SIIRI (_kuuntelee_). Vaiti! Minä luulen, että Liisa tulee takaisin! Minä
juoksen vain kuulemaan, onko hän tavannut Tuurea. (_Heittää lentomuiskun
ja juoksee vasemmalle._)
AGNES. Toruako _häntä_! Olisipa siinäkin järkeä. Pitäähän pallon lentää
sinne, mihin se on viskattu. Mutta mitä nyt? (_Painaa kätensä sydäntänsä
vasten_). Vieläkin uusi kohtaus. Sepä käy nopeasti. No, ainakin yhden
hyvän työn jätän minä jälkeeni. Siiri on pelastettava -- ja pelastaa
hänet täytyy, kahdessakin suhteessa.
SIIRI (_ajatuksiinsa vaipuneena vasemmalta_). Hän ei ole lainkaan käynyt
konttorissa. Mitähän se merkitsee? -- Mutta, Agnes, mikä sinun on?
AGNES. Miksikä sitä kysyt?
SIIRI. Sinähän olet kalmankalpea!
AGNES. Ei mitään mainittavaa. Ollakseni oikein »comme il faut», olen
viime aikoina saanut huonon sydämen. Olla aivan sydämetön olisi kyllä
kaikkein uudenaikaisinta.
SIIRI. Sinä lasket niin kummallista leikkiä.
AGNES. Niinkö? Silloinhan minusta voi tulla nykyaikainen humoristi
milloin tahansa. Kas niin, lapsukainen, älä ole niin peloissasi.
Muutaman minuutin perästä on taas kaikki hyvin -- --
SIIRI. Ehkä tahdot levähtää hiukan minun huoneessani?
AGNES. Miksikä ei. Tuure on tottunut punaisiin poskiin ja hymyileviin
silmiin. (_Siiri avaa oven oikealle._) Älä tule mukaan, Siiri hyvä. Minä
tahdon olla hetkisen aivan yksin. (_Menee oikealle._)
SIIRI. Kuinka hän on käynyt kummalliseksi! Agnes parka! Sairas ja ehkä
vielä onneton. (_Panee koneellisesti hatun päähänsä ja peilailee._)
Lappalaiskoiran häntä! Ei, se oli kumminkin kaikista hulluinta.
(_Ajatuksiinsa vaipuneena._) Mamma sanoi aina, että Agnes sai niin
erinomaisen miehen. Mutta _minusta_ hän oli vanha, lihava ja kamalan
ruma. (_Peilailee._) Jos nostaisin sulkatöyhtöä vähän ylemmäksi, vain
hiukkasen. (_Kärsimättömänä._) Mutta mitä tekee Tuure, kun ei tule!
(_Kello soi._) Se on hän. (_Piilottautuu oven taakse._)