastaan-otto ani harvoin
rauhassa; asevoimalla ryöstäminen oli tavallista, Magadhan kaltaisessa
valtakunnassa erittäin. Senpä vuoksi ajatteli kuningas Siddhaartastakin
aivan kuin itsestänsä ja odotti saavansa mielensä mukaisen vastauksen,
mutta joutui päinvastoin tämän aavistamattoman nuhtelun alaiseksi.
Paljon hän nyt jo itsekin ymmärsi, osoitti syvästi häpeävänsä ja
tarttui kunnioittavasti Siddhaartan käteen lausuen: “Kunnioitettava
erakko! Minun sydämeni on kovasti saastunut. Ei myöskään sovi minun
sinua väkisin vaatia. Toivon vain, että kun sinä olet herännyt autuuden
tien käsittämiseen ja toistamiseen maahani pysähdyt, niin otat minut
oppilaaksesi”. Kalliin “kolmen aarteen” siemenet näin aluksi kuninkaan
sydämen peltoon kylvettiin.
Pinpisaarasta erottuaan suuntasi Siddhaarta kulkunsa Magadhan
pääkaupungin Udsjagriwan pohjoispuolia olevalle Miroo-vuorelle ja
kävi tapaamaan Araara-erakkoa. Tämä oli maansa etevin opintietäjä.
Viisautensa ja hyveensä olivat hänelle hankkineet aikalaistensa
jumaloimisen. Udraraamatran, toisen yhtä mainion erakon kanssa
hän asui Miroo-vuorella. Heidän luoksensa oli kerääntynyt paljon
oppilaita, jotka heitä ihailivat ja asuivat siellä täällä vuorilla
tai laaksoissa, puitten alla, kivien päällä, ja näkyivät hartaasti
kidutusta harjoittavan. Araara näki, ettei Siddhaartan muoto ollut
mailman tavallisia, iloitsi suuresti ja sanoi: “Oi, hyvä nuorukainen!
Tiedän, että sinä voit varmasti autuuden käsittämiseen herätä. Ennen
aikaan kyllä Mjoosjoo-kuningas jätti valtaistuimensa ja pyysi opetusta,
mutta kovin oli hän ollut nuoruutensa päivinä horjuvainen uskossansa,
harjoittanut himojansa mielin määrin ja ruumiinsa tärvellyt. Mutta sinä
olet elosi keväimessä rikkauden ja kunnian viettelyksiltä säilynyt Se
on oiva asia. Pyri eteenpäin puhtauden tiellä; älä suinkaan käänny
takaisin!” Siddhaarta iloitsi itsekseen tästä tunnustuksesta ja
kuunteli toisten oppilasten kanssa hänen opetustansa.
Mutta ei Araara-erakonkaan opetus riittänyt selvittämään Siddhaartan
pääkysymystä: Mistä syntymän, vanhuuden, kivun ja kuoleman neljä vaivaa
syntyvät ja mitenkä niitä käy välttäminen? Erakko johti kaikkien
elävien neljä vaivaa “hämärästä alusta” ja piti ajattelemattomuutta
eikä kuitenkaan ajattelemattomuutta lopullisena vapautumisena. Hänen
oppinsa mukaan syntyy hämärästä alusta ensin itsekkäisyys, joka on
himojen yhteinen juuri. Tästä ne yhä kasvaen suurentuvat ja aikaan
saavat ahneuden, vihan y. m. kaikenlaiset intohimojen vaivat, jotka
vihdoin muuttuvat syntymän, vanhuuden, kivun ja kuoleman tuskiksi.
Näitä tuskia käy välttäminen vain siten, että jäykästi noudattaa
vanhurskauden käskyjä, oleskelee yksinään itseään kiduttaen ja
niin katkaisee kaikki himojen mailman siteet, hylkää kaikenlaiset
turhat seka-ajatukset ja vaipuu ajattelemattomuuden eikä kuitenkaan
ajattelemattomuuden tilaan. Mutta koska tämmöinen tila on vielä
ihmisminän kahleissa oloa, kun ei sillä ole päästy täysin lopettamaan
olemisen ja olemattomuuden eroitusta, niin päätti Siddhaarta, ettei
se vielä ole lopullinen vapautuminen. Molemmat erakot ihmettelivät
Siddhaartan harvinaista älyä ja arvaamattoman syvää viisautta.
Kun eivät Araara- ja Udraraamatra-erakotkaan saattaneet johtaa häntä
täydellisen heräämisen kirkkauteen, lähti hän sieltä ja valitsi
olinpaikakseen seudun Nirendsen virran itäisellä rannalla, jossa
istui päiväkaudet itseksensä tarkasti lakia tutkien ja mailmasta eroa
ajatellen. Näin muutaman kuukauden vietettyänsä päätti viisautta
janoova erakkomme vielä mennä kallista opetusta saamaan ja lähti
Urwirv-metsässä asuvaa viittä biksjua eli kerjäläishartailijaa
tapaamaan.