»Niin, herra», vastasi Regina riemuiten. »Ajatelkaas vain noita monia
kiviä----»
Samassa luiskahti sormus, jonka Boleslav juuri aikoi panna
paikoilleen, hänen hyppysistään ja putosi lattialle.
Regina hypähti pystyyn ja riensi pöydän ympäri ottamaan sitä maasta;
mutta hän ei löytänyt sitä.
»Se on aivan kuin mennyt maan alle», sanoi hän huolissaan ja kumartui
lattialle aivan Boleslavin viereen.
Boleslav näki täytelään, ihanan niskan paistavan vastaansa, hän näki
mustat, kiharaiset hiuskiemurat, jotka sitä häilyvinä ympäröivät.
Hänen sydämensä alkoi sykkiä kiihkeämmin,--Kylmä virta valahti hänen
jäsentensä lävitse. Tuijottaen katsoi hän tyttöön.--
»Tuolla se on!» huudahti Regina ja kohosi polvilleen tarjoten
Boleslaville mieluista leikkikaluansa. Boleslav kohotti kätensä. Oli
kuin sitä kohottaisi outo voima, ja kuitenkin tuntui se vuoren
painoiselta.