Ja kun hän näki tytön hinterän vartalon katoavan kylän reunimmaisten
talojen taakse, kuohahti nimi »Regina» hurjalla riemulla hänen
sielustaan.
Nyt oli tie auki--auki hurmaavaan syntiin.
Mutta mitä oikeastaan merkitsi synti, kun se, mikä kantoi hyveen
nimeä, oli niin surkeasti luhistunut kasaan. Missä oli paha, kun hyvä
muuttui pilkaksi?
»Suloinen hetki--puserra hänet rintaasi--älä välitä siitä, mitä
huomenna tulee. Seuratkoon hän sinua taistelusta toiseen--kantakoon
hän miehenpukua, kuten Leonore Prohaska, jota koko Saksanmaa
sankarittarena ylistää.»
»Regina--Regina!» riemuitsi hän jälleen ja levitti sylinsä
juostessaan. Hän juoksi yli kuutamoisten niittyjen.--Korkeampina ja
tummempina kohosivat rannan pensaat hänen edessään.
Regina tietenkin seisoi Kissanportaalla ja odotti häntä, kuten aina
oli tehnyt.
»Regina!» huusi hän virran ylitse.
Mitään vastausta ei kuulunut. Syvä hiljaisuus
ylt'ympärillä--ainoastaan leppien lehdet värisivät hiljaa, synnyttäen
äänen, joka kuului kuin nukkuva olisi hengittänyt puoleksi
sulkeutuneiden huuliensa välitse. Vesi oli alhaalla ja suikerteli
teräväkulmaisten piikivien välitse.
Hän saapui portaalle.
»Regina!» huusi hän vielä kerran.--Hiljaisuus, kuten ennenkin.
Silloin huomasi hän, että hoippuva käsipuu oli katkennut melkein
portaan keskeltä. Hauraat kappaleet roikkuivat vielä molemmilta
puolin.
Pelästyneenä kumartui hän katsomaan alas virtaan------Virran
hopeaisella pinnalla ui naisen ruumis.------