otetaan vastaan, kun se täyttää meidät ihastuksella ja ilolla, jota
varten entinen tietämättömyys on yhtä tarpeen, kuin nykyinen tieto.
Aina onnellinen on se, jonka silmissä on alituisesti jotakin, jota hän
ei voi täysin käsittää, mutta jota hän edistyen on aina käsittämistään
käsittävä. Se on tarpeellinen tila äärelliselle olennolle, jonka henki
juurtuu Jumalaan sekä on suunnattu Jumalaan. Se on sentähden hänen
onnentilansa, ei riemun- tai ilontila sen johdosta, mitä hän tietää,
vaan pikemmin sen ilon, että hän voi aina taas löytää uutta
tietämättömyyttä, ainaista nöyrytystä, ainaista ihastusta. Kerran
tiedon perinpohjaisesti omaksuttuamme, lakkaa se tuottamasta meille
iloa. Siitä voi olla meille käytännöllistä hyötyä tai on se toisille
palvelukseksi. Me voimme sitä lisäämällä kartuttaa enemmän saadaksemme;
mutta itsessään on se kerran kokonaan meidän haltuumme jouduttuaan
kuollut. Ihmeteltävä on siitä otettu pois sekä se hieno väri, joka
sillä oli, kun me sen kerran nostimme ylös iankaikkisuuden merestä...
Kaikki ihmiset sen tuntevat, vaikka eivät sitä ajattele eivätkä selvitä
itselleen seurauksia. He silmäilevät takaisin lapsuutensa aikoihin,
ikäänkuin onnellisimpaan aikaansa, sillä ne olivat suurimman
ihastuksen, suurimman yksinkertaisuuden sekä voimakkaimman
mielikuvituksen päiviä. Neron ja tavallisen miehen välinen erotus on,
niinkuin usein ja täydellä syyllä on sanottukin, kokonaan siinä, että
edellinen pysyy suurimmaksi osaksi lapsena ja katselee asioita suurin
lapsensilmin ainaisesti ihmetellen, ei tietoisena suuresta tiedostaan,
vaan pikemmin tietoisena rajattomasta tietämättömyydestään ja sentään
rajattomasta mahdistaan. Hänessä on ikuisen ihastuksen, ilon ja
luomiskyvyn lähde, ja yhtyy se huomattavien ja ohjattavien asioiden
valtamereen hänen ympärillään.
86. Todelliseen sivistykseen ei kuulu ainoastaan voida täysin vallita
kielen oikeata käyttämistä, vaan myöskin se seikka, että osaa oikein
hallita äänen musikaalista sävyä sekä antaa oikean muodon käsin
tehtäville.
87. Lukemisesi ravitsee henkeäsi aivan samojen lakien mukaan kuin
ruokakin ravitsee ruumistasi; älä nimittäin syö ainoastaan syödäksesi
äläkä lue vain lukeaksesi. Mutta oikein itseäsi hillitsemällä nautit
paljon sekä päivällisestäsi että kirjastasi. Jos olet hiukankin
järkevä, voit helposti tätä johdonmukaisuutta noudattaa; minulla ei ole
nyt aikaa tehdä sitä sinun puolestasi; ole varma, että se on olemassa
pienimpiinkin yksityiskohtiin asti, vain sillä eroituksella, että
lukemisen tuottamat paheet ovat vahingollisemmat, siitä johtuvat hyveet
korkeammat siinä määrin, kuin sielu on ruumista kalliimpi. Ahnaasti
lukeminen on pahempi pahe, kuin ahmien syöminen. Rietas ja siivoton
lukemistapa on inhoittavampi kuin samallainen syöminen. Lukemiseen
nähden on vaikeampi tulla herkkusuuksi, kuin syömiseen; mutta
yksinkertainen, voimakas ruoka on epäilemättä mieluisin.
88. Mitä tyhmät vain _lukevat_, se _heitä_ vahingoittaa. Ja heidän
_kirjoituksensa_ vahingoittavat _muita_ ihmisiä. Se ei ole
estettävissä; sillä tyhmä vetää tyhmyyttä puoleensa, kuten mädännyt
liha kärpäsiä, ja siivilöi ja tasoittelee sitä, olkoonpa se mistä
kirjasta tahansa; -- hän voi sitä ammentaa yhtä hyvin raamatusta, kuin
jostakin muustakin kirjasta, vaikka hän, oli hän mies tai nainen,
tavallisesti lukee tietenkin vain sanomalehtiä tai romaania.
Persoonallinen itserakkaus ja kunnianhimo, jota lukeminen herättää
itsekkäisesti virkeissä luonteissa, johtaa ylenkatsomaan käsityötä sekä
haluamaan kaikellaisia saavuttamattomia asioita ja täyttää kadut
tyytymättömillä ja kelvottomilla ihmisillä, jotka etsivät keinoja ja
tilaisuuksia voidakseen elää sukkeluudestaan kaupunkilaisten seuroissa.
Tätä minun ei tarvitse laajemmin selittää. Jokaisen lukijan on
kokemuksesta myöntäminen, että tämä yltyvä heikkous levenee, ja
lisääntyy vaivannäkö, joka pyrkii ansaitsemaan itselleen sen, jota
sanotaan "asemaksi elämässä."
89. Vaikka lukisit kaikki kirjat brittiläisessä museossa, jos
nimittäin eläisit niin kauvan, niin voisit sittenkin jäädä ihan
"tietämättömäksi", sivistymättömäksi ihmiseksi; mutta jos luet hyvästä
kirjasta kymmenen sivua kirjain kirjaimelta -- s.t.s. todellisella
tarkkuudella, niin olet ainaiseksi jokseenkin sivistynyt ihminen.
Sivistyksen ja sivistymättömyyden välinen eroitus perustuu kokonaan
tähän tarkkuuteen, mikäli on kysymys varsinaisesti henkisestä puolesta.
Sivistynyt mies saattaa osata vähän kieliä, saattaa taitaa puhua vaan
omaa kieltään sekä olla lukenut vain vähän kirjoja. Mutta kielen, jonka
hän taitaa, tuntee hän tarkoin; joka puhumansa sanan lausuu hän oikein.
Ennen kaikkea tuntee hän sanojen _jalouden_; hän osaa heti paikalla
eroittaa sanojen oikean sukuperän ja entisen ytimen uudenaikaisista
sanansikiöistä; hän muistaa sanojen koko esi-isien sarjan, niiden
vaihtoavioimisen, etäisen sukulaisuuden sekä laajuuden, missä määrin
niitä käytetään, ynnä tehtävän, mikä niillä sanojen kansallisen
jalouden kesken on ollut kunakin aikana ja joka maassa. Mutta
sivistymätön voi muistaen osata monta kieltä sekä puhua niitä kaikkia
tuntematta niistä todellisuudessa sanaakaan, tuskinpa sanaa omasta
kielestään. Kukin järkevä merimies voi tulla toimeen useimmissa
satamissa, ja tarvitsee hänen sentään lausua vain yksi lause jostakin
kielestä, niin hänet heti tuntee tästä lauseesta sivistymättömäksi.
Samalla tavalla yhden ainoan lauseen äännäntä ja lausumatapa osoittaa
heti todellista sivistystä.
90. Kun tutkit kirjailijasi yhtä sanaa toisensa jälkeen, sanotaan sitä
aivan oikein "lukemiseksi"; huomatessasi joka koron ja ilmaisun,
asettautuessasi tekijän asemaan, hävittäessäsi oman persoonallisuutesi
ja koettaessasi sulautua tekijän persoonallisuuteen, niin että
varmuudella voit sanoa: "_niin_ ajatteli Milton", eikä "_niin_
ajattelin _minä_, kun luin huonosti Miltonia". Tällä tavoin johdut
vähitellen toiste antamaan vähemmän painoa omalle mietteellesi: "_niin_
minä ajattelin". Alat käsittää, ettei olekaan niin perin tärkeätä, mitä
_sinä_ ajattelit; etteivät ajatuksesi jostain esineestä olekaan ehkä
niitä selvimpiä ja viisaimpia, mitä on olemassa; ja vielä että, ellet
ole aivan merkillinen henkilö, ei sinusta yleensä voi sanoa, että
sinulla lainkaan on "ajatuksia", ja ettei sinulla vakavassa asiassa ole
ajattelemisen ainesta; -- että sinulla ei ole oikeutta "ajatella", vaan
koetat ainoastaan enemmän oppia tosiseikoista. Hyvin luultavasti et
koko elämässäsi (ellet, kuten sanoin, ole vallan merkillinen) ole saava
laillista oikeutta mielipiteen omaamiseen jostakin asiasta, lukuun
ottamatta sitä, mikä sinulla parhaillaan on. Kysymättäkin voit aina
keksiä, miten sinun on tehtävä, kun jotakin välttämättömästi on
tehtävä. Onko sinulla talo kunnossapidettävänä, tavara myytävänä, pelto
kynnettävänä, oja puhdistettavana? Tämmöiseen tehtävään ei tarvita
kahta mielipidettä; se tapahtuu vastuullasi, ellei sinulla ole paljo
enemmän kuin yksi "mielipide" tavasta, millä näitä asioita käsittelet.
Tehtäviesi ulkopuolellakin on jokunen asia, joista sinulla pitää olla
oma mielipide. Että konnantyöt ja valhe ovat luvattomia ja heti ne
keksittyä tieltä pois ruoskittavat; että himoitseminen ja riitaisuus
ovat lapsissakin vaarallisia, mutta miehillä ja kansoilla kuolettavia
taipumuksia; vihdoin että taivaan ja maan Herra pitää uutterista,
vaatimattomista ja lempeistä ihmisistä sekä vihaa laiskoja, ylpeitä,
ahneita ja julmia; -- näistä yleisistä tosiseikoista on sinulla oleva
vaan yksi ainoa, vieläpä sangen voimakaskin mielipide. Muuten olet
kokeva, ettet voi tietää etkä arvostella _mitään_ sellaista, mikä
kuuluu uskontoihin, asetuksiin, tieteisin ja taiteisin; että paras,
mitä voit tehdä, vaikka olisit hyvin sivistynytkin ihminen, on olla
vaiti, pyrkiä päivä päivältä viisaammaksi ja vähän enemmän ymmärtämään
toisten ajatuksia; niin pian kun koetat tätä rehellisesti tehdä, olet
huomaava, etteivät viisaimpienkaan ajatukset ole paljon enemmän
arvoiset kuin soveliaat kysymykset. Vaikeutta selvittää ja esittää
ratkaisemattomuuden perusteita on enimmiten kaikki, mitä he sinua
varten voivat tehdä; on onneksi heille ja meille, jos he todellakin
kykenevät "sekoittamaan ajatuksiimme musiikkia sekä saattamaan meidät
surullisiksi taivaallisista epäilyksistä".
91. On olemassa kahdellaisia kirjoja, hetken kirjoja ja ikuisesti
pysyviä kirjoja. Niitä ei eroita yksinomaan laatu. Ei yksinomaan huono
kirja ole sellainen, joka ei pysy eikä hyvä sellainen, joka pysyy.
Tässä eroittaa luonto. Mutta on olemassa hyviä hetkellisiä kirjoja ja
hyviä pysyviä kirjoja, ja huonoja hetkenkirjoja sekä huonoja pysyväisiä
kirjoja.
Hyvä hetkenkirja -- huonoista en puhu, -- on yksinkertaisesti sinua
varten painettu hyödyllinen tai miellyttävä keskustelu ihmisen kanssa,
jonka kanssa et muuten voi keskustella. Hyödyllisenä se sanoo sinulle,
mitä sinun välttämättä pitää tietää; miellyttävänä useinkin samaa, kuin
järkevän, läsnäolevan ystävän puhe. Nuo hilpeät matkakertomukset, nuo
jonkun kysymyksen hauskat ja vitsikkäät pohtimiset, vilkkaat tai
liikuttavat kertomukset, tunnolliset muistiinpanot niiden, jotka ovat
toimivina aikansa historiassa, -- ne ovat kaikki puhtaasti hetken
kirjoja, joita sivistyksen leveneminen kartuttaa, ja jotka ovat
nykyajan omituinen omistus: meidän on avomielisesti niistä kiittäminen
sekä avomielisesti häpeäminen, jos emme osaa niitä hyödyksemme käyttää.
Mutta käytämme niitä mahdollisimman huonosti, jos vastoin oikeutta
asetamme ne todellisten kirjojen asemaan; sillä tarkoin katsottuna
eivät ne ole ollenkaan kirjoja, vaan kirjeitä ja hyvästi painettuja
sanomalehtiä. Ystävämme kirje saattaa tänään olla ilahuttava ja
hyödyllinen; jääpi harkittavaksi, onko se säilyttämisen arvoinen vai
ei. Sanomalehti saattaa olla hyvin sopiva aamiaisen aikaan, vaan ei
suinkaan koko päiväiseksi lukemiseksi. Samalla tavalla pitkä kirje
(vaikkapa nidokseksikin sidottuna), joka sinulle niin hauskasti kertoo
ravintoloista, teistä ja ilmasta, jommoisia ne olivat viime vuonna
jossakin paikassa, taikka kertoo sinulle huvittavan kertomuksen, taikka
mainitsee jonkin tapahtuman todellisen asianlaidan, olipa se kuinka
arvokas tahansa tilapäistä silmäilemistä varten, ei ole kuitenkaan
sanan oikeassa merkityksessä mikään "kirja", mikään "luettava". Kirja
ei ole varsinaisesti mikään puhuva, vaan kirjoitettu esine, joka on
kirjoitettu pysyväiseksi eikä paljasta tiedonantoa varten. Juttukirja
painetaan sentähden, ettei sen tekijä voi puhua tuhansille yhtaikaa;
jos hän voisi, niin hän tietenkin tekisi sen; -- _tämmöinen_ kirja on
vaan hänen äänensä _monistamista_. Et voi puhua Indiassa asuvan
ystäväsi kanssa; tekisit sen, jos vain voisit; sen sijaan kirjoitat
hänelle: se on paljasta äänen lähettämistä. Mutta kirja kirjoitetaan
ei äänen monistamiseksi tai sen kauvas lähettämiseksi, vaan
ikuistamiseksi; tekijällä on jotakin sanomista, jota hän pitää
todellisena tai hyödyllisenä taikka auttavan kauniina. Hänen
tietääkseen ei ole siitä vielä kukaan mitään puhunut; hänen
tietääkseen, ei ole siitä kukaan mitään puhuvakaan. Hän on velvoitettu
sanomaan sen kauniisti ja selvästi, jos hän siihen vain kykenee; joka
tapauksessa selvästi. Elämänsä kokonaisuudessa on hänelle selvinnyt
tämä asia, tämä asioiden sarja; -- tämä oikean tiedon ja näkemisen
osanen, jota käsittämään hänet auttaa hänen osansa päivänpaisteesta ja
maasta. Hän tahtoisi mielellään kirjoittaa sen ainaiseksi, kaivertaa
kallioon, jos voisi, ja sanoa: "tämä on minun parhaani; muuten söin ja
join ja nukuin, rakastin ja vihasin, kuten muutkin. Elämäni oli kuin
höyry eikä se enää ole olemassa; mutta tämän minä havaitsin ja tiesin.
Jos jotain minussa on muistamisen arvoista, on se juuri tämä". Tämä on
hänen "kirjoittamistansa"; pienellä, inhimillisellä tavallaan ja
hänessä olevan jumalallisen vaikutuksen määrän mukaan on tämä hänen
kirjoituksensa, hänen "pyhä raamattunsa". Tällainen se on kirja.
Ehkäpä luulet, ettei näin ole vielä koskaan kirjoja kirjoitettu. Kysyn
sinulta, uskotko yleensä rehellisyyteen ja hyvyyteen, vai luuletko,
että viisaissa ihmisissä ei koskaan olisi ollut rehellisyyttä ja
hyvänsuopeutta. Toivottavasti ei meistä ole kukaan niin onneton, että
ajattelisi näin. Siis mitä viisaan ihmisen työssä on rehellisesti ja
lempeästi tehtyä, se on hänen kirjansa taikka hänen taideteoksensa.
Siihen on aina huonojakin aineksia sekoitettu sekä huonoa, tarpeetonta
ja teennäistä työtä. Mutta jos luet oikein, niin helposti löydät sen
oikean ja se on se kirja.
92. Kaikkina aikoina ovat tämmöisiä kirjoja kirjoittaneet suuret
miehet, suuret lukijat, suuret valtiomiehet taikka suuret ajattelijat.
Kaikki ovat ne käytettävinäsi. Ja elämä on lyhyt. Sen olet ennenkin
kuullut; -- mutta oletko mitannut tätä lyhyttä elämää ja sen
mahdollisuuksia. Tiedätkö, että kun luet yhden, et ehkä toista enää
ennätäkään lukea? -- Minkä tänään menetät, sitä et huomenna enää
saavuta. Tahdotko mennä haastelemaan palvelustytön tai tallipojan
kanssa, kun voit puhua kuningattarien ja kuninkaiden kanssa. Vai
luulotteletko, että olisi arvokkaalle itsetietoisuudelle sopivaa lykkiä
ja tuuppia nälkäisen ja alhaisen joukon kanssa sisäänmenosta ja
puheillepääsöstä tämän valittujen ja mahtavien joukon ikuisen hovin
ollessa sinulle avoinna, joka joukko on niin laaja kuin maailma ja niin
monilukuinen kuin sen päivät? Sinne sisään voit aina päästä. Voit
valita seuran ja arvon halusi mukaan; sieltä sinua ei voi koskaan
sysätä pois, jos kerran olet sisään päässyt, paitsi jos siihen olet
itse syypää; ympäristösi ja ylevyytesi kautta tulee siellä sinun oma
synnynnäinen ylevyytesi koetelluksi, ja mistä syystä pyrit saavuttamaan
korkeata asemaa elävien joukossa, niin samojen syiden totuuden ja
suoruuden mittana on juuri se asema johon pyrit näiden kuolleiden
joukossa.
"Asema, johon pyrit", sekä asema, johon kelpaat täytyy minun myöskin
lisätä; sillä jokaisesta elävästä ylimyskunnasta eroittuu tämä
menneisyyden hovi sen kautta -- että se on avoinna työlle ja ansiolle,
mutta ei millekään muulle. Ei rikkaus eikä mikään nimi tehoa eikä
viekkaus petä näiden taivaallisten porttien vartijaa. Syvällisessä
merkityksessä ei yksikään alhainen tai ala-arvoinen astu sinne koskaan.
Tuon hiljaisen Faubourg S:t Germainen [Pariisin ylhäisön kaupungin osa]
portilla tehdään vain lyhyt kysymys: "oletko arvokas astumaan sisään?"
Käy sisään. Jos haluat olla ylevien toverina, niin tule itse jaloksi.
Jos haluat kuulla viisaiden keskustelua, opi käsittämään heitä, ja saat
sitä kuulla. Mutta jos haluat muilla ehdoilla, -- niin et saa. Ellet
kohota itseäsi meidän tasalle, niin emme voi astua alas sinun luoksesi.
Elävä lordi voi kohteliaasti käyttäytyä; elävä filosofi voi selittää
sinulle ajatuksiansa suurella vaivalla; mutta _täällä_ ei teeskennellä
eikä selitetä. Sinun täytyy kohota meidän ajatustemme korkeuteen, jos
mielit saada niistä iloa, sekä täytyy ottaaksesi osaa tunteihimme, jos
tahdot olla varma läsnäolostamme.
93. Ainaiset ilmoitukset uudesta musiikista (ikäänkuin olisi uutuus sen
hyve) osoittavat todellisuudessa, ettei kukaan huoli musiikista. Uusien
näyttelyjen ainainen vaatiminen merkitsee, ettemme välitäkään
kuvaelmista; uusien kirjojen ainainen kysyntä osottaa, ettei kukaan
juuri välitäkään lukemisesta.
94. Kielen koko voima ja kauneus on laadultaan siveellistä. Kieli on
tarkka, jos puhuva tahtoo olla todellinen; selvä, jos hän puhuu
sisällisellä osanotolla ja haluten tulla ymmärretyksi; mahtava, jos hän
on vakava; miellyttävä jos hänellä on taipumusta rytmiin ja
järjestykseen. Taide ei voi tuottaa muita kielellisiä hyveitä, kuin
tämän; yhden niistä merkitystä tahtoisin tarkemmin selittää. Kieli on
vain silloin selvä, kun se ilmi lausuu tunteen. Voit todellisuudessa
vain sen kautta ihmisen sanoja ymmärtää, että ymmärrät hänen
aikomuksensa. Sanasikin kuuluu hänestä vieraalta kieleltä, jos ei hän
ymmärrä tarkoitustasi. Se tekee kielitaiteen (jos yleensä tahtoo antaa
enemmän arvoa jollekulle niistä) sopivimmaksi välikappaleeksi
todellisen sivistyksen saavuttamiseen. Perusteellisesti opettaa sanan
merkitystä on sama kuin opettaa luontoa hengen, joka sen on leimannut.
Kielen salaisuus on osanoton salaisuus, sen täyden viehätyksen tuntee
vain ylevä. Siten ovat kauniin puheen perussäännöt lujitetut suoralla
ja lempeällä puheella. Näiden lakien mukaan voi myöhemmin parantaa
väärää näennäisesti kaunista kieltä; mutta kaikki tämmöiset ilmaisut,
kuuluivat ne sitten puheen tai runouden alalle, eivät ole ainoastaan
vailla kestävää voimaa, vaan ne hävittävätkin periaatteet, joita ovat
oikeudetta anastaneet. Niin kauvan kun ei puhuta sanaakaan muuten kun
rehellisesti, kohoo kielen taide kohoamistaan; mutta siitä hetkestä
jolloin sitä muodostavat ja hiovat ulkonaiset syyt, vaipuu se
mitättömyyteen ja hukkuu. Tämä totuus olisi jo aikoja tullut julki,
ellei kuuluisan akateemisen tiedon aikoina olisi aina ilmennyt
taipumusta kieltää kielen ensimmäisten mestarien suoruutta. Kun me vaan
opimme taitavasti kirjoittamaan vanhan kirjailijan tyyliä, olemme heti
valmiit ajattelemaan, että hänkin kirjoitti toisen tavalla. Mutta ei
mikään jalo, rehellinen tyyli ole koskaan perustunut muullaiseen kuin
suoraan sydämeen.
Ei yksikään kirjailija, joka ei tarkoita sitä, mitä hän sanoo, ansaitse
tulla luetuksi siinä tarkoituksessa, että se tyyliäsi kasvattaisi.
Mutta ei ole myös koskaan jaloa tyyliä keksinyt joku muu, kuin se, joka
sitä tarkoitti, mitä sanoikin. Etsi päivän valoon etevän tyylin
alkuunpanija, niin olet samalla löytänyt muutamien todellisten
tosiseikkojen tai vilpittömien intohimojen selvittäjän: ja koko
lukemisesi elostuu ja kiihoittuu sen kautta, että sinä varmana
siitä, että tekijä todellakin tarkoitti sitä, mitä sanoi, hänen
tarkoittamaansa syventymistään syvennyt. Vielä tärkeämpi on syvästi
käsittää, että jokainen kansallisuuden kielen omaksuma kauneus kuvaa
sen olemuksen sisimpiä lakeja. Pysytä kansan luonne ankarana ja
miehekkäänä, anna sen ajatusten olla vakavasti ja puhtaasti ja
arvokkaihin esineihin suunnatut, pidä sitä tekemisissä oikeiden
seikkojen kanssa, niin ehdottomastikin on sen kieli oleva ylevä ja
jalo. Samalla on mahdotonta, -- huomaa tarpeellinen vastavaikutus, --
että olisi jalo jokin kieli, jonka sanat eivät kutsusi työhön yhtä
monien torventoitotuksien tavoin. Mutta kaikki suuret kielet esittävät
ja vaativat muuttumattomasti suuria asioita; niitä voi vain
kuuliaisuudella jäljitellä; niiden hengähdys on inspiratiooni ja
innostus, sillä niillä ei ole ainoastaan ääntä, vaan elämäkin. Voit
näiden miesten tavalla vain oppia puhumaan tulemalla heidän
kaltaisekseen.
Naisista.
1. (Nuorelle tytölle). Jos on olemassa jotakin, jonka
oikeudellisuudesta ja vääryydestä viisaat miehet ovat kuudentuhannen
vuoden ajattelemisen ajalla olleet yhtä mieltä, ja jonka he toinen
toisensa jälestä kokemuksen kautta ovat keksineet, niin on se tämä,
että Jumala kaikkein enin paheksuu laiskoja ja julmaluontoisia ihmisiä:
-- että hänen ensimmäinen käskynsä on: "tee työtä niin kauvan kuin
sinulla on valoa", ja toinen: "ole armelias niinkauan kuin sinulla on
armeliaisuutta".
"Tee työtä niinkauvan kuin sinulla on valoa", erittäinkin niinkauvan
kuin sinulle paistaa aamunvalo. En ole mitään niin ihmetellyt, kuin
sitä, että vanhat niin harvoin huomauttavat nuorille, kuinka kallis
näiden nuoruus on. Usein he tunteellisesti valittavat omia entisiä
päiviään, joskus taas viisaasti kyllä unohtavat ne. Epäviisaalla tavalla
moittivat he usein nuoria, vielä epäviisaammin antavat heille peräksi,
usein estävät he ja rajoittavat heitä kaikkein epäviisaimmalla tavalla;
mutta tuskin koskaan he heitä varoittavat ja valvovat.
Niinpä muistakin, että ainakin _minä_ olen sinua varoittanut, että
elämäsi onni ja sen voima, sen osa ja arvo maan päällä ja taivaassa
riippuvat siitä, millä tavoin nyt päiviäsi vietät. Ei tarvitse niiden
olla surullisia päiviä: kaukana siitä. Nuorison ensimmäinen
velvollisuus on olla iloisena sekä toisille iloksi; mutta niiden täytyy
olla juhlallisia päiviä sanan syvimmässä merkityksessä. Oikein
ajattelevan olennon mielestä ei ole mitään aamuhämärän syvälle
juhlallisuudelle vertoja vetävää. Ei ainoastaan tuossa kauniissa
merkityksessä, vaan koko niiden suunnitteluun ja laatuun nähden pitää
niiden oleman juhlallisia päiviä. Ota latinalainen sanakirjasi ja etsi
sana "solennis" (juhlallinen), paina syvästi sydämeesi tämän sanan
merkitys ja ajattele, että entisen elämäsi kukin päivä väittämättä
määrää sielusi tottumuksen ja harjaantumisen hyvään tai pahaan joko
pyhän tavan kalliilla ja suloisella palauttamisella taikka kyntämällä
aina syvempiä vakoja surun kylvöä varten....
On tuskan määriä samoin kuin virheellisyydenkin määriä, jotka ovat
kokonaan voitettavissa ja näyttävät ainoastaan olevan terveellisen
koetuksen ja kurin muotoja. Sormiasi pistelee, kun pakkas-aamuna menet
ulos, mutta senjälkeen ovat ne sitä lämpimämmät; jäsenesi väsyvät
terveellisestä työstä ja asettuvat sitä mielummin levolle; sinua
koetellaan vähän aikaa sillä, että sinun täytyy odottaa luvattua
tavaraa, ja se on tultuaan sitä suloisempi. Mutta et voi tätä koetusta
ulottaa määrättyä määrää pidemmälle. Kovin kova kylmyys mädännyttää
sorminivelesi. Väsytä itsesi vaan kerrankin upi uupuneeksi, niin et
koko elämässäsi enää saavuta ruumiisi entistä voimaa. Salli sydäntuskan
nousta yli jonkin katkeran kohdan ja sydämen elo häipyy ainaiseksi.
Niinpä perustuu koko pahan määrityskin juuri sen parantumattomuuteen.
Sillä tarkoitetaan surua tai syntiä, jotka _kuolemassa_ loppuvat. Ja
varmastikin on meidän tietääksemme ja käsittääksemme olemassa monta
tuskan ja synnin tilaa, jotka vain kuolemalla voivat loppua.
Tietystikin, olemmehan me tietämättömiä, sokeita olentoja emmekä voi
huomata, minkä hyvän siemenen voi sisältää nykyinen kärsimys tai
nykyinen rikos; mutta mitä me emme voi tietää, se ei meille kuulukaan.
On mahdollista, että murhaajia ja valehtelijoita korotetaan
tulevaisessa maailmassa korkeampaan ihmisyyteen, kuin he olisivat
voineet ilman murhaa tai vääryyttä saavuttaa; mutta tämä mahdollisuus
ei ole sellainen, että se saisi tekojamme johtaa. On kyllä olemassa
parempi toivo, että nimittäin kerjäläinen, joka kurjuudessa makaa
porttimme edessä, saa helmiporttien sisällä lohdutuksen; mutta Herra,
jonka sanat yksinomaan oikeuttavat meitä sitä ajattelemaan, ei ole itse
koskaan asettanut pahaa siunaukseksi eikä ole jättänyt nälkäisiä
ravitsematta, eikä päästänyt sairaita parantumattomina luotaan.
Usko siis minua, että toimimisemme ainoa oikea periaate täällä on nähdä
hyvä ja paha määrättyinä luonnollisen tuntemisemme kautta edistämään
yhtä ja voittamaan toista niin sydämellisellä koittamisella, kuin ei
olisikaan muuta maailmaa kuin tämä. Poista ennen kaikkea se mieletön
ajatus, että taivas sekaantuu parantamaan suuria virheitä, antaessaan
vapaan vallan omille laeilleen rangaista pieniä. Jos huolimattomasti
valmistat ruo'an, niin älä odota, että sallimus sen tekee maukkaaksi;
odota yhtä vähän Jumalan sekaantumista, jos ohjaat ymmärtämättömyyden
aikoina elämäsi harhaan, ja että tuo sekaantuminen johtaisi kaiken
hyväksi. Totisesti sanon sinulle, ettei maailma ole sillä tavalla
järjestetty. Seuraukset suurista virheistä ovat yhtä varmat kuin
pienistäkin. Ja koko elämäsi ja kaikkien sinun vaikutuksesi alaistenkin
elämän onni riippuu niin sananmukaisesti sinun järjestäsi ja
maltillisuudestasi, kuin aterian oivallisuus ja järjestys.
2. Ensimmäinen velvollisuutemme naista kohtaan -- ei yksikään
ajatteleva ole sitä epäilevä -- on antaa hänelle semmoinen ruumiillinen
kehitys ja harjoitus, jommoista hän tarvitsee terveytensä
vahvistamiseksi sekä kauneutensa täydentämiseksi; sillä tuon kauneuden
korkein jalostuttaminen ei ole saavutettavissa ilman hänen
toimeliaisuutensa ja hennon voimansa loistoa; hänen kauneuttansa
täydentämään ja tämän mahtia enentämään. Kauneus ei voi olla koskaan
liian mahtava eikä voi se liian kauvas valaa pyhää valoansa; mutta
muista, että saadakseen kauneutta puhkeamaan, on kaikki ruumiillinen
vapaus ilman sydämen suoruutta turhaa.