Lumet yössä lankee.
Ihmisäänt' ei mitään.
Läntehen ja itään
hiljaisuus niin ankee.
Katsoo kaukaa varmaan
silmät samettiset,
suuret, surulliset
Elinani armaan.
Samoin nyyhkytyksin
siunattu on tiemme,
sielunsairaat, yksin
usein, usein liemme.
Tupa sentään parhain
sulle kodin tavoin
myöhään sekä varhain
etähäll' on avoin.
Tuska siell' ei paina,
kohtalo ei vainoo —
kaunein, pyhin, ainoo
olet aina, aina....
Aamun suuri rusko,
yötä ikuisempi —
itse elon usko,
toivo sekä lempi!