Katri seisoi vilustuneena mökissään, viluansa kumminkaan tuntematta, ja
silmäili ulos. Katri muisti nyt Kyöstiä. Hän ei tiennyt, että Kyöstikin
oli unettoman yön viettänyt Turun linnassa.
«Olisiko Kyösti pettänyt minut?« -- kysyi hän itseltään. «Olisivatko ne
siteet, joilla hänen itseeni kiinnitin, olleet niin kehnot, että katketa
olisivat voineet; vai olisiko häntä onnettomuus kohdannut?« Näin kysyi
hän, ja varhain aamulla, kun Turku vielä nukkui, hiipi hän ulos
tiedustelemaan. Hän kulki sen talon sivu, joka ei salli asujantensa
kulkea ulos ja sisälle oman tahtonsa mukaan. Hän silmäili raudoitettuja
akkunoita ja kah! Siinä särkyi yksi, ja siitä tirkistelivät Kyöstin
vaaleat kasvot.
Katri oli saanut kyliänsä siitä näöstä.
Hän palasi nyt mökkiinsä takaisin, ja siellä huokasi vaivattu sielu ensi
kerran: «Miksi olen minä syntynyt?« --
Kolmen kuukauden ja viiden päivän kuluttua Katri tuon sai tietää.