Regina loi silmänsä maahan. »Ah, herra», pyysi hän, »miksi kysytte
vielä? Olinhan tehnyt sen jo usein ennenkin enkä lainkaan ajatellut
siinä olevan mitää pahaa.»
Boleslav tunsi kuumasti kuohuvan sisällään.
»Kuinka vanha olit silloin?»
»Viidentoista.»
»Ja niin turmeltunut, niin...» Hänen äänensä tukahutti suuttumus.
Regina katsoi häneen sanomattoman surullisesti. »Tiesinhän, että
tulette vihaiseksi,» vastasi hän, »mutta enhän voi tehdä itseäni
paremmaksi kuin olen.»
»Jatka!»
»Ja kun puoliyön aikaan menin hänen luoksensa, oli hän vielä valveella
ja jalkeilla ja käveli pitkin askelin pöydän ympäri ja kysyi minulta,
tahdoinko ansaita paljon rahaa. Kyllä, armollinen herra, sanoin
siihen, sen teen mielelläni, sillä silloin olin vielä köyhä. Ja sitten
kysyi hän minulta, pelkäsinkö pimeää. Silloin nauroin ja arvelin, että
sen tiesi hän itse parhaiten. Ja sitten teki hän vielä parisen
kysymystä minua koetellakseen, ja vihdoin hän kysyi, luulinko voivani
viedä ranskalaiset yhden tunnin kuluessa Kissanportaan ylitse ja
metsän lävitse. Silloin aloin itkeä, sillä ranskalaiset elämöivät
hirveästi linnassa ja juoksentelivat tyttöjen jälestä kaikissa
nurkissa, ja minä pelkäsin, että minulle voitaisiin tehdä väkivaltaa.»
»Pelkäsit siis kuitenkin sitä?» pisti Boleslav ivallisesti hymyillen
väliin.
»Niin--ja sanoin armolliselle herralle, etten tee sitä ikipäivinä.
Silloin tuli hän hirveän vihaiseksi ja kouristi minua molemmista
olkapäistä, niin että lysähdin polvilleni, ja huusi minulle, että olin
kiittämätön lunttu--ja että hän ajaisi minut pilkalla ja häpeällä
takaisin kylään--ja että hän sanoisi kirkkoherralle, mikä oikeastaan
olin, niin että joutuisin kirkkokurin kärsimään--ja samalla hän
kuristi minua kurkusta--ja silloin, herra, kun aloin olla aivan
tukehtumaisillani--»
»Lopeta», sanoi Boleslav, tarttui kirjeihin, joiden piti näyttää
toteen isän viattomuus, ja repäisi ne keskeltä kahtia.------