Varvara Pavlovnan isä, Paavali Petrovitsch Korobjin, oli virasta
vapautettu kenraali-majuri; koko ikänsä oli hän viettänyt Pietarissa
palvellen, nuoruudessaan oli hän tunnettu tanssija ja seuramies,
oli köyhyytensä tähden parille kolmelle vähäpätöiselle kenraalille
adjutanttina, nai yhden näitten tyttäristä, ottaen myötäjäisiksi
viisikolmatta tuhatta ruplaa, oli hienouteen saakka oppinut kaiken
tieteen ja palveluksensa salaisuudet; ponnisteli ja pinnisteli
ja vihdoin parinkymmenen vuoden kuluttua sai kenraalin viran ja
oman rykmenttinsä. Siinä olisi hänen pitänyt levähtää ja nauttia
hätäilemättä tulojansa; sen hän oli päättänytkin tehdä, mutta rupesi
varomattomasti käyttämään asioitansa: hän keksi näet uuden keinon,
laskien käytäntöön valtion rahoja; keino näytti tuottavalta, vaan
hän rupesi saidaksi pahaan aikaan: hänen päällensä kielittiin;
siitä tuli enemmän kuin sopimaton — tuli paha — juttu. Töintuskin
selvisi kenraali tästä jutusta, mutta virka-alansa oli katkennut:
hän neuvottiin ottamaan virkaeronsa. Pari vuotta hän vietti vielä
Pietarissa, toivoen jonkun siviliviran sattuvan hänelle, mutta sitä
ei sattunutkaan; tyttärensä pääsi kasvatuslaitoksesta, menonsa
suurenivat päivä päivältä... Sydän pakahtumaisillaan päätti hän
muuttaa Moskovaan, halvoille leiville ja vuokrasi Vanhan Tallikadun
varrella pienen matalan talon. Niin alkoi hän elää moskovalaisena
virasta eronneena kenraalina, tuhlaten 2750 ruplaa vuodessa. Moskova on
vierasvarainen kaupunki, se ottaa vastaan sekä hyvät että huonot, vaan
kaikista mieluummin kenraaleja; niinpä Paavali Petrovitschin raskas,
vaikka ei sotilaan silitystä vailla oleva vartalo alkoi ilmestyä
moskovalaisten parhaimmissa vierashuoneissa. Hänen paljas niskansa —
ainoastaan muutamine värjättyine karvatukkuineen — ja tahraantunut
Annan nauha, riippuvan korpinsulan värisessä kaulaliinassa, tuli
yleisesti tunnetuksi kaikille ikävöiville, kalpeille nuorukaisille,
jotka murheellisina kävelivät tanssinajan pelipöytien ympäri.
Paavali Petrovitsch osasi asettaa itsensä seurassa; hän puhui
vähän, mutta entiseen tapaan nenäänsä — tietysti ei kuitenkaan
ylhäisempien henkilöiden kanssa; pelasi varovasti korttia, söi
muutoin kohtuullisesti, vaan vieraana, ollen kuin kuusi miestä. Hänen
vaimostaan ei ole juuri mitään sanottavaa, sen nimi oli Kalliopa
Karlovna; vasemmasta silmästä tipahteli usein kyynel, jonka tähden
Kalliopa Karlovna (hän oli saksalaista syntyperää) otaksui olevansa
tunteellinen nainen. Hän oli aina pelonalaisena, ihan kuin olisi ollut
pala kurkussa, vaatetsi itsensä kapeihin samettihameihin, koristelihe
myssyllä ja tummilla, ontoilla rannerenkailla. Paavali Petrovitschin
ja Kalliopa Karlovnan ainoa tytär Varvara Pavlovna oli äsken täyttänyt
seitsemännentoista ikävuotensa, kun pääsi ————n kasvatuslaitoksesta,
jossa häntä arvosteltiin ellei ihan ensimäiseksi kaunottareksi, niin
ainakin parhaimmaksi oppilaaksi ja soittajaksi, josta oli saanut
kiitoslauseenkin: hän ei vielä ollut yhdeksäntoista vuotiaskaan, kun
Lavretski näki hänet ensi kerran.