»Älä istu siellä niin torroksissasi, mies; onko sinulla tosiaankin
kalan verta suonissasi?--Etkö enää muista, kuinka vanha parooni
pieksätti sinut pataluhaksi, jotta olisi saattanut hihnoja leikellä
nahkastasi?--Peijakas, kuinka silloin juoksit ulvoen ympäri! Sitäpä
oli koko hauska katsella.»
Hackelberg röyhtäsi ja katsoa murjotti lasiinsa.
»Mutta silloin olit vielä metsästäjä, joka oli mies paikallaan, ja
kuulasi eivät koskaan osuneet harhaan.--Juo, mies!--On aivan
uskomatonta, kuinka kerran osasit ampua.»
»Osaan minä vieläkin», sopersi puuseppä.
»Hahaha--anteeksi, että minua naurattaa, vanhus. Ensiksikään ei
tiedetä lainkaan, mihin olet jättänyt tuliluikkusi--»
»Mutta--minä ti-iedän sen!»
»Ja sitäpaitsi on kätesi liian veltto voidakseen tähdätä, ja
kunniantuntosi on huilannut tiehensä ja miehenryhtisi lisäksi.»
Puuseppä nauroi. Hänen silmänurkissaan pilkahti myrkyllinen välähdys.
»Mitä? Tahdotko väittää, että sinulla on vielä kunniantuntoa
rinnassasi, vaikka pidät hyvänäsi sen, että tyttäresi on vietelty?
Siedät, että viettelijä juoksentelee vapaasti hänen kanssaan ympärinsä
ja että oma lihasi ja veresi sinua halveksii ja sysää kätesi pois
luotaan--kiittämätön, velvollisuutensa unhottanut olento!»
Puuseppä hypähti hoiperrellen pystyyn--»Älkää tulko perästäni kukaan!»
huusi hän nyrkkiään heristäen.
»Mihin aiot?»
»Ei kuulu kellekään!»
Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät heitä
naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti heitä pysymään
hiljaa. »Antakaa hänen mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, »hän menee
penkomaan pyssyään tunkiosta.»
»Mutta mitäpä kaikki hyödyttää!» jatkoi hän huoaten, ja hänen silmänsä
tähystelivät salakähmäisen levottomasti oveen. »Hän kyllä pitää
varansa, ettei öiseen aikaan antaudu käsiimme. Ja huomisaamuna päivän
valossa, jollei kukaan teistä voi itseään puolustaa, tulee hän ja
luovuttaa teidät pyöveleillenne, kuten poikani Felixin, eikä kukaan
teistä näe enää kotikyläänsä,--Sentähden juokaa, lapset, ottakaa
jäähyväiset vanhalta isä Merckeliltä.--Seis, eikös sieltä tule
Amalia?» keskeytti hän kuunnellen iloisessa jännityksessä.
Ovi temmattiin auki ja sisään syöksähti tarjoilijaneiti, joka
hätiköiden kuiskutti jotakin isäntänsä korvaan.
Tämän kasvot kirkastuivat. Hän pani pyöreät kätensä ristiin
kiitolliseen rukoukseen.
»Lapset», huusi hän, »vielä elää tuomari taivaassa! Vapaaherra on
käsissämme.»
Schrandenilaiset päästivät riemuhuudon ja hypähtivät istuimiltaan.
»Kuinka? Missä? Milloin? Kuka on hänet nähnyt?»
»Kerro, Amalia!» ähkäisi hän ja vaipui uupuneena istumaan kuten
päivätyönsä tehnyt.
Ja Amalia kertoi. Hän oli tahtonut odottaa, kunnes vartiat olivat
juoneet oluensa, ja oli vielä kävellyt hieman kauniissa kuutamossa,
saadakseen raitista ilmaa,--silloin oli hän nähnyt miehen tulevan
peltojen ylitse Kissanportaalta päin. Se oli kulkenut kirkkomaata
kohden ja oli sillä ollut upseerintakki yllään punaisine kauluksineen
ja kiiltävine nappeineen.
»Oliko hänellä aseita?» kysäisi eräs varova Schrandenin poika.
Oli, miekka oli vain välähdellyt kuutamossa.
Tämä seikka tuntui arveluttavalta.
»Hän kai tahtoo tarkastaa vahteja», arveli toinen ja raapi päätänsä.
Herra Merckel päästi levottoman naurun. »Milloin kirkkomaalle on
asetettu vahteja?» huudahti hän. »Sanon teille, mitä hän siellä tekee.
Korean herra pappansa luona hän käy, tahtoo haudalla vannoa että hän
kostaa teille heti kun sotilaina joudutte hänen käsiinsä. Onnitelkaa
toisianne tämän käynnin johdosta.»
Samassa sai hän liittolaisen, jota ei enää tainnut muistaa laisinkaan
ottaa lukuun.
Ovesta syöksi huoneeseen vanha puuseppä, heiluttaen oikeassa kädessään
pyssyä, jossa vielä riippui likaa ja oljenpärtöä. Hän näytti olevan
aivan vimmoissaan. Hän löi rintoihinsa ja hyppeli hoiperrellen ympäri
kuin riivattu.
»Minullako ei ole kunniantuntoa?» hihkui hän. »Minäkö antaisin
vietellä tyttäreni? Missä on se naikkonen, joka on häväissyt harmaan
pääni? En tee hänelle mitään kirstua! Ammun hänet vain kösäksi----
ammun heidät molemmat kösäksi.»
»Tulkaa kirkkomaalle!» kajahti joukosta, joka alkoi rohkaistua.
Vanha ravintolanisäntä pelästyi. »Ei kirkkomaalle, lapset?» varotti
hän innokkaasti. »Ensiksikin on paikka pyhä, ja toiseksi voisi hän
siellä teiltä paeta. Mutta jos teillä kaikessa sovussa on jotakin
tekemistä hänen kanssaan--en tosin tiedä mitä enkä tahdo
tietääkään--niin neuvon teitä menemään Kissanportaalle. Siellä on
rannalla kylliksi pensaita--tosin ne ovat harvanlaisia--mutta
peittävät ne teidät sentään.»
»Mutta jos hän palaa kylän lävitse--nostosillan ylitse?» arveli joku
varovainen.
Herra Merckel oli asioista selvillä. »Eikä palaa!» nauroi hän.
»Kissanporras on hänelle paljo mukavampi.»
»Taipaleelle, Kissanportaalle!» huusi puuseppä ja sysi pyssynsä
perällä penkkejä ja tuoleja. Joukko lähti liikkeelle. Herra Merckel
tuppasi heille viinapulloja mukaan niin paljo kuin kiireessä sai
käsiinsä.
»Ottakaa, lapset, ottakaa!» huusi hän. »Kaikki kunnianne puolesta!»
Sitten kun viimeiset olivat ulkona, kuivasi hän hien otsaltaan, pani
kätensä ristiin ja sanoi tuskallisesti huokaisten: »Ah, Amalia, kunpa
he vain eivät tekisi hänelle väkivaltaa.»