Hallayön seuraukset.
Ruoka oli ruumenista,
-- -- -- -- -- -- -- -- -- --
mämmi männyistä mäeltä.
Vanha runo.
Kalajärven rannalla oli tuo Metsämaan tölli. Muuta huonetta ei rannalla
ollut; mutta vähän matkaa töllistä metsäänpäin näkyi lato, karjalato.
Viime yönä ei nukkunut Metsämaassa muut kuin nuorin poika.
Töllissä oli vuosi takaperin ollut useita lampaitakin. Jaakko, Metsämaan
isäntä, myi ne, sai jyviä, kylvi jyvät, -- niitti olkia.
Yö on kulunut, päivä on puolessa. Tähän saakka ovat tölliläiset istuneet
tuvassaan melkein sanaa toisilleen sanomatta. Nuorin poika ei tuvassa
ollut; hän keikkui ruuhessa järven rannalla.
Suuri on aina tuon näkymättömän vieraan seura. Mistä se on kulkenut,
siellä on sillä aina ollut jättää joka tölliin, joka ihmisen sydämeen
joku seurastaan, useampiin paikkoihin useampiakin.
Metsämaahan jätti se viime yönä: surun, nälän, epäilyksen.
Kun on suru rinnassa, nälkä vatsassa, epäilys sydämessä, ei silloin
miehen mieli työhön vie.
Jaakko istui lavitsalla pöydän vieressä, nojaten käsiin kasvojansa.
Anoppi ja Eeva, emäntä, olivat takalla. Lapset itkivät ja valittivat.
Ruhmo on kaadettu, on vyörynyt sairastavan lehmän jaloille; porsas on
kaatanut apeastian ja heittänyt sen sisällyksen lattialle.