Olet haltijatar linnan,
ma asepoika vain,
vain miekan ja hehkuvan rinnan
ma isiltä lahjaks sain.
Niin tummat on kulmies kaarteet,
niin tummat ja korkeat,
helyt, kullat ja maailman aarteet
sa kaikki omistat.
Kun nouset Sefirin selkään
ja auttaa vierellä saan,
ma usein kättäsi pelkään,
jos viittaasi koskenkaan.
Ja yötkin umpeen yhä
ma sinust' uneksin,
kuin Jumalan Äiti pyhä
sa nouset haaveihin.
Pian tulla voi trubaduuri
kera harpun linnahan,
tuo lempensä liian suuri
hänet teiltä maailman.
Olen katsonut illoin tulta
hänen tummissa silmissään,
kun saaden suosion sulta
hän koskee kieliään.
Niin pitkä on vuosi, mi vaipuu,
ja niin lyhyt kuitenkin,
yhä jää poven polttavin kaipuu
mun unteni kätköihin.
Mut ehkä kalliimpi kerta
ma sinulle sentään lien,
kun poissa, ah, vuodatan verta
ma retkellä ristin tien.
Kunis kunniall' isien miekkaa
käsivarteni käyttää voi,
kunis astun ma aavikon hiekkaa
ja taistelun myrsky soi,
sinis pääni on kruunua vailla
ja mun rintani rauhaton,
sinis pyhän kaupungin lailla
kuvas liian kaukana on.