Johannes.
Kalajärven laineet kävivät vaahtoisina. Ruuhi rannalla nousi ja laskeusi
laineiden läikkyessä. Kalajärven rannalla olevassa pirtissä olivat
ihmiset valveilla. --
«Nyt en minä enää köyhyyttä pelkää«, sanoi vanha Eeva. «Jos ukkonen
polttaisikin pirttimme, niin ei sekään sanottava vahinko olisi. Kyllä
Johannes meistä murheen pitää, hän kun on kohta valmis pappi... Vai mitä
luulet, ukkoseni?«
«Kyllä!«
«Johannes mahtaa itse nyt olla oikein onnellinen. Kirkkoherra vainaja
ymmärsi paremmin kuin me, ettei Johanneksesta ollut työhön. -- Hänestä
tulee, usko se, ukkoseni, oikein oiva pappi, jota kaukaa käydään
kuuntelemassa. Kuulitko, kuinka paljon hän taisi raamattua?«
«Ja sitten nai hän«, lisäsi Eeva, «jonkun rikkaan papin ihanan tyttären,
ja häissä me saamme istua hänen appensa vieressä...!« -- --
«Ole nyt jo vaiti!« lausui ukko Jaakko hiljaa, mutta huomattavasti
hyvillä mielin.
Näin oli Eeva kirkosta tultuaan yhäti kiittänyt Johannesta. Jaakko oli
väsynyt. Hän halusi nukkua; mutta Eeva ja ukkosen ilma eivät sitä
sallineet. --
Puheen oli kuullut nuori mies, joka oli seisonut harvan oven takana. Hän
oli laskenut kätensä ovelle. Mutta hän veti kätensä takasin. Hän käveli
rannalle. Ruuhta silmäili hän vähän aikaa. Sitten läksi hän menemään
metsään --.
Hän kertoi itselleen äitinsä sanat: «Johannes mahtaa nyt olla
onnellinen!« -- -- «Ha, haa!« Nauru oli kamalaa; kauhea iva oli naurajan
äänessä. -- Hän kulki polkua etemmäs muistamatta, että se vei
yksinäiseen tölliin, metsän sydämeen, penikulman korpeen isänsä
asunnosta.
Olet kait nähnyt kellon! Se vedetään, ja se käy niin kauvan kuin vitjat
riittävät. Kun ne käyvät viimeistä kerrostaan, irvistelee pyörän selkä
aina enemmän ja enemmän, kunnes luoti on matkansa päähän joutunut. Ellei
kelloa vedetä uudestaan, lakkaa se käymästä. Heiluri väsyy, napsahdukset
kuoleutuvat; kellon viisarit eivät enää näytä ajan kulkua.
Me muistamme, ettei Johannes viime yönä silmiänsä ummistanut, ja että
hän juhannuspäivänä oli paljon kokenut.
Hän kuulee lähteen porinan. Hän näkee nevan syrjässä töllin. Hän menee
lähteen luo; hän juo siitä. Hän seisahtuu töllin ovelle; hän kuuntelee.
-- Ei mitään kuulu. Ukkonen on lakannut jyrisemästä; päivä koittaa. Hän
menee tölliin. Töllissä ei ole ketään. Korven Tahvana on mennyt
eukkoinensa kylään juhannukseksi.
Täällä on hiljaisuutta; täällä menestyy onneton. Täällä saa hän purkaa
sydämensä, jos hän voi.