Kovaa koulua on hän käynyt, tutkintonsa elämässä on hän suorittanut ja
voitonseppeleen on hän voittanut.
Hänen innokas tiedonhalunsa ei tosin ole tyydytetty; mutta hän ymmärtää
nyt, että ihmisen tulee oppia koko elämänsä ajan; hänen tiedonhalunsa ei
enää ole mikään tauti.
Ja hänen rakkautensa?
Se on maailman myrskyssä puhdistunut. Se sairas viehkeys, se luuleva
itsekkäisyys, joka nuoressa innostelijassa aina pisti esiin, joka sai
hänen halveksimaan ihmissukua, sai hänen valehteliaksi itseänsä kohtaan,
on nyt kokonaan poissa. Maailma on ollut se tahko, joka hänen luonteensa
terävät syrjät on tasoittanut.
Johannes on miehistynyt, hänen ulkomuotonsa on muuttunut samalla kuin
hänen sydämensä. Hänen poskensa ovat punaiset, hänen huulensa
hymyileväiset. -- Semmoinen hän ei ollut ennen! Toinen meni, toinen
tuli.
«Minun täytyy sanoa, että tämä on Jumalan tahto«, sanoi Klaus nähden
Johanneksen syleilevän Mariaa. -- «tunnen morsiamenne, ja minä sanon
teille, Johannes, että te saatte aarteen. Pitäkää se hyvästi!« --