eli ruumiillista, joko huonosti tai ei ollenkaan maksetuksi. En sano,
että sen pitäisi niin olemaan, mutta asian laita on tavallisesti niin.
Tavallisesti maksavat ihmiset vaan mieluisasta aikansa kuluttamisesta
tai että heitä petetään, vaan eivät siitä, että heitä hyödytetään.
Viisituhatta vuodessa lörpöttelijälle ja penni päivässä taistelijalle,
uurastavalle työmiehelle ja ajattelijalle, on tavallinen sääntö.
Paraasta henkisestä työstä taiteen, kirjallisuuden ja tieteen alalla ei
ole koskaan mitään maksettu. Mitähän luulet Homeron mahtaneen saada
Iliadistaan? Tai Danten hänen Paratiisistaan? Vain katkeraa leipää ja
suolaa sekä edestakasinkäymistä toisten ihmisten portaissa. Tieteen
alalla palkittiin miestä, joka keksi teleskoopin ja ensin näki taivaan,
vankilalla; mies, joka keksi mikroskoopin ja ensin näki maan, kuoli
karkoitettuna kotiseudultaan. On todellakin aivan selvä, että Jumala
tahtoo kaiken täydellisesti hyvän työn ja puheen tehtäväksi aivan
ilmaiseksi. Uskon, että Baruch kirjanoppinut ei saanut penniäkään
rivistä kirjoittaessaan Jeremian toisen kirjakäärön ja ettei pyhä
Stefanus saanut piispan palkkaa pitkästä saarnaamisestaan, ei mitään
muuta kuin kiviä.
Tähän nähden ovat käsityöläiset paremmassa asemassa. Pahinta, mikä
heille saattaa tapahtua, on kivenhakkaaminen; eikä vaara tulla
kivitetyksi. Ja heille tulee paremman palkitsemisen aika; varmaankaan
emme jonakuna päivänä maksa ihmisille aivan yhtä paljon siitä, että he
puhuvat parlamentissä eivätkä tee mitään, kuin siitä, että ovat
puhumatta ja tekevät jotakin; tulemme vähän korottamaan kyntäjän
palkkaa, vähän alentamaan asianajajan palkkaa j.n.e. Mutta voimme nyt
jo pitää huolta siitä, että kaikki työ, joka tehdään, maksetaan
täydestä sekä juuri sille, joka sen tekee eikä toiselle.
23. Olemme kuitenkin ahkeria päivän viimeiseen hetkeen asti, jos kohta
yhdistämmekin pelaajan kiihkon työntekijän kestävyyteen; olemme
sittenkin kuolemaan saakka urhoollisia, vaikka olemmekin kykenemättömiä
käsittämään sodan oikeata syytä. Olemme aina kuolemaan asti uskollisia
rakkaudessa omaan lihaamme ja vereemme, kuten merihirviöt ja kotkatkin
ovat. Niinkauvan kuin voi kansasta sanoa tällaista, on sillä vielä
toivoa. Niinkauvan kuin sillä on elämänsä kädessään, valmiina
menettämään sen (vaikka mielettömästäkin) kunniastaan, (vaikka
itsekkäästäkin) rakkaudestaan, (vaikka ala-arvoisestakin) tehtävästään,
niinkauvan on vielä toivoa. Mutta vain toivoa; sillä tämä vaistomainen,
kuriin tottumaton hyve ei voi olla pysyväinen. Ei voi kestää yksikään
kansa, joka on saattanut itsensä alennustilaan, vaikka sillä olisi
kuinkakin jalomielinen sydän. Sen täytyy pitää intohimojansa kurissa
ja ohjata niitä, muuten ne jonakuna päivänä rankaisevat sitä
skorppiooneilla. Ennen kaikkea ei voi kansa pysyä rahaa-ansaitsevana
alhaisona: se ei voi rankaisematta edelleen elää alati halveksien
kirjallisuutta, tiedettä, taidetta, luontoa ja osanottoa ja
kohdistamalla koko sielunsa penninkiin.
24. On olemassa työtä tekevä luokka -- voimakas ja onnellinen -- sekä
rikkaiden että köyhienkin keskuudessa, ja toimeton luokka -- heikko,
häijy ja kurja, -- sekä rikkaiden että köyhienkin keskuudessa. Pahimmat
kummankin säädyn keskinäiset väärinymmärrykset johtuvat siitä
onnettomasta seikasta, että toisen säädyn viisaat (tässä suhteessa
hyvin epäviisaasti) tavallisesti pitävät lukua toisen säädyn
mielettömistä. Jos ahkerat rikkaat pitäisivät vaaria laiskoista
rikkaista ja moittisivat niitä, ja ahkerat köyhät pitäisivät silmällä
laiskoja köyhiä ja muistuttaisivat niitä, niin kaikki silloin olisi
hyvin.
Mutta joka sääty huomaa juuri toisen säädyn virheitä. Kovasti
työtätekevä, varakas mies varsinkin loukkaantuu laiskasta
kerjäläisestä, eikä kunnollinen, mutta köyhä työmies jo luonnostaankaan
kärsi rikkaan irstasta ylellisyyttä. Ja mikä joka luokan puolueettomien
miestenluonteissa muuttuu ankaraksi arvosteluksi, se tulee
puolueellisissa, -- mutta _ainoastaan_ heissä, -- hurjaksi
vihamielisyydeksi. Vain irstaat köyhät pitävät rikkaita luonnollisina
vihollisinaan ja haluavat ryöstää heidän talojaan ja jakaa heidän
omaisuuttaan. Ainoastaan irstaat rikkaat puhuvat häväisevin sanoin
köyhien paheista ja mielettömyyksistä.
25. Jakakaa maa, miten haluatte, tärkein kysymys jää aina
järkähtämättömäksi: -- Kenen se on muokattava? Kenen meistä, lyhyesti
sanoen, on tehtävä ankaraa ja likaista työtä toisten edestä ja mistä
hinnasta? Kenen on tehtävä hauskaa ja puhdasta työtä ja mistä hinnasta?
Kenen ei ole tehtävä ollenkaan työtä ja mistä hinnasta? Omituisia
siveellisiä ja uskonnollisia kysymyksiä yhtyy näihin. Missä määrin on
luvallista imeä monen monelta ihmiseltä osan heidän sielustaan, jotta
voisi koota nämä irroitetut sielulliset osat ja siten saada itselleen
ihmeen ihana, ihanteellinen sielu? Jos olisi vain kysymys verestä eikä
hengestä (ja asia voisi tapahtua sananmukaisesti, -- niinkuin ennen on
tapahtunut pienille lapsille), niin että olisi mahdollista ottamalla
joku määrä verta muutamien tavallisten ihmisten käsivarsista ja
johtamalla tämä kaikki yhteen ihmiseen saada hänestä puhdasverisempi
gentlemanni, niin tietystikin se tehtäisiin; mutta salaisesti,
arvelisin. Mutta nyt, kun on kysymys aivoista ja sielusta, minkä
toiselta otamme, eikä näkyväisestä verestä, niin voi se tapahtua aivan
julkisesti, ja me sivistyneet elämme kärpän tavoin hienommasta
saaliista; s.t.s. me pidämme muutamia hölmöjä kaivamassa ja ojittamassa
ja yleensä tyhmyydessä, jotta me ilmaiseksi ravittuina voisimme omistaa
itsellemme kaikki ajatukset ja tunteet. Mutta siitä voi olla yhtä ja
toista sanottavaa. Gentlemanni (vielä enemmän hieno nainen), joka on
saanut hienon kasvatuksen, on suuri tuote, parempi kuin useimmat
veistokuvat, koska se on samalla kaunisvärinen ja hyvin muodostunut, ja
siihen lisäksi vielä aivonsa; se on komea esine nähdä, erinomainen
puhutella; sitä ei voi, kuten ei pyramiidia ja kirkkoakaan saada aikaan
ilman suuria uhrauksia. Ehkä on parempi muodostaa kaunis, inhimillinen
olento, kuin kaunis tuomiokirkko tai torni, ja ihanampi katsoa ylös
meitä ylevämpään olentoon, kuin muuriin. Sitä vastoin on kauniilla
inhimillisellä olennolla oleva täytettävänä muutamia velvollisuuksia,
-- elävän kellotapulin tai varustuksen velvollisuudet.
26. Työtä _täytyy_ käsin tehdä; muuten ei kukaan meistä voisi elää.
Työtä _täytyy_ tehdä aivoilla; muuten ei olisi elämämme elämisen
arvoista. Eivätkä samat ihmiset voi tehdä molempia. On tehtävänä
karkeata työtä, ja sitä on karkeiden miesten toimittaminen; on olemassa
jaloa työtä, ja se on ylhäisön toimitettava; on fyysillisesti
mahdotonta, että yksi luokka tekisi tai jakaisi toisen työn. Ei hyödytä
mitään, koettaa peittää tätä surullista tosiasiaa kauniilla sanoilla ja
puhua työmiehelle kovan työn kunniasta sekä ihmisyyden arvosta. Karkea
työ, olkoonpa se kunniakasta eli ei, riistää riistämistään meiltä
elämän. Mies, joka on koko päivän lapioinut savea ojasta, taikka koko
yön johtanut pikajunaa pohjatuulta vastaan, taikka myrskyssä ohjannut
hiililaivaa, taikka sulatusuunilla käsitellyt valkohehkuista rautaa, ei
ole päivän tai yön lopussa sama mies, kuin se, joka istuen hiljaisessa
huoneessa mukavuuden ympäröimänä on lukenut kirjoja, luokittanut
perhosia tai maalannut kuvia. Jos onkin lohduttavaa kuulla, että karkea
työ on näistä molemmista kunniallisempaa, niin säälin ottaa teiltä sen
pienen lohdutuksen ja eräässä tarkoituksessa ei minun sitä
tarvitsekaan. Karkea työ on joka tapauksessa todellisesti rehellistä,
vaikka ei aina hyödyllistä; samalla kun hieno työ on suurimmaksi osaksi
yhtä mieletöntä ja väärää, kuin hienoakin, ja sentähden häpeällistä.
Mutta jos näitä molempia tehdään yhtä hyvin ja arvokkaasti, niin on
henkinen työ jaloa ja käsin tehty ala-arvoisempaa. Vanhastaan tuttu
lause "otsasi hiessä pitää sinun syömän leipääsi" osoittaa, että
jokainen elämän ylläpitämiseksi välttämätön työ on luonteeltaan
hankalaa, ja että meidän tähden kirottu maa heittää alennuksen varjon
orjantappuraiseen ja ohdakkeiseen taisteluumme.
27. Totisesti tehdastyömiehen alentaminen koneeksi se enemmän kuin
mikään muu aikamme pahe houkuttelee kaikkialla kansoja turhaan,
epäonnistuneesen, vahingolliseen taisteluun saavuttaakseen vapauden,
jonka luonnetta eivät he itse osaa itselleen selittää. Ei nälän vaiva
eikä loukatun ylpeyden kärki se heiltä purista yleistä huutoa rikkautta
ja aatelia vastaan. Nämä tosin vaikuttavat paljo ja ovat joka aika
paljon vaikuttaneet; mutta yhteiskunnan perustukset eivät ole vielä
koskaan olleet niin järkähytetyt, kuin ne nykyään ovat. Siihen ei ole
syynä se, että ihmiset ovat huonosti ravitut, vaan ettei heillä ole
iloa työstään, jolla he leipänsä ansaitsevat, ja pitävät he sentähden
rikkautta ainoana ilonaiheena. Ei ole syynä se, että yläluokkien
ylenkatsominen heihin koskee, vaan etteivät he voi kärsiä
itsehalveksimista; sillä he tuntevat, että työnlaatu, johon he ovat
tuomitut, on todellisuudessa alentavaa ja vähentää heidän
ihmisarvoansa. Eivät ole ylhäisemmät säädyt koskaan niin
osanottavaisesti huolehtineet alhaisemmista kuin nykyään, eivätkä he
kuitenkaan ole koskaan olleet niin vihattuja: sillä ennen muinoin
eroitti aatelin ja köyhälistön toisistaan lain asettama muuri; nyt se
on erotus ylemmyydessä, juopa ylempien ja alhaisempien välillä
ihmisyyden kentällä, ja sen syvyydestä löyhähtää ruton henkäys. En
tiedä, tuleeko koskaan päivä, jona oikean vapauden luonto käsitetään,
ja ihmiset ymmärtävät, että totella toista, tehdä työtä hänen edestään,
taikka osoittaa kunnioitusta hänelle asemaansa nähden, ei ole orjuutta.
Vapauden paras laatu on usein -- vapautuminen huolesta. Mies, joka
sanoo toiselle, "mene sinne", ja hän menee, ja toiselle "tule tänne",
ja hän tulee, saa useimmassa tapauksessa tuntea voimakkaampaa pakkoa ja
vaikeutta, kuin se, joka tottelee. Toisen liikkeet pysyttävät taakan
hänen hartioillaan; toista pidättävät kuolaimet hänen huulillaan: ei
ole keinoa keventää hänen taakkaansa; mutta kuolaimista ei kärsi se,
joka ei niitä pure. Osoittaa toiselle kunnioitusta, asettaa itsensä ja
elämänsä hänen määräystensä alaiseksi ei ole orjuutta; useinkin on se
jaloin tila, missä ihminen voi tässä maailmassa elää. On olemassa kyllä
orjallista, s.t.s. järjetöntä tai itsekästä kunnioitusta, mutta on
olemassa jaloakin, s.t.s. järkevää ja rakastavaa kunnioitusta; ihminen
ei ole koskaan niin jalo, kuin kunnioittaessaan tällä tavalla; vieläpä
tämän tunteen mennessä järjenkin rajojen yli ja muuttuessa rakkaudeksi
kohottaa se ihmistä. Kenessä oli todellisuudessa enemmän orjamaisuutta,
-- irlantilaisessa maanmiehessäkö, joka pyssyineen salaa väijyi
tilusherraansa pensasaidan takaa, -- taikka tuossa lääniläisessäkö,
joka kaksisataa vuotta sitten uhrasi herransa edestä oman ja seitsemän
poikansa elämän. Kaikkina aikoina ja kaikkialla ovat ihmiset
osoittaneet toisilleen kunnioitusta ja nurisematta, vieläpä ilollakin
uhrautuneet toisilleen. Nälkää, vaaraa ja miekkaa, kaikkea pahaa ja
häpeällistä on mielellään kärsitty kuninkaiden ja herrojen puolesta;
sillä kaikki tämä antautuminen jalosti yhtä paljon sitä osoittavia
ihmisiä kuin sitä vastaanottaviakin, ja luonto antoi uhrautumishalun ja
Jumala sen palkan. Mutta tuntea, kuinka sielu itsessä kiittämättä
kuihtuu, huomata koko olemuksensa vaipuneen tuntemattomaan syvyyteen,
kuulua konejoukkoon, tulla luetuksi pyöriensä joukkoon ja verratuksi
vasaran lyöntiin, tätä kaikkea ei luonto käske, -- eikä Jumala siunaa,
-- tätä ei voi ihmiskunta kauvan kärsiä.
Olemme äskettäin paljo miettineet ja täydentäneet "sivistyksen suurta
keksintöä: työnjakoa"; mutta annamme vaan sille väärän nimen. Oikein
sanottuna ei ole työ se, joka jaetaan, vaan ihmiset: -- he jaetaan
yksinomaan ihmisjaksoihin --, murennetaan elämän pieniin palasiin ja
muruihin; niin että murunen ihmiselle jäävää henkeä ei riitä tekemään
nuppineulaa tai naulaa, vaan hupenee neulan kärjen ja naulan pään
tekemiseen. On tosiaan hyvää ja toivottavaa saada tehdä monta
nuppineulaa päivässä; mutta jos voisimme vain nähdä, millä
kristallihiekalla niiden kärjet hiotaan, -- ihmissielujen hiekalla,
jota on kovinkin suurennettava, jotta voisi tuntea, mitä se on -- niin
olisimme huomaavat, että siitä voi yhtä hyvin olla tappiotakin. Ja
suuri huuto, joka nousee kuuluvammin kuin kaikki tehdaskaupunkiemme
savutorvien puhaltimet, kaikuu sentähden, -- että me siellä kaikkia
muuta saamme aikaan paitsi ei ihmisiä; valkaisemme pumpulia ja
karaisemme terästä, puhdistamme sokeria ja muodostamme savitavaroita;
mutta että olisi edullista valaista, karaista, puhdistaa taikka
muodostaa yksi ainoa elävä henki ei johdu meille koskaan mieleen.
Kaikkea pahaa, johon tämä huuto joukkoja kiihoittaa, voi vaan _yhdellä_
keinoin välttää: ei opeilla eikä saarnoilla; sillä opettaa heitä olisi
vain heille heidän kurjuutensa näyttämistä, ja saarnata heille, ellemme
tee enemmän kuin saarnaamme, olisi vain heidän pilkkaamistaan. Sitä voi
vain vastustaa sillä, että kaikki säädyt oikein käsittävät, että, mikä
työnlaatu ihmisille on hyvä, se heitä kohottaa ja onnellisentaa; sekä
vastustaa rohkeasti uhraamalla kaiken mukavuuden, kauneuden tai
halpuuden, joita voi saavuttaa vain työmiehen alentamisella; ja yhtä
tarmokkaalla terveen ja jalostavan työn tuotantojen ja tuloksien
kysynnällä.
28. Keskellä kaikkea tyhjän uskonnon turhamielisyyttä, -- surullista
mietiskeleväisyyttä, kiukkuista ja kurjaa kunnianhimoa sekä
kiistelemistä mitättömyyksistä, on vielä olemassa eräs suuri
ihmisjoukko, jonka avulla kaikki nämä kiistelijät elävät, -- ne ovat
ihmisiä, jotka ovat päättäneet taikka joille hyvää tekevä sallimus on
määrännyt, että he tahtovat tehdä jotain hyödyllistä; että mikä aina
heille vast'edes olisi määrätty taikka heitä kohtaisi, he ainakin
tahtovat olla sen ravinnon arvoisia, jonka Jumala heille antaa,
ansaitsemalla sen rehellisesti: ja että he, vaikka kuinkakin olisivat
luopuneita puhtaudesta ja kaukana paratiisin rauhasta, sentään tahtovat
täyttää ihmisen herruuden velvollisuudet, jos kohta olivatkin sen onnen
menettäneet, ja raataa korvessa, vaikkakaan eivät enää voi puutarhaa
viljellä.
Nämä -- halonhakkaajat ja vedenkantajat -- taakasta kumarruksissa ja
ruoskan lyöminä -- ne kaivavat ja kutovat, istuttavat ja rakentavat,
puu-, marmori- ja rautatyömiehet, jotka toimittavat kaikkinaisen
ravinnon, vaatetuksen, asunnon, kaluston ja ilonkeinot sekä itselleen
että muille, miehet, joiden teot ovat hyvät, vaikka he itse olisivatkin
harvasanaisia; joiden elämä on hyödyllinen, vaikka se olisi kuinkakin
lyhyt, kunnianarvoinen, vaikka se olisi kuinkakin vaatimaton, heistä
voimme varmastikin selvästi tietää ja oppia ja hetkeksi syventyä elämän
ja sen taidon salaisuuteen.
Niin, heistä opimme. Mutta säälin ehk'empä sentään säälikään, -- sillä
tämä on syvällisempää totuutta -- iloitsen voidessani sanoa, että
saatamme tämän heidän tietonsa vain ottaa vastaan yhtymällä heihin, --
ei yksinomaan heitä ajattelemalla.
29. Poliisi, joka koko pitkäsen yötä astuu pimeätä katua ylös ja alas,
valvoen teidän siellä tekemiä rikoksia, ja jonka aivot voivat joka
hetki tulla murskatuiksi; joka voi koko elinajakseen tulla raajarikoksi
lyödyksi; saamatta työstään koskaan kiitosta; merimies, joka taistelee
meren vimmaa vastaan; hiljainen tiedemies, joka on syventynyt kirjaansa
tai kokeihinsa; tavallinen työmies, joka tekee päivätyönsä saamatta
kiitosta ja melkein leivättä, aivan samoin kuin hevosenne vetävät
kärryjä toivottomina ja kaikkien ylenkatsomina: nämä ovat niitä miehiä,
joiden nojalla Englanti elää: mutta he eivät muodosta koko kansaa; he
ovat vaan sen ruumis ja hermojen voima ja toimivat vielä vanhasta
tottumuksesta suonenvedontapaisella kestävyydellä vaikka henkikin on
niistä lähtenyt. Kansamme toivo ja vaatimus on tulla huvitetuksi;
kansallinen uskontomme kuluu kirkollisissa seremoniioissa ja saarnan
unettavissa totuuksissa (tai valheissa), jotka tahtovat pysyttää
rahvasta rauhallisessa työssä meidän etsiessämme huvitusta, ja
tämmöisen ajankuluttamisen vaatimus tarttuu meihin niin lujaan, kuin
kuumetauti kuivuneine kurkkuineen ja tuijottavine silmineen, hurjasti,
hillittömästi, armotta.
30. Armeliaat uskovat, että rikkaiden pahin virhe on siinä, että ne
kieltävät kansalta ravinnon, ja kansa anoo ravintoa, joka petoksella
siltä pidätetään, sotajoukkojen herralta. Oi, ei ruoan kieltäminen ole
se julmin, jota kipeimmin vaaditaan. Elämä on ruokaa tärkeämpi. Rikkaat
kieltävät köyhiltä ei ainoastaan ruo'an; he kieltävät heiltä
viisaudenkin, hyveen, autuuden. Te lampaat ilman paimenta, ei ole
laidun teiltä suljettu, vaan _elämä_. Ravinto! vaatimuksenne siihen
olkoon oikeutettua; mutta muista oikeuksista on ensin päättäminen.
Vaatikaa murut pöydältä, jos haluatte; mutta vaatikaa ne lapsina eikä
koirina; vaatikaa oikeuttanne tulla ravituiksi, mutta äänekkäämmin
vaatikaa oikeuttanne olla pyhiä, täydellisiä ja puhtaita.
Omituisia sanoja työmiehistä puhuttaessa! "Mitä! pyhiäkö, -- ilman
pitkää takkia, ilman voideöljyä, nämä karkeapukuiset ja karkeasanaiset
ihmiset, joiden työ on arvotonta ja halveksittua? Täydellisiäkö! --
nuo, joilla silmät ovat sameat ja jäsenet jäykät ja henki hitaasti
heräävä? Puhtaitako! -- nuo aistillisine himoineen, matelevaisine
ajatuksineen, epäpuhtaine ruumiineen, raakoine sieluineen?" Saattaa
niin olla; mutta siitä huolimatta ovat he pyhimmät, täydellisimmät,
puhtaimmat olennot, jotka nykyään ovat maan päällä olemassa. Olkoot he
sellaisia, kuin sanoit; vaikka he sitä olisivatkin, niin ovat he
kuitenkin pyhimpiä kuin me, jotka olemme heidät sellaisiksi jättäneet.
31. Kansan korkea siveellinen sivistys sisältää täydellistä suloa,
osanottoa ja rauhaa. Sitä on mahdoton yhdistää likaisiin tai
mekaanillisiin toimiin, -- mahdoton yhdistää ahneuteen, kateuteen,
pelokkuuteen, ja kärsimyksistä välinpitämättömyyteen. Euroopan
ylhäisempien säätyjen tunnottomuus kärsimyksiin, siivottomuuteen ja
rikoksiin nähden ei heitä tee vain vastuunalaisiksi synnistä, vaan myös
häpeästä ja liasta, joka heidän kynnyksillään mätänee. Rikokset, joita
joka päivä merkitään Parisin ja Lontoon poliisilaitoksissa (ja
merkitsemättömien luku on vielä suurempi) ovat häpeäksi koko
valtiolliselle elimistölle; ne ovat kuin sairauden täplät luonnollisen
ruumiin kasvojen hennolla hipiällä, jotka täplät itse tekevät
hentoudenkin peloittavaksi. Siivottomuus ja köyhyys, joita
suvaitaan tai jätetään huomaamatta keskuudessamme, häväisee koko
yhteiskunnallista elimistöä yhtä paljon, kuin häväisisi luonnollista
ruumista se, että pesisi kasvot, mutta jättäisi kädet ja jalat
likaisiksi. Kristuksen menettely on se ainoa oikea: aloita jaloista,
kasvot pitävät kyllä itsestään huolen.
32. Monta vertaa suuremman osan kaikista kärsimyksistä ja rikoksista,
joita nykyään sivistyneessä Euroopassa on olemassa, aiheuttavat aivan
yksinkertaisesti ne, jotka eivät ymmärrä tätä yleisesti tunnettua
kieltämätöntä totuutta, -- jotka eivät tiedä, että palkka eli
hyvinvointi on taivaan ja maan laeilla ikuisesti yhdistetty uutteraan
työhön; vaan toivovat jollain tavoin voivansa kiertää tai yleensä
kokonaan poistaa tämän ikuisen elämänlain, ja tulla ravituiksi vakoja
vetämättä, ja olla lämpimissään, vaikka eivät ole kutoneetkaan.
Sanon vieläkin kerran, että melkein kaikki kurjuutemme ja rikoksemme
johtuu tästä yhdestä väärinkäsityksestä. Luonnonlaki määrää, että
tarvitaan joku määrä työtä, voidaksemme saada aikaan määrätty määrä
tavaraa, oli se sitten minkälaatuista tahansa. Jos haluat tietoa tai
ravintoa tai iloa, niin on sinun tekeminen työtä sitä saadaksesi. Mutta
ihmiset eivät tätä lakia tunnusta ja koettavat sitä kiertää sekä
toivovat ilmaiseksi saavansa heidän tietoansa, ravintoansa ja
huvituksiansa. Ja tässä pyrkimyksessään saavuttaa sitä he joko
epäonnistuvat jääden tietämättömiksi ja kurjiksi, tai onnistuvat he
antaen toisten tehdä työtä heidän hyväkseen ja silloin ovat he
hirmuvaltiaita tai rosvoja. Vieläpä pahempiakin kuin rosvot! En epäile
enkä ensinkään kiellä vuosisatamme edistystä monissa ihmiskunnalle
hyödyllisissä seikoissa; mutta minusta näyttää hyvin synkältä merkiltä,
että niin suuresti välinpitämättöminä katselemme rikkauteen pyrkimyksen
epärehellisyyttä ja julmuutta. Nebukadnezarin unennäössä olivat vain
_jalat_ osaksi raudasta osaksi savesta; mutta monet meistä ovat nykyään
niin julmat ahneudessaan, että näyttää kuin olisi _sydämmemmekin_
osaksi raudasta osaksi savesta.
33. Kun sopivasti ja rehellisesti mietiskelemällä näitä asioita meistä
näyttää, että olemisen laatu, johon ihmisiä nyt kehoitetaan osanottoa
kaikin tavoin puoltamalla ja oikeutta vaatimalla, ainakaan jonkun aikaa
ei voi olla ylellisyyselämää, niin ajatelkaamme, tokko joku meistä,
vaikkapa otaksumme hänen olevan viattomankin, toivoisi itselleen
yltäkylläisyyttä, meidän selvästi nähdessämme ympärillämme ihmistä
maailmassa seuraavat kärsimykset. Tulevaisuudessa on yltäkylläisyys
kyllä mahdollinen, -- viattomampi ja täydellisempi yltäkylläisyys
kaikille ja kaikkien kautta; mutta nykyään saattavat vain tietämättömät
siitä nauttia. Kaikkein julminkaan ei voisi tässä tapauksessa istua
rikkaan aterian ääressä, ellei hän olisi sokaistu. Mutta kohota verhoa
rohkeasti; katso suoraan valoon, ja jos nyt silmän valo tunkeutuu
ainoastaan kyyneleitten lomitse, ruumiin valo hohtaa vain säkkikankaan
läpi, niin mene ja itke ja tuota jalo sato, kunnes tulee päivä ja se
valtakunta, jolloin Kristuksen leivän taittaminen ja rauhan testamentti
tulee "tämän viimeisen" osaksi "yhtähyvin kuin sinunkin"; kunnes
hajalla olevien jumalattomien joukkoja ja väsyneitä varten on tarjona
pyhempi sovitus, kuin se ahdas asunto ja hiljainen koti, jossa pahat
saavat loppunsa, -- ei itse kärsiäkseen, vaan tuottaakseen kärsimyksiä
toisille -- ja missä väsyneet löytävät leponsa.
34. Kuulemme aina teräväjärkisten ihmisten neuvovan valittavia
naapureitaan (joilla maailmassa on huonompi asema kuin heillä
itsellään) olemaan tyytyväisiä sallimuksen heille määräämään asemaan.
Ehkä onkin olemassa elämänseikkoja, joissa sallimus ei ollenkaan
tarkoita, että joku tyytyisi niihin. Mutta kokonaisuudessaan on tämä
periaate sentään hyvä erittäinkin kotitarpeiksi. Jos naapurisi tyytyy
_hänen_ asemaansa eli ei, ei liikuta se sinua; mutta suurimmassa määrin
on sinun siitä huolehtiminen, että sinä olet tyytyväinen _omaan_
asemaasi. Tarvitsemme nykyään ennen kaikkea saada osoitetuksi, kuinka
paljon iloa voi saada eläen vaatimattomasti, uutterasti ja hyvin
järjestetysti. Tarvitsemme esimerkkiä ihmisten, jotka jättävät taivaan
ratkaistavaksi, onko heidän maailmassa yleneminen, mutta itse he
päättäisivät siitä, että tahtovat olla onnellisia, ei vaatien
korkeampaa "onnea", vaan syvällisempää autuaallisuutta sekä ennen
kaikkea saada itse itseänsä omistaa.
35. Edistymisen terve tunne, joka on välttämätön ihmisen voimaan ja
onneen, ei ole tuskaista korkeamman aseman tai arvon tavoittelemista,
vaan elämänkulun tasaista täydentämistä, saavuttamista elämän
tarkoitusten, joita olemme itsellemme valinneet tai asianhaarat ovat
meille määränneet.