Oli noin sydän-yön aika kun satuimme kivien ohitse kulkemaan,
kertoi Germain. Yht'äkkiä ne rupesivat silmin meitä katsomaan.
Emme koskaan päivän aikana olleet tuota huomanneet, vaikka
senkin seitsemän kertaa olimme siitä kulkeneet. Säikähdyksestä
me tulimme kipeiksi ja tautimme kesti neljättä kuukautta
elon-ajan jälkeen.
Maurice Sand.
Loir-laakson kalkin-sekaisten tasankojen keskellä juoksee jyrkkä
maan-halkeama, jossa siellä täällä on muhkeita harmaa-kivimöhkäleitä.
Lienevätkö nämä niitä, joita sopisi _eksyneiksi kiviksi_ kutsua
sentähden, että ne satunnaisesti ilmestyvät näissä seuduissa, joihin ne
ainoastaan alkumatkojen vedenpaisumisen kautta ovat voineet tulla? Vai
ovatko ne päinvastoin muodostuneet sillä paikalla, jossa niitä nyt
löydetään koottuna? Niiden muoto näkyy kumoovan viimemainittua arvelua,
sillä ne ovat melkein kaikki pyöreät ainakin yhdeltä puolelta ja ovat
vesien vierittämien, summattoman suurien ukon-kivien näköiset.
Nyt siellä ei kuitenkaan ole muita vesiä kuin kauniita pikkupuroja,
joita kivi-möhkäleet ahdistavat ja vääntävät tuhansiin mutkiin. Nämä
hymyilevät ja rienteleväiset aallottaret lorisevat, väliin vai'eten ja
väliin puhuen hiljaisella äänellä salaisia lauseita, kielellä, jota ei
kukaan ymmärrä. Muualla vesi kohisee eli pauhaa. Täällä se puhuu niin
hiljakseen, että ainoastansa metsänhaltijan tarkka korva voi sitä
kuulla, komeroissa, joissa purojen kaitaiset suonet kokoontuvat,
vallitsee myös joskus hiljaisuus; vaan kun nuo pienet holvet ovat
täytetyt, niin ylellinen vesi koskena virtaellen muutamilla kiireillä
sanoilla sivumennen ilmoittaa, en tiedä mitä salaisuutta, jota tuulen
puhaltamat kukkaset ja ruohonkorret näkyvät ymmärtävän ja johon ne
vastaten nyykähyttävät päätänsä tervehdykseksi.
Etäämpänä nämä purot katoavat läjissä olevien kivi-möhkäleitten alle ja
"siellä syvyydessä solisee laine, jota ei kukaan näe".
Näillä kosteilla kallioilla kasvaa tälle seudulle muuten ihan outoja
kasveja. Menyanthes, tuo pieni, valkoinen, hammaslaitainen ja lomitettu
hyacinthi, jonka lehdet ovat apilan näköisiä; digitalis purpuraea,
joka on mustan ja valkoisen kirjava ikäänkuin harmaa-kivet, joilla
se rehoittaa; rosea solis; ihanoita saxifrageja ja moninaista
pieni-lehtistä muurattia, joka harmaakivillä suikerrehtaen muodostelee
kauniita lehditys-kuvauksia, joita voisi luulla salaiseksi
merkkikirjoitukseksi.
Tämän paikan ympärillä kasvaa jaloja puita, pitkiä ja hoikkia saksan
tammia sekä jättiläis-kastanja-puita. Tuommoisessa mäkisessä
metsässä, jossa on siellä täällä yksinäisiä kallioita, samanlaisia
kuin Fontainebleau'n metsässä, minä eräänä vuotena näin niin
rehevän kasvullisuuden ja niin synkeän siimeksen, ett'ei aurinko
keskipäivälläkään voinut kirkkaana tunkea lehdistön läpitse, vaan
paistoi kuun tapaisella, viheriäiselle vivahtavalla valolla puitten
rungoille ja sammalliselle maalle.
Ranskassa ei ole sitä seutua, jossa ei tämmöiset isot kivet suuresti
vaikuttaisi rahvaan mieli-kuvitukseen, ja koska niistä kerrotaan
moniaita tarinoita, niin, oppineitten epäilyksistä huolimatta, voipi
varmaan päättää, että muinaiset Gallialaiset ovat käyttäneet
tänkaltaisia paikkoja jumalanpalveluuksiinsa.
Onpa nimiäkin, joita ei aika ole voinut hävittää ja jotka niin selvään
osoittavat alkuperäänsä, ett'ei sitä tarvitse epäilläkään. Brenne'ssä
löytyy yhdessä seudussa _druidien_ nimi hyvin säilytettynä. Muualla
puhutaan _durdeista_; Crevant'issa _dorderin'eistä_. Näin kutsutaan
näetsen joukko tämmöisiä, tavattoman suuria, ympyriäisiä, harmaita
kiviä, joita on keilamaisen kummun huipulle läjäilty. Ylimmäinen osa,
jota pienemmät kivet kannattavat, on sienen näköinen. Mahdollista voi
olla, että luonto itse on niitä näin kokoellut, mutta vaikka niin
olisikin, niin ei tämä kuitenkaan estäisi otaksumasta, että niitä on
käytetty uhrikiviksi. Muistuttaapa niiden nimikin (dorderin) druidein
alttareita.
Vähän etäämpänä on _parelles_ eli _patrelles_ -nimisiä kiviä. Niitä
löytyy veden vallassa olevien, autioitten solakoiden partailla. Ne ovat
yhdenmuotoisia ja yhdenkokoisia kivi-läjiä, jotka ikäänkuin kaksi
tornia seisovat lavean, luonnon muodostaman penkereen partaalla,
penkerettä peittää pikku-kivi-kerros. Tässä olen löytänyt
raudan-kuonaa, joka suuresti on minua arveluttanut siitä syystä, että
tämä paikka on kaukana kaikista ihmis-asunnoista eikä kukaan ole
koskaan voinut asettua tähän veden tulvaamaan louhikkoon asumaan. Vaan
miten on ilmautunut vasaran takeita tähän erämaahan, jossa ei edes
kulje karjalaumoja? Tietysti tässä on ollut suuri kiuas, kenties
uhripaikka.
Minä olen maininnut tätä paikkaa siitä syystä, että se on melkein
peräti tuntematon. Berry'n kertomukset puhuvat siitä vaan sivumennen,
arvellen sitä kelttiläiseksi muistopatsaaksi, kuitenkin se
kivennäis-tiedollisessa, historiallisessa ja kasvi-opillisessa
suhteessa on varsinkin tärkeä-arvoinen.
Muutama vuosi takaperin nähtiin vielä puolen peninkulman matkassa siitä
"haltijain luola", jonka läheisen kentän omistaja määräsi tukittavaksi,
luultavasti sillä tapaa varjellaksensa itseään noiden haltijain pahasta
vaikutuksesta.. Näkyi selvästi, että tämä rotko oli hakattu kallioon
ihmis-asunnoksi, jossa oli kaksi suojaa, joita eroitti jonkuntapainen
väliseinä. Talonpojat luulivat siellä olevaa ympyriäistä paterota
uuniksi, jossa nämä erokkaat muka olivat leipiänsä kypsentäneet.
Kuitenkaan tämä erakko-maja ei liene ollut kristittyjen ihmisten
asuntopaikkana. Sillä siinä tapauksessa jumalisuutta harrastavat
ihmiset epäilemättä olisivat omineet tämän paikan, toimittaaksensa
sinne pyhiinvaelluksia ja ainakin ne olisivat sinne pystyttäneet jonkun
ristin-kuvan. Vaan tämä ei tullut kysymykseenkään; se oli kirottu
seutu, jota jokainen karttoi, eikä orjantappurapensasten läpitse käynyt
yhtään polkua. Talonpojat kertovat, että täällä muinoin asuneet
haltijat olivat olleet villi-naisia, jotka valkoisille naaras-susille
olivat syöttäneet lapsia.
Minkä vuoksi gallialaisten naispappien muinaisaikainen maine on
muutamissa seuduissa kammottu ja toisissa siunattu? Tietty on, että
ennen Roomalaisten valloittamista, jopa sen jälkeenkin, on löytynyt
moniaita erinkaltaisia uskontoja, joista toinen perättäin on ahdistanut
toisen. Sen voipi varmaan päättää että missä näin nais-pappeja pidetään
suojelevaisina henkinä, siellä on myös uskonto ollut jalompi; vaan
jossa niitä pidetään ainoastaan raatelevaisina petoina, siellä uskonto
tietysti on ollut julmempaa lajia.
Les-martes-nimisiä haltijoita on sekä mies- että naispuolia.
Lähellä Saint-Benoit de Sault'ia olevilla kallioilla joista
Pontefeuille-niminen virta koskena syöksee, saapi molempia lajia nähdä,
ja ne ovat yhtä kauheita, kumpaseen sukupuoleen ne sitte
kuulunnevatkin. Mieshaltijoilla on vieläkin toimena pystytellä
läheisillä kummuilla siellä täällä makaavia druidi-kiviä. Naishaltijat
juoksevat kantapäähän liehuvin hiuksin ja maahan riippuvin vatsoin
ajaen niitä työmiehiä takaa, jotka ovat kieltäneet auttamasta niitä
niiden salaperäisissä melskeissä. Ne pieksevät ja rääkkäävät heitä,
kunnes saavat heidät keskipäivällä jättämään kyntämisensä sikseen.
Erästä sangen ihanaa, kummallisten kallioitten keskellä olevaa
vedenputousta kutsutaan "Haltijattarein pesäksi." Kun vesi on
matalalla, voipi nähdä niiden keittiöön kuuluvia kivi-astioita. Niiden
miehet pystyttävät pöydän, s.o. druidikiven perustukselle. Itse ne
tyhmämäisiä ja kummallisia kuin ovat, kokevat sytyttää valkeaa koskeen
saattaakseen kivipataansa kiehumaan. Vihoissansa huonosti menestyneestä
yrityksestään, huutavat ja kiroilevat ne niin, että metsä kaikuu ja
kalliot kajahtelevat. Eikö tämä tarina liene syntynyt jostakusta
muinoin hävinneestä uskonnosta, joka turhaan on yrittänyt päästä uuteen
eloon.
Fromental-nimisellä tasangolla ei ole mitään jälellä noista
kuvauksellisista taruista. Ainoastaan siinä osassa, jonka kallioissa on
sekä kalkki- että harmaa-kiveä, muutamat yksinäiset kivi-möhkäleet
peloittavat myöhistyneitä kulkijoita. Nämä kivet näyttävät elävän ja
irvistelevät enemmän tai vähemmän uhkaavaisesti sen mukaan kun ohitse
kulkevaisten uteliaat silmäillykset suuremmassa tahi vähemmässä
määrässä niitä suututtavat. Sanotaan, että ne mielellään puhuisivat,
jos taitaisivat, ja että hyvin oppineet iso-tietäjät voivat pakoittaa
niitä "hyvää ehtoota" sanomaan. Mutta ne ovat niin itsepäisiä ja
typerä-järkisiä, ett'ei niitä koskaan ole voitu saada sen enempää
oppimaan. Joskus saattaa kulkea ohitse näkemättä niitä, ja silloin
sanotaan, etteivät ne enään olekaan paikoillansa. Ne ovat muka menneet
jaloittelemaan ja silloinpa joutuisasti on pakeneminen siltä tieltä,
jota niiden tulee palata päästäkseen tavalliselle paikallensa. Sitä ei
ole kerrottu, käyvätkö ne juomassa jostakusta läheisyydessä olevasta
virrasta, samoin kuin Bretagne'n kivet. Se ainakin on varma, että ne
ovat sekä häijyt että tyhmät, sillä väliin ne eksyvät olo-paikastaan ja
samat ihmiset, jotka ehtoolla ovat nähneet niiden kuivalla kankaalla
kumossa makaavan, ovat seuraavana päivänä samaan aikaan nähneet niiden
seisovan pystyssä jollakulla kylvö-vainiolla, jossa ne tekevät suurta
vahinkoa ja vallattomasti särkevät aidat. Paras on olla sitä pellon
omistajalle ilmoittamatta, sillä se olisi mahdoton asia saada näitä
tavattomia kiviä paikoiltaan, vaikka panisi kymmeniä paria härkiä niitä
kiskomaan ja paitse sitä, niiden voisi pian pöllähtää päähän musertaa
hänet kuoliaaksi. Muutoin niiden onkin pakko palata entiselle
paikalleen; jos eivät muistamattomuudessaan heti sinne osaa, niin ne
saavat kyllä kovan rangaistuksen: niiden täytyy väliin koko vuosi
vaeltaa maita mantereita, mikä kovasti niitä rasittaa, eivätkä saa
levätä muuta kuin pystyältänsä, kunnes ovat löytäneet olo-paikkansa,
johonka niillä on lupa laskea maata.
Olemme joskus nähneet noita kiviä, joita kutsutaan loihtukiviksi eli
pii-kiviksi. Ne ovat tavallisia reikäisiä kalkki-kiviä, joita
lukemattomat, epämukaiset lävet muodostavat jättiläis-haamujen
näköisiksi. Kun maanteitten tarkastajat saavat ne käsiinsä, niin he
heti lyövät ne rikki, eivätkä ne parempaa ansaitsekaan.
Tuo on meille mieleen, vaikk'eivät kivi-raukat koskaan ole tehneet
meille mitään pahaa. Kuitenkin meille on kerrottu, että jos jättää ne
särkemättä, niin ne tien ohesta, johon niitä on siirretty, yönaikana
muuttavat poikkipäin tielle, saattaakseen hevosia ja rattaita
kaatumaan.
Tarinan opetus on tämä: Älköön ajomies panko maata eikä nukkuko
rattaillansa.
Mitä teihin, viisaat oppineet, tulee, jotka kysytte minkätähden tuo iso
kivi seisoo tuon aidan vieressä tai tuon ojan partaalla, tietäkää mitä
se merkitsee, jos teille salaperäisellä tavalla vastataan: _ei se siinä
aina tule seisomaan!_ ja älkää sitä lystiksenne katselko: se voisi
suuttua teihin ja taitaisi tapahtua, että seuraavana päivänä
tapaisitte sen puutarhassanne keskellä meluuni-lavojanne tahi
kukkais-penkereitänne.