TUURE. Niin, olkoon sitten nais-asioimiskirje.
SIIRI. Mutta kuoren nurkassa oli »yksityinen».
TUURE (_harmistuneena_). No, silloin se on yksityinen
nais-asioimiskirje. Kas niin, oletko nyt tyydytetty?
SIIRI. Siiri tahtoo lukea sen.
TUURE. Sitä sinä et saa.
SIIRI. Enkö saa? Sinulla on siis salaisuuksia?
TUURE. No niin, kuten tahdot. Voihan olla mahdollista.
SIIRI. Salaisuuksia, _sinulla_! Ja äsken tyrkkäsit sinä minut luotasi,
ja sitten -- kaikki muu -- --. Ei, se ei voi olla mahdollista.
TUURE. Kas niin, Siiri. Älä nyt tee kärpäsestä härkää.
SIIRI. Kärpäsestä, niin kai. Sinä vain pelottelit kultuasi niinkuin niin
monasti ennen. Saanhan minä lukea kirjeen?
TUURE. Et. (_Itsekseen._) Minä en voi.
SIIRI. Sen sisältö tuottaisi ehkä minulle surua?
TUURE. Juuri niin, aivan liian suurta surua, pelkään minä.
SIIRI (_huokaisee syvään_). Vai niin. Tahdotko vastata minulle erääseen
kysymykseen, Tuure?
TUURE. Vaikka sataan. Mutta älä tuijota minuun noin jäykästi ja
hurjasti, lapsukainen. Se kiusaa minua.
SIIRI. Olitko konttorissa tänä iltana?
TUURE. No niin: en.
SIIRI. Ja missä sinä olit?
TUURE. Minä en _voi_ enkä tahdo sanoa.
SIIRI (_kylmästi_). Vai niin.
TUURE. En, koska minä siten paljastaisin itsestäni anteeksiantamattoman
heikkouden. Mutta, Siiri, mikä sinun on? (_Äkkiä._) Onko mahdollista,
että sinä voit luulla -- -- epäillä _minua_?
SIIRI. Ei, minä en epäile enään. (_Intohimoisesti._) Tuure, sinä olet
pettänyt minua!
TUURE. _Minä!_ Minä, joka rakastan sinua niin äärettömästi, että minä
suojatakseni sinut surulta voisin pantata oman sieluni. Ainakin minusta
nyt siltä tuntuu.
SIIRI. Nyt minä ymmärrän kaikki. Sinun hajamielisyytesi, sinun
kylmyytesi, sinun -- -- Ja väsyttyäsi leikkikaluusi, miksi et voinut
erota hänestä?
TUURE. Mutta tämähän on aivan kuulumatonta lapsellisuutta.
SIIRI. Niin, kuulumatonta lapsellisuutta. Tuure raukka, ja minä onneton
-- --!
TUURE. No mutta, kuulehan nyt!
SIIRI. Mitä?
TUURE. Ei mitään. (_Hiljaa._) Kuinka voisikaan hän kestää sitä _nyt_!
(_Ääneen._) Kuinka sinä voit näin loukata minua, Siiri?
SIIRI (_arasti_). Loukkaanko minä -- -- Minä en tiennyt -- -- minä
luulin -- --.
TUURE. Onko minun entisessä elämässäni mitään, joka oikeuttaisi sinut
heittämään semmoisen varjon -- --
SIIRI. Älä suutu, Tuure.
TUURE. Suutu, en, mutta minä joudun epätoivoon! Kun sinä panet noin
pahaksesi kuvitellun koettelemuksen, Siiri, niin mitä sitten teetkään,
kun tulee todellinen.
SIIRI. Minähän olen niin lapsellinen, niinkuin tiedät, ja että minua
koskaan mikään suru kohtaisi, sitä en ole ajatellutkaan.
TUURE. Et, sen minä tiedän.
SIIRI. Näetkös, Tuure. Mitä tahansa sinä salaatkin minulta, niin
_jotakin_ se kuitenkin on, ja että sinun ja minun välilläni on _mitään_,
siihen on minun kyllä vaikea tottua.
TUURE. Olet oikeassa, Siiri. Minä tunnen sen nyt. Meidän välillämme ei
saa olla mitään salaisuuksia. Jumala sinua siunatkoon, lapsi kulta,
niistä sanoista. Ne karkoittivat kaiken epäilyksen, kaikki synkät
varjot. Kas tässä, lue (_ojentaa Siirille kirjeen_). Ja anna minulle
anteeksi, jos voit. Minä olen rikkonut heikkoudesta ja -- --
SIIRI. Sinä olet siis rikkonut! Mutta minä en todellakaan voi lukea
_nyt_. (_Laskee kirjeen pöydälle._) En _voi_!