_Kloto_: Se ei käy päinsä. Meidän täytyy soutaa häntä vastaan ja ottaa
hänet laivaan. Vedä hänet sisään, Hermes!
_Karon_: Mihin panemme hänet istumaan? Näithän sinä, että kaikki paikat
ovat täynnä.
_Hermes_: Voihan hän nuokkua tyrannin olkapäillä, jos se sinun
mielestäsi sopii.
_Kloto_: Mainio päähänpisto! — No astu laivaan ja kapua tuon onnettoman
niskaan!
_Kyniskos_: Karon, lienee parasta, että heti sanon sinulle totuuden;
en voi penninpyörääkään maksaa ylimenostani, sillä paitsi tätä konttia
ja keppiä en omista yhtään mitään. Jos sinä taas tahdot, että minä
pumppuan tai autan soutamisessa, niin valmis olen. Sinä tulet olemaan
tyytyväinen, jospa vain annat minulle aimo airon.
_Karon_: No souda sitten.
_Kyniskos_: Saanko minä vielä luvan laulaa?
_Karon_: Anna soida, jos kauniin venelaulun osannet.
_Kyniskos_: Osaan useampiakin. — (Hän laulaa.) Kuuletko sinä miten nuo
minua säestävät vinkumisillaan?
_Rikas mies_: Voi minun aarteitani!
_Toinen_: Voi minun ihanoita kartanoitani!
_Kolmas_: Höh! Höh! Lapsiparkani!
_Neljäs_: Kuka viinit poimii, jotka minä vuosi sitten istutin?
_Hermes_: Mikyllos, etkö sinä ymmärrä itkeä? Ei käy päinsä, että tästä
kukaan kuivin silmin kulkee yli.
_Mikyllos_: Jätä minut rauhaan, Hermes; ei minulla ole syytä
ulvomiseen, kun vauhti sujuu näin nopeasti.
_Hermes_: No huokaile nyt edes vähäsen noudattaaksesi yleistä tapaa.
_Mikyllos_: No voinhan minä ulvoa, koska sinä niin tahdot, Hermes. —
Voi minun purakkoani! Voi minun vanhoja tohveleitani! Huh, huh, huh,
minun repaleiset kengänpohjani! Kuka nyt perii minun veitseni ja minun
naskalini? — (Hermekselle.) Eiköhän tämä jo riitä minun naukumistani? —
Mehän olemme jo melkein rannassa.
_Karon_: Hei, rahat tänne. Anna sinäkin obolisi, Mikkoseni!
_Mikyllos_: Leikkiä laskenet, Karon. Ei minusta heru rahaa, enempää
kuin härkämullikasta maitoa. Enhän minä tiedä, onko oboli pyöreä vai
neliskulmainen.
_Karon_: Pommillako sinä taivaaseen pyrit? No olkoon menneeksi. Astu
maihin, että hevoset, härät, koirat ja muut eläimet pääsevät kulkemaan.
_Mikyllos_: Huh huh, täälläpä vasta pimeä on. Täällähän ei toinen ole
toistaan kauniimpi. Missä ovat nyt kauneudestaan maailmassa kuulut
miehet ja naiset. Täällähän on kaikilla samat värit kasvoillaan.
Minunkin takkuinen mekkoni on yhtä korea kuin kuninkaitten
purppurakauhtanat. — Missä olet, Kyniskos? Kävellään yhdessä.
_Kyniskos_: Tuossa taitaa tulla vastaan yksi Raivottaria.
_Hermes_: Raivotar, tässä on tuhatneljä kuollutta sielua.
_Raivotar_: Radamantys on jo kauan odottanut.
_Radamantys_: Kuka sinä olet?
_Kyniskos_: Kyniskos, korkeasti jalosukuinen herra, ammatiltani ja
ulkomuodoltani filosofi.
_Hermes_: Kellä Kyniskosta vastaan on valittamista, astukoon esille!
_Radamantys_: Ei kukaan näy astuvan esille! Ei se sillä vielä ole hyvä.
Riisu itsesi alasti, jotta voi sinun tunnusmerkkejäsi tarkastella. Ken
teistä elämässään on pahoja töitä tehnyt, hänen sieluunsa on jäänyt
melkein näkymättömiä pieniä arpia.
_Kyniskos_: Tässä seison nyt ilkosillani. Tutki nyt, onko arpia.
_Radamantys_: Hän on todellakin vallan puhdas, on vain muutamia
kalpeita laikkuja jäljellä. Mitenkä ne ovat selitettävissä, Kyniskos?
_Kyniskos_: Näetkös, hyvä herra. Sain arpia niihin aikoihin
kuin surutöin olin. Kun sitten rupesin oikein perusteellisesti
filosofeeraamaan, hävisivät arvet kuin poispestyinä.
_Radamantys_: Sinäpä olet mainion lääkkeen keksinyt, hyvä ystävä.
Sittenkuin täällä olet toiminut todistajana tyrannia vastaan, voit
lähteä autuaitten saarille. — Ota tuo mies matkaasi, hänhän on puhdas
kuin palttinapalanen. Kuka hän on?
_Mikyllos_: Suutari Mikyllos.
_Hermes_: Nyt on tyrannin vuoro. Megapentes, astu esille! Raivotar,
kisko hänet väkisin tuomarin eteen, jos hän niskoittelee. Ja sinä,
Kyniskos, aloita nyt syyttees miestä vastaan ja tuo esille todistukset.
_Kyniskos_: Vaikka tyrannin arvet puhunevat selvää kieltänsä, tahdon
lyhyesti kertoa hänen elämäkertansa. Kuninkaana hän keräsi ympärilleen
valtakuntansa kaikkein roskaisimmat miehet, jotka eivät mitään
konnantyötä kavahtaneet. Näillä hän tapatti, kidutti ja rääkkäsi
alamaisiaan julmimmalla tavalla. Varakkaat hän tapatti ja ryösti heidän
omaisuutensa, kellä oli kauniita vaimoja tai tyttäriä, sen hän surmasi,
jollei se luovuttanut niitä hänelle. Kaikki ne kunnon kansalaiset,
jotka paheksuivat hänen hurjaa komentoaan ja hänen mässäämisiään,
ne hän saattoi tuhon omiksi. Katso, kuinka monta todistajaa tässä
astuukaan esille todistamaan häntä vastaan!
_Radamantys_: No, mitäs sanot näitä syytöksiä vastaan?
_Megapentes_: Kaikki muut ovat tosia, mutta mitä Kyniskos puhuu
tyttärien ja vaimojen häpäisemisistä, se on valetta.
_Kyniskos_: Kutsuttakoon tyrannin vuode ja lamppu todistajiksi. —
Tuossahan ne ovatkin.
_Vuode_: Kaikki mitä Kyniskos on esittänyt, on totta. En ilkeä puhua
julki asioita.
_Lamppu_: Mitä hän päivällä on tehnyt, sitä en ole ollut näkemässä,
mutta yöllä hän eleli kuin saastainen villipeto. Usein herkesin
öljyäni imemästä, jotta sammuisin eikä minun tarvitseisi nähdä hänen
konnamaisuuksiaan, mutta hän pakotti minua palamaan.
_Radamantys_: Ei tarvita lisää todistajia. Ottakaa purppurapuku
hänen yltään, niin saamme tarkastella hänen arpiaan. — Ai taivas!
Katsokaahan! Eihän miehessä ole ehyttä paikkaa. Hänen sielunsahan
on ruskean sinisen kirjava yli yltäänsä. Mikähän rangaistus hänelle
riittäisi? Olisikohan hänet heitettävä tuliseen pätsiin vaiko annettava
Kerberoksen käsiin.
_Kyniskos_: Eikö ole niin, että kaikki Manalan asukkaat saavat
juodakseen unohduksen vettä Lethe-joesta? Eiköhän sopivin rangaistus
tyrannille olisi kieltää häneltä tämä vesi ja antaa hänen aina vain
muistella entistä mahtavuuttaan ja sitä hekkumaa, niissä hän rypi.
_Radamantys_: Sinä puhut oikein. Viekää hänet pois, sitokaa hänet
Tantaloksen ääreen ja jättäkää hänet muistelemaan entistä elämäänsä.
Jumalien kokous.
Lukianoksen aikaan olivat aasialaiset uskonnot vallanneet koko Rooman
valtakunnan. Roomalaiset legioonat olivat voittoisina laskeneet allensa
koko tunnetun maailman, mutta aasialaiset uskonnot olivat tunkeutuneet
vastavirtaan ja myöskin levinneet yli koko silloisen Rooman
valtakunnan. Maailmanhistoriassa on tällä jälkimmäisellä liikkeellä
ollut monta vertaa suurempi merkitys kuin edellisellä.
Jo sata vuotta ennen Lukianoksen aikoja oli keisari Klaudius julistanut
frygialaisen Attis-palveluksen julkiseksi uskonnoksi Roomassa ja
antanut sille sijan valtiollisessa juhlakalenterissa. Yhtyneenä
persialaiseen Mitras-uskontoon ja siihen sulautuneena muodosti
tämä yhtymä mahtavan vallan valtakunnassa. Missä Pietarin kirkko
nyt sijaitsee, siinä oli Attis-jumalalla temppelinsä. Uskontokunnan
ylimmäinen pappi Roomassa käytti nimeä papas = paavi, ja niinkuin
nykyisellä paavilla oli hänellä liikanimenä "pater patrum". Paavin
päähine Tiara on Attis-papin lakki, ja katolisten pappien kaapu ja
meidän pappien "kaftaani" on alkuaan aasialainen virkapuku. Lukianos
väittää, että Mitras-vapahtaja esiintyi tässä puvussa Olympossa.
Lukianos ei malta olla hämmästelemättä näitä vieraita jumalia yhtä
vähän kuin hän häikäilee ivaamasta omia kansallisia tarujumaliaan.
Ylijumalan heikkoudet hän paljastaa yhtä ilkkuvasti kuin egyptiläisten
eläimenmuotoiset jumalankuvat. Kun Lukianos puhuu hienosta herrasta,
jolla on koiranpää, tarkoittaa hän egyptiläistä jumalaa Anubista, jolla
oli shakaalin pää. Kristinoppi ei vielä Lukianoksen aikaan noin 120—180
j.Kr. liene ollut niin levinnyt, että hän olisi Kristuksesta tiennyt
mitään mainita. Kristiaanit Lukianos kyllä tunsi ja oli tavannutkin
heitä. Hän eräässä kirjoitelmassaan puhuu kristiaaneista, mutta antaa
niistä vähemmän mairittelevan kuvauksen.
Kokouksessa mainittujen tärkeimpien jumalien luettelo.
_Zeus_. Kreikkalaisten ylijumala. _Momos_. Yön poika, hämäräperäinen
jumaluusolento, ehkä kuuluva Zeusta ennen hallinneeseen jumalasukuun.
_Dionysos_. Zeun poika, jolle jo hänen nuoruudessaan uskottiin koko
maailman herruus. Dionysoksen nimikkokasvi oli viinirypäle, josta
syystä häntä myöhemmin palveltiin viininjumalana ja hänen juhliaan
vietettiin hurmiotilassa symbaalien, huilujen ja rumpujen raikuessa.
_Pan_. Pukinjalka-jumala (ks. kertomusta Pan ja Syrinks). _Ariadne_.
Kuninkaan tytär Kreetasta. Sankari Teseuksen auttaja Labyrintista
punaisen lankansa avulla, myöhemmin hänen puolisonsa, mutta hyljättynä
oleileva Naxos-saarella. _Attis_. Fryygialainen vapahtaja-jumala (ks.
edelliseen). _Mitras_. Persialainen vapahtaja-jumala (ks. edelliseen).
_Salmoxis_ (ks. Otteita Homeroksen historia-teoksesta). _Apollon_.
Auringon jumala, myöhemmin runouden, soiton ja ennustamistaidon
sädekehän ympäröimä jumala.
_Zeus_: No heretkää jo, jumalat, vihdoinkin kiristelemästä hampaitanne,
nurkissa nuhajamasta, kuiskuttelemasta ja harmittelemasta, että meidän
pöydässämme istuu niin monta, jotka eivät tätä kunniaa ansaitse.
Koska juuri tämä seikka on ainoa syy tähän kokoonkutsumiseen, niin
tuokoon kukin vapaasti ja avoimesti esille, mitä hänellä on sanomista
tätä mahdollista väärinkäytöstä vastaan. — Hermes, lausu julki
asetuksenmukainen kuulutus.
_Hermes_: Hei, hei! Hiljaa! Ketä täysikäistä jumalaa, jolla on istunta-
ja äänioikeus, haluttaa jotakin virkkaa. Pohdinta koskee muukalaisia ja
vieraita.
_Momos_: Minä, Momos, tahdon puhua, jos sen sallinet, Zeus.
_Zeus_: Julkinen kuulutus on sen jo sinulle suonut; ei minun lupaani
enää kaivata.
_Momos_: Minä siis lausun: on inhoittavaa, että muutamat meistä eivät
tyydy siihen, että heidät on koroitettu ihmisistä jumaliksi, vaan
kuvittelevat nuoruuden ylimielisyydessä uuden arvonsa oikeuttavan
heitä asettamaan seuralaisensa ja palvelijansa meidän tasollemme.
Pyydän siis sinulta, oi Zeus, saada lausua suuni puhtaaksi, minun
täytyy se tehdä, koskapa minua kohtaan syntynyt ennakkoluulo on
niin yleiseen tunnettu. Jokainen tietää, etten minä anna suistaa
suutani enkä jätä kurittamatta, missä kuritusta kaivataan. En
tunnusta henkilölle enkä asialle etuoikeutta jäädä ilman ankarinta
arvostelua ja lausun ajatukseni julki avoimesti, perääntymättä ja
henkilöön katsomatta. Onkin sentähden aivan luonnollista, että
useat pitävät minua pahatuulisena ja ilkeämielisenä jumalana ja
haukkuvat minua morkkaajaksi. Sanon siis: monet meistä, jotka vain
ovat puoliksi kuolemattomia, ovat juljenneet hinata tänne taivaaseen
palvelijansa, jopa juomakaverinsakin ja salakähmäisesti kirjoittautua
nimiluetteloomme, niin että nämä sisäänlivahtaneet kaikista jakeluista
ja uhreista saavat saman verran kuin me muutkin.
_Zeus_: Elä puhele niin arvoituksilla, Momos; sano sanottavasi julki ja
mainitse nimeltä jokainen, jota tarkoitat. Niin kauan kuin sinä noin
ylimalkaisesti puhelet, ei tiedä, mitä oikein tarkoitat, ja toinen
selittää sanasi niin, toinen näin. Tämä pidättyväisyytesi sointuu
huonosti yhteen avomielisyytesi kanssa, jolla niin suuresti ylvästelet.
_Momos_: Mainiota, Zeus, että sinä itse näin kannustat minua
avomielisyyteen. Sinähän esiinnyt kuninkaallisesti ja suurenmoisesti.
Tahdonpa siis ruveta nimiä mainitsemaan. Täällä on tuo oivallinen
Dionysos, puoleksi ihminen ja äidin puolelta ei edes kreikkalainen,
vaan syrofoinikialaisen kauppiaan Kadmoksen tyttärenpoika. Hän on
nyt kerta kaikkiaan arvioitu ansaitsemaan kuolemattomuuden, enkä
hänen omasta kohdastaan tahdo mitään muistuttaa, en edes hänen
naispäähineestään enkä hänen juopotteluistaan enkä horjuvista
askeleistaan; sillä minun mielestäni pitäisi kaikkien huomata, miten
vieno ja naisellinen hän on, miten hänen aivonsa vipajavat ja miten
hän jo aamusta varhain löyhkää väkeville viineille. Olkoon menneeksi,
mutta hän on tyrkyttänyt uuden ammattikunnan meille ja on leimannut
tuon komean kerhon, joka tuolla häntä ympäröi, Panin, Silenoksen ja
satyyrit, etupäässä maalaisrahvasta ja vuohipaimenia, ulkomuodoltaan
sekä mielenlaadultaan eläinten ja ihmisten välimuotoja, miltei
jumaliksi. Tuo tuolla sarvineen, pukinpartoineen ja pukinsorkkineen
on enemmänkin kuin puoleksi pukki; tuo toinen, tuo vanha kaljupää
pönkitetyin sieraimin, joka harvoin aasinsa selästä astuu muuten
kuin silloin, kun ei enää juopumuksesta pysy satulassa, on syntyjään
Lyydiasta; satyyrit taas suippoine korvineen ja pienine sarvineen,
jotka pistävät kaljusta kallosta esille kuin pienillä pukeilla, ovat
luullakseni fryygialaisia. Todellakin hienoja jumalia, josta saamme
häntä kiittää! Ja me ihmettelemme, että meitä ihmiset halveksivat,
kun he niin naurettavia jumalien epäsikiöitä meidän keskellämme
näkevät. Että hän sitäpaitsi on hankkinut tänne kaksi naikkostakin,
henttunsa Ariadnen, jonka seppeleen hän on kiinnittänyt suorastaan
tähtitaivaalle, tästä olen mieluimmin vaiti; mutta naurettavinta on
sittenkin, että hän on ottanut mukaansa Erigonen koiran pelosta, että
ihana immyt olisi kovin katkeroitunut, jollei hän olisi tavannut
rakasta sylirakkiansa taivaassa. Jumalat, eikö tämä ole leimattava
juopporetkun vallattomuudeksi, jolla hän meistä tekee pilkkaa. Mutta
vielä! Minulla on vielä sananen sanottava muutamista muistakin —
_Zeus_: Mutta ei vain Asklepioksesta eikä Herakleesta! Sillä minä
huomaan, minne sinä tähtäät, Momos. Toinen on lääkäri ja on jo niin
monen sairaan auttanut jaloilleen, että hän monen muun ansiot voittaa;
ja Herakles, minun rakas poikani, on kuolemattomuutensa suurella työllä
ja tuskalla ostanut. Siis, heitä kohtaan ei mitään muistutuksia.
_Momos_: No niinpä sinun mieliksesi vaikenen, vaikka kieltäni syhyy.
Jos minun sallitaan, Zeus, sinusta itsestäsi yhtä ja toista panna
arvostelun alaiseksi —
_Zeus_: Voi veikkonen, minusta saat puhua miten vapaasti tahansa.
Aiotko minultakin riistää kansalaisoikeuden taivaassa?
_Momos_: Kreetassa puhutaan sinusta vieläkin pahempaa, siellä
näytellään sinun hautaasi. Minä tahdon sinulle sanoa, niistä sinua
pääasiallisesti voi morkata. Sinä itse, Zeus, olet antanut aluksi
aihetta kaikkiin näihin lainvastaisiin epäjärjestyksiin, ja meidän
yhteiskuntamme ei olisi näin rumentunut sekasikiöillä, jollet sinä
niin usein olisi pitänyt yhteyttä kuolevaisten naisten kanssa ja niin
monessa eri ilmestysmuodossa leikkinyt rakastajaa heidän luonansa, niin
että meitä usein hirvitti, että ne sinut ottavat härkänä kiinni ja
teurastavat sinut tai kultakappaleena sinusta muodostavat kaulaketjuja,
rannerenkaita ja korvakoristeita. Sinussa itsessäsi on vika, että
taivas on täyteen tungettu noita puolijumalia, sillä muiksi en voi
heitä nimittää. Tästä aiheesta olisi niin paljon puhumista, että
mieluummin keskeytän tähän.
_Zeus_: Elä mitään Ganymedestä vastaan tuo esille, Momos! Minä
pahastuisin suuresti, jos sinä pahoittaisit tuota suloista nuorukaista
hänen sukuperänsä takia.
_Momos_: Niinpä en siis virkkane mitään eräästä kotkasta, joka myöskin
on taivaassa, niin, melkeinpä istuu sinun valtikkasi huipussa ja on
tehnyt pesänsä ihanpa sinun pääsi päälle, arvattavasti koska luulee
kuuluvansa perhekuntaan — Ganymedeen takia ei siis enempää hänestä!
Mutta Attis ja Korybas ja Sabazios. Mitenkä on voinut tapahtua,
että nekin ovat tänne kutsutut? Ja tuo meedialainen Mitras tuolla
kauhtanoineen ja hiippoineen, mies, joka ei kreikan kielestä tunne
halaistua sanaakaan, ja joka ei edes tajua, mitä se meinaa, kun
hänelle sanoo: kippis. Epäilemättä skyytit ja geetit juuri näitten
hienojen herrasmiesten takia omavaltaisesti, meistä välittämättä,
loukkaavat kuolemattomuuden pyhyyttä ja suorastaan hartiavoimillaan
tunkeutuvat jumaliksi, milloin heitä vain haluttaa. Ja mitenkä
tuo Salmoxis, merkeistään päättäen orja, on pujahtanut meidän
joukkoomme? Ja kumminkin, kaikki tämäkin olisi siedettävää; mutta
sinä egyptiläinen, palttinoihin kiedottuine koiranpäinesi, kuka sinä
olet, hieno herraseni, mitenkä sinun päähäsi on pälkähtänyt, ettäs
tahdot käydä jumalasta, sinä haukkuja. Ja mitä tahtoo tuo memfiläinen
härkämullikka (Apis), joka ottaa vastaan polvennotkistuksia, lausuu
oraakkelinlauseita ja pitää profeettoja palveluksessaan. Häpeän myöskin
ibislintuja, apinoita ja pukkeja, joita meille Egyptistä, ties miten,
on taivaaseen tupattu; mutta todellakin, mitenkä te muut jumalat voitte
kärsivällisesti sietää, että tuollaisia kuvatuksia yhtä paljon tai
vielä enemmänkin palvotaan kuin teitä itseänne, tai miten voit sinä,
Zeus, kärsiä, että sinulle pukinsarvet pistetään päähän, — sitä en minä
jaksa käsittää?
_Zeus_: Mitä sinä egyptiläisistä puhut, on todellakin inhoittavaa.
Kumminkin kätkeytyy näihin seikkoihin salainen oppi, ja ken ei niihin
ole perehtynyt, hänellä ei ole oikeutta ryhtyä niitä pilkkaamaan.
_Momos_: Vaaditaanko meiltä lorujen lopuksi salaisoppia tietääksemme,
että jumalat ovat jumalia ja koiranpäät koiranpäitä?
_Zeus_: Annappas egyptiläisten asiain olla rauhassa, sanon minä;
tahdomme vastakertana ottaa ne asiat pohdinnan alaiseksi. Jatka siis,
jos sinulla vielä jostakin on muistuttamista.
_Momos_: Tietysti Amfilokosta vastaan, joka, vaikka on hullun
äidinmurhaajan poika, tästä huolimatta Kilikiassa leikkii rohkeasti
ennustajaa ja kahdesta kurjasta obolista syöttää valheitaan ihmisille,
jotka hänen puoleensa kääntyvät. Siitä johtuu myöskin, että sinä
Apollon olet kadottanut luottamuksen, ja että jokainen kivi ja jokainen
alttari, johon öljyä vuodatetaan, jota kukitetaan, jota nykyään niin
runsaasti esiintyvät silmänkääntäjäpapit palvovat, lausuvat julki
oraakelilauseita. Niin kauas on jo tultu, että uhrataan atleetti
Polydamoksen ja kuumeenasettaja Teaganeksen kuville, ja niinikään
Hektorille ja Protesilaokselle. Siitä lähtien kun meitä on karttunut
näin monta, ovat väärät valat ja kaikenlaiset jumalattomuudet saaneet
ylivallan, ja me joudumme, niinkuin arvata sopii, halveksumisen
alaisiksi. Lopetan tähän puheet epäjumalista ja sisäänpujahtaneista.
— On olemassa sitäpaitsi nimityksiä käsitteille, joita ei ole
tavattavissa meidän keskellämme ja joita ei ylimalkaan voi olla
olemassakaan. Minä suvaitsen, oi Zeus, näillekin hullutuksille hieman
hymyillä. Sillä missä sinä voit kohdata tuota niin suurta huomiota
herättänyttä "hyvettä", missä "luonteita", niissä "kohtaloa" ja missä
"onnea" — suuria sanoja, joitten käsitteet kumoavat toisensa ja jotka
eivät ole olemassa muualla kuin filosofien litteissä aivoissa, joissa
ne ovat syntyneet. Ja kaikissa tapauksissa ymmärtämättömät ihmiset ovat
antaneet paukuttaa näitä aivohoureita kalloonsa niin syvälle, ettei
meille kukaan ihminen enää uhraa, koska hän tietää, että vaikka hän
uhraisi kymmenentuhatta hekatombia, onni ei muuksi muutu, kuin mikä
sallittua on ja minkä kohtalon jumalattaret värttinätä väätessänsä
päättäneet ovat. Saanen ehkä sinulta kuulla, Zeus, oletko koskaan
omin silmin nähnyt Hyvettä, Luonteita tai Kohtaloa. Sillä kuullut
olet varmaan sangen usein filosofien väittelyissä näistä, jollet, ole
sitten pahkakuuro; he huutelevat kyllin äänekkäästi, jotta heitä kuulla
voit. Minulla olisi vielä paljon esille tuotavaa, mutta aika on nyt jo
lopettaa, sillä näenhän minä, että puheeni ovat monille vastenmielistä
laatua ja että he suitaan suipistavat viheltääkseen, erittäinkin ne,
joihin kalikka on sattunut. Lopuksi siis, jos sen sallinet, Zeus,
tahdon lukea julistuksen, jonka näistä asioista jo olen laatinut
valmiiksi.
_Julistus Hyväksi Onneksi!_
Kuluvan kuukauden seitsemäntenä päivänä.
Yleisessä jumalien kokouksessa, Zeun ylijohdolla ja Poseidonin
puheenjohdolla, Apollonin määräyksestä, on Momos, yön poika, tämän
julistuksen laatinut ja Uni siitä myönteisen arvostelun antanut. Siihen
nähden, että joukko vieraita, sekä kreikkalaisia että barbaareja,
jotka, olematta millään tavalla ansiolliset saamaan kansalaisoikeutta
meidän piirissämme, ovat petollisin keinoin päässeet kirjoittautumaan
meidän jäsenluetteloomme ja anastamaan jumalien arvon, on mokomalla
tavalla täyttänyt taivaan, että meidän pöytämme on sullottu täyteen
rähiseviä, kaikenkarvaisia jätkiä kaikista maista ja kaikilta
kielialueilta, josta on seurannut niin suuri nektarin ja ambrosian
puute, että puoli litraa nektaria maksaa kymmenen markkaa; sitäpaitsi
ovat nämä sisääntunkeutuneet hävyttömyydessään alkaneet tunkea pois
esimiehyydestä vanhoja, todellisia jumalia ja asettua itse vastoin
kaikkea kohtuutta ja vanhaa sukuperää heidän sijalleen, joten raati
ja sen jäsenet katsovat hyväksi, että tulevana talvipäivänseisauksena
yleinen jumalien kokous pidetään ja täysi- ikäisistä jumalista
nimitetään seitsemän valtuutettua nimittäin kolme vanhan Kronoksen
raadista ja neljä Kahdentoista raadista, niiden joukossa Zeus;
mainittujen valtuutettujen tulee mitä pikimmin mieskohtaisen valan
kautta velvoitettuina heti kohta aloittaa istuntonsa, ja niin pian
kuin Hermes on kutsunut kokoon ne jumalat, jotka pitävät itsensä
oikeutettuina ottamaan osaa jumalienkokoukseen, saapukoot he
yllämainitun komitean eteen vannotettuine todistajineen, kirjallisine
todistuksineen ja asiapapereineen toinen toisensa perästä, jonka
jälkeen valtuutetut tarkan ja asiallisen harkinnan perästä joko
julistavat heidät tosijumaliksi tai lähettävät heidät omiinsa tai
sukuhautoihinsa. Mutta jos tulevaisuudessa joku näistä hylätyistä
tai komitean kautta kerta kaikkiaan sopimattomina poistetuista
vielä kerran kurkottaa taivaaseen tai astuu sinne sisään, on hänet
syöstävä alas Tartarokseen. Sitäpaitsi pysyköön kukin lestissään, eikä
Pallas Atene saa puoskaroida lääkärin toimissa eikä Asklepios saa
ennustella. Myös täytyy Apollonin luopua monista sivuammateistaan ja
ruveta joko ennustajaksi, kitaransoittajaksi tai lääkäriksi. Edelleen
täytyy filosofeja kieltää seulomasta tyhjiä käsitteitä ja lausumasta
typeryyksiä seikoista, joista eivät ymmärrä hölyn pölyä. Mitä tulee
taas niihin temppeleihin ja alttareihin, joihin nämä hylätyt kuuluvat,
niin heidän kuvansa on revittävä pois ja sijalle pantava joko Zeun,
Heran, Apollonin tai jonkun muun jumalan kuva, näille hylätyille taas
tulee asianomaisen kaupungin puolesta pystytettäväksi hautakumpu
muistopatsaineen. Jos taas joku kieltäytyy tottelemasta haudatusta ja
saapumasta komitean eteen, hänet tuomitaan poissaolevana.
Näin kuuluu julistuksemme.
_Zeus_: Se on niinkuin oikeus ja kohtuus vaativat, Momos. Joka siis on
samaa mieltä, hän nostakoon kätensä.
— Eipä niinkään... Se voi tapahtua ilman käsien nostamista; sillä
täällä taitaa olla paljon sellaisia, jotka eivät aio nostaa käsiään.
—(Jumalille.) Te voitte taas nyt poistua: mutta niin pian kuin
Hermes huudatuksen pitää, saapukaa takaisin, ja kukin tuokoon
mukanaan kirjalliset todistuksensa, isänsä ja äitinsä nimet, mistä on
kotoisin, ja miten hän on jumalaksi koroitettu, sekä tiedot heimostaan
ja ammatistaan. Joka ei kykene kaikissa näissä kohdissa itseään
laillisesti turvaamaan, vaikkapa hänellä olisi maailmassa miten suuri
temppeli tahansa ja vaikka ihmiset pitäisivät häntä miten suurena
jumalana tahansa: komitea ei tule näihin seikkoihin kiinnittämään
minkäänlaista huomiota. __ __ __
Omar Ibn Ibrahim Khayam.
Persialainen oppinut, joka eli vuosien 1025 ja 1100 j.Kr. väliajoilla.