Ivan Petrovitsch saapui Venäjälle englantilaisena: tukkansa oli
lyhyeksi leikattu, paitansa, ryhelletty, pitkä herneenvärinen takkinsa
oli koristeltu, muotonsa oli happaman näköinen, koko käytöksensä oli
jonkin päättäväisen ja rauhallisen tapainen; hän puhui hampaittensa
välitse, nauroi soinnutointa naurua, hymy oli kadonnut kasvoiltaan,
puhetapansa oli ainoastaan valtiollinen: hän söi verisiä paisteja
ja joi portviiniä — kaikki huokui hänessä Iso-Britannialle; hän
oli täynnänsä sen henkeä. Mutta kummallinen asia! Muuttuessaan
englantilaiseksi oli Ivan Petrovitschista tullut isämnaanrakastaja,
ainakin hän itse sanoi itseänsä siksi, vaikka tunsi Venäjää hyvin
huonosti, ei säilyttänyt yhtäkään venäläistä tapaa ja puhui venäjän
kiellä kovin kummallisesti: tavallisessakin keskustelussa, oli puheensa
taipumaton ja laimea, se oli kokonaan gallialaistunut; mutta jos puhe
oli jostakin tärkeästä aineesta, niin Ivan Petrovitsch tekeytyi tämän
muotoiseksi: "näyttäkäämme uusia kokemuksia itsehartaudesta", "tämä
ei sovellu itse luonnon olojen" j.n.e. Ivan Petrovitsch oli tuonut
mukanaan muutamia valtiollisia perustus- ja parannus-kaavoja; hän oli
tyytymätön kaikkeen mitä ympärillään näki, — erittäinkin järjestelmän
(systemin) puute suututti häntä. Puheltuaan sisarensa kanssa, ilmoitti
hän tälle aikovansa juurta jaksain uudistaa kaiken, että tästä lähtien
on hänellä kaikki menevä uuden järjestelmän mukaan. Glafira Petrovna ei
vastannut mitään Ivan Petrovitschille, puristi vaan hampaansa yhteen
ja ajatteli: "mihinkähän minä sitten joudun?" — Mutta saavuttuaan
maalle veljen ja veljenpojan kanssa, rauhoittui hän pian. Talossa
tosin tapahtui uudistuksia: liiat palvelijat ja ruotulaiset ajettiin
tiehensä; niiden joukossa saivat kärsiä kaksi ämmääkin, joista toinen —
sokea, toinen — halvattu, ja vielä yksi Otschagovin aikuinen raihnainen
majuri, jota huomattavan ahneutensa tähden oli syötetty ainoastaan
mustalla leivällä ja pavuilla. Samoin tuli käsky ettei enää vastaan
ottaa entisiä vieraita: heidät vaihdettiin erääsen vaaleanverevään,
kivuliaasen parooniin, hyvin kasvatettuun ja kovin typerään mieheen.
Taloon ilmaantui Moskovasta tuodut uudet huonekalut, niinpä
sylkyastioita, kelloja, pesupöytiä: murkina oli toisella tapaa pöytään
tuotava; viinat ja marjaviinit saivat siirtyä ulkomaisen viinin tieltä;
palvelijat vaatetettiin erityispukuihin; sukuvaakunaan lisättiin
kirjoitus: "_in recto virtus_"... [Totuudessa on hyväntekijä.] Mutta
Glafiran valtaa ei rajoitettu: kaikki ostokset ja ulosannot olivat
hänestä riippuvaiset; ulkomailta tuotu elsassilainen kamariherra
koetti vastustaa häntä, vaan kadotti paikkansa, vaikka olikin herransa
suosiossa. Mitä taas talouden ja omaisuuden hoitamiseen tulee (Glafira
tunkihe näihinkin asioihin), niin, vaikka Ivan Petrovitschin sanain
mukaan: olisi pitänyt tähän rikkaläjään puhaltaa uutta henkeä — jäi
kaikki entiselleen, ainoastaan maksut siellä täällä suurennettiin
ja veroitus tuli raskaammaksi, sekä talonpoikien kiellettiin
personallisesti kääntymästä itsensä Ivan Petrovitschin puoleen.
Isänmaan rakastaja halveksikin maanmiehiänsä. Ivan Petrovitschin uusi
järjestelmä pantiin täydessä voimassa käytäntöön ainoastaan Fedjassa:
hänen kasvatuksensa "uudistettiin juurta jaksain", isä otti sen
tehtäväkseen.