Salama kirkkaalta taivaalta.
Kello oli 10 e.pp. kun Andjaldy kiireesti astui Ferdinand Harter'in
virkahuoneesen ja kysyi kanslian päälliköltä oliko kukaan herra
valtioneuvoksen luona. Tuo herra vastasi ett'ei siellä ollut ketään,
ainoastaan Feri Bélteky.
"Jos ei siellä ole muita, voin minä mennä sisään", sanoi Andjaldy ja
meni Harter'in huoneesen.
Mutta hänen armonsa vastaanotti kirjurinsa hyvin armottomasti.
"Mitä tahdotte?"
"Minulla on tärkeitä asioita ilmoitettavana".
"Odottakaa hetkinen. Minulla on juuri tärkeä asia keskusteltavana".
Andjaldy meni istumaan ruoka-saliin.
Harter'illa oli todellakin tärkeä keskustelu Béltekyn kanssa.
"Nuori ystäväni, te luulette siis todellakin nyt voittaneenne nuoren
herra Elemér'in prosessin minua vastaan, koska ylioikeus on tuominnut
hänen eduksensa minua vastaan?"
"Sen todellakin uskon, ja katsoin sen vuoksi sopivaksi tehdä teille
esityksen".
"Senkö esityksen, että minun pitää sopia tuon nuoren herran kanssa nyt,
kun hän on voittanut. Teidän kannaltanne tämä esitys tietysti on sangen
jalomielinen, mutta minä en siihen suostu. Minun ei tarvitse sopia".
"Teidän armonne aikoo siis odottaa tuomion toimeenpanoa?"
Ferdinand Harter meni hymyillen Feri Béltekyn luo ja rupesi solmimaan
hänen kaulaliinaansa.
"Veikkoseni, te olette vielä jotensakin nuori asian-ajaja ja luulette
kaikki voittaneenne kun teillä on yksi suotuisa tuomio taskussanne.
Kokeneet asian-ajajat ymmärtävät että prosessi vasta silloin alkaa kun
päivä tuomion toimeenpanemiselle on määrätty; ja minä olen kokenut
asian-ajaja. Minä ymmärrän asiaa hieman minäkin".
"Sen kaiken olen lukuun ottanut".
"Senpä arvaan ja sentähden tarjootte minulle sovintoa, johon -- kertaan
sitä vieläkin -- en suostu. Joka on ollut niin typerä, että on
aloittanut oikeudenkäyntiä minua vastaan, hän tietää kaiketi, ken minä
olen. Poika, joka käy oikeutta isäänsä vastaan, on kapinoitsija eikä
mikään muu. Mutta minä olen osoittava, että vielä olen hänen herransa.
Luuletteko olevan helppo asia saattaa minun kaltaista miestä mieron
tielle? -- Ylläni oleva nuttu voi tulla teidän omaksenne tuomituksi,
mutta te olette huomaava, ett'ei löydy ketään, joka sitä päältäni
riisuu. Minä en ai'o maksaa junkkeri Elemér'ille äyriäkään siitä
mitä hän pitää omanansa. En, juuri sentähden että hän niskoittelee
minua vastaan. Eläköön huolissa ja hädissä kunnes on nöyrtynyt. Minä
vakuutan, ett'ei hän ole astuva kynnykseni yli niin kauan kuin jalkani
maassa pysyvät, ja vaikkapa eläisin vielä kaksikymmentäkin vuotta, en
ai'o sittenkään jalkojani maasta nostaa".
Feri Bélteky hymyili. Harter huomasi sen.
"Te arvelette itseksenne -- eikö niin -- ett'ei kaikkivaltiasta
kuolemaa tarvita minua ovesta ulos ajamaan; että joku muukin korkea
herra voipi tulla, joka tarjoo minulle istuinsijaa ulkopuolella
ovea? Jos sitä luulette, nuori ystävä, niin tunnette oloja huonosti.
Ferdinand Harter'ia ei niinkään helposti sysätä sinne tänne. Miehiä
minun maineista jokainen hallitus, hattu kädessä, pyytää saada pysymään
siinä asemassa, johon edeltäjät ovat heidät koroittaneet. Uskokaa
pois, nuori ystävä -- on ihmisiä, jotka aina ovat tarpeelliset,
jotka eivät kukistu hallitusten kukistuessa, vaan nousevat
nousemistaan". -- -- -- Andjaldy oli taas tullut huoneesen.
"No, mitä nyt taas?" ärjäsi Harter hänelle, keskeytetyksi kun tuli
ylpeässä puheessaan.
"Asia on sangen tärkeä, armollinen herra".
"Voi jäädä toistaiseksi!" sanoi Harter ylpeästi, osoittaen ovea.
Kirjuri meni ulos jälleen.
Harter jatkoi opetuksiansa nuorelle kokemattomalle asian-ajajalle.
Hän astui taas aivan likelle ja sormieli puhuessaan Béltekyn
kellon-vitjoja, joita hän kiersi kaikenlaisiin solmuihin.
"Siis sanoakseni teille vaan yhden asian, joka on osoittava, että vasta
olette päässeet vaikeuksien alkuun. Jos teillä nyt jo olisi
ryöstötuomio kädessänne, niin minun asian-ajajani on näyttävä teille
kaikki vekselit, jotka minä olen maksanut junkkeri Elemér'in puolesta
hänen kulkiessaan Italiassa, Ranskassa ja Englannissa. Nämä
nousevat semmoisiin summiin, että hänen äitin-perintönsä niillä on
kahdenkertaisesti maksettu".
"Sen tiedän varsin hyvin", sanoi Bélteky irroittaen vitjat Harter'in
sormista ja antaen hänen sen sijaan solmita kaulaliinaansa mielensä
mukaan. "Elemér oli kevytmielinen nuorukainen, joka kuittasi
tuhannen, kun oli saanut sata. Mutta minä tiedän myöskin, että
teidän armonne maksoi velkojille tuhannen sijassa sata. Niin muodoin
rahat eivät tee muuta kuin korot Elemér'in äitin-perinnöstä".
"Olkoon menneeksi; mutta tämä on toteen näytettävä ja siihen ei ole
kuin kaksi mahdollisuutta. Toinen se, että saadaan herra Lemming'in
näyttämään ja esiintuomaan mitä yksityisimpiä kirjaanpanoja minun
nimelleni -- ymmärrättekö 'minun nimelleni' -- joista voipi nähdä, että
hän minun käskystäni on Elemér'in puolesta maksanut Florens'issa,
Neapel'issa, Cadiz'issa, Lontoossa. Luuletteko päästävän näiden
maksujen perille?"
"Käy arvattavasti vaikeaksi".
"Ehkäpä mahdottomaksikin! Toinen keino päästä asian perille on se, että
itse lähdette niiden koronkiskojien luo Florensiin, Neapeliin,
Cadiz'iin ja Lontoosen, että haastatte ne oikeuteen ja pakoitatte niitä
todistamaan itseänsä vastaan. Onko teillä siihen rahoja, aikaa ja
voimaa?"
Tämä arvoitus saattoi Béltekyä raapimaan nenäänsä. -- Harter huomasi
kuinka tuo heikko ihminen taipui taipumistaan.
"No, nyt te näette, nuori ystäväni, kenenkä kanssa teillä on tekemistä,
kun ystävyydestä rupesitte oikeutta käymään Ferdinand Harter'ia vastaan.
Tämä taistelu voipi sortaa oman tulevaisuutenne. Te ette vielä tiedä
kuinka paljon vallitsevat piirit voivat vaikuttaa nuoren asian-ajajan
menestykseen. Me tunnemme eteviä kykyjä, jotka eivät ansaitse
jokapäiväistä leipäänsä tällä uralla; me tunnemme toisiakin, jotka
sangen vähäpätöisellä ky'yllä ovat loistavasti menestyneet. Viimeksi
mainitut tuntevat ihmisten arvoa. Tätä seikkaa neuvon teitä paremmin
punnitsemaan. Että olette ruvennut junkkeri Elemér'in asian-ajajaksi,
en moiti. Jos ette olisi siihen ryhtynyt, olisi joku muu sen tehnyt.
Minä annan teille anteeksi, että niin innokkaasti olette hoitanut
asiata; mutta vastaiseksi antaisin teille sen hyvän neuvon, ett'ette
liian jyrkästi syökse minun otsaani vastaan, sillä -- minä voin sen
sanoa -- minun otsani on raudasta. Jos jatkatte vast'edeskin
uppiniskaisesti oikeudenkäyntiä -- niin se kerran päättyy; mutta
silloin teidän päämiehenne on ehtinyt tulemaan kolipääksi! Kiittäkää
Jumalaa, jos ette itsekin ole harmaapäiseksi tullut. Minä olen usein
oleva tilaisuudessa heittämään isällistä hyväntahtoisuuttani poikani
asian-ajajan vaakaan, vaan poikani ei ensinkään. -- Pankaa tämä
muistiin, nuori ystävä!" Ja hän solmi viimeisen solmun Béltekyn
kaulaliinaan. Tuota reipasta nuorukaista oikein pyörryttivät Harter'in
kaikki uhkaukset ja vakuutukset; hän jätti hyvästi ja meni.
Andjaldy astui heti sisään.
"No mikä on nyt tuo tärkeä asia?" sanoi Harter äreästi. "Minä en tahdo
tulla häirityksi virkatoimissani. Sitä olen ilmoittanut ainakin sata
kertaa ja minä tahdon, että käskyäni noudatetaan".
Tämän nuhteen kestäessä käveli Harter huoneen päästä toiseen
alakuloisella ja huonolla tuulella, joka on helposti ymmärrettävä
virkakunnan päällikössä. Palatessaan hän antoi armollisen viittauksen
siitä, että Andjaldy nyt sai aloittaa.
"No, sanokaa nyt mikä tärkeä
asia teillä on ilmoitettavana".
Andjaldy antoi kylmäkiskoisessa tyynyydessään esimiehensä ylpeillen
kävellä edestakaisin, ja kun häntä vaadittiin puhumaan, sanoi hän
tavallisella tyynellä äänellänsä:
"Minulla on ilmoitettavana että herra valtioneuvos olkoon niin hyvä ja
jättäköön virkaeron-hakemuksensa ennen k:lo 12 asianomaiseen paikkaan,
sillä muuten saatte eronne noin k:lo 2 j.pp. korkeilta asianomaisilta".
Harter astui aivan likelle Andjaldyä, katsoakseen hänen silmiinsä.
Vaan Andjaldy seisoi paikallaan eikä pieninkään muutos hänen
kasvoissaan osoittanut hänen leikkiä laskevan.
"Olemmeko molemmat hereillä?" kysyi Harter.
"Olemme, mutta nyt saamme molemmat panna maata, armollinen herra".
"Mitä tämä tietää, sopimatonta leikkiäkö?"
"Tosiaankin sopimatonta! Minä puhuin ystäväni kanssa, tiedätte, hänen,
joka meille ilmoittaa kaikki, mitä tapahtuu maaherran virastossa".
"Hänkö pani teidän juoksemaan?"
"Sitä ei hän tehnyt. Suvaitsetteko kuulla jutun alusta alkaen. --
Lemming on vangittu".
"Kuka on hänet vanginnut?"
"Joku huimapäinen upseri. En tunne syytä täydelleen; mutta sanotaan
että ne koskevat jyväkauppaa".
"Mitä se minuun koskee?"
"En ole väittänytkään, että tuo asia koskee teidän armoanne. Upseri
oli vimmastunut Lemming'iin ja otti hänen paperinsa takavarikkoon.
Näissä oli kaikkein nimet lueteltuina, jotka tuon kaupan johdosta
olivat saaneet rahoja Lemming'iltä, ja tässä luettelossa teidän
armonnekin nimi on yhteydessä 5,000 tukatin kanssa".
Tämä isku sattui niin kovasti Harter'in päähän, että hänen oli
istuminen eräälle tuolille.
"Käsittämätöntä!"
Mikä oli käsittämätöntä, sen hän jätti toisen käsitettäväksi. Hetken
kuluttua avasi hän suunsa jälleen.
"Mitä siitä arvellaan?"
"Minä olen ilmoittanut, mitä tiedän -- mitä en ole ilmoittanut, sitä en
tiedäkkään".
Harter hypähti seisomaan.
"Menen paikalla hänen ylhäisyytensä luo".
"Minä voin teille vakuuttaa, herra valtioneuvos", jatkoi tyynesti ja
armottomasti Andjaldy -- "että hänen ylhäisyytensä on kieltänyt
laskemasta teitä enää luoksensa".
Harter oli jo tarttunut hattuunsa, nyt heitti hän sen pöydälle.
"Mutta miksi?" -- Hattu oli pyörinyt lattialle. Harter otti sen siitä
ja heitti sen uudestaan pöydälle, tällä kertaa niin lujasti, ett'ei se
enää voinut pudota, ja kysyi toistamiseen: "Miksi?" --
"On huomattu, että Lemming on tehnyt hirveitä petoksia jyvien ja'ossa".
"Vaan mitä nuo petokset minua koskevat?" huusi Harter ja heittäysi
jälleen nojatuoliin.
"Ei mitään. Sen olenkin ilmoittava koko maailmalle. Mutta teidän
nimenne, herra valtioneuvos, ynnä useitten muitten, on Lemmingin
muistoonpanokirjassa".
"Voihan Lemming kirjoittaa siihen mitä hyvänsä. Mitä se minuun koskee?"
"Lain mukaan sangen vähän. Tuomarin edessä teidän armonne voi
sanoa, ett'ei tämä osoita mitään. Mutta tuo tuittupäinen sotamies on
muitakin tyhmyyksiä tehnyt. Ennenkuin tuli tänne syytöksineen, kertoi
hän matkalla kaikille ihmisille havainnoitaan. Hän näytti monelle
Lemming'in muistoonpanot, näytti ne kaikenmoisille ihmisille ja yllytti
siis yleistä mielipidettä näitä kirjassa nimitettyjä miehiä vastaan.
Vallanpitäjät olivat raivoissaan. Häpeä on julkinen eikä sensorin
punainen liitu voi sitä estää. Vallanpitäjät eivät voi tunnustaa tätä
häpeää omakseen, vaan työntävät sen syytettyjen hartioille. Sen
suurempaa onnettomuutta ei siitä synny. Te, herra valtioneuvos, estätte
virasta-eroittamisen siten, että minä heti juoksen residensiin, vieden
sinne eronhakemuksenne".
Ferdinand Harter tuijotti eteensä muutamia minutta epätietoisena.
Andjaldysta kävi päättämättömyys liian pitkälliseksi.
"Herrani! Laiva on uppomaisillaan! Pelastakaamme lippu! Sitten saamme
nähdä, voimmeko muutakin pelastaa. Vaan kiire on käsissä".
Harter nousi äänettömänä nojatuolista; Andjaldy istuutui siihen,
siirtäen sitä pöydän ääreen, ja rupesi kirjoittamaan eronhakemusta.
Sen tehtyään hän nousi ja pakoitti Harter'ia jälleen istumaan.
Ferdinand Harter oli kuin kapalolapsi väkevämmän kädessä, Vielä
neljännestuntia sitten oli hän ylpeillen sanonut ett'ei hän 20 vuoden
kuluessa siirrä jalkaansa siitä paikasta, johon oli sen asettanut;
ja nyt tulee tuo nöyrä palvelija, tuo vähäpätöinen ihminen ja puhaltaa
hänet kerrassaan pois yhdellä hengähdyksellä kuin paperilapun tai
makulaturi-lehden. -- Harter istui, otti Andjaldyn tarjooman
kynän ja kirjoitti nimensä alle. Hän ei voinut enää epäillä Andjaldyn
kertomuksen todenperäisyyttä. Noiden 5,000 tukatin mainitseminen ryösti
häneltä kaikki sielun-voimat. Vaan kaksi siitä tiesi. Jos asia nyt on
tunnettu, ainoastaan Lemming'in paperit voivat olla siihen syypäät.
Olkoon kuinka tahansa, asia oli vaarallinen. Jos siitä vähääkin
juteltiin, ei hän voinut pysyä virassaan.
-- "Mutta siitä ei ainoastaan jutella, vaan huudetaan ja pauhataan
kaikilla kaduilla, hyvä herra".
Hän kirjoitti alle, kirjoitti vapisevalla kädellä eronhakemuksen alle.
"Tässä, vie se heti paikalla", hän sanoi Andjaldylle ja lisäsi hiljaa:
"Koettakaa saada selvää kaikesta, mitä mahdollista on".
"Olen pitävä huolta siitä, että teidän virasta-luopumisenne jo
iltapäivällä on kaupungissa yleisenä puheen aineena".
"Niinkö luulette? -- Ja mitä Lemming'istä tiedätte?"
"Sen tiedän, että kaikki hänen talossansa on sinetin takana tällä
hetkellä. Lemming'iltä on luullakseni vahingon korvausta vaadittava".
"Malvina parka! Sano hänelle, että jos hänellä ei ole muuta turvaa,
niin minun Bartafalva linnani on hänen käytettävänä. Itse en ai'o
hetkeäkään jäädä Pesth'iin tämmöisen kolauksen jälkeen".
"Minun on ilmoittaminen vielä yksi ikävä asia teille. Jo tänä päivänä
k:lo 12 ja 1 välillä on polisimestari, joka on sangen kohtelias herra,
huomauttava teille -- tietysti ei käskyn, vaon ystävällisen neuvon
muodossa -- ett'ette saa lähteä Pesth'istä lähimmässä tulevaisuudessa,
sillä teidän läsnä-olonne voisi olla tarpeellinen".
"Mitä? Aiotaanko minua vangita?" huusi Harter vimmastuneena.
"Ei! Teitä pyydetään vaan ystävällisesti jäämään. Rouva Lemming saa
ankaran käskyn olla jättämättä kaupunkia".
Harter'in hämmästys nousi nousemistaan joka sanasta.
"Mutta miksi rouva Lemming sekoitetaan tähän asiaan?"
"Sitä en itsekään tiedä".
"Ettekö aavista mitään?"
"Arvattavasti sentähden, että rouva Lemming'in meno-arvio pidettävässä
tutkinnossa on antava selvitystä miehen kieveltämisistä. Tästä
vertaamisesta toivotaan varmoja päätöksiä".
Ferdinand Harter oli melkein kuin halvautunut.
"Hyvä, joudu hakemusta viemään, ja koettakaa niin pian kuin mahdollista
saada puhua Lemming'in kanssa. Sitten etsikää minua asunnostani --
älkäättekä täältä enää".
Andjaldy pisti hakemuksen taskuunsa ja lähti pois suuren virkasalin
kautta. -- Kanslian esimies kysyi häneltä hiljaa: "Millaisella tuulella
herra valtioneuvos on? Voiko nyt mennä hänen puheillensa?" Andjaldy
vastasi: "Herra valtioneuvos on niin vimmastunut, että jokainen
tekee hyvin, joka ei tänä päivänä tule hänen eteensä asioiden tai
valitusten kanssa".
Muut virkamiehet siirtyivät kauniisti takaisin paikoilleen, silmäillen
perä-ovea, tulisiko tuo pelätty mies ulos antaakseen alhaisempain
virkamiesten tuntea hänen huonon tuulensa painoa, mutta tuo pelätty
ylimys hiipi sill'aikaa pienen takaoven kautta ulos. Viralliset
lehdet eivät tule julkaisemaan hänen jäähyväis-puhettansa, niinkuin
julkaisivat sen, minkä hän piti virkaan astuessaan. Alhaisemmat
virkamiehet eivät tule jäähyväisille hänen luoksensa virkapuvuissa ja
kasvoillaan valenaamat, jotka muistuttavat unkarilaisia sankareita.
Portinvartija ei ole tekevä hänelle kunniaa suurella nuppusauvallansa
kun hänen vaununsa viimeisen kerran pyörivät pois. Hiljaa, muuria
myöten hiipien, tuo mainio mies rientää katuja myöten ja koettaa
päättää vastaan-tulevien tervehdyksistä, kääntävätkö pois kasvonsa
vaiko tervehtivät: "hän ei vielä tiedä mitään" -- "hän jo tietää
jotakin".