työstään niinkuin hedelmällisen kukan värilliset lehdet; -- jos he ovat
uskollisia, avuliaita ja osanottavaisia, tulevat kaikki heidän
mielenliikutuksensa kestäviä ja syviä ja elähyttävät sielua, kuten
luonnollinen suonentykytys ruumista. Mutta kun meillä ei ole oikeata
tehtävää, kulutamme koko miestarmomme rahantekemisen väärään tehtävään,
ja kun meillä ei ole oikeita tunteita, niin täytyy meidän pukea ne
valheellisiin, ja leikimme niillä syyllisinä ja hämärässä emmekä
viattomina kuten lapset nukeillaan.
37. Avuliain ja pyhin työ, jota nykyään voi tehdä ihmiskunnan hyväksi,
on opettaa ihmisiä (ja se on tehtävä esimerkin kautta, jolloin se aina
on parasta), ei "tekemään parannusta", vaan olemaan tyytyväisiä. Syödä
tulematta kylläiseksi on joka syntisen luonteen, joka syntisen olennon
kirous. Siunauksen sanat ovat, että he syövät ja tulevat kylläisiksi;
ja niinkuin on olemassa vain _yksi_ vesi, joka sammuttaa kaiken janon,
samoin on myös olemassa vain _yksi_ leipä, joka poistaa kaiken nälän,
se on oikeuden leipä; jos heillä on sen nälkä, tulevat ihmiset aina
olemaan kylläisiä, sillä se on taivaan leipää; mutta jos heillä on
vääryyden leivän ja palkan nälkä, niin eivät he tule kylläisiksi, sillä
se on Sodoman leipää. Opettaakseen ihmisiä löytämään tyydytystä, on
tarpeellista täysin ymmärtää iloitsemisen ja vaatimattoman elämisen
taitoa; sillä tämä on nykyään kaikista taiteista ja tieteistä se enin
tutkimuksen tarpeessa oleva. Vaatimaton elämä, s.t.s. elämä, jossa ei
toivota, että tulevaisuudessa koottaisiin, vaan että suloista
jatkumista kestäisi. Se ei sulje pois varovaisuutta, vaan kokonaan
kaiken huolen ja surulliset ajatukset tulevista päivistä, ei myöskään
huolenpitoa, vaan hyvinkin jokaisen lisäyksen; -- ei kodin rakkautta ja
kotirauhaa; ei täyttä vastaanottavaisuutta kaikille maksuttomien,
hilpeiden ilojen aineksille, erittäinkin luonnollisen maailman
suloudelle.
Kauneuden siunaus.
1. _Taiteen ihanuus voi jälleen tulla omaksemme, sen kautta me voimme
ylistää ja kunnioittaa Luojaamme ja julistaa kaiken sen kauneutta ja
pyhyyttä, minkä hän on luonut: mutta vasta sitte kun olemme kaikesta
sydämestämme ahkeroineet ensin pyhittää ruumiin ja hengen temppeliä
jokaisen lapsen, jolla ei ole kattoa peittääkseen päätänsä kylmältä eikä
muuria pelastaakseen sieluansa turmeluksesta_.
2. Et voi saada Turnerilta maisemaa, ellei ole olemassa maata, jonka
hän voi maalata, etkä Tizianilta muotokuvaa, ellei ole ihmistä
maalattavana. -- Tätähän ei ole tarvis todistaa, mutta en voi
lopultakaan saada ketään uskomaan taiteen alkavan sillä, että teemme
maamme puhtaaksi, kansamme kauniiksi. Jo kymmenen vuotta sitten sain
kokea, että tätä yksinkertaista totuutta, -- en sano sitä sitä varten,
että sitä uskottaisiin -- ajatellaan joksikin muuksi kuin kovin
kummaksi väitteeksi. Tehdä maa puhtaaksi ja kansa kauniiksi; tällä
tarpeellisella toimella on taiteen alkaminen. Tosin on esiintynyt
taidetta maissa, missä ihmiset elivät liassa palvellakseen Jumalaa;
mutta ei koskaan maissa, missä olisi eletty liassa palvellen
perkelettä. On ollut olemassa taidetta maassa, missä eivät kaikki
ihmiset olleet kauniita -- missä yksin huuletkin olivat paksuja ja iho
musta, sillä aurinko oli sen paahtanut; mutta ei koskaan maassa, jossa
ihmiset olivat kurjan työn ja kuolettavan varjon kalvettamia; missä
nuorison huulet eivät olleet täysiveriset, vaan painuneita nälästä ja
myrkyn rumentamia. -- Järjestys ja hyvyys ovat kaksi suurta eetillistä
luonnon vaistoa. Kaikki taiteet perustuvat maan muokkaamiseen käsin,
kansan ravinnon, vaatetuksen ja asunnon sulouteen ja herttaisuuteen.
3. Vain yhdellä keinoin voi saavuttaa hyvää taidetta, -- yksinkertaisin
ja samalla vaikein, -- nimittäin itse siitä nauttimalla. Tutki kansojen
historiaa, niin sinulle selvenee suuri tosiasia ja tulet täysin
tuntemaan, -- että hyvää taidetta ovat luoneet vain kansat, jotka siitä
iloitsivat; joita se leivän tavoin ravitsi; joita se lämmitti
päivänpaisteen tavoin; jotka sen näkemisestä riemuitsivat, sen
tuottamasta ilosta tanssivat; jotka siitä riitelivät, taistelivat ja
näkivät nälkää sen hyväksi; jotka todellisuudessa olivat meille suorana
vastakohtana, -- he nimittäin loivat sen pidättääkseen sen itselleen,
mutta me vaan myydäksemme...
Jos koitat saada taiteesi kansalliseksi, halvaksi, sopivaksi esineeksi
markkinoita varten, niin tulevat markkinatkin tarjoamaan aina jotain
parempaa. Mutta jos muodostat sen vain omaksi iloksesi, niin olet heti
huomaava, että kaikki sitä haluavat.
4. Ei mikään pahe eikä heikkous voi saada kansaa valtaansa, ilman ettei
se selvästi ja ainaisesti ilmene joko huonossa taiteessa taikka taiteen
puutteessa, eikä ole olemassa suurta eikä pientä kansallista hyvettä,
mikä ei taiteessa ilmenisi.
5. Jalon taiteen olemassaolo käsittää mahtavan historian kokonaisine
ajanjaksoineen, ja yhdistyy siihen kymmentuhansien kuolleiden
intohimoja; jos tuo jalo taide asustaisi keskuudessamme, niin me sen
tuntisimme ja siitä iloitsisimme emmekä ollenkaan välittäisi kuulla
siitä esitelmiä. Kun ei asianlaita ole sellainen, niin olkaa varmat
siitä, että meidän on sen juureen palaaminen, ainakin siihen kohtaan,
missä sen rungossa on vielä eloa ja oksat alkoivat kuolla.
6. Taide täydentää siveellisyyttä tai ihmisten siveellistä tilaa. Se
täydentää sitä, -- mutta ei se sitä synnytä. Ensin täytyy olla olemassa
oikea siveellinen tila, muuten on taide mahdoton. Mutta saavutettuna se
vaikuttaa kohottavasti ja täydentävästi takaisin päin siihen
siveelliseen tilaan, josta se nousi, ja ilmi tuo ennen kaikkea
riemastuksensa toisille luonteille, jotka siveellisesti jo kykenevät
samaa tuntemaan. Ota esimerkiksi laulun taide ja sen yksinkertaisin
mestari, minkä voit löytää, ja joka täyttää täydellisimmätkin
vaatimukset, leivonen. Leivoselta voit oppia, mitä merkitsee "laulaa
ilokseen". Ensin täytyy sinun saavuttaa siveellinen tila, puhdas ilo,
ja sitten antaa laulutaiteelle täydellinen ilmaus. Sitten on se
itsessään täydellinen, ja sitä voi ilmoittaa toisille, samaa iloa
tuntemaan kykeneville olennoille; mutta sitä ei voi ilmoittaa niille,
jotka eivät vielä ole valmiit sitä vastaanottamaan...
Et voi maalata tai laulaa, jotta sen kautta tulisit hyväksi ihmiseksi.
Sinun on oleminen hyvä, ennenkuin voit maalata tai laulaa, ja sitten
väri ja sävel täydentävät sinussa parhaan.
7. Rakkaus kauneuteen on terveen ihmisluonteen varsinainen aines. Ja
vaikka se voi kauvan ilmetä muuten paheellistenkin tilojen ohella, niin
on se kuitenkin itsessään läpeensä hyvä; -- se on kateuden, ahneuden,
alhaisen maallisen huolen ja erittäinkin julmuuden sovittamaton
vihollinen. Missä ehdoin tahdoin pysytään näiden orjina, sieltä se
kokonaan häviää. Ihmiset joissa se voimakkaimmin esiintyi, olivat aina
osanottavaisia, rakastivat oikeutta ja olivat ensimmäiset huomaamaan ja
ilmoittamaan ihmiskunnan onnea hyödyttävää.
8. Et voi vilpittömästi rakastaa luonnollista aurinkoa s.t.s.
luonnollista valoa ja väriä, ellet vilpittömästi rakasta henkistä
aurinkoa: oikeutta ja totuutta. Epärehellisillä ja valheellisilla
ihmisillä ei ole oikeata iloa luonnollisesta valosta; he eivät edes
tiedä, mitä tämä sana merkitsee. Nykyaikaisen elämän koko systeemin
ovat turmelleet vääryyden ja valheellisuuden kauheimmat ilmiöt ja
johtaneet sen siihen asti, missä sitä ei enää semmoiseksi tunneta, --
sillä niin kauvan kuin Bill Sykes tietää, että hän on rosvo, ja Jeremy
Diddler, että hän on lurjus, on heille molemmille jäänyt vielä rahtunen
taivaan valoa, -- mutta kun kaikki varastavat, pettävät, menevät
rauhallisesti kirkkoon koko heidän ruumiin valonsa ollessa pimeyttä,
kuinka suuri onkaan silloin pimeys! Tämmöisen henkisen ilkeyden
fyysillisenä tuloksena on täydellinen välinpitämättömyys taivaan
kauneudesta, virtojen puhtaudesta ja eläimien ja kukkasten elämästä.
9. Huomaamme, että rakkaus luontoon missä sitä vain on ilmennyt, on
ollut vilpitön ja pyhä tunteen aines, joten otaksuen kaikkien muiden,
kahta persoonallisuutta koskevien seikkojen olevan samat, huomaamme
enin luontoa rakastavalla aina olevan suuremman kyvyn uskomaan
Jumalaan. Keksimme, että luonnon kunnioituksessa ilmenee semmoinen
tunne suuren hengen läsnäolosta ja mahdista, jommoista ei mikään
puhtaasti loogillinen ajatus voi saada aikaan tai järkähyttää; ja missä
tämmöistä luonnon kunnioittamista vaalitaan viattomasti, s.t.s. sille
kuuluvalla toisten ajan, tunteiden ja ponnistuksien vaatimusten
huomioon ottamisella, ja missä siihen yhtyy uskonnon syvät perusvoimat,
siellä tulee se määrättyjen pyhien totuuksien välikappaleeksi, joita ei
käy toisin keinoin ilmoittaminen.
10. Ei yksikään ihmissuku, joka on kokonaan korvessa kaukana
kaupungeista kasvanut, voi koskaan maisemasta nauttia. He voivat
kenties iloita eläinten kauneudesta, mutta tuskinpa siitäkään:
varsinainen talonpoika ei voi huomata niiden kauneutta, vaan yksinomaan
niiden hyödyllisyyden tunnusmerkkejä. Ainoastaan sivistyneet ihmiset
voivat maisemasta nauttia, ja tämän sivistyksen antavat vain musiikki,
kirjallisuus ja maalaus. Siten saadut taipumukset ovat perinnöllisiä.
Sivistyneen sukupolven lapsella on synnynnäinen kauneusaisti, johtuen
vuosisatoja ennen hänen syntymistään vaalitusta taiteesta. Lapsissa
jalojen sukukuntien, joita kasvatettiin taiteen avulla ja samalla
suuriin tekoihin totuttamalla, elää voimakas ihastus kotiseudun
maisemaan, ikäänkuin johonkin muistomerkkiin; tunne, jota heille ei ole
opetettu, ja jota ei voi toisellekaan opettaa; tunne, joka
heissä on synnynnäinen; kestävyyden leima ja palkka suuressa
kansallisessa elämässä. Kuuliaisuus ja pitkän menneisyyden rauha ovat
ulottaneet uskollisesti arvossa pidettyjen esi-isien kunnian heidän
kotimaahansakin, kunnes maan äiteys, Demeterin salaisuus, jonka
helmasta me tulimme, ja jonka syliin me palamme, on kaikkialla
ympäröinyt ja täyttänyt pellot ja lähteet pelokkaalla kunnioituksella;
mikä antaa rajakivelle siunauksen, jota ei kukaan voi ryöstää,
laineelle pyhityksen, jota ei kukaan voi tahrata; sanoman kunniakkaista
päivistä ja rakkaista ihmisistä tehdessä joka kallion aavemaisella
piirroksellaan muistokiveksi, ja antaessa joka polulle jalon
yksinäisyyden sulouden.
11. On omituista, kuinka vähän ihmiset ylipäänsä tietävät taivaasta.
Tämä on luomakunnasta osa, jota luonto on enemmän suosinut kuin
niitäkään muuta tekoaan ihmistä ilahuttaakseen, -- enemmän siinä
ainoassa silmiinpistävässä tarkoituksessa, että se puhuisi hänelle ja
opettaisi häntä, -- ja taivasta kumminkin otamme kaikkien vähimmin
huomioon. On vain harvoja luonnon teoista, jotka eivät vastaisi
rakennuksensa joka osaan nähden aineellisempaa, tarpeellisempaa
lopputarkoitusta, kuin paljasta ihmisen miellyttämistä, mutta taivaan
jokainen oleellinen tarkoitus voisi tietääksemme tulla tyydytetyksi,
jos aina noin kolmen päivän päästä kohoisi suuri, ruma, musta sadepilvi
peittämään taivaan sineä, ja se kaiken hyvin kastelisi, ja sitten
taivas olisi taas kirkas seuraavaan kertaan asti; tähän lisäksi ehkä
vielä aamu- ja iltasumun verho, joka antaisi kastetta, -- ja sen sijaan
ei ole olemassa elämässämme melkein hetkeäkään, jolloin luonto ei
aiheuttaisi kohtausta toisensa jälkeen, kuvaa kuvansa perästä,
yhtä ihanuutta toisen perästä, ja näitä aina niin valittujen,
muuttumattomien, täydellisimmän kauneuden perussääntöjen mukaan, että
saamme olla aivan varmat siitä, että tämä kaikki tapahtuu vain meidän
tähtemme ja on aijottu ainaiseksi iloksemme. Ja tämä tulee alituiseen
joka ihmisen osaksi, olkoon hän missä tahansa sekä kuinka kaukana
muista mielihyvän ja kauneuden lähteistä hyvänsä. Jaloimpia luonnon
ilmiöitä näkevät ja tuntevat vain harvat; ihmisen ei pidä aina elämän
niiden keskellä; hän vahingoittaa niitä omalla läsnäolollaan; hänen
tunteensa niitä kohtaan häviää, jos hän aina näkee niitä edessään;
mutta taivas on olemassa kaikkia varten: olipa se kuinka loistava
tahansa, ei se kuitenkaan ole "liian loistava ja liian hyvä
ihmisluonnon jokapäiväiseksi ravinnoksi". Sen koko vaikutus on
tarkoitettu sydämmen ainaiseksi lohdutukseksi ja ylennykseksi, --
sydäntä rauhoittamaan ja puhdistamaan kuonasta ja tomusta.
Toisinaan rauhallisena, joskus oikullisena, monasti kunnioitusta
vaativana, mutta ei koskaan samallaisena, melkeinpä inhimillisenä
intohimoissaan, melkein henkevänä hentoudessaan, melkein jumalallisena
rajattomuudessaan, puhuu se niin selvästi meissä asuvalle
kuolemattomuudelle, samoin kuin se rankaiseekin tai siunaa sitä, mikä
on kuolevaista. Siitä huolimatta emme koskaan pane siihen huomiota,
emme ajattele sitä sen enempää, kuin se on tekemisissä lihallisten
tuntemuksiemme kanssa. Kaikessa, minkä kautta se puhuu selvemmin meille
kuin petoeläimille, kaikessa, mikä todistaa kaikkein korkeimman
tarkoituksia, kaikessa, mitä meidän on enemmän saatava ylitsemme
kaareutuvalta holvilta, kuin valoa ja kastetta, joita on meidän
rikkaruohon ja madon kanssa tasaaminen, kaikessa huomaamme
merkityksettömien yksitoikkoisten sattumuksien järjestyksen liian
tavallisena ja mitättömänä ollakseen arvollinen saamaan edes
hetkeksikään tarkkaavaisuutemme itseensä suunnatuksi tai että siihen
ihastuksella silmäilisimme. Kun rajattomimman laiskuuden ja typeryyden
hetkinä käännymme taivaan puoleen viimeisenä apulähteenämme, niin mistä
sen ihmeistä silloin puhummekaan? Yksi sanoo olleen märkää; toinen
tuulista; kolmas lämmintä. Kuka koko kaakottavasta joukosta saattaisi
kuvata yhtäkään syvyyden muotoa, yhtä ainoata korkeiden, valkoisten,
eilen päivällisaikana horisonttia ympäröivien vuorien jonosta? Kuka
näki elottomien pilvien tanssin auringon valon eilen illalla ne
jättäessä ja länsituulen niitä edessänsä liehuttaessa kuihtuneiden
lehtien tavoin? Kaikki tämä kulki huomaamatta ja näkemättä ohitse;
taikka jospa tunnottomuus ravistetaankin hetkeksi pois, niin se
tapahtuu vaan nähdessä jotain silmiin pistävää tai eriskummallista.
Eikä ylevän korkeimpia tunnusmerkkejä kuitenkaan paljasteta
alkuperäisten voimien suunnattomilla, mahtavilla julistuksilla, ei
rakeiden rapistellessa eikä pyörretuulen pyöriessä. Jumala ei ole maan
järistyksessä eikä tulessa, vaan hiljaisessa huminassa. Ne on ne
luontomme tylsät, alhaiset taipumukset, joiden puoleen vaan voi kääntyä
kimröökillä ja salamalla. Hiljaisessa, hillityssä tunkeilemattoman
mahtavuuden ohikäymisessä on se syvä, rauhallinen, ikuinen, jota täytyy
etsiä tai hakea, ennenkuin sitä voi nähdä, rakastaa tai käsittää;
asioita, joita enkelit meille joka päivä valmistavat, ja joilla
kuitenkin on ikuinen moninaisuus; joista ei koskaan ole puute, eivätkä
sentään koskaan uudistu; joita aina löydetään, mutta jokainen sentään
vain yhden kerran: näiden kautta opetetaan ennen kaikkea kunnioittavaa
antautumista ja jaetaan kauneuden siunausta.
12. Niin luonnollista kuin onkin, että ihmissydän mieluummin kiintyy
toivottuun, kuin käsillä olevaan, niin on viehätys, jonka mielikuvitus
valaa kaukaiseen eli kiellettyyn, niin hieno, että se maisema usein
vaikuttaa liikuttavammin, joka sisältää itseään suuremman, etäisen
lupauksen, kuin se, joka kuluttaa luonnon kaikki aarteet ja voimat
voittamattomassa, silmiinpistävässä ihanuudessa eikä jätä jälelle
mitään, jota mielikuvitus voisi kuvitella ja seurata.
13. Tutki sisällisen liikutuksesi luonnetta (jos sinulla nimittäin on
sellaisia) katsellessasi Alppeja, niin olet huomaava, että tuon
liikutuksen koko loisto riippuu, kuten kaste hämähäkinsiimoissa, hienon
mielikuvitusmuodostuksen ja epätäydellisen tiedon omituisessa
kudonnassa. Ensin on sinulla Alppien suuruudesta epämääräinen käsitys,
johon liittyy ihastus suuren rakennusmestarin teokseen muureineen ja
perustuksineen; sitten liikuttaa sinua niiden iankaikkisuus, sinut
valtaa juhlallinen tunne niiden pysyväisyydestä ja omasta, rinteillä
olevan ruohon kaltaisesta katoovaisuudestasi, ja sitten vakavana ja
surunvoittoisena menneiden sukupolvien harvinaisen yhteenkuuluvaisuuden
tunne näkemällä sitä, mitä he näkevät. He eivät nähneet pilviä,
jotka matkaavat ylitsesi eikä mökin seinää pellon tuolla puolen eikä
polkua, jota sinä kuljet. Mutta _sen_ he näkivät: taivaasen nouseva
kallioseinä oli heidän nähden sama kuin sinunkin. He ovat laanneet sitä
katselemasta, pian sinäkään et ole enää sitä katseleva, ja kallioseinä
on olemassa toisia varten. Silloin sekoittuu näihin vakavampiin
ajatuksiin Alppien antimien ja ihanuuksien käsittäminen, -- kuvitellen
kaikkia lähteitä, jotka pulppuavat sen kallioseinistä, mahtavia
virtoja, jotka syntyvät niiden jäästä, kaikkia suloisia laaksoja, jotka
kiertelevät niiden kallioiden lomissa, kaikkia paimenmökkejä, jotka sen
pilvien alla kimaltelevat ja kaikkia onnellisia taloja, jotka ylenevät
laitumilla; samalla johtuu kaikista näistä ajatuksista omituinen
myötätuntoisuus kaikkea tuntematonta kohtaan ihmiselämässä, onnessa ja
kuolemassa, mitä sinulle osoittaa tuo ikuisen lumen kapea, valkea
loisto, joka näkyy kauvas aamutaivaalla. Nämä kuvat ja paljo enemmänkin
vielä Alppia nähdessä sisimmässäsi liikuttavat mieltäsi. Et saata niitä
sydämmessäsi seurata; sillä sydämmessäsi on sekä pahaa että hyvää paljo
enemmän kuin koskaan voit huomatakaan; mutta ne sittenkin sinua
kiihottavat ja liikuttavat, jos lumivuoria katsellessasi tunnet enemmän
kuin katsellessasi jotakin muuta yhtä pehmeästi hopeanharmaalta
näyttävää esinettä, niin johtuu se varmaankin tämän laatuisista
kuvista, eivätkä ne ole mitään muuta, kuin asiain olemuksen syvempi
käsittäminen.
14. Luulen, ettei ihmisen ole hyvä olla aina kaikkein kauneimman
ympäröimänä; hän on olento, joka on kykenemätön tulemaan tyydytetyksi
mistään maan päällä. Varmin keino tehdä hänet väsyneeksi ja
tyytymättömäksi on totuttaa hänet omistamaan jossain muodossa maan
päällä paras, minkä maa voi antaa. Jos lapsia kasvattaisi huoneessa,
jossa alituisesti kaikuisi valikoimasta paras musiikki, niin heidän
musiikin ymmärryksensä sekä nautintonsa olisivat hyvin vähäiset. Aivan
samaa vaikuttaa ylen rikkaan, loppumattoman vuoristokauneuden
näkeminen. Taipumuksemme nähdä sisällisellä osanottavaisuudella
lamauttaa yltäkylläisyys, ja lakkaamme kiihottumasta (lukuunottamatta
silmälle esiintymättömiä seikkoja). Todellisuudessa on siis
ihmiskunnalle parempi, että tavallisen maiseman muodostus ei tarjoa
rajumpaa mielenliikutuksen aihetta, -- että lauhkea vuorimaa auran
kallistuvien vakojen ruskettamana, mäen voimakas suuntaviiva ja
metsän peittämän rotkon kaita kierros ovat useammin ihmiselämän
näytelmäpaikkana, kuin pilven kruunaamien vuorien ja rehevien
laaksojen pylväskäytävät ja että, sillä aikaa kun jokaiselle meistä
kotiseudussamme, johon elämämme suurimmaksi osaksi rajoittuu,
avautuu vaatimattomammat (vaikka aina loppumattomat) harrastuksen
lähteet, tämä mahtavampi ja vieraampi ihanuus tulee kuitenkin
matkojemme tarkoitusperäksi, -- samalla lapsuuden mielikuvitusten
vetovoimakohdaksi ja onnellisen muistelemisen esineeksi vanhuudessa.
15. Jos ostat piirroksen, niin tuottaa se iloa vain itsellesi ja
ystävillesi. Mutta jos muovailet kiven ja asetat sen talosi
ulkoseinälle, niin on se hauskuudeksi jokaiselle, joka katua pitkin
kulkee, -- hauskuudeksi lukemattomalle joukolle vain muutamien sijasta.
Mutta väität, ettei talomme ulkoseinämällä oleva veistokuva hyödytä
meitä itseä. Kyllä se sentään hyödyttää sinua tavattomassa määrässä;
sillä ota huomioon, että rakennustaide eroittuu erikoisesti
maalaustaiteesta siinä, että se on _kasaamisen_ taide. Ystäväsi ostamat
ja taloihinsa ripustamat piirrokset eivät vaikuta yht'aikaa sinun
piirroksiesi kanssa: niitä on tutkittava yksitellen, ja jos ne
ripustettaisiin vierekkäin, niin ne pikemmin haittaisivat kuin
lisäisivät toistensa vaikutusta. Mutta ystäväsi talon seinämällä oleva
veistokuva vaikuttaa sinun talossasi olevan yhteydessä. Molemmat talot
muodostavat suuren massan, paljon suuremman kuin kukin erikseen; paljon
enemmän, kun siihen liitetään kolmas talo, -- ynnä neljäs; vielä
enemmän, kun koko katu, kun koko kaupunki yhtyy juhlalliseen
sopusointuun. Taulujenne ja piirrostenne yksityisomistus on
samallaista, kuin jos laulaisitte taloissanne yksiksenne. Mutta teidän
rakennustaiteenne olisi mahtavassa kuorossa laulamisen kaltaista...
Kaupungin katujen suurella konserttimusiikilla, kun nimittäin tornin
nypykkä kohoo toisen samallaisen vieressä, kerros kerroksen päällä ja
torni toisensa jälkeen peittää asumattomien mäkien kaukaisimpia
harjoja, on semmoinen ylevyys, jommoista te nykyään ette kykene
ajattelemaankaan, jopa kykenee se saattamaan syvimpään liikutukseenkin,
kuin taide voi ihmissydämmeen synnyttää. Ja se on syystäkin syvin:
sillä Jumalan ja luonnonlain mukaan ylentää iloanne samoin kuin
hyvettännekin keskinäinen avunanto. Kuten te käsikkäin voitte parhain
toisianne auttaa, samoin voitte myös käsi kädessä parhaiten iloitakin.
16. Jumala on maan meille elämän ajaksi lainannut; se on suuri
perintöläänitys. Se kuuluu sekä meille että jälkeentulevaisillemme,
joiden nimet jo ovat luomakunnan kirjaan kirjoitetut; meillä ei ole
oikeutta toimimisellamme tai laeilla tai laiminlyömisillä aiheuttaa
heille tarpeettomia rangaistuksia, tai ryöstää heiltä etuja, joita
olisimme voineet heille perinnöksi jättää. Ja tämän sitä vähemmällä
syyllä, kun ihmisen työstä on määrätty, että sen hedelmän runsaus on
oleva tasasuhteinen siihen aikaan, joka on kylvön ja sadon välillä, ja
että ylipäänsä työmme tuloksen määrä on oleva sitä täydempi ja
runsaampi, kuta kauvemmaksi tarkoitusperämme asetamme, kuta vähemmän
haluamme itse olla todistajina sen, minkä vuoksi työtä teemme. Ihmiset
eivät voi tehdä yhtä paljo hyvää aikalaisilleen, kuin jälkeensä
tuleville; ei yhdestäkään ainoasta saarnatuolista, josta ihmisääni on
kaikunut, ole se niin selvästi kuulunut, kuin haudasta.