Ovi oli tällä välin kamariin mennyt raolleen.
Ei huomannut kukaan Annaa, joka siellä lunta vaaleampana seisoi.
Mariakaan ei häntä muistanut. Tänä hetkenä oli Maria unhottanut senkin,
että hänellä ei enää isää ollut. Marian onni oli tällä hetkellä
täydellinen.
Uteliaana pyysi Maria Johannesta kertomaan matkoistansa, vaan Johannes
vastasi hymyillen: «Minä olen itselleni luvannut elämäni tapaukset
kertoa ainoastaan istuessamme eräässä vanhassa huoneessa jollakulla
saarella; arvannet, Mariani, missä!« --