«Kova on kohtalo!« sanoi viimein anoppi.
«Ei ole jyväkouraa!« valitti Eeva.
«Kova on kohtalo!« kertoi Jaakko.
Anoppi oli surullinen, Eevalla oli nälkä, Jaakko epäilyksen kahleissa.
--
Lapset? Mutta lapsen suru ei ole katkera.
«Mikäs nyt neuvoksi?« lausui vihdoin Jaakko ja nousi lavitsalta. «En
suinkaan tiedä muuta kuin että myymme lehmän ja porsaan ja uudestaan
lähdemme petun keruulle«.
«Jos lehmän ja porsaan myisitkin, kuinka kauvan luulet niillä saatujen
jyväin piisaavan? Maitopisara on välttämätön Metsämaassa; petäjäinen on
sittenkin karvasta«.
«Oikein, Eeva; mutta luuletko meidän petäjäleivällä tulevaan syksyyn
jaksavan, ja jos meissä henki pysyisikin, luuletko petäjässä tallentuvan
voimia?«
«Jumala tiennee, mitä nyt on tehtävä?« huokasi vaimo --.
«En juuri paljon huolisi itseni tähden syötävästä«, lausui Jaakko;
«mutta millä aijot kylvää pellon? Olisi toivo kumminkin parempia päiviä,
jos vaan siemeniä löytyisi. Tämä vuosi kuluisi niinkuin muutkin«.
«Minä lähden palvelemaan«, sanoi jäykästi vanhin poika.
«Ja minä, ja minä, ja minä!« huusivat kaikki lapset.
«Kyösti, Sakari ja Liisa voisivat juuri palvelukseen kelvata«, sanoi isä
suruisesti; «ja jos itse tahdotte, luulen sen sekä teille että meille
hyödyksi«.
Äiti itki.
«Taidamme saada lehmän pitää, jos nuo saavat palveluspaikan«, puhui
Jaakko vähän ajan kuluttua.
«Ja jos sitten porsaan viemme Turkuun, niin saadaan aina joku kappa«,
sanoi Eeva.
«Vähän porsaalla saa«, lausui anoppi.
Tämänvuotinen halla sai toimeen paljon muutoksia Metsämaassa. Ensimäinen
muutos oli muuttaminen. Kyösti, Sakari ja Liisa läksivät palvelemaan.
Halla oli ollut pakottajana; se ajoi pesästä pojat kenties useampia
vuosia ennemmin kuin tähän aikaan näillä seuduin muuten tavallista oli.
-- Kyösti, Sakari ja Liisa muuttivat, jotta lehmä sai ovensuuhun jäädä
seisomaan.
Mutta porsas myytiin. Nuorimman pojan kyyneleet eivät tuota estäneet.
Halla oli antanut lapsenkin tuntea seurauksiaan. Porsas oli pojan paras
ystävä. He söivät petäjäleipää molemmat, he hyppelivät yksissä; he
rakastivat toisiansa. Nyt oli poika leikkikumppanitta. Se oli ensimäinen
seuraus.
Joulun edellä kuoli anoppi. -- Sekin oli hallan seuraus. Petäjä ei häntä
enää elättänyt. Hän kuivui kuin kaadettu puu; väsyi väsymistään, kunnes
hänen ruumiinsa voimat loppuivat.
Jaakko, Eeva, pikku Jaakko ja Kaisa olivat vaalean keltaiset. Surullista
oli nähdä köyhää perhettä! Nuorin poika oli ainoa, jonka poskilla vielä
vaalea kukoistus asui.
Ellei lehmää olisi ollut, ei olisi kukaan uutta kevättä nähnyt. Ellei
lehmää olisi ollut, olisi halla voiton voittanut.