Oikeus tuomitsi Atalian kuolemaan seitsenkertaisen myrkytys- ja
salamurhayrityksen johdosta. Keisarin armo muutti tämän rangaistuksen
elinkautiseksi vankeudeksi. Maria Nostran rangaistusvankilassa.
Atalia elää vielä.
Tästä ajasta on jo kulunut neljäkymmentä vuotta, ja hänen täytyy nyt
olla 67 vuotias.
Hänen uhmaava luontonsa ei vielä ole masentunut.
Hän on jäykkäniskainen, umpimielinen ja kovettunut.
Kun muut naisvangit sunnuntaisin viedään kirkkoon, teljetään Atalia
yksinäiseen kammioonsa pelosta, että hän häiritsisi muiden hartautta.
Kun hänet kerran pakosta vietiin kirkkoon, huusi hän keskellä papin
saarnaa: "Sinä valehtelet!" ja sylki alttarille.
Useat kerrat on tänä aikana armahdettu vankeja. Maan suuriksi
ilojuhliksi on sadottain vankilan asukkaita laskettu vapauteen. Mutta
häntä ei vankilan johtaja ole milloinkaan puolustanut armahdettavaksi.
Niille, jotka neuvoivat häntä katuvaisena tunnustamaan vikansa ja
tekemään parannuksen, tullakseen armahdetuksi, hän sanoi:
"Heti kun pääsen vapaaksi, menen murhaamaan tämän naisen."
Näin hän sanoo vieläkin.
Mutta hänen vainonsa uhri on jo aikoja sitten muuttunut tomuksi
monta vuotta kärsittyään siitä tikarinpistosta, joka iskettiin hänen
sairaaseen sydänparkaansa.
Näiden sanojen jälkeen: "Timar elää vielä!" ei hän enää voinut olla
oikein onnellinen. Aviosuudelmat olivat niillä ijäksi myrkytetyt.
Ne hiipivät kuin aaveet hänen iloonsa. Ja huomatessaan kuoleman
lähestyvän antoi hän viedä itsensä Levetincziin, jotta häntä ei
laskettaisi samaan hautaan, jossa mätäni Herra ties, kuka, Timarin
vaakunan alla.
Siellä Levetinczissä hän valitsi itselleen hiljaisen, ruohottuneen
paikan, samassa seudussa, missä hän oli menettänyt isänsä, missä Ali
Tshorbadshi lepäsi virran pohjalla, niin lähellä Vapaata Saarta kuin
olisi salainen aavistus vetänyt häntä sinne...
Hänen hautakiveltään voi nähdä saaren kalliolle.
Niillä aarteilla, jotka Timar oli jättänyt hänelle, ei ollut mitään
siunausta. Ainoa poika Timean toisesta avioliitosta oli suuri
tuhlari. Hänen käsissään hävisi rikkaus yhtä pian kuin se oli
tullutkin. Timean pojanpoika elää nyt siitä armolahjasta, jonka Timar
lahjoitti perheensä köyhtyneiden jäsenten elättämiseksi. Se on ainoa,
mikä määräämättömästä rikkaudesta vielä on jäljellä.
Siinä paikassa, missä hänen palatsinsa Komornissa seisoi, on nyt jo
toinen rakennus ja Levetinczyn hauta on tungettu pois linnoitustöiden
tieltä. Entisestä rikkaudesta ja komeudesta ei ole mitään jäljellä.'
* * * * *
Ja mitä nyt tehdään Vapaalla saarella?
Kahdeskymmenestoinen luku.