Herra luutnantti Merckel oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen
hautajaispäivän tuloksiin. Hän nimitteli schrandenilaisia pelkureiksi
ja vanhoiksi akoiksi ja sanoi, että he olivat arvottomia kuninkaan
takkia kantamaan.
Kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli juuri lähdön edellä hävinnyt
näkyvistä ja ratkaisevalla hetkellä jättänyt joukon johdottomaksi--
vastasi hän, että hänen laitansa oli aivan toinen; hän oli upseeri
ja sellaisena velvollinen käyttämään miekkaansa ainoastaan kuninkaan
palvelukseen.
Schrandenilaisista, jotka eivät olleet tottuneet erittäin terävästi
ajattelemaan, näytti tämä selitys päivän selvältä. He lupasivat ensi
tilaisuudessa korjata vikansa.
Mutta Felix Merckelin oli mahdoton tähän tyytyä.
»Isä», sanoi hän eräänä myöhäisenä iltana, ravintolan isännän
tyytyväisesti myhäillen laskiessa päivän tuloja. »Minä en voi sietää
ajatusta, että mokoma lurjus, mokoma konna on preussilainen upseeri
kuten minäkin. Täytyyhän hävetä aivan silmät päästänsä, kun on moisen
kanssa ollut palveluksessa. Sellaisia veitikoita ei saa olla
armeijassamme. He tahraavat kokardimme, yksinpä miekanhihnammekin.
Minä vaadin hänet kaksintaisteluun ja ammun kuulan hänen kalloonsa.»
Hän ojensi jalkansa puupenkille ja väänteli kylmäverisesti hymyillen
ratsumiesviiksiään. Vanhus päästi säikähdyksissään kouran täyden
hopeakolikoita putoamaan pöydältä lattialle, jotta ne vierivät lattian
rakoihin.
»Felix», sanoi hän, »sinun ei pidä juoda niin paljon
katajanmarjaviinaa. Vieraille se on kyllin hyvää. Huomenna tuon
sinulle pullon mietoa viiniä, Felix. Kenties yksi tai toinen seuraa
esimerkkiäsi, ja niin pääsemme jälleen omillemme.»
»Erehdyt, isä», vastasi Felix. »Kunniantuntoni ei minua enää jätä
rauhaan. Olen saksalainen nuorukainen, isä, ja urhoollinen upseeri--en
voi enää kauemmin nähdä säätyäni häväistävän.»--
»Felix», sanoi vanhus, »mene maata, poikani, sitten et näe etkä kuule
enää mitään.»--
»Isä,» vastasi poika, »sääli sanoa--mutta sinulla ei ole hituistakaan
kunniantuntoa.»--
»Felix», jatkoi vanhus, »sinulla on liian vähän tehtävää. Katsoisit
edes pulloja--herran nimessä, en suinkaan sitä vaadi, sillä onhan
tässä neitonen sitä varten--mutta se tekisi sinulle sangen hyvää.
Joutuisit toisiin tuumiin--metsälläkin voisit käydä----»
»Missä sitten?»
»No, hyvä isä--Schrandenin metsäthän ovat melkein oven
edessä--syövätkö jänikset toisiaan vai otatko sinä niistä
osasen--sehän on aivan samantekevää.»
»Ei sovi minulle, isä--olen upseeri--minua ei saa tavata
salametsästyksestä.»
»Hyvä Jumala, Felix, kuinka puhutkaan! Olenhan toki kylänvouti
täällä--en vedä sinua hirsipuuhun.--Mutta niinkuin tahdot,
poikani.--Tai voithan mennä iltaisin pappilaan. Kirkkoherra pelaa
mielellään hieman shakkia--tosin ei siitä mitään hyödy, mutta
sanotaanhan sen olevan huvittavaa, ja sitten on siellä Helenakin----»
»Ai, hän!» sanoi Felix ja siveli mielissään hymyillen leukaansa.
Vanhus katseli tarkkaavaisesti alkuajan kärpästä, joka oli suljettu
kellonperien merenkultasydämeen.
»Olen näet sitä mieltä, että siinä tekisit sangen hyvät naimakaupat,
jos vain kirkkoherra suostuu ja tyttö tulee sinulle.»
»Mikseikäs hän tulisi minulle?» kysäisi Felix.
»Onhan mahdollista, että hänellä toisaalla päin--»
Felix hymyili epäillen.
»Vai tarkotatko hänen jo iskeneen silmänsä sinuun--?»
Felix kohautti olkapäitään.
»Näetkös, Felix, se olisi suuri onni meille, sillä kylässä huhutaan
niitä ja näitä, miten muka olen koonnut vähäiset pennini. Vääryydellä,
ymmärrätkös--vääryydellä.--Mutta jos kirkkoherra Götz antaa ainoan
tyttärensä meille rouvaksi--näetkös, sellainen mies kuin kirkkoherra
Götz--se seikka jo sellaisenaan tukkii panettelijain suut. Sentähden,
kuten sanottu, oleskele hieman hänen lähettyvillään, hivele hunajaa
hänen huulilleen--ja ylipäätään sellainen mies kuin sinä--»
»Isä hyvä, ole kiltti ja säästä neuvosi», keskeytti poika
hänet.--»Tuleeko Helena vaimokseni vai ei, riippuu yksistään
minusta.--Juuri minä en olekaan vielä tehnyt päätöstäni. Onhan hän
soma heilakka, sitä ei voi kieltää; hieman hoikka hän tosin on, mutta
voihan hänet ruokkia. Ja sitte, tiedätkös, on hänessä jotakin vanhan
piian tapaista--jotakin särmäkästä, kulmikasta. Jos kietaisee kätensä
hänen vyötärölleen, niin hänkös surkeilemaan: »ai, herra luutnantti,
älkää tehkö niin, rypistelette pukuni»--hän näetkös teitittelee minua
jälleen; tai jos häntä hieman nipistää tai muuten tuikkaa--leikillään,
tietysti--silloinkos hän kirkumaan: »ai, herra luutnantti, älkää toki
tehkö niin, minulla on niin hieno iho.»--Tietysti tämä kaikki on sulaa
sievistelyä ja teeskentelyä--ja jos häneen päättävästi kävisi käsiksi,
suostuisi hän sormisuukkosin, mutta kuten sanottu--en ole vielä tehnyt
päätöstäni... Eihän hän juokse tiehensä, kuten näet.»
Vanhus, joka sillävälin oli tottunein sormin laitellut rahoja
paperikääröihin, katsoi iloisella ylpeydellä mallipoikaa, jonka hän
oli kasvattanut. Sitten valtasi hänet pelko uudelleen:
»Ja eikö totta, Felix, tuota kaksintaistelua, ethän ajattele sitä
enää ... sehän on mieletöntä ... siinähän on henki pelissä.»
Felix pöyhistihe: »Kunnianasioissa, isä, voit pysyä leikistä erilläsi.
Niistä et ymmärrä mitään. Heti kun olen löytänyt soveliaan
kartellinkantajan--»
»Mikä se on--kartellin kantaja, Felix?»
»Se on mies, joka vie vaatimuksen.»
»Vie--Boleslavilleko?»
»Kellekäs muulle!»
»Saarelleko?
»Saarelle, niin.»
»Mutta, Felix, mitä ajattelet? Kuka kristitty ihminen uskaltaisi
saarelle mennä? Tiedäthän toki että sinne on asetettu sudenrautoja,
miinoja ja herra tiesi mitä kaikkia muita murha-aseita joka
askeleelle.--Katsos vain Hackelbergia, sehän liikkaa ja lynkkää vielä
tänä päivänäkin, kerran sudenraudoissa kökötettyään--mutta elä puhu
siitä, ymmärräthän. Sillä ei saa tulla ilmi, että Hackelberg on
kuunaan käynyt saarella. Kuten sanottu, ketään et saa kehottaa sinne
menemään, ja kuka muuten lähteekään niin vaarallisen ihmisen kanssa
tekemisiin? Siitä ei hyödy mitään, poikaseni.»
»Oh, kyllä hän saa vielä nähdä», sanoi Felix itsekseen hampaitaan
kiristäen.
Vanhus katseli häntä huolissaan; sitten täytti hän suippolasin
piparmynttiviinalla ja tarjosi sen pojalleen.
»Juo tuo, Felix», sanoi hän, »se kyllä sinut asettaa.» Felix joi.
»Ja anna muusta huolehtia vanhan kelpo isäsi; ehkäpä tässä yön
varrella keksitään keino, joka sinut parantaa niin sanotusta
kunniantunnostasi.--Hyvää yötä, Felix.»
Hän ei ollut luvannut liikoja, tämä vanha, kelpo isä.
Seuraavana aamuna istuessaan poikansa kera vastatusten aamiaisella
kysäisi hän hyväntahtoisen valittavalla äänellään: »No, Felix, oletko
nukkunut tuhmat tuumat päästäsi pois?»