onnelliseksi. Et voi pakottaa hyvän tytön luonnetta etkä estää hänen
luonnollisia mieltymyksen ja ponnistuksen halujaan, niin ettei se este
olisi ainaiseksi lyönyt leimaansa hänen piirteisinsä tehden sen sitä
tuskallisemmalla ankaruudella, kun se poistaa loiston hänen viattomista
silmistään ja lumouksen hänen puhtaalta otsaltaan.
4. Naiskasvojen täydellinen sulous voi vain johtua siitä ylevästä
rauhasta, mikä perustuu onnellisten ja hyödyllisten vuosien muistoon --
täysin suloisiin muistelmiin, -- sekä siihen yhdistettyyn, vielä
ylevämpään lapsekkuuteen, joka varsin vaihtelevana ja lupaavana sekä
hilpeänä että vaatimattomana on aina altis toivomaan, että pitäisi
oleman vielä parempaa voitettavana ja annettavana.
Sinun on siis ensin kehittäminen hänen ruumiillista muotoaan, sitten
saavuttamansa voiman mukaan täyttäminen hänen henkensä kaikella sillä
tiedolla ja kaikilla niillä ajatuksilla, jotka vahvistavat hänen
luonnollisia oikeuden taipumuksiaan sekä puhdistavat hänen luonnollista
rakkaudentunnettaan.
Hänelle on annettava kaikki se tieto, mikä hänet tekee kykeneväksi
ymmärtämään ja tukemaan miehensä työtä: mutta ei olisi se sentään
annettava hänelle tiedoksi siinä merkityksessä, kuin olisi hänen
tarkoituksensa tietää, vaan ainoastaan tuntea ja arvostella. On
itsessään yhdentekevää, tunteeko hän useita kieliä vai yhden; mutta se
on tärkeintä, että hän kykenee osoittamaan ystävällisyyttä vieraille
sekä tajuamaan puheensa suloutta. Ei ole hänen arvolleen välttämätöntä,
että hän tutustuu johonkin tieteesen. Mutta tärkeintä on, että hän
tottuu tarkasti ajattelemaan; että hän käsittää luonnonlakien
tarkoituksen, välttämättömyyden ja kauneuden sekä seuraa ainakin yhtä
tieteellisen sivistyksen polkua tuolle nöyryytyksen katkeran laakson
kynnykselle, mihin viisaimmat ja urhoollisimmat miehet laskeutuvat
tunnustamaan olevansa ikuisesti lapsia, jotka aavalla rannalla kokoovat
piikiveä. Sillä on vähän merkitystä, miten monen kaupungin aseman hän
tuntee, kuinka monta vuosilukua tai kuuluisain ihmisten nimeä hän
tietää; ei ole kasvatuksen tarkoitus muuttaa nainen sanakirjaksi;
mutta on perin tarpeellista opettaa hänet syventymään koko
persoonallisuudellaan lukemaansa historiaan; vilkkaasti kuvaamaan
tapahtumat loistavalla mielikuvituksellaan; käsittämään hienolla
vaistollaan ne liikuttavat ja draamalliset asianhaarat, joita
historioitsija usein vain himmentää johtopäätöksillään ynnä
järjestämisellään eroittaa: hänen tehtävänsä on noudattaa jumalallisen
palkitsemisen salattua oikeutta sekä tähystää pimeän läpi tulisen
verhon kovaonnisia kuteita, jotka rikoksen ja koston yhdistävät. Mutta
ennen kaikkea on hänet opetettava ulottamaan osanottonsa rajoja siihen
historiaan, joka ainaiseksi ratkaistaan hänen rauhassa eläessään sekä
siihen aikalaistensa suureen onnettomuuteen, joka, jos hän sitä oikein
suree, ei koskaan palaa. Hänen täytyy harjaantua kuvittelemaan, minkä
vaikutuksen tekisi hänen luonteeseensa ja käytökseensä se seikka, että
hän jokapäivä olisi tekemisissä kärsimysten kanssa, jotka, syystä
etteivät ole hänen näkyvissään, ovat yhtä todellisia. Hänen täytyy
käsittää, minkälaisessa mitättömässä suhteessa pieni maailma, jossa hän
elää ja rakastaa, on maailmaan, missä Jumala elää ja rakastaa, ja
vakavasti pitää häntä opettaa pyrkimään siihen, etteivät hänen hurskaat
ajatuksensa heikontuisi suhteissaan lukuihin, joita ne sisältävät;
ettei hänen rukouksensa olisi heikompi anoessaan niiden monien
puolesta, joilla ei ole ketään, joka heitä rakastaa, puolesta niiden
"kaikkien, jotka ovat surullisia ja raskautettuja" kuin anoessaan
hetkellistä tuskan lievitystä puolisolleen tai lapselleen.
5. Uskon, että tytön kasvatuksen, mikäli se koskee opin kulkua ja
ainesta, pitäisi oleman joksikin samallaisen kuin pojan; sen pitäisi
vaan olla toisin suunnattu. Kussakin elämäntilassa pitäisi naisen
tietämän, mitä hänen miehensä tietää, mutta toisella tavalla. Miehen
pitäisi sitä perinpohjaisesti ja siinä edistyen vallita; naisen oleman
yleisessä täydentämisessä jokapäiväiseksi avuksi. Kyllä olisi usein
viisaampaa, että miehetkin suoranaista käytäntöä varten oppisivat
naisten tavalla ja pyrkisivät henkisiä voimiansa kurittamaan ja
kehittämään _niillä_ työaloilla, jotka myöhemmin olisivat yhteiskunnan
palvelukseen sopivammat; mutta yleisesti puhuen pitäisi miehen
perinpohjaisesti oppia joka opettelemansa kieli tai tiede, samalla kuin
naisen olisi samaan kieleen tai tieteesen tutustuminen vain siinä
määrin kuin hän kykenee ottamaan osaa miehensä ja hänen parhaiden
ystäviensä harrastuksiin.
Mutta kaiken tämän on tapahtuminen erinomaisella huolellisuudella. On
olemassa suuri ero elementaarisen ja pintapuolisen tiedon välillä --
tarmokkaan alun ja epävarman koko piiriä noudattaa koittavan yrityksen
välillä. Vaimo voi aina auttaa miestään tiedollaan, vaikka tämä
olisi kuinkakin vähäinen. Puolinaisella tiedollaan taikka
väärinkäsityksellään voi hän miestään vain tuskastuttaa.
Jos tyttö ja poika täytyy tosiaankin eri tavalla kasvattaa, niin
neuvoisin, että niistä molemmista tyttö varhemmin tutustutettaisiin
syvällisiin ja vakaviin asioihin, siliä hänen järkensä kypsyy
nopeammin: niin että häntä varten valittu lukeminen ei saisi olla
vähäpätöisempää, vaan päinvastoin arvokkaampaa sekä tarkoitettu
lisäämään kärsivällisyyttä ja vakavuutta hänen luonnolliseen
ajatuksenterävyyteensä ja järjennopeuteensa ynnä pysyttämään hänet
ylevissä ja puhtaissa ajatuksissa. En antaudu nyt minkäänlaisiin
kysymyksiin kirjojen valintaan nähden; pitäkäämme vain huolta, ettei
hänen pöydälleen kasaantuisi lainakirjaston kirjoja, jotka olisivat
vielä kosteita epäviisauden lähteen viimeisestä kevyestä vaahdosta.
6. En yritä määräämään, miten paljo romaanilukemista olisi sallittava.
Mutta sitä tahtoisin teroittaa mieleen, että jos romaaneja, runoja tai
historiaa luetaan, niin niitä ei valikoittaisi siihen nähden että ne
olisivat huonoista ominaisuuksista vapaat, vaan että niissä on olemassa
hyviä ominaisuuksia. Paha, joka satunnaisesti ja siellä täällä
mahtavassa kirjassa kummittelee taikka piilee, ei koskaan vahingoita
jaloa tyttöä; mutta kirjailijan tyhjyys masentaa häntä ja hänen
rakastettava mielettömyytensä alentaa häntä. Jos hänellä on tilaisuus
päästä hyvään vanhojen klassikkojen kirjastoon, on valikoiminen
tarpeeton. Poista nykyaikaiset aikakauskirjat ja romaanit tytön tieltä:
vaan päästä hänet kunakin sadepäivänä vanhaan kirjastoon ja jätä hänet
omaan oloonsa. Hän kyllä löytää sen, mikä hänelle sopii; sinä et voisi
sitä hänelle valita: sillä tämä juuri on tytön ja pojan välisen
luonteen kehityksen erotus -- sinä voit poikaa muovailla muodoksi,
kuten kalliota, taikka, jos hän on parempaa ainesta, takoa kuin
pronssipalasta. Mutta tyttöä et voi ensinkään takoa. Hän kasvaa kuin
kukkanen, -- ilman päivänpaistetta hän näivettyy; hän surkastuu kuin
narssissi kotelossaan, jos et anna hänelle kylliksi ilmaa; hän lankee
ja tahrii otsansa tomuun, jos jätät hänet joinakuina elämänsä hetkinä
ilman apua; mutta et voi häntä kahlehtia; hänen täytyy käydä omaa
tietään, voidakseen ylipäänsä kehittyä, ja hänen hengelleen ja
ruumiilleen täytyy aina sallia vapaata ja kevyttä omaa liikuntoa sekä
neitsyeellisen vapauden askeleita. Päästä hänet vanhaan kirjastoon,
sanon minä, niinkuin päästäisit nuoren hirven pellolle. Se tuntee
kaksikymmentä kertaa paremmin vahingolliset ruohot kuin sinä, samoin
hyvätkin, ja on valitseva itselleen muutamia katkeria ja pisteliäitä,
jotka hänelle ovat terveellisiä ja joita sinä et vähimmässäkään määrin
olisi osannut semmoisina pitää.
7. Te kasvatatte tyttöjänne, ikäänkuin olisivat ne olemassa
koristukseksi ja valitatte sitten heidän kevytmielisyyttään. Tehkää
heidät osallisiksi samoista eduista kuin veljensäkin. Ohjatkaa
heidätkin samoihin suuriin hyväntaipumuksiin; opettakaa _heillekin_,
että rohkeus ja totuus ovat heidän olemuksensa peruspylväät:
luuletteko, etteivät he seuraisi semmoista kutsua rohkeana ja
uskollisena, jommoisia he ovat jo nytkin, vaikka tiedätte tässä
kristillisessä kuningaskunnassa tuskin olevan yhtään tyttökoulua,
jossa lasten rohkeutta ja avomielisyyttä pidetään puoleksikaan niin
tärkeänä, kuin heidän tapaansa astua ovesta sisään; ja vaikka koko
yhteiskunnallinen systeemi, joka perustuu tavanmukaiseen elämän
toimeentulon hankkimiseen heille, on pelkuruuden ja petoksen mätä
rutto, -- pelkuruuden, sillä se ei uskalla antaa heidän elää ja
rakastaa toisin, kuin heidän naapurinsa tahtovat; petoksen, asettamalla
tytön havaittavaksi oman ylpeytemme tarkoituksiin maailman pahimman
turhamielisyyden täyden loiston juuri ajalla, jolloin hänen tulevan
elämänsä koko onni riippuu siitä, että hän jäisi vahingoittamatta.
8. Eivät mitkään sanat ole kyllin voimakkaat ilmaisemaan sen raa'an
kosimistavan ilmeistä vaaraa ja alentamista, joka tapa nykyään on
käytännössä, melkeinpä on tullut laiksikin: kun kynttilän-, kuu- ja
mangneesiavalon kurjassa sekasotkussa -- mutta ei päivänvalossa --
sopimattoman kiihoittavasti ja mielettömän kalliisti vaatetettuina,
äkkinäisesti piilopaikoissa, satunnaisen kiihotuksen ja surullisen
tietämättömyyden valtaamina nuoret ihmiset hymyilevät ja lempeästi
silmäilevät, kuiskailevat ja vaikeroivat, hiipivät ja horjuvat,
huikentelevat, hapuilevat ja kompastuvat tunteesen, jota he kutsuvat
rakkaudeksi -- ja mitä he vielä suvainnevatkin tehdä hetkenä, jolloin
heidän päähänsä pälkähtää saavuttaa haluamansa, ollen alituisesti
vaarassa menettää mielettömyyden tähden koko elämänsä kunnia,
sattumuksen tähden kaikki ilonsa.
9. Kaikkina puhtaudestaan ja kehityksestään huomattuina kristillisinä
aikoina on aina ollut rakastavan kuuliaisen antautumisen ehdotonta
myöntyväisyyttä hallitsijattarelleen. Sanon _kuuliainen_; -- ei vain
haaveksiva ja jumaloiva mielikuvituksessaan, vaan kokonaan alamainen
vastaanottamaan rakastetulta, vaikka kuinka nuorelta vaimolta ei
yksinomaan rohkaisua ja kiitosta ja kaiken työn ja vaivan palkintoa,
vaan, mikäli on valittavissa taikka vaikea kysymys ratkaistavana,
kaiken työn _johtamistakin_. Ritarillisuus, jonka väärinkäyttämisessä
ja epäkunniassa on lopullisesti kaikki syy siihen, mikä sodassa on
julmaa, väärää rauhassa sekä epäjaloa kotioloissa, ja jonka
alkuperäistä puhtautta ja voimaa meidän on kiittäminen uskonnon
puolustuksesta, laista ja rakkaudesta; tuon ritarillisuuden, sanon
minä, ensi käsitys kunniakkaasta elämästä edellyttää nuoren ritarin
antautumista valtijattarensa käskyn alaiseksi, -- vieläpä oikullisenkin
käskyn alaiseksi. Sitä se edellyttää, sillä sen oppi-isät tiesivät,
että oikein opetetun ritarillisen sydämen ensimmäinen välttämätön
taipumus on halu hallitsijatartansa sokeasti palvella; että missä tätä
todellista uskollisuutta ja sitoutumista ei ole, siellä täytyy kaikkien
nurinkuristen ja häijyjen intohimojen päästä vallitsemaan; ja että tämä
ehdoton kuuliaisuus nuoruutensa ainoata lempeä kohtaan pyhittää joka
miehen voiman ja vahvistaa hänen aikomuksensa kestävyydeksi.
Eikä tee se tätä sentähden, että tämä kuuliaisuus, vaikkapa
ansaitsemattomallekin annettuna, olisi jotain varmaa tai kiitettävää;
vaan sentähden, että jokaiselle jalolle nuorukaiselle pitäisi olla
mahdotonta -- jokaiselle oikein kasvatetulle _on_ mahdotonta --
rakastaa sitä, jonka lempeään neuvoon hän ei luota, jonka pyytävää
käskyä hän saattaa epäröidä seurata.
10. Epäilemme liian usein, että tällainen suhde voisi kestää kautta
koko ihmisen elämän. Pidämme sen oikeutettuna rakastavan ja hänen
valtiattarensa välillä, mutta emme miehen ja vaimon. Se tahtoo sanoa,
että meidän mielestämme kunnioittava, hieno kuuliaisuus kuuluu sille,
jonka rakkautta me vielä epäilemme, jonka luonteen me tunnemme vasta
osittain ja kaukaa, ja että tämä kunnioittaminen ja arvonanto on
poistettava, kun rakkauden kokonaan ja rajattomasti omaksumme, kun
luonne on niin tarkoin tullut punnituksi ja koetelluksi, ettemme enään
pelkää uskoa sille elämämme onnea. Etkö huomaa kuinka epäjaloa ja
samalla järjetöntä se on? Etkö tunne, että avioliitto -- jos se
ollenkaan on avioliitto -- on sinetti, joka osoittaa yleisesti
selvitetyn siirron väliaikaisesta väsymättömään palvelukseen,
hetkellisestä ikuiseen rakkauteen?
Mutta miten, kysyt, voi tämän ajatuksen naisen johtajavirasta yhdistää
hänen tosi naiselliseen alistumiseensa? Yksinkertaisesti siten, että
tässä on kysymys _johtamisesta_ eikä määräämisestä. Olemme mielettömiä,
anteeksiantamattomasti mielettömiä puhuessamme toisen sukupuolen
etuoikeudesta toiseen nähden, ikäänkuin niitä voisi koskaan vertailla
samallaisissa asioissa toisiinsa. Toinen omistaa, mitä toisella ei ole.
Toinen täydentää toista ja on taas toisen täydentämä; ne eivät ole
missään samallaisia. Molempien onni ja täydellisyys perustuu siihen,
että jokainen vaatii ja vastaan ottaa toiselta sen, minkä vain toinen
voi antaa.
Miehelle on ominaista toimiva, eteenpäinpyrkivä, puolustava voima. Hän
on ennenkaikkea toiminnan, luomisen, keksinnön ja puolustuksen mies.
Järkensä on suunnattu tutkimiseen ja keksimiseen; tarmonsa seikkailuun,
sotaan ja valloittamiseen, missä vain sota on oikeutettua,
valloittaminen välttämätöntä. Mutta naisen voima tahtoo hallita, ei
taistella, -- eikä järkensä tahdo keksiä, ei luoda, vaan järjestää,
sovittaa ja päättää. Hän näkee asioiden ominaisuudet, niiden
vaatimukset, niiden aseman. Hänen suuri tehtävänsä on kiittää; ei hän
sekaannu mihinkään riitaan; mutta erehtymättä suo riidan kruunun
jollekulle. Toimensa ja asemansa kautta on hän turvattu kaikelta
vaaralta ja kiusaukselta. Miestä kohtaa karkeassa työssään avarassa
maailmassa kaikellaiset vaarat ja kiusaukset. Epäonnistuminen,
yhteentörmäys ja ei vältettävissä oleva erehdys tulevat sentähden usein
hänen osaksensa; hän tulee usein loukatuksi ja voitetuksi, usein käy
hän harhaan ja karaistuu karaistumistaan. Mutta kaikesta tästä varjelee
hän vaimoansa; tämän hallitsemaan kotiinsa, ellei hän itse sitä vaadi,
ei tarvitse päästä minkään vaaran, ei minkään kiusauksen, ei minkään
erehdyksien tai harmien aiheen. Sellainen on kodin oikea luonne, -- se
on rauhan tyyssija; turvapaikka ei ainoastaan vääryyttä ja herjauksia
vastaan; vaan kaikkea kauhistustakin, epäilystä ja eripuraisuutta
vastaan; mikäli ulkoelämän ahdistus tunkeutuu sisään, jos mies taikka
vaimo antavat toismieliselle, tuntemattomalle, sydämmettömälle,
vihamieliselle ulkomaailmalle luvan astua heidän kynnyksensä yli,
sikäli lakkaa se olemasta koti; se on silloin ulkomaailmasta vain se
osa, jonka sinä olet kattanut ja jossa olet takkavalkeasi sytyttänyt.
Mutta mikäli se on pyhä tyyssija, Vestaalin temppeli, lieden temppeli,
jota valvovat kotijumalat, joiden kasvojen eteen saa tulla vain se,
jonka he rakkaudella vastaanottavat, mikäli se on semmoinen, ja katto
ja valkea ovat vain paremman varjon ja valon vertauskuvia -- varjon
semmoisen jommoisen kallio tarjoo väsyneessä maassa, semmoisen valon,
jommoisen majakka tarjoo myrskyisellä merellä, -- sikäli se vastaa
kodin nimeä, täyttää kodin kiitosta.
Tulipa tosi vaimo mihin tahansa, huokuu tällainen kodin henki kuitenkin
aina hänen ympärilleen. Vaikkapa hänen päänsä päällä tuikkaisi vain
tähtiä, ja kiiltomato yökylmässä ruohossa olisi hänen ainoana
valkeanaan hänen jalkojensa juuressa, on siellä sentään aina _koti_,
missä hän on. Jalo nainen ulotuttaa tämän kodin kauvas ympärilleen
täydellisemmin, kuin jos se olisi katettu setripuulla tai maalattu
loistavalla punalla, ja se valaa hiljaisen valonsa kauvas niidenkin
yli, joilla muuten ei kotia ole.
Tämä on naisen oikea mahti, hänen oikea kutsumuksensa. Sitä täyttämään
hänen pitäisi, mikäli inhimillisestä olennosta voi sellaista ilmaisua
käyttää, oleman erehtymättömän kykenevä. Niin kauvas kuin hän
hallitsee, pitää kaikki olla oikeata, taikka ei sitten mikään ole
oikeata. Hänen täytyy olla kestävä ja lahjomattomasti hyvä,
vaistomaisesti ja varmasti viisas, -- viisas, ei asettuakseen
yläpuolelle miestään, vaan ollakseen koskaan poistumatta hänen
rinnaltaan; ei vaateliaassa ja sydämmettömässä ylpeydessään
ahdasmielisesti viisas, vaan rajattomasti vaihtelevassa
palvelevaisuudessa, sentähden vaihtelevassa että se rajattomasti
mukautuu palvelevaisuuden lempeään intohimoon, -- naisen todelliseen
vaihtelevaisuuteen.
11. Kuulemme puhuttavan naisen "kutsumuksesta" ja "oikeuksista", ikään
kuin niitä voisi koskaan eroittaa miehen kutsumuksesta ja oikeuksista,
-- ikään kuin hän ja herransa olisivat riippumattomanlaatuisia ja
yhdistymättömiä vaatimuksissaan. Tämä ainakin on nurinkurista. Ei
vähemmän väärä, vaan ehkä vielä mielettömämpi on nurinkurisuudessaan se
ajatus, että vaimo olisi vain herransa varjo ja seuraajaolento, olisi
velvollinen häntä ajattelemattomasti ja matelevasti tottelemaan ja että
häntä pysyttäisi heikkoudessaan pystyssä miehensä etevämpi voima. Se on
mielettömin kaikista erehdyksistä siihen nähden, että hän on luotu
miehensä avuksi; ikäänkuin varjo voisi miestä tehokkaasti auttaa tai
orja arvokkaasti häntä avustaa!
12. Ajattelette ehkä, kuten teille on usein sanottu, että vaimon
pitäisi hallita miehensä kotia, mutta ei hänen henkeänsä ja tahtoansa.
Oi ei, hänen hallituksensa on aivan toisenlaista. Oikea vaimo on
kodissaan miehensä palvelija, mutta tämän sydämmessä on hän kuningatar.
Parhainta, mitä mies voi ajatella, pitää vaimon olla; korkeimman, mitä
hän toivoo, pitää naisen luvata; mitä miehessä on hämärää, sen pitää
vaimon puhdistaa puhtaaksi; mikä häneltä uupuu, sen pitää vaimon
vahvistaa totuudeksi; keskellä maailman touhinaa hän löytää vaimonsa
luota palkintonsa ja keskellä taistoa ja riitaa vaimonsa luota
rauhansa.
13. Uskon, ettei yksikään mies ole koskaan elänyt todellista elämää,
ellei hän ole tullut naisen rakkauden kautta paremmaksi, vahvistetuksi
tämän rohkeudella sekä ohjatuksi hänen sydämensä viisaudella.
14. Parhaita naisia on ehdottomasti vaikein tuntea; erityisesti tuntee
niitä heidän miestensä onnesta ja heidän lastensa ylevästä tavasta;
vieras voi vaan aavistamalla, ei selvästi tuntea heidän arvonsa; joskus
esiintyvät he ulkopuolella kotiaan melkein avuttomina.
15. Tämä on tosi naisen koko kasvatuksen tarkoitus: saattaa hänet
rakastamaan kotiansa enemmän kuin mitään muuta paikkaa. Hän poistukoon
siitä niin harvoin, kuin kuningatar valtakunnastaan ja rauhoittukoon
täydellisesti vain sen kynnyksen sisäpuolella.
16. Olemme yleensä sitä mieltä, että miehen velvollisuudet ovat
yleisiä, naisen taas kotiin kuuluvia. Ei ole se juuri niin. Miehellä on
persoonallinen hänen kotiansa koskeva työ ja velvollisuus sekä yleinen
työ ja velvollisuus joka on niiden edellisten laajentamista ja
kohdistuu hänen kansaansa. Niinpä on vaimollakin persoonallinen hänen
kotiansa koskeva työ ja velvollisuus sekä julkinen työ ja velvollisuus,
myös tämän edellisen laajennus.
Miehen velvollisuus on suojata kodin kunnossapitoa, menestystä ja
turvallisuutta; naisen tehtävä on ylläpitää sen järjestystä,
kodikkuutta ja hauskuutta.
Ulota kauvemmaksi nämä molemmat velvollisuudet: miehen on yhteiskunnan
jäsenenä edistettävä sen ylläpitoa, kehitystä ja puolustamista; naisen
tehtävä on tässäkin kohdistettava elämänjärjestyksen hyvinvointiin ja
kauniiseen koristukseen.
Niinkuin miehen on omalla portillaan tarpeen tullessa oltava
puolustamassa herjausta ja hävitystä vastaan, samoin täytyy hänen ei
vähemmän, vaan päinvastoin enemmän uskollisena olla isänmaansa
porteilla ja tarpeen tullen jättää hävittäjälle kotinsakin toimiakseen
porteilla sen työn, mikä häntä vielä tähdellisemmin vaatii. Samalla
tavalla naisenkin, ollen porttiensa sisällä järjestyksen keskuksena,
hädän huojentajana ja kauneuden peilinä, täytyy samallaisena olla
porttiensa ulkopuolellakin, missä järjestys on vaikeampi, hätä suurempi
sekä suloisuus ja kauneus harvinaisempia.
Kuten ihmissydämessä on aina ollut luonnollinen halu sen todellisiin
velvollisuuksiin -- halu, jota sinä et voi tukahuttaa, vaan saattaa
nurinkuriseksi sekä johtaa harhaan, jos riistät siltä sen oikean
tarkoituksen, -- kuten siinä elää, voimakas rakkaudenhalu, joka oikein
ohjattuna säilyttää itsessään kaiken elämän pyhyyden, sekä harhaan
joutuneena sen perustusta järkähyttää ja _pakottuu_ tekemään näistä
toisen tai toisen, -- samoin on ihmissydämessäkin sammumaton halu
hallitsemaan, joka halu oikein ohjattuna voimassa pitää lain ja elämän
koko ylevyyden, mutta harhaan joutuneena sen hävittää.
Jumala on sen syvään juurruttaen istuttanut miehen ja vaimon sydämen
sisäiseen elämään, ja Jumala sen ylläpitää. -- Turhaan ja väärin sinä
moitit ja paheksut tätä hallitsemishalua. Taivaan ja ihmisten tähden
toivo sitä itsellesi niin paljon kuin voit. Mutta _millaista_
hallitsemishalua? Siinä kysymys. Haluatko hävittää? Jalopeuranko
jäsentä ja lohikäärmeenkö hengitystä haluat? Et suinkaan. Vaan mahtia
parantamaan, pelastamaan, ohjaamaan ja säilyttämään. Valtikan ja kilven
mahtia; kuninkaallisen käden mahtia, jonka käden kosketus parantaa,
joka käsi sitoo vihollisen ja päästää vangin; valtaistuinta, joka on
perustettu oikeuden kalliolle; josta astutaan alas vain armeliaisuuden
astuimia myöten.
Elämä yksin on rikkautta.
1. Elämä yksin on rikkautta. Elämä kaikkine rakkauden, ilon ja ihailun
voimineen. Se on rikkain maa, joka elättää suurimman määrän jaloja ja
onnellisia ihmisiä. Se on rikkain mies, joka täytettyään oman elämänsä
velvollisuudet pienimpään saakka omalla persoonallaan ja omaisuudellaan
mahdollisimman laajasti vaikuttaa terveellisesti toisten elämään.
2. On mahdotonta päättää jostakin suuresta omaisuudesta sen paljaan
olemisen perustuksella, tuottaako se hyvää tai pahaa kansalle, jonka
keskuudessa se löytyy. Sen todellinen arvo riippuu yhtä tarkasti sitä
seuraavista siveellisistä merkeistä, kuten matemaattisen suureen arvokin
sen mukaan liitetyistä algebran merkeistä. Jokainen rikkaus voi
toiselta puolen osoittaa rehellistä teollisuusharrastusta, edistyvää
toimeliaisuutta sekä luovaa älyä; mutta toiselta puolen voi se olla
kuolettavan ylellisyyden, armahtamattoman väkivallan ja vahingollisen
petoksenkin merkki. Moni aarre on raskas ihmisten kyyneleistä, kuten
huonosti korjattu sato sopimattomalla ajalla tulleesta sateesta, ja
moni kulta kiiltää kirkkaammin päiväpaisteessa kuin sen arvo todella
onkaan.
3. Rikkauden kiertokulun kansassa voi verrata verenkiertokulkuun
luonnollisessa ruumiissa. On olemassa vilkasta virtaamista, joka johtuu
iloisesta mielenliikutuksesta tai terveellisestä ruumiinharjoituksesta
mutta on olemassa toisellaistakin joka aiheutuu häpeästä tai kuumeesta.
On olemassa ruumiin palamista, joka huokuu lämpöä ja elämää sekä
toisellaista, joka muuttuu mätänemiseksi. Tämä yhtäläisyys on kouraan
tuntuva pienimpiäkin yksityisseikkoja myöten. Sillä niinkuin veren
sairaloinen, paikallinen tyrehtyminen kulussaan tuottaa mukanaan
yleisen hyvinvoinnin laskeutumisen, samoin huomaamme, että jokaista
sairaloisesti rajoitettua rikkauden toimintaa seuraa lopullisesti
taloudellisen ruumiin apulähteiden heikontuminen.