Uusi ihminen.
"Sinä -- elät?" Näin sanoen horjahti Feri Bélteky taaksepäin, ikäänkuin
olisi aaveen nähnyt.
"Siltäpä näyttää. Ainakin vaadittiin minulta höyrylaivassa yhden hengen
maksu, jotta arvattavasti en ole aivan näkymätön olento".
"Eräs yankee kirjoitti minulle, että olit kuollut".
"Hän kirjoitti oikein. Minä olin aivan läpiammuttu. Kuula oli mennyt
rinnasta sisään ja selästä ulos. Olin niin paljon kuollut kuin ihminen
voi olla semmoisissa tapauksissa. Kenralin hyväntahtoisuutta minun on
kiittäminen siitä ett'ei minua haudattu. Kuinka virkosin elämään, sen
ovat lääkärit minulle selittäneet; jos itse olisit lääkäri, kertoisin
sen sinulle, jotta saisit sen julkaista jossakin lääketieteellisessä
aikakauskirjassa: sillä se tapaus on erinomainen. Kuula kiersi
kylkiluiden ja ihon välitse, vaan ei haavoittanut jalompia osia; se vei
vaan mukanansa tuon moukkamaisen ihon ja porvarilliset nikamat. Mutta
koska sinä et ole lääketieteen, vaan lain-opin tohtori, niin puhutaan
toisista asioista. Oletko jättänyt testamenttini asianomaisille?"
Bélteky oli _juris utriusque doctor_, ja tunsi siis tuota _toistakin_
totuutta. Hymyillen ylpeästi hän sanoi:
"En uskonut noin kaukaisia sanomia. Olin varma siitä, että vielä
saisin sinut nähdä ja sentähden lykkäsin toistaiseksi testamentin
jättämisen".
"No siinäpä teit varsin viisaasti. Kunnioitan suuresti sinun
varovaisuuttasi. Olisin muuten sangen naurettavassa tilassa.
Jatketaanko oikeuden-käyntiäni säännöllisesti?"
"Saat varmaankin edullisen päätöksen, asia on nyt korkeimmassa
oikeudessa. Ole varma siitä, että kaikki on hoidettu parhaimman
ymmärryksen mukaan. Äitisi valtio-paperit ovat oikeuden haltuun jätetyt
ja maksettaviksi joutuneista korkolipuista saat maksun keltä
hyvänänsä".
"Kiitos, en ai'o elää velaksi, päinvastoin pyydän sinua rummuttamaan
kaikki karhuni kokoon -- tahdon maksaa heille. Velaksi ei tästälähin
eletä".
"Ah! Sinä palajat rahakkaana?"
"Tuo vapaa valtio palkitsee niitä, jotka sen palveluksessa tulevat
taisteluun kykenemättömiksi. Minullekin annettiin palkinto. Ja paitsi
sitä ai'on hankkia itselleni työtä".
Feri Bélteky pudisti päätänsä.
"Nähtävästi olet muuttunut".
"Se tulee siitä, että olen laihtunut ja että partani on kasvanut".
Bélteky ei ollut tarkoittanut sitä.
"Laske oikeudenkäynnin kustannukset siksi kun taas tavataan, jotta
samalla saan osoittaa sinulle kiitollisuuttani. Nyt pyydän vaan yhtä
asiaa -- ett'et kellenkään kerro minun kuolemastani tappotantereella.
Kiellän koko jutun, muuten saan jokaiselle selittää kuinka se oli ja
kuinka se ei ollut. Ja nyt good-bye! Aikasi on kallis -- ja minun
myös".
Hän puristi kättä ja meni.
Luonnollista on, että Bélteky ystävän lähdettyä suutuksissansa repi
käsistään vaaleanpunaiset hansikkaat ja heitti ne nurkkaan, että hän
kohta lähetti palvelijan hakemaan kaupunginmiestä vaunujen sijaan, ja
että hän kirjoitti jäähyväiskirjeen rouva Bilágoschille.
Sillä mikä järkevä ihminen ottaisi vaimokseen tytön, jolla on hullu
isä ja kuuromykkä veli ja joka päälle päätteeksi on omaisuutta vailla!
Ja kun lisäksi on palannut se, joka on tahtonut jättää koko
omaisuutensa tuolle tytölle, niin kauppa on vielä huonompi.
Kuolemasta noussut meni tämän ystävän luota erään toisen nais-ystävän
luo, toisen, jonka sopi vaatia semmoista kohteliaisuutta. Tällä
kertaa hän ei syössyt suorastaan Lemming'in huoneisin, vaan jätti
korttinsa portinvartijalle ja palasi vasta iltapäivällä. Malvinalla
oli aikaa valmistautua jälleennäkemiseen -- eikä hänen tarvinnut
hämmästyä niinkuin Elemér'in noustua meren syvyydestä. -- Tuo suuri
syleilemis-kohtauskin jäi nyt siksensä -- Elemér ei enää ollut mikään
lellupoika. Hän oli kasvanut kauniiksi, pitkäksi mieheksi; hän oli
uljaan näköinen ja käytöksensä tyyni. Päivettyneet kasvot olivat
käyneet soikemmiksi ja tiheä tumma parta niitä reunusti. Enimmin oli
hänen muotoansa muuttanut tuo totinen katsanto, joka oli jyrkkänä
vastakohtana nuorukais-iän huolimattomalle tylsyydelle.
Ensi hetkestä Malvina tunsi että tämä mies häneen vaikutti. Mutta hänen
kanssansa täytyi puhua toisella tavalla kuin nuorukaisen kanssa
muutamia vuosia sitten. Tälle ei sovi tarjota sijaa vieressä, vaan
vis-à-vis.
"Te olette toistamiseen peloittaneet minua sanomalla teidän
kuolostanne!" sanoi Malvina lempeästi moittivalla äänellä. "Sanokaa
onko se soveliasta?"
"Tuo oli vaan tyhjää huhua".
"Mutta te tulitte vaarallisesti haavoitetuksi".
"Siitä ei maksa vaivaa puhuakaan. Haava oli mitätön".
"Mutta ei ole kaunista lähteä semmoisiin paikkoihin, missä kuulat
uhkasivat. Ja ajatelkaas: jos olisivat ampuneet teidät rammaksi ja
olisitte jalkapuolena palanneet!"
"Silloin olisin saanut tanssia vaan yhdellä jalalla niinkuin
espanjalainen Donato, joka lienee oikein muodinmukaista Europassa!"
"Kuinka voitte noin lähteä jäähyväisiä sanomatta! Tietäkää, että olin
aivan epätoivoissani, kun en tietänyt mihin olitte joutuneet?"
"Enhän ollut kaukana".
"Aivan oikein! Olimme vain vastajalkaisia".
"Tosin vähän ikävä asema".
"Olkaa vaiti, te käännätte kaikki leikiksi. Mitä teidän oli nuuskiminen
amerikalaisten sotalaivojen kanunia. Jos teidän oli halu tapella, niin
meillä täälläkin olisi ollut tilaisuutta siihen".
"Täälläkö?"
"Niin, juuri täällä kotona Schleswig-Holstein'issa. Siellä olisivat
oikeat laakerit teidän kaltaiselle sankarille kasvaneet".
"Paljon kiitoksia, teidän armonne. Minä tiedän kauniimpia".
"Mutta miksi ette minua sinuttele? Miksikä tämä 'armollinen rouva'?"
"Minä olen aivan tottunut pois sinuttelemisesta. Siinä maailman osassa,
jossa oleskelin, ei sinutella toinen toistansa. Valtion esimiestä ja
puunhakkaajaa puhutellaan samalla tapaa, Jumalaa yksin sinutellaan".
Malvina ajatteli itsekseen: "Nyt hän on olevinaan yankeen tapainen. Jos
se on hänen heikko puolensa, niin puhukaamme siihen suuntaan".
"Sanokaamme siis tästälähin 'Master' ja 'Missis!' Muistatteko, hyvä
herra, että pois pötkiessänne jätitte minun haltuuni rahoja? Teillä
oli 1,000 gulden'ia minun huostassani; siitä olette ottaneet 500, mutta
500 jätitte minun niskoilleni; minä aion nyt käydä oikeutta kanssanne".
"Se on tarpeetonta, rouvani, olen antava takaisin toisetkin 500 ja
pyydän teitä jättämään ne herra Ferdinand Harter'ille. Hän tarvinnee
niitä kun me päätämme keskinäiset tilimme".
Malvina hämmästyi.
"Tiedättehän, armollinen rouva, että firma 'Harter & Poika' ei enää ole
olemassa ja että me ai'omme aloittaa eri asiat -- toinen nauhakauppaa
ja toinen jotakin toista?"
"Tekö avaatte nauhakaupan?"
"En minä. Mutta Ferdinand Harter kaupittelee nauhoja -- nimittäin
ritarinauhoja. Minä myyn arvokkaampia kapineita, tuotan luultavasti
koneita".
"Ah, minä ymmärrän", kuiskasi Malvina. "Nyt ymmärrän kaikki!" Hän
kumartui eteenpäin ja sanoi, pannen kätensä vastapäätä istuvan
kädelle: "Te olette tuon seurueen asiamies, joka aikoo salaa kulettaa
kanunia maahamme".
Malvinalle oli aivan yhdentekevä josko Elemér kaksoiskotkan lipun
suojassa ryntää Dannewirkeä vastaan tahi salakauppiaana kulkee
kielletyitä teitä. Hänestä saa hän yhtä hyvin olla mustankeltainen
kuin punainen vapaamielinen, kun Malvina vaan pääsee hänen
salaisuutensa perille.
"En suinkaan, armollinen rouva, minä puhun leikkuu- ja puimakoneista!"
Malvina viekkaasti nyykytti kaunista päätänsä niinkuin se, joka tietää
enemmän kuin mitä hänelle uskotaan, mutta ei tahdo tutkia asiaa
tarkemmin.
(Sentähden Elemér siis oli kasvonsa muuttanut?)
"Vai te ai'otte siis ruveta asiamieheksi?"
"Niin joksikin senlaiseksi".
"Saitteko mitään palkintoa Yhdysvalloilta siitä, että taistelitte
heidän puolestansa?"
"Sain elatuksen koko elinajaksi".
"Sepä mainiota! Paljonko vuosittain?"
"Juuri ummelleen niin paljon kuin voin järjelläni ja kahdella kädelläni
ansaita. Se lahja, jonka Amerikka on minulle antanut, on tieto, että
sen, joka tahtoo työtä tehdä, ei tarvitse nälkää kärsiä".
(Ei Malvina sittenkään päässyt hänen salaisuutensa perille. Mikähän
näin lyhyessä ajassa on saattanut hänet niin totiseksi?)
"Ja kuitenkin te rakastatte ja kunnioitatte noita amerikkalaisia niin
paljon?"
"Minä rakastan heitä, sillä heidän luonansa olen oppinut rakastamaan
ihmisiä -- miehiäkin; minä kunnioitan heitä, heidän luonansa on joka
ihminen -- nainenkin -- vapaa".
"Ah! tuota vapautta minäkin rakastan", sanoi Malvina hymyillen.
"Ettekö muista, armollinen rouva, kuinka täällä puhutaan
'emanciperatuista' naisista? Amerikassa naiset ovat vapaat sentähden
ett'ei kukaan uskalla heitä loukata, ei silmäykselläkään. Siellä
kuudentoistavuotias tyttö yksinänsä menee työllensä, huvituksillensa
ilman saattajaa; hän matkustaa yksin maitse ja meritse. Mutta hukka
sille miehelle, joka uskaltaa häntä loukata, vaikkapa vaan rohkealla
silmänräpäyksellä tai ainoallakaan rivolla sanalla. Ensimmäinen mies
hänen lähisyydessään löisi hänet siitä maahan kuin koiran. Uudessa
maailmassa yleisö naisia suojelee; joka loukkaa naista, hän loukkaa
koko seuraakin ja heitetään pois laivasta".
Elemér'in kauniit päivettyneet kasvot näyttivät lämpimiltä hänen
tätä sanoessaan; silmänsä loistivat niinkuin pimeässä huoneessa
yht'äkkiä sytytetty valkea. -- Malvina katseli hetkeksi sisään noista
valaistuista ikkunoista ennenkuin huoneen asuja oli ehtinyt laskea
varjostimet alas.
"Olen nähnyt useoita amerikkalaisia naisia Wien'issä ja ne olivat
jotensakin ilkeitä kaikki. Europassakin olisi helppo suojella heidän
siveyttänsä".
"Ne, jotka minä olen nähnyt, olivat kaikki hyvin kauniita".
"Ehkä kauniimmat kuin naiset täällä kotona?"
"Kauneutta ei sovi vertailla".
"Kumma ett'ette ottaneet heistä jotakin vaimoksenne".
"Ensin pitää osata voittaa vaimo itsellensä. Niin kauan kuin vanhemmat
elävät, eivät amerikkalaiset rouvat tuo taloon muuta kuin sydämensä
ja yllänsä olevat vaatteet".
"Köyhä ihminen ei siis saa rakastua siellä?"
"Köyhän tulee työtä tehdä saadaksensa rakastaa?"
Malvina purskahti nauruun.
"Mistä syystä luulette minun nauravan?"
"Aavistanpa mistä".
"Nauran sitä, että olette palannut Amerikasta niinkuin vaarallinen
varas, joka on istunut työ-vankeudessa ja on siitä päässyt ulos
sentähden, että on käyttänyt itseänsä hyvin. Hän ei voi kyllin
kertoa kuinka ihanata on työtä tehdä, kuinka työ jalostuttaa ihmistä
ja ett'ei hän enää ai'o varastaa. Hän pitääkin sanansa -- siksi kun
on yksinänsä huoneessa, jossa ensimmäinen kultakello hohtaa häntä
vastaan. Semmoisena olette te palannut suuresta amerikalaisesta
työvankeudesta. -- Ettehän suutu siitä, että nauran?"
"Olettehan nauranut siitä asti kun toisistamme erosimme".
"Soisin että tekin nauraisitte. Tuo totinen katsantonne ei minua
miellytä. Kun tuomari kuuntelee tunnustusta ja pappi saarnaa, silloin
pidettäköön totista naamaa, mutta kahdenkesken minun kanssani
jätettäköön pois valenaama, sillä minä en usko heitä, olkootpa
tuomareja tahi pappeja. -- Teitä se rumentaa täydellisesti".
"Tiedän sen, enkä ai'o kauemmin teitä vaivata".
"Kas niin! Ensin jöromäinen, nyt katkera myöskin".
"Tai oikeammin molempia -- kärsimätön. Anteeksi rouvani, tiedän itse
kuinka ikävä olen. Minun tekisi mieli jättää oma itseni nukkuessani
johonkin ja lähteä siitä karkuun niin, ett'ei se enää minua löytäisi".
"Minusta se on jo tapahtunut. Olen siihen uskoon taipuisa, että
todellakin ampuivat teidät kuoliaaksi ja että joku yankee-sielu
löysi teidän ruumiinne, veti sen päällensä ja nyt kuljeskelee täällä
teidän naamallanne, sill'aikaa kun itse lentelette perhojen muodossa
Savanneilla kukkasesta toiseen ja lemmitte niitä vuorottain
niinkuin teidän oli tapana täällä kotona".
"Hyvin mahdollista", sanoi Elemér hymyten. Hänkin oli kerran ajatellut
jotakin sinnepäin.
"Yhtä ette kuitenkaan unhoittane, Master, vaikka sata kertaa tulisitte
uudesta maailmasta, nimittäin että täällä kotona oli joku, joka teitä
paljon ajatteli". -- --
Elemér kumarsi äänetönnä ja nousi lähteäkseen.
"Ettekö ai'o mennä Lemming'in puolelle?" kysyi Malvina.
"Meidän väliset asiat asian-ajajani hoitaa".
"Vai teillä on semmoisia asioita? No -- en ai'o kysyä enempää. Toivon
saavani nähdä teitä pian?"
"Niin pian kuin palajan Wien'istä, minne lähden tänä iltana".
"Mitä etsitte te Wien'issä?"
"Ihmisiä, jotka eivät minua tunne".
"Te vältätte tuttavianne?"
"Niinkuin varas ainakin, joka juuri on työvankeudesta päässyt".
"Te pelkäätte siis itse, että, jos saisitte tietää erään talon numeron,
tämä talo ei olisi suojeltu sisään-murtaukselta? Tahdotteko adressin?"
"En tahdo".
Elemér jätti hyvästi.
Hänen mentyänsä Malvina kulki liikutettuna edestakaisin huoneessaan.
Sitten antoi hän käskyn satuloida hevosta ja lähti ulos.