Jo lähinnä seuraavina päivinä Boleslav huomasi, kuinka mahdoton hänen
olisi ilman tätä naista elää kotoisella konnullaan, kuinka paljon
enemmän hän oli riippuvainen tytön huolenpidosta kuin tämä hänen.
Avutonna kuin haaksirikkoinen, jonka aallot ovat viskanneet
asumattomalle saarelle, hiiviskeli hän isiensä perintötilalla.
Vaikkapa miinat ja ketunraudat eivät enää uhanneetkaan hänen
askeleitaan, hapuilivat hänen jalkansa kuitenkin epävarmoina, ja hänen
mielensä joutui hämmennyksiin näiden savunmustaamain muurien keskellä,
jotka häviö oli niin muuttanut, etteivät ne enää tarjonneet pohjaa ja
kiinnekohtaa edes hänen lapsuutensa muistoillekaan. Itse puistokin,
jossa hän kerran oli tuntenut jokaisen puun ja jokaisen pensaan, oli
pitkien vuosien kuluessa metsistynyt niin oudonnäköiseksi, että hän
tarvitsi siellä aivan uudet merkkikohdat osatakseen mihin tahtoi
mennä.
Ensi uhman hälvettyä heräsi yhä katkerampana hänen mielessään kysymys:
»Mitä nyt on tuleva?»
Ja tämä kysymys kävi pakottavaksi, sillä niukat varastot leipää ja
savustettua lihaa, joita säilytettiin kellarissa, lähenivät loppuaan.
Ylpeys esti häntä Reginalta kysymästä neuvoa, eikä hän ollut tyttöä
taasen puhutellutkaan. Hiljaa ja näkymätönnä emännöi tämä talossa,
nähtävästi aavistaen parhaaksi herättää niin vähän huomiota kuin
suinkin. Mutta kun Boleslav aamuisin palasi virralta, jossa hän otti
kylpynsä, tapasi hän punakukitetun uudinvuoteen siististi
järjestettynä ja peitettynä, tapasi lattian narskuvalla hiekalla ja
tuoksuvilla kuusenhavuilla siroteltuna ja löysi kullalla silatulta
pöydältä, jonka neljättä jalkaa täytyi pönkittää tiilikivellä,
höyryävän, ruskean kahvikannun ja sen vierellä sirosti leikattuja
mustia leipäviipaleita.
Häneltä hälveni pian kammo ottaa ruokansa tämän naisen
käsistä,--aluksi häntä tosin arvelutti murtaa leipää, jonka tyttö oli
tuonut, mutta se näytti niin perin maukkaalta, ja syksyinen kylmä
kylpy oli kiihottanut hänen ruokahaluaan.
Päivälliseksi oli leipälientä ja parisen viipaletta paistettua lihaa
häntä odottamassa, eikä viinipulloakaan ollut unhotettu--ja
illalliseksi oli aina jollakin keinoin hankittu uutta ruuan vaihtelua.
Niin osasi Regina emännöidä niillä vähillä tähteillä, joita vielä oli
kellarissa.
Monta kertaa näki Boleslav hänen vilahtavan ikkunan ohitse patoineen
ja muine astioineen, jotka hän varmaankin kävi virrassa pesemässä.
Palatessaan taivutteli hän varovasti syrjään pensasten oksia ja
tähysteli liekehtivin silmin, oliko tie avoin. Jos Boleslav seisoi
oven edessä tai nojasi ikkunasta ulos, oli hän heti kohta kadonnut
jälleen tiheikköön.
Entisen puutarhurin työhuoneen oli hän valinnut asunnokseen. Sinne
pistäysi Boleslav eräänä aamuna, kun oli nähnyt tytön menevän
virralle.
Hän löysi viistopäätyisen huoneen, jossa oli lasinen katto kuten
kasvihuoneessa ainakin. Viheriät, nokiset, lyijykehyksiin kiinnitetyt
lasiruudut olivat monesta kohdin särkyneet, ja aukoista pääsi sisään,
mitä vain taivaasta tuli.--Permantoa ei ollut laudotettu eikä
kivitetty, vaan peitti sitä musta ruokamulta, joka näytti kuin
miltäkin turvepehkulta. Seinillä oli porrasmaisia lautatelineitä,
joilla puutarhuri oli muinen pitänyt kukkaruukkujaan, ja niille oli
nyt sijotettu talon niukat talousastiat. Mitä paraimmassa
järjestyksessä olivat siellä keittoastiat, vadit ja lautaset, jotka
välkkyivät puhtauttaan. Oven vieressä oli parilla matalalla
puupukilla--muutaman jalan korkeudella permannosta--vanha ovi, joka
oli vahvasti hiiltynyt molemmista päistään, epäilemättä jäännös
tulipalosta. Sen päälle oli levitetty ohut olkikerros ja olkien päälle
pari karvapeitettä, jollaisia muuten käytetään hevosten loimina. Tämä
oli tytön vuode. »Koirallakin on parempi», ajatteli Boleslav.
Vastapäisessä nurkassa oli häthätää tiilistä kyhätty tulisija. Sen
yläpuolelle oli laudoista laitettu jonkinlainen hattu, näköjään
omatekoinen, neuvomaan tietä tulisijasta kohoavalle savulle, mutta
savu oli siitä vähät välittänyt ja etsinyt tiensä mistä hyväksi näki.
Tällä mustalla, kylmällä permannolla, yllänsä savunmustaama katto,
asusti tyttö eikä kaivannut parempaa. Siihen oli hänen sydämensä
kasvanut kiinni, sitä piti hän paratiisina, josta karkotus merkitsi
hänelle kuolemaa ja kadotusta.