Nuku armahin, aamussa helluntain,
jo vaahterapuistossa peipot laulaa.
Kun heräät, poiss' olen, matkallain,
vedet kaukana vihreitä vaaroja kaulaa.
Nuku, armahin, aamussa helluntain
elon huumaava autuus unessa nähden!
Olen kulkeva siunaus huulillain
sun suuren ja ihanan hellyytes tähden.
Sinä teit minut köyhän armaakses,
minut saatoit nuoruudenuntesi linnaan
missä ensimmäiset haavehes
hämyn verhossa tuoksuvat tuorehinnaan.
Suru tumman, tiheän köynnöksen
yli kaipuun punaisten ruusujen kutoo,
kukat hiljaiset sydämes hellyyden
yli linnan muurien valkeina putoo.
Päin kirkasta päivää ma onnemme vien,
yön himmeä huuru jo haihtuu ja raukee,
maa kasteessa kiiltää ja vartehen tien
lumivalkeat mättäät vuokkoja aukee!
Kevätraikkahan kimpun kuin mieleni mun
viel' lähteä tahtoisin luoksesi tuomaan,
ah, vuokoilla peittäisin vuoteesi sun
sinut siunaten lempeän Jumalan huomaan.