Vilpoisella ruohovuoteellain
maata miehen joutilaan on hyvä.
Yllä männynlatvain huojuvain
huokaa tuulen tuutulaulu syvä.
Joskus tuokioksi havahdun,
raukeasti silmäluomet avaan.
Katson metsän täyteen riemuhun,
lintuun heleästi laulahtavaan.
Tuuli pitkän riemusäveleen
pihkanpunertaviin oksiin soittaa.
Varkain myöskin miehen uupuneen
suuri, suvenuusi onni voittaa.
Tuoksuvina havut huojuilee
valomeren lainehissa kylpein.
Hiljaa autuudesta vapisee
korkealla honganlatva ylpein.
Rannattomaan poutaterheneen
itse päivän punakehrä hukkuu!
Tunnit antaa kättä toisilleen.
Ruohikossa onnenpoika nukkuu.