"Hyvä!"
Hernals'issa, likellä Wien'iä, on puutarhojen keskellä pieni
virvoituspaikka; yhdessä noista pienistä hiljaisista huoneista istuu
onnellinen pariskunta tuttavasti yhdessä. Rakastavaiset puhuttelevat
toistansa "Tihamériksi" ja "Leonaksi". Heidän edessänsä seisoo kuohuvia
champagne-lasia, ja lattialla on useoita tyhjiä pulloja.
Viini vaikuttaa kumpaankin eri tavalla. Naisen iloinen luonne kiihtyy
yhä iloisemmaksi, vaan mies käy yhä totisemmaksi ja synkeämmäksi.
Nainen tahtoisi iloitellen leikkiä laskea, mutta mies rupee
filosoferaamaan ja käy yhä tunteliaammaksi, ja kun hän luo luulevaisia
silmäyksiä Leonaan ja pyytää tutkia hänen salaisimmatkin ajatuksensa,
Leona laulaa nauraen: "nainen on niin huikentelevainen" j.n.e.
"Kuule minua, Leona! ... älä hänen lempeensä luota!"
"Etkö tahdo puhua totista sanaa kanssani?"
"... Ja huomenna hän katuu mitä tänään on luvannut".
"Älä ole noin veitikkamainen, olethan muutenkin tarpeeksi viehättävä!"
Nainen heittäysi hänen kaulaansa.
"Sinä syntini! Mistä sinä minua moitit? itseäsikö?"
"Itseäni! Sanot aivan oikein että minä olen syntisi, se minä olen;
mutta miksi en voisi olla kunniasi ja ylpeytesi jos tahtoisin? Miksi en
voi sinua pyhimyksenä pitää, jonka ympäri rukouksissani vapaasti
lentelisin, jota voisin asettaa elämäni päämääräksi, jonka edestä voisin
taistella ja kuolla. Miksi et ole täydellisesti minun, hän minun ja
ainoastaan minun?"
Nainen painoi ruusunvärisen etusormensa puhujan huulille.
"Hiljaa! Lapsille ei anneta kaikkia, mitä tahtovat".
"Minä olen niin täydellisesti sinun orjasi kuin kuu on vaan orja. Mihin
menet, auringon läheisyyteenkö tahi kauas siitä, vedät sinä minua
mukaasi. Sinä olet koko elämäni salaisuus. Sinun tähtesi olen jättänyt
isänmaani ja alkanut uutta elämää; jos lähdet täältä pois, jätän minä
tämän tuskin aloitetun toimen, seuratakseni sinua maankuleksijana
kaikkialle. Oi, ole sinä elämän puu paratisissani, ettei mikään
kerubi tulimiekallansa minua siitä karkoita!"
"Älä kuuntele käärmettä ollessasi paratisissa".
"Kunnianhimo on minun käärmeeni. Sitä en kiellä. Minua ilettää se
ajatus, että niin moni raukka, niin moni puoli-ihminen on minua
ylhäisempi ja kantaa arvonimiä, joita heiltä kadehdin ja joita
kantamaan minussa oikea mies olisi. Toinen valehtelee olevansa mies,
toinen sanoo olevansa valtioviisas, mutta minussa on tuo onnelliseksi
saattava sydän ja luomis-kyky. He katselevat minua kuin lasta,
jonka askeleita ohjaavat, ja kuitenkin minä olen mies, he ainoastaan
valenaamoja, joidenka taakse minä kätkeyn".
"Onhan siinä tarpeeksi että kaksi sitä tietää. Toinen olet sinä, toinen
minä".
"Ei, siinä ei ole kylliksi", huusi mies innoissaan. "Minä tahdon nyt
vihdoin viimeinkin näyttää maailmalle, mitä minulla on. Nautinnon
salaisuus minua vaan janottaa eikä sammuta janoani. Kuule minua, minä
puhun totisesti. Oudot ajat ovat tulossa ja ne eivät ole otollisia
tämän päivän mahtaville. Puhdistava myrsky on niitä maahan ravistava
kuin pilautuneita omenia puusta. Toiset ajat vaativat toisia ihmisiä,
ja minä tunnen itselläni olevan sen voiman ja sen ky'yn, joka on minua
nostava sillä uudella aikakaudella vielä korkeammalle, kuin ne, jotka
nyt minua ylenkatsovat. Nuo kurjat luulivat minua kannattavansa, vaikka
minä kannatin heitä. Minä autoin heitä ylös, käyttääkseni heitä sitten
portaina siihen korkeuteen, josta he ovat pudonneet. Ja minkätähden
haluan kukkuloille päästä? Mitä sieltä pyydän? Sinua tahdon omakseni
voittaa. Tahdon ympäröidä sinua loistolla ja kunnialla, jota et ole
tähän asti nautinnut. Tahdon sinua vaimokseni".