Onneton se nainen, joka puita metsässä kootessaan tiellään tapaa
puna-haarniska-miehen. Tämä, vaikka hän hävittää metsän puut, ei
kuitenkaan salli ihmisten hyötyä hänen raivoamisestansa.
Maurice Sand.
Köyhä kansa on joskus erinomaisesti runollinen. Sitä todistaa tämäkin
tarina, jossa se niin suloisella surumielisyydellä laskee leikkiä
omasta köyhyydestään:
"Huhtikuussa kultarinta-kerttu ja hippi-kerttunen tapasivat toisensa
metsässä ja rupesivat toisensa voimista ja aikaan-tuloa kyselemään.
"-- Onhan sitä nyt sentähden hiljakseen meneskelty, sanoi
kultarinta-kerttu; minä olen viettänyt hyvää talvea.
"-- Samoin minäkin, vastasi hippi-kerttunen; minä olen elänyt
halkojen-hakkaajan luona ja minulla on ollut yltäkyllin lämmintä!
Noilla ihmisillä -- tiedätkös, veli kulta -- on valkeita uuneissaan ja
he polttavat niin suuria halkoja kuin minun sääreni!"
"-- Todellako? kysyi kultarinta-kerttu kummastuen. Ja minä olen syönyt
vatsani pakolleen maanviljelijän luona. Hänellä oli jyviä aitassaan, ja
kosolta niitä olikin! kun laattialla seisoin, niin ne ulottuivat
vatsaani saakka."
Talonpoikaisen kansan kummitus-näöt niinkuin myös sen muinais-sadut
antavat usein aihetta taikaluuloihin ja kansan taruihin, jotka
osoittavat, että sillä, vaikka se tavallisesti on selvempää
havainto-voimaa vailla, on erinomaisen runollinen kyky kuvailemaan
esineitä eläviksi olennoiksi ja heti käsittää niiden eriskummaisia
puolia.
Mustiin pilviin laskeutuvan auringon tulenväriset heijastukset ovat
synnyttäneet luulon valkea- eli puna-haarniska-miehestä. Sen luullaan
asuvan niitty-lepässä, joka hakattaessa näyttää sisältä voi-punaselta,
ja juoksevan puusta puuhun kaataen tai sytyttäen niitä palamaan.
Hän se muka on, joka yöllä virittää noita hirmuisia tulipaloja, jotka
hävittävät kokonaisia metsiä ja joidenka sytyttämisestä ei milloinkaan
saada selkoa ja useinkin luullaan pahan suopain ihmisten teoksi. --
Sivumennessä ilmoitettakoon, että meteorein putoaminen on kylläinen
selitys noihin tulipaloihin ja meidän-aikainen rahvas alkaa jo sitä
ymmärtää.
Kun mennä vuonna eräs vaimo Berthenoux'issa istui ovensa edustalla
sukkaa kutoen, näki hän äkkiä niin kirkkaan valon, että se kovin
häikäisi hänen silmiään, ja kuuli semmoisen jyrinän, että luuli
joutuvansa kuuroksi. Minuutin kuluessa oli hänen huoneensa jo
ilmi-tulessa; ja niin oli hätää, että tuskin ennätti sylissään pelastaa
nukkuvan lapsensa. Hän näki huoneensa palavan semmoisella vauhdilla,
ett'ei sitä voinut muuksi uskoa kuin noidutuksi.
-- Ei se tavallista tulta ollut, kertoi vaimo; minä näin kyllä jotain
taivaasta putoavan, vaan se ei ollut tavallista ukkosen-valkeaa, sillä
taivas oli ihan selkeä eikä raju-ilmasta ollut enteitäkään.
Lukuisa joukko todistajia vakuutti tämän tapauksen todeksi, mutta ei
kenenkään mieleen johtunut syyttää vaimo-parkaa perkeleelle
antautumisesta tahi syypääksi Jumalan vihaan. Sata vuotta takaperin
olisi asia toisin käynyt. Onneton vaimo olisi joutunut kirouksen
alaiseksi ja jokaisen hyljättäväksi. Kaksi sataa vuotta sitte olisi
varmaan tuon tapauksen tähden tuomittu elävänä poltettavaksi joko tuvan
omistaja tahi mikä ohitsekulkeva tahansa, joka kohtauksen hetkenä olisi
sattunut aivastelemaan.
Tuli-miestä kutsutaan myös _metsän-hävittäjäksi_. Hän ilmaantuu
useammassa muodossa, ja toimittaa eri vehkeitään sen seudun mukaan,
missä hän oleilee. Ei hän aina salamoitse eikä sytytä metsiä palamaan
ja useammin häntä kuullaan kuin nähdään. Sumuisina öinä hän kahta
kiivaammin iskee puihin ja metsänvartijat, jotka luulevat olevansa
rohkeain metsän-varkaiden kanssa tekemisissä, rientävät häntä
tavoittelemaan ja saavat joskus nähdä hänen mahdikkaan kirveensä
mätkähtävän.
Mutta kas kummaa! Noissa isoissa puissa, joidenka kuultiin vinkuvan
hänen iskuistansa ja joissa luultiin olevan syviä lovia, niissä ei
havaittu pienintäkään uurrosta.
_Metsän-hävittäjä_ eli _hakkaaja_ eli _kolkuttaja_ -- kummituksella on
kaikki nämä nimet -- rupee väliin, kun hän johonkuhun metsään
mielistyy, sen suojelushengeksi. Varokoon jokainen kajoomasta niihin
puihin, joihin hän mieltymyksensä merkiksi on kirveellänsä iskenyt.
Tunnettu asia on, että lahonneista puista väliin lähtee kimaltava valo,
joka on ihan todellinen ja selvästi näkyvä, ja joka on antanut aihetta
useampiin näkyhairauksiin. Olen kerta matkustaessani nähnyt tämmöistä
mitä kauniimmasti loistavaa puuta ja talonpoika, joka minua saattoi,
kertoi minulle seuraavan tarinan:
"Eräs pappi, joka ei mitään peljännyt, kulki usein ehtoosin metsän läpi
palatessaan naapuripitäjästä, jossa hän tuon tuostakin kävi
illallisella ja korttia lyömässä muutaman virkaveljensä kanssa.
"Joka kerta näki hän samalla paikkaa hohtavan valon, jota hän ei
kuitenkaan sen likemmin tarkastanut, vaikka hänen hevosensa joka kerta
poukahti ja hörhisteli korviansa, ikäänkuin se olisi nähnyt tai kuullut
jotain eriskummallista.
"Eräänä ehtoona kun valo näytti loistavan kirkkaammin ja hevosensakin
oli tavallista levottomampi, päätti pappi ottaa selkoa asiasta ja aikoi
ajaa metsään, josta valo näkyi; vaan hänen täytyi luopua tuumastaan,
päättäen päivällä käydä katsomassa, olisiko siellä joku huolimattomasti
peitetty sysihauta, joka voisi sytyttää metsää palamaan.
"Toisena päivänä hän siis aamulla meni asiaa tutkistelemaan, mutta
neljännes-peninkulman piirissä ei hän löytänyt ainoatakaan sytytettyä
eikä sammutettuakaan sysihautaa, ei ainoatakaan mökkiä eikä missään
tulen jälkiä tahi valon aihetta. Hän jätti etsimisensä sikseen asiasta
enempää ajattelematta.
"Mutta viikkoa myöhemmin sydän-yön aikana samaa tietä kulkiessaan näki
hän suuren loistavan tulikehän tiellä välkkyvän; hänen hevosensa
hyppäsi pystyyn eikä millään muotoa mennyt eteenpäin.
"Pappi astui alas hevosen selästä ja taluttaen sitä suitsista meni hän
uskaliaasti tulikehän keskelle, mutta tuli ei häntä polttanut eikä hän
edes tuntenut siitä mitään lämpöäkään lähtevän.
"Tuo seikka kummastutti häntä niin suuresti, että hän, kehän keskelle
saavuttuansa, ei voinut pidättää nauruansa, vaan huusi:
"-- No, onpa tämä, hitto vieköön, ensimäinen kerta eläissäni, jolloin
kylmää tulta näen!
"Papilla, joka ennen oli palvellut sotasaarnaajana, oli häijy tottumus
sekoittaa kirouksia puheesensa, mitään pahaa sillä tarkoittamatta.
"Nämät kevytmieliset sanat olivat tuskin ehtineet lähteä hänen
suustansa, ennenkuin hän kuuli äänen, joka pihisi ikäänkuin rasva
pannussa, ja kuului tulevan maan alta. Ääni puhui:
"-- Jos mielit kuumaa valkeaa, niin sitä kyllä sinulle annetaan.
"Tuota kuullessaan tunsi pappi ruumistaan karmivan; kuitenkaan ei hän
menettänyt rohkeuttansa, vaan vastasi heti:
"-- Suur' kiitosta, maan alla oleva veli-kulta, mutta minä en ole
mitään vailla.
"Tuli lakkasi paikalla palamasta ja ääni kuului vetäytyvän syvemmälle
maan sisään, mutisten:
"-- Pelkuri pappi, pelkuri-pappi, mene maata! Mene maata,
pelkuri-pappi!
"Tämä solvaus pisti entisen sotilas-papin vihoiksi.
"-- Vai pelkuri-pappiko? Miks'et tule näkyviin, että saisin antaa
sinulle hiukan selkään, sinä mokoma valkean-virittäjä, joka maan alla
piiloittelet?
"Ja kepillänsä hän piirsi ympärilleen suuren kehän samaan paikkaan,
missä loistavan tuli-kehän oli nähnyt, ja yhä nauraen jatkoi hän:
"-- Ähää! Näetkös nyt, ett'en huoli mennä tästä ulommaksi? Tämän kehän
keskellä minä järkähtämättä sinua odotan, olletko piru tahi ihminen!
"Ja koska ei mitään näkynyt eikä kuulunut, rupesi hän huitomaan
kepillään, lyöden ees-taas oikeaan ja vasempaan joka taholle ja joka
sutkauksella kuuli hän kiljahduksia ja huutoja ikäänkuin tuo aika
selkäsauna olisi sattunut kolmeenkymmeneen näkymättömään pahaan
henkeen.
"Koska tämä leikki huvitti hänen ylvästelevää mieltänsä, hosui hän
ympärillensä näin tuntikauden, yltyen yltymistään, kunnes huudot ja
valitukset, jotka olivat käyneet yhä heikommiksi, muuttuivat
hiljaisiksi huokauksiksi, ja nekin viimein vallan vaikenivat ja syvä
hiljaisuus vallitsi.
"Silloin pappi, jota tämä työ oli hiestyttänyt, astui ulos kehästä ja
meni hakemaan hevostansa, joka oli paennut vähän matkan päähän.
"Pyhittyään hi'en otsastaan ja noustuansa hevosen selkään, jatkoi hän
jälleen matkaansa pappilaan eikä hän sittemmin koskaan nähnyt valkeaa
metsässä.
"Mutta samana vuonna, päivää ennen pyhimysten juhlaa, kuuli hän
sydän-yön aikana ovelle kolkutettavan. Hän huusi lukkaria, joka
toimitti palvelijan virkaa hänen luonansa ja sanoi hänelle:
"-- Tuolla on joku ovea kolkuttamassa. Meneppäs katsomaan mikä siellä
on!
"Lukkari meni avaamaan ja palasi sanoen:
"-- Toden totta, herra pastori, te olette nähnyt unta, sillä oven
takana ei ollut ketään.
"Pappi meni horroksiin uudestaan, mutta kuullessaan toisen kerran
kolkutettavan, heräsi hän taas ja meni vieläkin palvelijaansa
huutamaan, mutta tämä vaan kääntyi vuoteellansa vannoen että pappi oli
erehtynyt. Hän puolestansa ei ollut mitään kuullut.
"Pappi palasi vuoteellensa, mutta nyt koputettiin jälleen.
"-- Jean, huusi hän, oletko tullut kuuroksi, vai onko minun korvissani
vikaa?
"-- Jospa se ei vaan olisi teidän päässänne, herra pastori, vastasi
Jean; minä en kuule muuta kuin kirkontornin kellon, joka panee 'tik
tak' ja tarhapöllön, joka tornissa huutaa 'uhuh, uhuh!'
"Pappi alkoi uskoa, että tämä kai oli varoitus Jumalalta, jotta hän
tietäisi valmistaa itseänsä kuolemaan.
"Mutta koska hän oli sitä lajia miehiä, jotka tahtovat päästä joka
asian perille, niin hän tarkemmin tätä seikkaa tutkiaksensa pisti
valkean lyhtyynsä ja meni itse alas ovea avaamaan.
"-- Hyvää yötä, herra pastori, tervehti häntä ääni, jonka hän hyvin
tunsi, vaikka hän ei ketään ihmistä nähnyt.
"-- Hyvää yötä, Cadet isäntä, vastasi pappi hämmästymättä.
"Ja hän sulki taas oven, ihmetellen itsekseen tätä tapausta, sillä noin
vuotta takaperin oli hän saattanut Cadet isäntää hautaan.
"Hän alkoi nousta ylös portaita palatakseen huoneesensa, kun taas
kolkutettiin.
"-- Kas sitä, sanoi pappi, vainaja parka unhotti anoa minulta
esirukouksia; niitä ei sovi häneltä kieltää.
"Ja hän avasi jälleen oven kysyen:
"-- Tekö isäntä siellä vielä olette?
"-- Ei, herra pastori vastasi nais-ääni; minä tulen toivottamaan teille
hyvää yötä.
"-- Teille samaten, Guite muori, vastasi pappi ja sulki ovensa.
"Guite muori näetten oli noin kuusi kuukautta tätä ennen kunniallisesti
viety hautaan.
"Vieläkin lyötiin ovelle ja tällä kertaa pappi kuuli nuoren, hienon
äänen häntä puhuttelevan:
"-- Minä se olen, Jeanne Bonnine'n pikku-lapsi, jonka Te viime suvena
kastoitte ja siunasitte hautaan samana päivänä. Minä olen tullut
toivottomaan teille hyvää yötä, herra pastori.
"-- Tosiaankin te niin pitkältä sitä minulle toivotatte, että se kestää
aamuun saakka. Jos tahdotte osoittaa minulle kohteliaisuutta, niin eikö
se kävisi laatuun, että kaikki tulisitte yhtä haavaa? Silloin nämä
menot pikemmin päättyisivät."
Heti näkikin kirkkoherra ovensa edessä selvästi toista kymmentä
ihmistä, jotka hän vuoden kuluessa oli haudannut, miehiä ja vaimoja,
vanhoja ja nuoria: Chaudy isä, joka oli kuollut pellolla viljaa
leikatessaan ja jolla vielä oli sirppi kädessä; -- Jeanne Bonnin, joka
oli kuollut lapsivuoteesen ja yhä piti pikku-lastaan käsivarrellansa;
ja myös kaikki muut, niinkuin esimerkiksi vanha Guitekin, joka oli
kuollut säikähdyksestä, kun _puna-haarniska-mies_ eräänä ehtoona uhaten
ja nuhdellen oli häntä lähestynyt, siitä syystä muka, että muori
metsässä oli kokoillut lahonneita halkoja esiliinaansa.
"-- No hyvä, rakkaat seurakuntalaiset, minä olen iloissani nähdä teidät
jalkeilla, sanoi uskalias kirkkoherra; oletteko te kaikki paratiisissa,
rakkaat sielut?
"-- Me olemme juur'ikään sinne lähtemäisillämme, herra pastori, vastasi
Jeanne; me olimme kiirastulessa, jossa me saimme kärsiä piinaa
syntiemme tähden ja meillä oli vartiana eräs paha-henki, joka kaiket
yöt hyppelyytti meitä puitten alla; mutta Chassin'in metsässä te
pieksitte meitä niin kelpo lailla, että velkakirjamme tuli sillä
maksetuksi. Voi, kuinka kovaa te löittekin, herra pastori; Jumala teitä
palkitkoon sen hyvän tähden, minkä teitte meidän sieluillemme!
"-- No hyvä, lapseni, vastasi pappi. Onnellista matkaa ja rukoilkaa
minun puolestani!
"Hän meni maata eikä ollut koskaan ennen niin hyvin nukkunut," sanoi
kertoilija päättäen tarinansa.