»Miksei silloin», jupisi hän, »kun vielä oli aika?»--Mutta sitten
juolahti hänen mieleensä polttavana ajatus, että täten hänen
suojelushenkensä vielä kerran tarjosi hänelle pelastavan kätensä ja
että sen poistyöntäminen olisi ollut rikos Jumalaa ja kaikkea hyvää
vastaan.
»Sinun täytyy--sinun täytyy!» huusi ääni. »Muuten et ole niiden
kuulien arvoinen, joita Ranskassa parhaillaan sinua varten valetaan.»
»Eikö se ollut sallimus, jonka ainoastaan taivaan armo oli saattanut
säätää, että tytär suurimmassa hädässä astui väliin muuttamaan isän
kirousta siunaukseksi?»
Hän katsoi kelloa. Puuttui vain muutamia minuutteja mainitusta
kellonlyömästä.
Vaivaloisesti nousi hän.
»Minun täytyy mennä kylään», sanoi hän. »Minun on puhuteltava erästä
henkilöä.» Ja kuinka hän välttikin katsoa Reginan silmiin, tunsi hän
hänen hellän, rukoilevan katseensa sattuvan sielunsa sisimpään.
»Palaan pian jälleen», sammalsi hän.
Regina pani kätensä ristiin ja asettui äänetönnä hänen eteensä.
»Mitä tahdot?»
Sanat takertelivat Reginan kurkussa. »Herra, minua niin
ahdistaa--minusta on--kuin olisi tulossa jokin onnettomuus.»
»Milloin olet alkanut pelätä kummituksia?» koetti Boleslav laskea
leikkiä.
»Herra--en tiedä--mutta kurkkuani aivan kuristaa.--Se on kai hyvin
tuhmaa--mutta pyydän teitä--älkää menkö--älkää tänään.»
Boleslav työnsi hänet lempeästi syrjään. Reginan käsi, joka ojentui
häntä pidättämään, vaipui voimatonna alas hänen kupeelleen.--»Herra
--pyydän teitä--pyydän----»
Boleslav puri hampaansa yhteen ja meni.--Meni suojelushenkensä
luo.------