Kaikellaisia rosvojuttuja.
Kuku mielellään kuuntelee rosvojuttuja? Hevosen selässä ja jalkaisin
kulkevista ryöväreistä? No, minä kerron muutamia, joissa ei ole
kumpaakaan laatua.
Herra Lemming sanoi eräänä päivänä rouvallensa: "Madame! Tunnetteko
markiisi Montefioren? Kyllä! Ja myöskin paronessa Anselmin? Kyllä
hänenkin. Ja kaikkien ylistämän paronessa von Radák'in? Miks'ette!
Tietäkää siis, että nämä kaikki yhteensä eivät koko vuoden kuluessa
kirjoita ulostekojensa joukkoon niin suuria summia hyväätekeväisiä
tarkoituksia varten, kuin te pakoitatte minun kirjoittamaan omiini. Ei
päivääkään mene ohitse, ilman että te olette pelastanut onnettoman
perheen-isän yhdeksän lapsensa kanssa nälkään kuolemasta, tai
pelastanut hukkumasta sen onnettoman virkamiehen kunnian, joka on
korttipelissä hävittänyt hänen huostaansa uskotut rahat, tai olette
hankkinut jollekin kirjailija-vainaalle hautaus-apua, tai teettänyt
jollekin rammalle Honvéd-soturille keinollisen jalan, tai on teidän
täytynyt antaa morsius-apua jollekin isättömälle ja äidittömälle
tytölle, puhumattakaan noista tuhansista julkisista keräyslistoista,
joihin ette koskaan laiminlyö kirjoittaa. Luulenpa teidän maksavan
veroa sekä paaville että Garibaldille".
Lemming luultavasti ajatteli salaa jotakin muuta, ett'ei Malvina
lahjoittanut paaville eikä Garibaldillekaan mitään ja ett'ei näitä
autettuja onnettomia missään ollutkaan, mutta hän ei uskaltanut antaa
tämän ajatuksen tulla ilmi.
"Tietäkää, lemmittyni", virkkoi Lemming viimein, "minä olen jo
tähän kyllästynyt".
"No", vastasi kaunis rouva, olkapäitään kohauttaen, "tästä hetkestä
lähtien voitte pääkirjastanne pyyhkiä pois sanat hyväntekeväiset
tarkoitukset". -- Ikäänkuin kauniilla rouvalla olisi vaan yksi avain
miehensä raha-arkkuun, joka kaikkien sanomalehti-ilmoitusten mukaan on
tulenkestävä ja mahdoton murtaa auki. Huoleti voi herra Lemming vaatia
tehtailijan oikeuteen. Hänen arkkuansa ei ole mahdoton avata.
Puolen vuoden kuluttua sanoi herra Lemming taas rouvallensa: "Madame!
oletteko kuullut kreivinna Persigny'ä mainittavan? Totta kaiketi!
Oletteko koskaan lukenut ruhtinatar Metternich'istä? Epäilemättä. Eikö
teille ole joskus kerrottu paronitar Rothschild'ista? Aivan varmaan,
luulen ma! -- No niin, nämä kolme suurinta komeutta harrastavaa
naista Europassa eivät lähetä miehillensä kiusaksi niin monta rätinkiä
muotikauppiailta ja kultasepiltä, kuin te, armaani, yksinänne minulle
lähetätte. Minun täytyy ajatella, että te uusiin silkkivaatteisin ja
pitseihin pukeutte kolmasti päivässä ja ett'ette käytä yhtäkään pukua
useammin, kuin kerran".
Herra Lemming tosin ajatteli vallan toista, että hänen rakas puolisonsa
ylipäänsä ei käyttänyt näitä kalliita tavaroita, vaan että hän niillä
teki sellaista omituista kauppaa, että hän toisessa paikassa osti
nämä tavarat mistä hinnasta hyvänsä, myydäkseen ne toisessa paikassa
halpaan hintaan, siten hankkiaksensa rahaa. Rätingit hänen herra
miehensä maksaa, joka näissä kaupoissa tuli sata prosenttia tappiolle.
Herra Lemming'illä ei kuitenkaan ollut uskallusta sitä lausua.
Malvina vastasi tähän: "Eikö totta, tämähän on käyttämätöntä, rakas
ystävä?"
"Päinvastoin, minulla on omat aivan vakaat ajatukseni asiasta. Minä
tiedän, että niin on oleva, ja jollette olisi laillinen vaimoni,
sanoisin: te suvaitsette saattaa minut perin köyhäksi sen verrattoman
onnen tähden, että saan sanoa teitä omakseni. Tämä on, kuten suurten
sopii. Mutta koska me muodostamme laillisen perheellisen yhdistyksen,
niin minun täytyy teille huomauttaa sellaista aikaa, jolloin
'talollemme' tulee elämän ehdoksi, että talon naiset joksikin aikaa
lakkaavat menoja tekemästä".
"Sepä tosiaankin olisi merkillinen ajan vaihde! Aivan syksyn tullessa,
säsongin alussa. Oletteko menettänyt järkenne? Onko missään maailmassa
aviomiestä, joka puolisoansa hämmästyttäisi sellaisella pyynnöllä
säsongin alussa? En puhuisi mitään, jos sen tekisitte paaston
ajalla tai uuden vuoden aikaan. Maalla pidän kuusi viikkoa samaa
crèpe-vaatteesta tehtyä hametta ja jos tahdotte, niin olen ilman
lakeijaa. Mutta nyt minun on, rakas ystävä, vallan mahdoton noudattaa
käskyänne".
"Ja kumminkin 'teidän täytyy', armaani. Käsittäkää minua oikein.
'Teidän täytyy'. Minä olen aivan ryhtymäisilläni ratkaisevaan toimeen,
jossa minun täytyy heittää kaikki mahdollisesti käytettävissä
olevat rahasummat vaakaan, että se kallistuisi minun puolelleni. Nyt
ei ole sen vähemmästä kysymys kuin miljonan voittamisesta. Voisimme
yht'äkkiä tulla suunnattoman rikkaiksi, mutta sitä varten tulee meidän
ponnistaa kaikki voimamme. Tämä on taistelu, jossa rahamiesten
rouvat tavallisesti panttaavat koristeensa, hopeansa, jolloin he
myövät hevosensa, yksin ne pitsinsäkin, joita paitse he voivat olla,
auttaaksensa siten miehiänsä voiton saantiin. Minä en tätä kaikkea
teiltä vaadi, vaan ainoastaan sen, että kolmen kuukauden ajalla ette
lähetä kassanhoitajalleni mitään rätinkiä, -- ette ainoatakaan".
"No mihin minun siis tulee ne lähettää?"
"Olen jo teille antanut vastauksen, joka jotenkin vastaa tähän
kysymykseen. Selvästi a järkähtämättä sanon nyt teille, että
kassanhoitajani on saanut käskyn olla kolmen tulevan kuukauden ajalla
maksamatta teidän tekemiänne rätinkejä ainoatakaan".
Malvina nauroi ääneensä.
"Hyvin! rakas Lemming. Siihen nähden olemme yhtä hyvät ystävät".
"Uskokaa minua, tämä on hartain toivoni. Minä kunnioitan teitä
äärettömästi, ja omistan teille hartahimman rakkauteni. Juuri sen
vuoksi minun täytyy teille huomauttaa, että Itävallan lakien mukaan
rouva saattaa itsensä varsin ikävään asemaan, jos hänen miehensä ei
maksa hänen velkojansa".
Malvina nauroi vielä enemmän.
"Hyvin, herra Lemming, älkää rouvanne tähden peljätkö minkään kansan
lakia".
Epäilemättä tiesi Lemming varsin hyvin, ettei kukaan Itävallassa eikä
Ranskassa eikä missään muussakaan maassa ole nähnyt naisen joutuvan
velkavankeuteen, jos tällä naisella on -- kauniit silmät. Hän tahtoi
vaan Malvinalle lausua: ystäväiseni, tähän saakka olet osoittanut
suunnattoman suurta sukkeluutta sotkiessasi minun asioitani; olisipa
paha vahinko maailmalle, jollet tätä kaunista taitoasi näyttäisi
muidenkin asioissa. Mene nyt saalista hakemaan muualtakin. -- Tai
kenties: "menkäämme yhdessä hankkimaan saalista".
-- -- On kysymys miljonasta!
Kuka siis täällä miljonia jakelee ympärillensä?
Suo mulle anteeksi, ystäväni romaanin-kirjoittaja, että olemme
itävaltalaisessa kruununmaassa, siinä maassa, jossa on kymmenen
kreutzerin hintaisia valtion velkaseteleitä, jossa ministerikin lyö
suutansa vasten jos siitä sattuu pääsemään sana "miljona!" jossa
sellaisten maatilusten omistajalla, joiden arvo on miljona, ei ole
kymmentä äyriä kovaa rahaa taskussa. Ja kumminkin kuulee puhuttavan
miljonasta, joka on voitettava! Sehän on kaiken runoilijoille sallitun
vapauden rajojen ulkopuolella. Pikemmin voisit puhua fröökinöistä,
joilla on kalanpyrstöt, tai muuttaa koko romaanisi näyttämöpaikka
Belgiaan tai Amerikaan.
Ompa tosiaankin kysymys miljonan voittamisesta, noin miljonan
suuruisesta summasta, joka vaan on jonkun vastaanotettava, -- sen,
jonka eteen pelipallo seisattuu. Pelipöytänä on avara autio valtakunta,
jonka laajuus on enemmän kuin kolmetuhatta neliöpeninkulmaa, jossa ei
ole ainoatakaan viheriäistä paikkaa.
Tänä vuonna tällä summattoman laajalla alalla -- ei kasvanut mitään.
Tulevana vuonna se on oleva yhtä autio, sillä tänä vuonna siihen ei
kylvetä mitään, koska ei ole ollenkaan siementä. Tälle maalle käy
niinkuin Kivikko-Arapialle, niinkuin Kuuvuorien seudulle, niinkuin
Palmyran kotomaalle, jotka kaikki ovat olleet kerran Edenin
yrttitarhoja, vaan nyt ovat erämaita, monen päivämatkan laajuudelta
ihmisten ja eläinten hylkäämät, soran peittämine komeine rakennuksineen
tiettömällä aromaalla.
Kuitenkin käynee hallitseville vaikeaksi odottaa tällaista kohtaloa
yhtä kylmäkiskoisesti kuin muita tässä maassa kasvavia onnettomuuksia.
Sen vuoksi ylhäisemmissä piireissä päätettiin, että miljona mittaa
jyviä jaettaisiin hätää kärsivälle väestölle -- edeltäkäsin, etteivät
vainiot jäisi kesannoiksi.
Miljona mittaa jyviä piti siis niin pian kuin suinkin ja säntillensä
hankittaman, kuljetettaman oikeaan seutuun ja paikkakuntaan ja
siellä viipymättä jaettaman; syksy on aivan tulossa, joka päivä on
kallis-arvoinen ja sitä ei voi rahallakaan korvata. Sateinen aika
on vast'ikään alkanut, maa on saanut kylliksi mehua, aivan nyt
tarvitaan siemen-ohria. Aikaa ei käy uhraaminen keskusteluihin.
-- Kuka tämän jyvämäärän hankkii? Tietysti otetaan se tavaran
hankkijaksi, joka suostuu hankkimaan sen helpoimmilla ehdoilla.
Helpoimmilla ehdoilla, ha ha ha!
Huomaatkos nyt arvoisa lukija, minkä vuoksi Lemmingin täytyi
haalia kokoon kaikki rahat, mitkä suinkin taisi, heittääkseen ne
vaakaan, jonka kieli, jos se kallistuu hänen voitoksensa, lausuu:
"miljona on sinun?" Joko nyt tajuat minkä vuoksi rahamiesten
rouvat sellaisissa tilaisuuksissa jättävät kalleutensa panttiin ja
miksi rahamiehet eivät sellaisina aikoina maksa puolisoittensa
rätinkejä? Kohta sen huomaamme vielä paremmin. Silti voimme nyt jo
olla vakuutetut, että miljona tosiaankin on olemassa; ettei se ole
mikään kumma, eikä haaveksittu numero, vaan uusia rahoja, suorastaan
rahapajasta tullutta, siis niin sanottua viheriäistä kultaa.
Ei tarvita monia konstikkaita laskuja, vaan aivan yksinkertainen
vähennyslasku. Neljä pois viidestä tekee yhden. Kuinka sitä valtio
tietäisi, oliko se vilja, jonka rehellinen maamies kylvää ja multaa
maahan, viisikertaisesti puhdistettua, vai oliko siihen kohtalaisesti
sekoitettu rikkaruohoa, multaa ja torajyviä?
Äänetön maa sen tietää.
* * * * *
Mitä herra Andjaldy tähän aikaan luki esimiehensä salaisesta
päiväkirjasta? Saakaamme tieto siitäkin.
Tänään edellä puolen päivää oli Lemming luonani. Hän puhui paljon
jyvälainasta. Luulempa, että hän haluaa saada jyvän hankkimista
toimekseen,
Tosi on, että paljon riippuu minusta, mutta ei kaikki.
Hallitsevissa piireissä minun lausumani sana voi kahden
tasapainossa olevan vaakalaudan kesken ratkaista asian sille
suunnalle, mitä minä tahdon. Minun vaan tulee sovittaa niin,
etteivät vaakalaudat ole yhden painoiset. Toisella urakkamiehellä
on tarkempi omatunto kuin toisella. Lemmingillä mielestäni sitä on
vähimmän.
Tämä asia on hyvin arveluttava. Koko tulevaisen vuoden siunaus,
kokonaisen maan menestys on siitä riippuva.
Tämä ei ole sentapainen asia, kuin sotajoukon muonavarain
hankkiminen. Jospa sotamies saisikin pelkkää myllyntomua jauhojen
asemesta, niin ei hän kumminkaan siitä kärsi mitään vahinkoa.
Kuta mustempi hänen leipänsä on, sitä paremmin se ravitsee. Eikä
sotamiehellä olekkaan juuri valittamista hienomakuisesta suusta.
Mutta jos talonpojalle annamme huonompaa siemenviljaa, kuin
kohtuullista on ja hallitus tahtoo, niin tulevan vuoden sato menee
hukkaan; maamies nostaa hirveän melun, huutaa kohti kurkkuansa,
lähettelee lähetyskuntia, soittaa hätäkelloa, saa toimeen ikäviä
selkkauksia.
Tässä on suurin varovaisuus vaarinotettava. Lemmingille en
luvannut mitään. Hänelle sanoin hyvästi lausuen, että annamme
etusijan järjellisimmälle urakkamiehelle, jolla on parhaimmat
takaukset.
Jälkeen puolen päivän hän lähetti luokseni kamaripalvelijansa,
joka toi vähäisen arkun. Minä avasin sen ja huomasin sen olevan
sikarilaatikon. Sen mukana oli kirje, jossa Lemming ilmoitti
Malvinan lähettävän _syntymäpäivänänsä_ tämän sikarilaatikon
minulle lahjaksi. Varsin kummallinen ajatus, että joku omana
syntymäpäivänänsä lähettää toiselle lahjan! Minusta oli
kummallista, että se oli niin raskas, kun otin sen käteeni.
Laatikko oli jaettu kahteenkymmeneen osastoon -- eri osasto
kullekin sikarille -- ja niihin oli pistetty hienoon paperiin
käärityt kääryt. Niistä otin esiin ja avasin yhden. Siinä löysin
250 kultarahaa. Jokaisessa kahdessakymmenessä osastossa oli
samallainen kääry. Yhteensä siis 5,000 tukatia.
Kylmä väristys pudistutti minua. Olenko siis jo joutunut niin
pitkälle. Ajatteleekohan maailma siis tosiaankin minusta,
että vastaanottaisin lahjoja? Otsassani, rinnallani on siis
kirjoitettuna: 'täydellinen loppuun myynti'. Ei, rahaihminen! Tässä
ainoassa kohdassa olet toki vielä pettynyt.
Jos minua valtiomiehenä syytetään virheestä, niin voin itseäni
puolustaa; mutta jos ihmisenä, kansalaisena yhteiskunnassa teen
kelvottoman työn, niin ei minun ole odottaminen mitään puhdistusta
syytöksistä.
Tuolle kauppiassielulle olen näyttävä, kuka asuu siinä kolossa,
johon hän niin varomattomasti pistää jalkansa. Nyt on käsissäni
valtti, jonka voin häntä vastaan lyödä esiin.
Kerran hän saatti minut siihen tilaan, että ne rahat, joilla olin
aikonut toimeenpanna suuremmoisen työn, jätin hyväntekeväiseen
tarkoitukseen, jota en ollenkaan ollut aikonut kannattaa. Nyt
oion tehdä hänet kuuluisaksi. Nämä rahat minä jätän Unkarin
tiede-akatemialle. Kerran pyysin myöskin Lemmingiä tekemään
jotakin tämän isänmaallisen laitoksen hyväksi ja hän lupasi
panna nimensä listaan. Nyt lähettämänsä summan tarkoituksesta
hän ei maininnut mitään. Sen voin jättää jalomielisenä
lahjotuksena 'häneltä'.
Jo tänä päivänä kirjoitan lahjoituskirjan. Hän saa sen lukea
huomispäiväisissä sanomalehdissä. Hän saa oppia tuntemaan, kuka
minä olen!
Päivää myöhemmin herra Andjaldy luki uudella lehdellä päiväkirjassa
seuraavan:
En ole jättänyt asiaa sikseen. Mutta olisipa liian rohkeata, jos
kirjoittaisi julkisen lahjoituskirjeen ilman että antaja siitä
tietää. Kuitenkin olen lujasti päättänyt pysyä aikeessani. Nämä
5,000 tukatia on akatemia saapa.
Aion mennä Lemmingin luo, heittää ansan hänen kaulaansa ja sanoa:
'herrani, te lähetitte mulle 5,000 tukatia. Näillä voi olla
ainoastaan yksi tarkoitus, joko kunnioittava tai loukkaava. Jos
tarkoitus oli kunnioittava, niin ei se voinut olla muu kuin se,
johon itse olen teitä kehoittanut, nimittäin että antaisitte lahjan
isänmaalliselle yleishyödylliselle laitokselle. Vaan jos asian
laita on päinvastoin, niin saatte minun kanssani tekemistä kahdessa
suhteessa -- ensiksikin teidän omana tuomarinanne, toiseksi
rehellisenä miehenä. Molemmissa tapauksissa kyllä osaan hankkia
itselleni korvauksen.
Tällä päätöksellä läksin tänään hänen luoksensa. Olin lujasti
päättänyt, etten häntä vähääkään säästäisi. Aikomukseni oli olla
häntä vastaan röyhkeä kuin heitukka. Kun olin äkeissäni, niin
satuin lähtemään hänen luoksensa sangen aikaisin. Tullessani hänen
asuntoonsa vastaanotti kamaripalvelija minut sanoen, että hänen
armonsa vielä makasi.
No sittepä täytyy herättää hänen armonsa, sillä minun
vähäpätöisyyteni tahtoo häntä puhutella.
Kamaripalvelija oli armollinen, että vei minut herransa
työhuoneesen ja sieltä vastaanottosaliin, jossa hän pyysi minua
odottamaan, kunnes hänen armonsa oli pukeutunut. No hyvä! ajattelin
itsekseni, kyllä minä hänen otan pestäkseni!
Lemmingin vastaanottohuone oli aivan Malvinan huoneen vieressä.
Lasiovi eroittaa tämän viereisestä salista ja tämä on sen puolesta
merkillinen, että venetialaiset peilit siinä muodostavat kokonaisen
kaltevan seinän. Näihin kuvastuu koko viereinen sali, joka
toisesta huoneesta on eroitettu paksuilla uutimilla varjostetulla
kaariholvilla.
Minä tunnen jo varsin hyvin nämä huoneet. Viimeksi mainitussa
Lemming tavallisesti pitää juhlapäivällisensä.
Odottaessani kuulin äkkiä naisäänen kolmannesta salista.
Hiljaisesta keskustelusta en voinut kuulla mitään.
Tuo hiljainen keskustelu muuttui sitten komentosanoiksi, joita
tuntematoin kaunis naisen-ääni lausui jalan polennan ja oudolta
kuuluvan floretin-kalskeen säestäessä. Nauru katkaisi välistä sanat
ja välistä taas kuuluivat naisten äänet suuttuneina, joka kuitenkin
pian muuttui kaksiääniseksi nauruksi -- voiton nauruksi ja
kummastuksen toiselta puolelta. Tuossa viimeisessä tunsin Malvinan
äänen.
Tahdoin katsoa ovesta sisään, mutta tämä oli mahdotointa paksujen
esirippujen tähden. Ovi oli myös toiselta puolelta eteen lykätty.
Silloin havaitsin yht'äkkiä, että vasemmanpuolisen esiripun
syrjä oli tarttunut kiinni kullattuun ovihakaan. Tämä oli jäänyt
huomaamatta, kun oikeanpuolisen syrjä oli oveen kiinnitetty. Sali,
josta tuntemattoman ääni kuului, oli oikealla. Mutta juuri tuosta
vasemmanpuolisesta ra'osta nähtiin koko viereinen sali avonaisena
teaterina.
Minä näin.
Mitä näinkään.
Kohtauksen Olympin leikeistä. Vastapäätä toinen toistansa seisoi
kaksi naista lyhyeissä vaatteissa, jotka polveen ulottuivat.
Toisella oli persikan värinen hame ja ruusunväriset silkkisukat,
toisella tummansininen hame ja ruskeat sukat. Molempain rinnat
peitti hirvennahkainen haarniska, joiden vasemmalla puolella oli
ommeltuna punainen sydän. Rautalankaiset naamiot peittivät heidän
kasvonsa. Malvinan tunsin vartalosta -- hän se oli punaisessa
hameessa.
Naiset harjoittelivat floretti-taistelua. Tuo hoikempi-vartaloinen
-- sinisessä puvussa -- oli opettaja.
Ensin he läpikävivät kaikki temput järjestyksessä. Sinisessä
puvussa oleva nainen komensi ääneensä ja antoi pistoksien kohdata
tuota haarniskansa punasta sydäntä sekä naamiota korkealla
terssillä tai kvartilla. Sitten näytti hän punapukuiselle kuinka
näitä pistoksia torjutaan.
Molemmat naiset olivat hyvin ihanat tässä leikissä. Punapukuinen
muistutti jokaisessa liikunnossaan amatsoni-kuningatarta,
käsivarren hempeät linjat, pyöreät voimakkaat olkapäät, hoikka
vartalo, plastillisen kauniit jalat ja sääret, jotka näkyivät
polviin asti, tämä kaikki muistutti jotakin muinaistarujen
sankaritarta. Hänen vastustajansa, tuo sinipukuinen, hieno ja
nuori, jonka jäsenet vielä olivat ikäänkuin kypsymättömät, oli
ulkomuodoltaan arkkienkeli Mikaelin näköinen.
Läpikäytyänsä kouluharjoitukset rupesivat he vapaasen miekkailuun.
Punapukuisen liikunnot ilmaisivat tulisuutta, jommoista ainoastaan
voipi olla rouvassa, joka on saanut aseen käteensä. Sinipukuinen
oli täydessä työssä väistäessään ristin rastin lentäviä pistoksia.
Vähittäin joutuivat niin likelle toinen toistansa, että polvi
sattui polvea vastaan, rinta rintaa vastaan ja floretit ristiin
kahvojen kohdalla; silloin otti silmänräpäyksessä sinipukuinen
vasemmalla kädellään florettinsa kiinni kahvasta ja pani sen, kuin
panikin, punapukuisen rintaa vasten. Punapukuinen päästi huudon,
sillä floretin kärki koski häneen -- hän ei ollut tottunut siihen
vielä -- ja hän nauroi taas.
"Te olette jo monta kertaa minulle opettaneet tätä, vaan minä
muistan sitä aina liian myöhään -- levätkäämme hetken aikaa".
Hän otti teräsnaamion kasvoistaan ja haarniskan rinnaltaan. Hänen
poskensa hehkuivat taistelusta, silmänsä loistivat salakähmäisestä
tulesta, koko hänen olentonsa näytti olevan elävä sähkö-patteri.
Joka tällä hetkellä olisi häntä koskettanut, hän olisi kenties
saanut häntä säkenöimään. Hän säteili ihastuksen viehätyksestä ja
taputti iloissaan käsiänsä. Ihastuksissaan hän heittäysi tuolille
pianon eteen ja rupesi soittamaan erästä tunnettua espanjalaista
säveltä, n.s. reguidillaa, täydellisellä mustalaisen taidolla.
"Ettekö tanssi?" kysyi hän sinipukuiselta, heittäen päätänsä
taaksepäin.
Tämäkin oli riisunut pois naamarinsa. Minusta oli kuin ennen
olisin nähnyt nuo kasvot, en muista missä.
"En, rouvani, en tahdo tanssia", sanoi hän hymyillen.
"No, te saatte sitten istua soittamaan tätä säveltä, sillä minun
täytyy tanssia".
Sinipukuinen istui heti paikalleen; Malvina juoksi keskelle salia
ja rupesi tanssimaan tuota lumoavaa espanjalaista tanssia, jossa
kaikki naisen viehättävät suloudet ilmaantuvat. Tämä oli näky,
josta Faust lupasi sielunsa paholaiselle. Minun sydämessäni se
iski tulta. Tämä kylmä-katsantoinen rouva tuhlasi kaikki sulouden
lumousvoimansa, ainoastaan -- houkutellaksensa hymyn eräältä
nuorelta tytöltä. Vaan turha vaiva. Tuo nuori tyttö pianon ääressä
katseli lumoavaa tanssia, jota nainen riehuvassa ilossa tanssi,
itseksensä peilin edessä, hienoimmankaan punan nousematta hänen
neitsyllisille kasvoilleen.
Yht'äkkiä Malvina tarttui florettiin, huutaen: "olkaa varoillanne,
minä tapan teidät!" -- Sinipukuinen vastasi hymyillen: "minulla ei
ole mitään, jonkatähden maksaisi vaivaa tappaa minut".
"Minä murhaan sinut kalliin omaisuutesi, noiden viattomien kasvojen
tähden".
"Mutta en annakaan murhata itseäni!" vastasi toinen, tarttuen
hänkin florettiin, jonka oli pianolle laskenut.
Malvina ei antanut hänelle aikaa pukeutua harniskaan ja pakoitti
häntä siten taistelemaan suojatta. Sinipukuinen piti puoltansa
pakosta, omasta puolestansa hän ei pelännyt. Kun Malvina teki
kvartin hyökkäyksen, ajaakseen tuon nuoren tytön pianoa vasten,
teki sinipukuinen äkkiä mestarillisen tempun, hyökäten vasemmalla
jalallaan, heittäen vasemmalla kädellään vastustajan floretin
syrjään ja lyöden omalla floretillaan toisen pois kädestä.
Malvina ei siihen tavannut. Hän oli vallaton kuin lapsi, juoksi
noutamaan florettinsa, joka oli lentänyt huoneen nurkkaan, ja
ryntäsi jälleen yhtä kiivaasti opettajaansa vastaan. Tämä ei
tyyntä malttiansa vieläkään menettänyt. Hän näytti Malvinalle
mitä 'teateri-pistoksella' tarkoitetaan. Kun Malvina teki rohkean
sekundi-pistoksen sinipukuisen rintaa vastaan, juoksi sinipukuinen
nopeasti esiin, tarttui Malvinan oikean käden ranteesen, antoi
hänen florettinsa liukua kainalonsa alitse ja painoi oman
florettinsa kiertämällä vastustajan rintaa vasten, ja nyt oli
vihollisen ase hänen vallassaan.
"Tätä sanotaan teateri-pistokseksi, rouvani".
Minä näin Malvinan yhteen-puserretuista huulista, punoittavista
kasvoista ja kyyneltyneistä silmistä, että hän rupesi suuttumaan.
Miehienkin parissa ei aseettomaksi tekeminä rakasteta.
"Päästäkää florettini!" hän sanoi.
"En päästä ennenkuin lupaatte pukeutua asuun ja miekkailla
tyynesti".
"Päästäkää irti, sanon minä!"
"Jos ette ensin lupaa taistella ainoastaan asussa, niin katkaisen
floretin enkä anna mitään tuntia enää teille".
"Hyvä, minä lupaan".
Nyt opettaja päästi irti Malvinan käden sekä floretin. Minä,
joka tunsin Malvinan tiesin edeltäpäin, ett'ei hän pitäisi
sanaansa. Hän on todellinen vaimo, vallaton olento, joka ei mitään
lakia kunniassa pidä. Tiesin varsin hyvin, että hän uudelleen
ahdistaisi sinipukuista niin pian kuin tämä tuntisi kätensä ja
florettinsa olevan irti. Tästä petoksesta nuori tyttö itse tuli
kärsimättömäksi, ja tällä kertaa osoitti hän oppilaalleen, mitä
arrêt-pistos on. Niin pian kun Malvina ahdisti häntä primillä,
veti sinipukuinen molemmat jalkansa aivan takaisin, kallisti
päätänsä syrjään ja astui eteenpäin oikealla jalalla, tehden
sekundi-hyökkäyksen. Kun Malvinan floretti luikahti hänen päänsä
ohitse, kohtasi hänen aseensa Malvinaa oikeanpuoliseen kainaloon,
ja rouvan syöstessä tyttöä vastaan koko ruumiinsa painolla,
notkistui tytön floretti, jotta muodosti kaaren.
Molemmat säikähtyivät siihen määrään, että viskasivat floretit
pois. Sinipukuinen hyrskähti itkuun, Malvina kalpeni ja hengähti
syvään muutaman minutin kuluessa. Pian hän tointui taas, ja
nähdessään sinipukuisen kyyneleitä, rupesi hän ääneensä nauramaan.
"Siinä näette nyt", lausui sinipukuinen nyyhkyttäen ja moittivalla
äänellä.
"Mikä teitä vaivaa?" kysyi Malvina, jonka kasvot milloin
kirkastuivat, milloin synkistyivät.
"Nyt olen teitä haavoittanut", sanoi sinipukuinen.
"Mitä vielä -- haavoitettu! onhan kaikki vaan leikkiä".
"Minä tiedän sen varmaan, että semmoinen leikinteko koskee kipeästi
noin ohuen puvun läpi".
"Minä vakuutan, ett'ei se ensinkään koske! eihän paikkaa näykään.
Vai näettekö mitään?"
Hän avasi äkkiä liivinsä ja paljasti olkapäänsä siihen asti,
mihin floretin nuppu oli koskenut. Siinä näkyi punainen ympyräinen
pilkku, niinkuin ruusun lehti alabasterilla.
"No näetkö nyt, ett'ei se ole mitään. Katsokaa tänne, minä olen
aivan terve".
Sinipukuinen rauhottui sen nähdessään. -- Vaan minä en!
Malvina halaili hellästi tyttöä ja painoi poskensa vasten hänen
poskeensa sovinnon merkiksi.
"Älä ole suuttunut enää minuun. En koskaan enää tule noin
narrimaiseksi. Minä käsitän, ett'en osaa mitään. Olen oppiva
järjellisesti, niinkuin pitää. Tämä viimeinen pistos oli hyvin
kaunis -- -- miksi sitä nimitetään?"
"Coup d'arrêt! Me sanomme sitä Unkarin kielellä syöksemiseksi
miekkaa vastaan".
"No, sitä temppua pitää meidän harjoittaa perinpohjin".
Malvinan oli hyvin kuuma. Pöydällä oli kylmää vettä
kristalli-lasissa. Hän meni juomaan. Sinipukuinen tahtoi antaa
hänelle hyvän neuvon.
"Älkää juoko nyt! Se on vaarallista. Te olette aivan kuuma".
Kuullessaan nämät sanat kävi Malvina yht'äkkiä totiseksi. Hän loi
katkeran silmäyksen toiseen.
"Onnellinen lapsi, joka ei tiedä ett'ei koko elämä ole raittiin
juoman arvoinen".
Näin sanoen hän tyhjensi lasin. Hänen sanansa kävivät suoraan
sydämeeni. -- Tämä katkera oman itsensä ylönkatsominen noin rajun
ilon jälkeen! Tämän ihmeellisen magnetin vastakohdat vetävät minua
yhtä voimakkaasti puolehensa. Jos hän on iloinen tai murheellinen,
kärsin minä samat tuskat!
-- -- -- Kuulin askeleita oven ulkopuolelta; Lemming tuli. Minun
täytyi luopua paikasta, jossa olin istunut katselijana.
Ja nyt puhukaamme asioista, yleisistä seikoista aivan
kylmäkiskoisesti -- jos voimme.
Pankiri vastaan-otti minut, sanoi olevansa hyvin iloissaan tästä
kunniasta, tarkoittaen käyntiäni hänen luonansa, ja kysyi mikä
hänelle tuotti tämän onnen. Se oli noita hetkiä ihmiselämässä,
jolloin henkemme hetkessä läpikulkee kokonaisen maailman
päiväntasaajasta pohjoisnapaan asti. Ajatukseni sai tällä hetkellä
lentää muutamassa minutissa näöstä, joka sen vangitsi, näköön, joka
sitä iletti, elorikkaasta olennosta tähän kylmään irvistelevään
mieheen; ihastuksesta inhoon, ja sitten taas tästä henkilöstä,
joka ei toivo muuta kuin saada kaiken voiman minussa masennetuksi,
siihen toiseen, joka keskellä nauruansa niin surullisesti sanoo:
elämä ei ole sen arvoinen kuin lasillinen vettä; sitten vedetään
minut taas vastakohtaan kunnes löydän tasapainon ainoastaan
haluttomuuden tyynyydessä.
En tahdo panna tuota ihmistä kaakinpuuhun, ja siitä hän kiittäköön
hyvää enkeliänsä. Minä sillä surettaisin Malvinaa. Se summa on koko
omaisuus, joka Malvinalta ryöstettäisiin. Hyvä, hänen tapahtukoon
armo eikä oikeus. Minä ai'on jättää pankirille takaisin ne rahat,
joilla hän aikoi lahjoa minua, enkä tahdo saattaa häntä koko
maailman edessä häpeemään! Tämän valtin olen hänelle velkaa.
Tätä kaikkea ajattelin samassa hetkessä kuin pankiri sanoi minua
tervetulleeksi.
"Hyvä, Lemming!" vastasin minä hänelle, "te olette todellakin
minua hämmästyttäneet tuolla hienolla kohteliaisuudellanne. Teidän
kunnioitetun puolisonne syntymäpäivänä minun olisi pitänyt olla
ensimmäinen toivottamassa hänelle onnea, eikä päinvastoin. Minä
otan tuon kauniin sikarilaatikon kalliiksi muistoksi".
"No, ja kuinka sikarit miellyttävät teitä?" kysyi Lemming räpyttäen
silmiänsä.
"Minä näytin kylmäkiskoiselta".
"En ole vielä koettanut niitä", vastasin minä.
Hän näytti hämmästyneeltä.
"Oi olkaa niin hyvä ja koettakaa niitä, sillä sikarit ovat erittäin
hyviä, ja älkää lahjoittako pois niitä, sillä se olisi suuri
vahinko".
"No minä koetan niitä kotiin tullessani ja sanon teille tänä iltana
ajatukseni niistä. Toivon tänä iltana saavani luvan personallisesti
toivottaa onnea hänen armollensa syntymäpäivänänsä".
"Ai'oin juuri pyytää teitä juomaan teetä tuttavassa ystäväin
piirissä; ja jos te, herra valtioneuvos, tahtoisitte tuoda
mukananne ystäväni Andjaldy'n myöskin, niin whisti-seura olisi
täydellinen".
Andjaldykin! sitä parempi; hän oli todistajana silloin kuin
Lemming saattoi minut häpeään Malvinan edessä, lähettämällä rahani
takaisin. Todistakoon nyt myös Lemming'in häpeätä. Tämän valtin
olen velkaa meille kaikille.
Siis tervetulleet takaisin!
Ajatukseni oli seuraava. Otan mukaani minulle lähetetyt rahat
ja, kun me neljä olemme ko'ossa, ai'on kohteliaalla tavalla lukea
Lemmingille läksyn (joka olkoon suotu hänen rouvallensakin) ja
annan hänelle rahat takaisin rouvansa nähden, viittaamalla, että
hän ruvetkoon huokeampiin asioihin, kuin että ostaa isänmaallisia
miehiä rahoillansa, sillä näiden hinta ei vielä ole määrätty.
Jyväin-kauppaa emme aio jättää henkilöille, jotka aloittavat
lahjoomisella.
Illalla me menimme, Andjaldy ja minä, Lemming'in luo. Kun tapasin
Malvinan, näytti hän hyvin alakuloiselta. Hän oli alakuloisena
koko illan, jonkatähden en voinut olla häneltä kysymättä vaivasiko
päänkivistys häntä. Tähän hän vastasi kieltämällä ja yritti
olla iloisena, joka ei suinkaan onnistunut; hän vaipui taas
synkkämielisyyteen. Minusta oli ikäänkuin suuri suru olisi häntä
painanut, niinkuin koko sielunsa olisi ollut sitä ajatusta täynnä,
ett'ei elämä ole vesilasillisen arvoinen.
Illallisellakin oli hän harvapuheinen, nähtävästi alakuloinen ja
huolissaan. Se tapakin, millä hän söi ja joi, näytti sanovan, että
kaikki ei ollut sen arvoista kuin lasillinen vettä -- semmoinen
lasillinen, josta kuolemaa juodaan.
Minä en saanut soveliasta tilaisuutta esiintuomaan sitä asiaa,
jonkatähden oikeastaan olin tänne tullut. Kuinka voisin sanoa
näille surullisille kasvoille niin törkeitä asioita? Ken ei
pelkäisi koskeakseen kovasti kirvelevään haavaan.
Malvinan alakuloisuus tarttui minuunkin; jokainen tietää, minkä
vaikutuksen surumieliset hiljaiset naisenkasvot tekevät. Sitä
enemmän jos nämä kasvot ovat lemmityn kasvot, joista täytyy erota
uskaltamatta kysyä: 'sano armaani, miten sinun on?' -- jos meidän
täytyy sanoa hänelle kylmästi hyvää yötä ja nähdä, kuinka hän
yksinänsä menee huoneesensa, kun ei ole toivoa tai oikeutta saada
häntä seurata ja kysyä: 'sano minulle, miksi olet huolissasi?'
-- Minulla ei ollut rohkeutta loukata häntä. Ja kuitenkin olen
seisonut kanunan edessä, mutta näiden murheellisten kasvojen
häpäisemiseen olisi vaadittu enemmän rohkeutta kuin sen osaksi on
tullut. Minun olisi pitänyt olla paholainen tai peto. -- Huomenna
ai'on lähettää rahat suoraan Lemming'ille ja kirjallisesti sanoa
hänelle ajatukseni siitä. -- Jospa tämä nainen vaan ei olisi
istunut vastapäätä meitä!
Näin pitkälle Andjaldy luki esimiehensä päiväkirjasta, sill'aikaa
kuin tämä yön aikana oli moderatorin luona. Moderatorilla oli
nimittäin se rakastettava tapa, että kun hän ei voinut nukkua öisin,
kutsutti luoksensa korkeimmat virkamiehet, raatimiehet, polisimiehet
neuvotteluun. Jos hän oli huonolla tuulella, antoi hän yöllä valjastaa
hevosensa ja lähti paino-hallitukseen, jossa sitten kutsutti kokoon
joukottain painoasiamiehet, joiden tuli tarkastaa sanontalehtiä ennen
niiden ilmestymistä, ja nosti kauheaa melua niin pian kuin joku oli
päästänyt läpi jonkun artikkelin vastustuspuolueen sanomalehdissä. --
Harter, joka oli näin pitkälle ehtinyt päiväkirjassaan, sai siis
lähteä moderatorin asuntoon. -- Andjaldy tietysti ei odottanut hänen
palaamistansa, vaan meni levolle niin pian kuin oli saanut tietää, mitä
tahtoi. -- Seuraavana aamuna tapasi hän taas esimiehensä, joka rupesi
puhumaan eilispäivän illasta.
"Rouva Lemming näytti eilen olevan erittäin huonolla tuulella".
"Ja minä tiedän varmaan, että hän niin olikin".
"Mikä häntä vaivasi?"
"Minä tunnen syynkin tuohon huonoon tuuleen".
"Oho, sepä ei ole vähäinen, koska tekin, herra Andjaldy, sallitte
vahvasti suljetun suunne lausua, mitä kysyjä ei itse tiedä".
"Minä sain sattumalta tietää sen Lemming'in asianajajalta, joka on
hyvä ystäväni".
"Asia on siis asianajajienkin suussa?"
"Niin aivan, koska asia koskee rahoja ja oikeudenkäyntiä".
"No, minä ymmärrän, Malvina on taas tehnyt velkoja ja tuo hyvä Lemming
tahtoo häntä parantaa hänen taudistansa".
"Mutta tällä kertaa hän käyttää perinpohjaista parannuskeinoa. Hän on
antanut rahanvartijalleen käskyn olla maksamatta rouvansa velkoja".
"Ja nyt muotikauppiaat rouvaa hätyyttävät?"
"He uhkaavat häntä oikeudenkäynnillä".
"Niin pitkälle Lemming ei antane asian mennä".
"Siitä en ole aivan varma. Hän on tuittupäinen roikale kun tahtoo".
"Paitsi sitä ei kukaan voi kadottaa personallista vapauttansa velkojen
tähden täällä Unkarissa".
"Ei tänään, vaan kenties huomenna. Muistanette, herra valtioneuvos,
että Pesth'in suuret asioitsijat valmistavat rynnäkkö-anomusta
ministeriölle Wienissä, väittäen, että syy vararikkojen suureen määrään
näinä aikoina on se seikka, että velkauntunutta ei voida vangita; ja
antaissaan meille uuden lain, ei ministeriö nyt menetä muuta kuin yhden
paperiarkin".
"Mahdollista, mutta sitä kestää vielä odottaa jotensakin kauan".
"Kauan sille, joka on niin flegmatillinen, ett'ei hän anna peloittaa
itseänsä unestaan, vaan odottaa lainopillisen taistelun päätöstä. Mutta
rouva Lemming on tätä tyyneyttä vailla ja pelästyi ensimäisestä
jyrykästä. Kun erään velkojan mieleen juolahti 'Perter-Lloydin'
keskusteluhuoneessa tehdä tuo tunnettu muistutus: 'Rouva M. v. L.
kehoitetaan täten maksamaan maksettaviksi joutuneet velkansa', niin
rouva peläten häväistystä riensi tukkimaan velkojien suut, kaikkien
yht'aikaa, ensimmäisellä rahasummalla, joka hänen käteensä sattui,
sitoutuen vähin erin määräaikoina maksamaan pois velat".
"No tuskat ovat siis lievennetyt, ainakin kuukaudeksi, ja sen ajan
kuluessa asiat ehkä muuttuvat".
"Tämän kautta on hän joutunut vielä arveluttavampaan tilaan, sillä
rahat, joiden avulla sai huutajat vaikenemaan, eivät olleet tähän
tarkoitukseen määrätyt. Hän oli ko'onnut ne köyhille nais-yhdistyksen
puolesta, jonka toimikuntaan hän kuuluu".
"Se oli ikävä asia; kirottu kevytmielisyys".
"Rouva Lemming oli tietysti otaksunut, ett'ei yhdistys tarvitsisi
rahojansa muutaman kuukauden kuluessa. Mutta yhdistys, joka huomaa,
että kurjuus yltyy, ja nälkään nääntyviä makaa pitkin katuja, on
päättänyt kohta ruveta jakamaan ruokaa ilmaiseksi ja vaatii sentähden
rahat jäseniltään. Rouva Lemming kertoi miehensä asian-ajajalle, missä
pulassa hän oli, mutta Lemming kohotti vaan olkapäitään, sanoen, ett'ei
hän voinut sitä auttaa".
"Mutta jos nyt huhu pääsee leviämään siitä, että tämä nainen on
tuhlannut ne rahat, jotka hyvää tarkoitusta varten on hänelle
jätetty, nälkäisten avuksi annettu, niin hänen maineensa on pilattu
ainiaksi".
"Sen asianajaja sanoikin herra Lemming'ille, vaan sai taas
vastaukseksi, ett'ei hän voinut sitä auttaa. Herra Lemming näyttää
olevan semmoisessa tilassa, että hän viisi välittää rouvansa
maineesta".
Harter tiesi aivan hyvin, mikä hänen tilansa oli.
"Kuinka suuri tuo hävitetty rahasumma lieneekään ollut".
"Asianajajan kertomuksen mukaan toista tuhatta guldenia".
"Onko meillä mitään rahoja kassassa?"
"Kassamme on tyhjää tyhjempi. Muistanette, herra valtioneuvos,
ett'eivät maatilat tänä vuonna ole mitään tuottaneet. Me olemme vielä
velkaa kaiken sen mikä olisi ollut maksettava. Me voimme ainoastaan
kiittää teidän korkeaa asemaanne siitä, ett'ei kansa vielä nurise. Koko
vuotena meillä ei ole ollut muita tuloja kuin teidän palkkanne, ja
meidän on ollut ylläpitäminen koko maanviljelystoimi osto-viljalla,
osto-heinillä ja oljilla. Mistä rahoja siihen otetaan, se on minulle
arvoitus".
"Mitä nyt! muutamasta joutavasta tuhat-guldenista ei mikään Harter ole
koskaan hätään joutunut".
"Ei tähän asti, sillä meillä oli nuo valtiopaperit, Elemér'in perintö;
mutta nyt kun käymme oikeutta nuoren herran kanssa, nämä paperit on
otettu takavarikkoon, emmekä nyt niinkuin ennen voi jättää niitä
vakuudeksi pienistä taskulainoista. Wien'in pankki ei enää lainaa
kellekään Unkarissa, eikä anna uudistaa vekseleitä".
"Entäs pankirimme? Kuinka on hänen laitansa?"
"Ah, tuo herra, jolle maksamme 24 prosenttia vekseleistä? Siltä ei
saatu hartahimmillakaan rukouksilla muuta, kuin että hän antaa vanhain
lainojen pysyä 36 prosenttia vastaan; mutta uusista lainoista ei hän
tahtonut kuulla puhuttavankaan, sillä hän sanoo tarvitsevansa
jok'ainoan groschenin, kun on ryhtynyt suurenmoisiin asioihin erään
kauppahuoneen kanssa Wien'issä".
"Mitä asioita ne lienevät?"
"Senkin tiedän. Useat kauppahuoneet Wien'issä kilpailevat saadakseen
hankkia miljonan mittaa siemen-ohria".
"Vaan mitä rahoja hän siihen tarvitsee? Hallitushan rahat antaa
sille, joka on toimen saanut".
"Hm, semmoisissa asioissa täytyy suorittaa ennakkomaksuja".
Harter ei ollenkaan voinut käsittää, mitä ennakkomaksuja ne olivat.
"Vaununvoidetta, juomarahaa".
"_Vaununvoidetta? Juomarahaa_?"
"No niin, joka voitelee vaununsa hyvin, se ajaa mukavasti, sanoo
vanha, viisas saksalainen sananlasku. Mitä juomarahoihin tulee,
niin niitä ei ainoastaan vastaanoteta palvelijain huoneessa,
vaan myöskin salongissa, virkahuoneissa, boudoireissa ja --
vastaanottohuoneissakin".
Ferdinand Harter'in suun ympärillä ilmauntui jotakin
suonenvedontapaista. Hänenkin vastaanottohuoneessaan oli summa
juomarahoja. Andjaldy jatkoi:
"Nuo hyvät Wieniläiset ymmärtävät semmoisia asioita. Ja koska he
niitä niin hyvin ymmärtävät, jyväkauppa epäilemättä heille annetaan".
"Niinkö luulette? Onpa muitakin, joilla on sananvuoroa!"
Andjaldy ei jatkanut keskustelua, vaan rupesi kirjeenvaihtonsa
suorittamiseen.
Ei hänen juuri tarvitse lukea esimiehensä määräyksiä hänen
päiväkirjastaan, hän voi itse sanoa, mitä siihen on kirjoitettu.
"Vai niin, vai Wieniläisetkö! vai ahneet Wieniläisetkö. Tässäkin
tapauksessa aikovat he viedä Unkarilaisilta lihavan paistin. Meidän
kauppamme vahingoksi Wieniläisiä pitäisi suositella. Sitä emme ai'o
kärsiä. Tasan on jaettava. Isänmaani verihiestä eivät vieraat saa
nauttia hedelmiä..."
Ferdinand Harter on näyttävä kelle tahansa, että hän toimii puhtaasta
isänmaan-rakkaudesta, kun hän Unkarilaisella Lemmingillä voittaa
Wien'in Lemmingit.
Seuraavana aamuna sanoi Harter Andjaldylle:
"Minulla on ollut parempi onni kuin teillä, olen saanut lainan. Tässä
on tuhat tukatia, menkää vaihtamaan ne jonkun pankirin luona".
Kello 12 kävi Harter Malvinan luona.
"Olen kuullut, että armollinen rouva vastaanottaa lahjoja hätää
kärsiville".
Malvina vaaleni kuullessaan nämä sanat.
"Sallikaa minunkin jättää roponi ja kirjoittakaa luetteloonne nämä 50
tukatia".
Malvina otti luettelon esille ja Harter kirjoitti viisikymmentä
tukatia.
Nämä olivat paperiin käärityt. Hän pani ne pöydälle Malvinan eteen,
jättäen hyvästi.
Malvina otti nopeasti tuon kääreen ja riensi nais-yhdistyksen
rahanvartijan luo. Tämä summa tuli sopivaan aikaan. Siksi kun se on
käytetty ehkä odottavat mitä puuttuu.
Hän näytti luettelon, jätti rahakääreen ja käski rahanvartijan ottaa
ne siksi kun voi tuoda enemmän. Useat kirjoitetut summat olivat vielä
maksamatta.
Rahanvartija avasi kääreen, vertasi sisällystä luetteloon ja antoi
Malvinalle takaisin -- viisi tuhatta.
Malvina kummasteli. Vaan yht'äkkiä hän hoksasi, ett'ei sopinut
näyttää hämmästystään.
Se paperi, johon tukatit olivat suljetut, oli viidentuhannen florinin
arvoinen.
Nyt vasta hän ymmärsi, mitä Harter oli hänelle antanut. Nyt olisi jo
ollut myöhäistä antaa ne takaisin.
"Ah niin, nehän ovat omat rahani. En ollenkaan huomannut, että olin
käärinyt toiset niihin".
Onnellinen rouva, joka ei huomaakaan, mihin viisituhatta joutuu!
Asiaa ei enää käy parantaminen. Se oli sangen ikävää, _un malheur_!
Vaan täytyneehän jättää se siksensä.
Näytti siltä kuin hänen 27:stä syntymäpäivästään onnellinen vuosi olisi
alkanut Malvinalle. Muutamia päiviä Harter'in käynnin jälkeen Lemming
tuli puolisonsa luo jaloudesta loistavilla kasvoilla, rientäen hänelle
ilmoittamaan, että tuo kova aika nyt oli ohitse, johon pakko oli syynä
ollut. Rahanvartija sai kohta käskyn maksaa armollisen rouvan velat. Ja
kuitenkin asia oli vaan kolmannenneksi onnistunut, sillä kaksi
kolmattaosaa täytyi jättää kilpailijoille; "mutta tässäkin on
tarpeeksi elääksemme suurellisesti".
Malvina ei voinut olla huvittamatta itseään vastaamalla herra
Lemming'ille:
"Minä kiitän; mutta en ai'o enää vaivata teitä".
Tämä ilahutti herra Lemmingiä vielä enemmän.
Tuo suuri voitto, josta Lemming'in tuli kiittää asioitsijaneroansa,
vietettiin loistavilla tanssipidoilla. Kaikki paikkakunnan lehdet
kertoivat tanssipuvuista ja ranskalaisen ruokaluettelon sisällyksen.