jälkeenjättämän valaisevan tieteen, silloin kun vielä Europan kristityt
kansat elivät tietämättömyyden ja raakuuden pilkkoisessa pimeydessä.
Kristinusko oli keskiajalla tyystin torjunut luotaan kreikkalaisten
muka pakanalliset opit. Paavit olivat polttaneet kalkkia Rooman
marmoripatsaista, Aleksandriassa olivat kristityt niinikään tuhonneet
suuria kirjastoja, niin ettei muhamettilaisille jäänyt kuin rippeitä
heidän polttaessaan myöhemmin samassa kaupungissa lopun kirjoista.
Sekä kristityitä että muhamettilaisia ohjasi tässä hävitystyössä
sama ajatus: jos kreikkalaisten viisaus sotii raamattua ja koraania
vastaan, on se hävitettävä, jos taas se on sopusoinnussa raamatun ja
koraanin kanssa, on se joutavaa ja sentakia romuna tuhottava.
Hämmästyksellä on merkittävä, että yllämainittu persialainen
oppinut, jonka tutkimuksen esineinä olivat etupäässä matematiikka ja
astronomia, on niin täydellisesti päässyt vapaaksi Allahin ja Muhametin
taikauskoisesta opista. Hän eli ristiretkien aikana. Kristityssä
Europassa olisi tällainen oppinut poltettu tuhaksi ja tuhka sirotettu
ilmaan kaikkipa tuulten vietäväksi. Mutta Khayam eli siedettynä ja
koskemattomana muhamettilaisten keskellä, ylisti ja joi viiniä, jonka
Allah oli uskovaisiltaan kieltänyt, ja ihaili ihanoita impysiä. Tästä
elämäntavastaan huolimatta hän pääsi korkeaan ikään, kuoli 86 vuoden
ikäisenä. Europassa senkaltainen oppinut olisi säilynyt hengissä vasta
700 vuotta myöhemmin. Uskonnollisessa suvaitsemattomuudessa kristityt
ovat vieneet voiton kaikista kilpailevista muka pakanakansoista.
Satoja runoja on lähtenyt Omar Khayamin kädestä. Europan
kulttuurikielille niitä on käännetty joukoittain. Englannissa on
lukemattomia "Omar Khayam seuroja" perustettu. Sivistyneitten
englantilaisten kesken on Omar Khayamin runoilla mielipiteitä ohjaava
merkitys.
Omar Khayamin suurin merkitys on siinä, että hän rohkeni tuoda
julki maailmankatsomuksensa, vaikka se niin täydellisesti soti
muhamettilaisuuden jylhää oppia vastaan. Hän oli liian syvältä
perehtynyt kreikkalaisen viisauden perusajatukseen: tutki kaikkea
ja tunne itsesi. Hän ei ainoastaan ollut Euklideksen etevä oppilas,
hän antoi myöskin tunnustuksen Anakreonin hilpeälle ilonpidolle.
Muhamettilainenko viinin ylistäjä! Sellainenhan jo tuntuu epäluomalle.
Mutta ei Omar Khayam ollutkaan muhamettilainen muuta kuin ulkonaiselta
nimileimaltaan. Pohjaltaan hän oli vain sivistynyt ihminen, ja
sellainen ajattelee kaikkina aikoina ja kaikissa maissa samalla tavalla.
Khayam rakasti viinin tuottamaa huumausta! Hän väitti rypäleen avulla
saavuttavansa paratiisin. Ja paratiisissa hän unohti maailman surut ja
murheet, ja maailmankaikkeuden vaikeat ongelmat jättivät hänet rauhaan.
Hänen ilonsa on siis oikeastaan ruusunpunaista murhemieltä. Tartu
kiinni hetken iloon, siinä hänen oppinsa, sillä kohta muutut mullaksi.
Seuraavassa muutamia Khayamin runoja:
Synti.
Sinä olet, Jumala, tiellemme tuhat lankeemusta valmistanut. Tahdotko
meidät kirota, jos tartumme ansaan, jonka sinä itse olet virittänyt?
Jos syntinen olen, olen sitä ainoastaan sinun kauttasi. Sanotko sitä
synniksi, jos kohtalo johtaa minut tielle romahduksen, jonka sinä
edeltäkäsin olet määrännyt.
Ikuinen arvoitus.
Ei kukaan ole maailman salaisuuden verhoa nostanut. Sielumme silmät
ovat pimeyteen peitetyt. Tuskinpa auttaa uneksiminenkaan, joka perin
suloista on; maailmanarvoitus jää selitystä vaille hamaan kuolemaan.
Mahdotonta.
Jumala loi intohimot rintaamme. Samalla uhkasi hän: "Jollet
intohimojasi hallita mahda, niin suistut helvettiin."
On kuin joku puhuisi: "Käännä nurin täysi pikari, mutta kova rangaistus
sinua kohtaa, jos pisarankaan tipautat lattialle."
Perusteltu toivomus.
Olen usein Herraani vastaan rikkonut raskain synnein — kumminkin minua
se toivo elähdyttää, että Jumala minulle armollinen olkoon, koskapa
minä, hyvin tuntien Hänen uutteran urakkansa, en koskaan ole Häntä
vaivannut rukouksillani.
Hiiteen.
Enemmän kuin Persian ja Kiinan valtaistuimet huvittaa minua huilun
jalo ääni. Enemmän kuin kullalla koristettu silkkinen puku on minulle
pikari täynnä tulista viiniä. Hiiteen, hiiteen kaikki pyhät sädekehät
ja kaikki typerät rukousnauhat, jotka kietovat maailman kirottuun
tekopyhyyteen, Allahille kiusaksi.
Lempi yli kaiken.
Jos sydämesi syvyydessä lempi asustaa, on yhdentekevää, rukoiletko
Allahia vai kerettiläisten jumalaa. Jos nimesi kerran on piirretty
lemmen kultaiseen kirjaan, on merkityksetöntä, palkitaanko sinut vai
rangaistaan iankaikkisuudessa.
Jumalalle.
Sinun orjasi olen, Jumala, kumminkin murran kahleet, jotka minut sinuun
sitovat. Missä on nyt sinun tahtosi, Jumala? Minua se ei hillitse.
Sydämeni, täynnä mustia syntejä, huokailee yön pilkkoisessa pimeydessä.
Missä viipyy sinun valosi, oi Herra, millä muka valaiset pimeydessä?
Jos ainoastaan hurskaat autuuden perivät, niin palkitset vain ansion,
muuta et mitään.
Mihin jää minun syntitaakkaani nähden sinun armosi, Herra, ja sinun
rakkautesi?
Allah puhuu.
Minä, Allah, elävien ja kuolleitten Herra, tervehdän sinua, runoilija,
sanoakseni sinulle: On väärinkäsitystä sinun luulla, että minä kiellän
ihmisiltä viinin. Etkö tiedä, että minä itse olen viinin luonut. Minä
suon kernaasti, että viisaat juovat; ainoastaan typeriä, hyvä ystäväni,
koskee minun kieltoni.
Rukous.
Sinä olet lahjoittanut käärmeen meille paratiisiin, sinä vainoat
meitä, oi Jumala, hirvittävillä koettelemuksilla. Anna meille anteeksi
syntimme, jotka meidän elämäämme painostavat. — Annetaanhan omat
syntisikin sinulle anteeksi.
Itsessäsi.
Kiihkoisesti olen pilvien ääriä myöten tutkinut kohtaloita, paratiisia
ja helvettiä. Silloin virkkoi viisas opettajani: "Oi ystäväni, sinä
haet liian kaukaisilta seuduilta. Sinussa itsessäsi on paratiisi ja
helvetti."
Profeetan käsky.
Te tuumaatte, että ankarimmat rangaistukset minua odottavat
haudantakaisessa elämässä, koska niin lämpimästi rakastan viinirypäleen
nestettä. Erehdytte, hyvät viisaat!
Rypäleen verta on lupa juoda. Eikö Herran profeetta itse ole käskenyt
meitä juomaan uskontomme vihollisten verta?
Lyhyt vuoropuhelu.
Hurskas mies virkkoi kadun naiselle: "Sinä olet synnin orja, ilman
häpyä, miesten arvoton ajanvietto."
Tähän nainen vastasi: "Se olen, miksi mainitsit. Entä, sinä, oletko
niin hurskas, Herrani, kuin sinä näytät?"
Ainoa varmuus.
Vaivalla tunkeuduin viisauden ja tieteen vanhoihin kirjoihin, jotka
ovat raskaat lukea. Henkielämäni pitkällä taipaleella olen yhden ainoan
tiedon saanut omaksutuksi: Tulin kuin virta, poistun kuin tuuli.
Viimeinen toivomus.
Kun kerran kuolen, peskää minut viinillä. Kaiuttakaa hautani partaalla
juomalaulu viinillä kostutetuilla kielillä!
Kun Jumala viimeisenä päivänä minua kyselee — hakekaa maalliset
jäännökseni tuhasta sen ravintolan, jossa muinoin eläissäni niin
onnellinen olin.
Juo viiniä, juo viiniä, jotta sydämesi lämpiää, ennenkuin sun erota
täytyy tästä maailmasta! Irroita rakastettusi tuoksuvat suortuvat,
hurmaantuneena anna niiden liukua sormiesi lomitse, ennenkuin
tunnottomana makaat kosteassa haudassa ja ilettävät madot tonkivat
sinun, ruumistasi.
Iankaikkisen elämän kaipuu.
Tämä kirjanen on omansa toteamaan, kuinka syvällä ihmisten mielissä on
kytenyt tuo ajatus, miten ihminen voisi iankaikkisen elämän periä. Eipä
liene väärin lausua, että iankaikkisen elämän saavuttaminen on kaikkien
uskontojen ydinkohta. Jo paratiisi-tarussa mainitaan elämänpuu, jonka
hedelmän nauttiminen tuotti iankaikkisen elämän. Mutta sitä ei ihmisen
sallittu maistaa. Hyvän ja pahan tiedon kielletyt hedelmät joutuivat
heidän käsiinsä; he tulivat jumalien kaltaisiksi tiedossa, mutta
kuoleman kynsistä he eivät pelastuneet. Sillä elämänpuu joutui kerubin
tulisen miekan suojeluksen ja vartion taakse. Sinne ei siis auttanut
ihmisten kurkottaa käsiään.
Kirkkaana päilyi taivas aurinkoineen, kuineen, tähtineen ihmisten
päitten päällä. Siellä asuivat jumalat iankaikkisessa autuudessa. Niin
luultiin.
Synkkänä vaani manala heidän jalkojensa alla. Sumu tai tuli odotti
ihmiskuntaa varjojen valtakunnassa.
Mutta maan päällä vaelsivat ihmiset tuskaisina, levottomina,
riitaisina. Se mikä heissä huonoa, vajanaista ja katoovaista oli, se
oli maasta peräisin. Heissä asui kumminkin pienoinen tulisoronen, joka
oli kotoisin tuolta yläilmoista. Ja se tulenlieska, sieluksi sanottu,
se pyrki takaisin taivaisiin.
Lohduton oli Vanhan Testamentin oppi: "maasta olet sinä tullut ja
maaksi pitää sinun jälleen tuleman". Tämä oppi kävi raskaaksi ihmisten
sietää. Alkoi kuulua ääniä, jotka julistivat ihmisille ilosanoman,
evankeliumin, tulevasta autuaasta elämästä haudan takana. Mistä tämä
sanoma ensin kuului, sitä ei varmuudella tiedetä, mutta vähitellen se
vyöryi yli koko silloisen sivistyneen maailman. Kristuksen syntymän
aikaan se väkevänä kuorona kaikui kaikilta maanääriltä: "Elä vaivu
epätoivoon, ihmisparka, sinä saat periä iankaikkisen elämän taivaissa!"
Tämä sanoma valtasi kaikkein mielet. Jäytävä pessimismi, toivottomuus,
hälveni kuin öinen usva koittavan auringon säteissä. Ihmiskunnalle
julistettiin uusi toivo, uusi elämän rohkaisu. Se merkitsi ihmiskunnan
sielunelämälle uuden ajanjakson alkua. Tämän opin valtaanpääsemisestä
laskevat kristityt kansat uuden ajanlaskun alun.
Ilosanoman toi taivaista Jumalan lähettämä vapahtaja, ihmisten
pelastaja, niin väittivät viisaat. He itse olivat vaeltaessaan maailman
murheellisia polkuja nähneet, kuinka ihmiskunta kitui ja kiusattiin.
Suunnaton sääli täytti heidän sydämensä, sääli ihmiskunnan kovaa
kohtaloa. Mutta itse kärsivänä, kidutettuina ihmislapsina he eivät
voineet ketään auttaa. Tähän tarvittiin Jumalan apu.
Niin syntyi vähitellen oppi Ilmastuksesta jumalallisen olennon kautta,
joka kärsi kaikki ihmisten tuskat, joka otti päällensä ihmisten synnit,
mutta joka voitti kuoleman vallan, kohosi taivaisiin ja Jumalan edessä
rukoili ja lunasti ihmisten sielut iankaikkisesta kadotuksesta.
Vapahtajan ylösnousemus takasi samalla kaikkien ihmisten mahdollisuuden
voittaa kuoleman valta.
Intiassa Buddha otti kaikkien ihmisten synnit kärsiäkseen. Egyptissä
Osiris voitti kuoleman vallan, Syyriassa Adonis, Fryygiassa Attis,
Persiassa Mitraa ja Palestinassa Kristus.
Riemulla rahvas tarttui kiinni tähän ilosanomaan, joka kuolinhetkellä
vaikutti rauhoittavasti kuin morfiiniruiske vaivatun potilaan
ruumiiseen.
Siellä Foinikian rannoilla olivat Byblos-kaupungissa Adonisjumalan
pyhät palvomispaikat. Vuosittain vietettiin siellä jumalan
ylösnousemisen juhlia. Lukianos silminnäkijänä kertoo, miten rahvas
kahtena päivänä surun valtaamana vietti jumalansa kuolemaa. Mutta
kolmantena päivänä väki kokoontui meren rannalle odottamaan toivomaansa
ilosanomaa jumalan ylösnousemisesta. Suuri kaislapallo lähestyi tuulen
tuudittamana rantaa. Väki riemuitsi, pallo korjattiin rannalle. Se
avattiin, ja katso, sen sisällä oli pieni kirjelippunen, jossa olivat
nämä ainoat sanat:
"Adonis on ylösnoussut."
Äskeistä murhemieltä seurasi nyt hillitön ilonpurkaus. Kansa
haltioissaan huusi, ihmiset syleilivät ja halasivat toisiaan, naiset
antoivat miehille suuta, ja kaikki hokivat hurmiossa: "Adonis on
ylösnoussut!" Sillä Jumalan lähettilään kuolleista herääminen merkitsi
heillekin iankaikkisen elämisen perimistä.
Juutalaisillekaan vapahtajan ilmestyminen ei ollut vieras. Messiasta he
odottivat suurella kaipuulla, ja odottavat vieläkin. Apostoli Paavali,
juutalainen syntyjään, kieleltään ja mieleltään helleeniläinen,
nosti suuren huudon: "Messias, jumalan poika, ihmisten vapahtaja, on
tullut maailmaan pelastamaan ihmiskunnan tuskasta ja vaivasta; Hän
on ylösnoussut, ja hänen avullaan ihmisetkin pelastuvat kuoleman
vallasta." Paavali yhdisti juutalaisten ja aasialaisten pelastus- ja
ylösnousemusajatuksen ja valitsi sen näkyväiseksi edustajaksi erään
hänelle tuntemattoman hurskaan miehen, Josuaan eli niinkuin nimi
kreikaksi kuuluu Jeesus. Kristinopin nimellä tämä ajatus on vallannut
maailmoita. Europalaisten kansojen mukana oppi on levinnyt yli koko
maapallon. Paavalin opin perusajatuksen mukaan on juutalaisten
toivottomaan oppiin "maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun
jälleen tuleman" liitetty ilosanoma "Herramme Jeesus Kristus on sinut
viimeisenä päivänä herättävä kuolleista".
Historialliseen kantavuuteensa nähden tuskinpa on merkillisempää oppia
koskaan maailmassa julistettu. Mahdotonta on laskea, kuinka monta
miljoonaa ihmistä sekä ennen että jälkeen Kristuksen on eronnut tästä
maailmasta luottaen tähän iloiseen sanomaan.
Mutta iankaikkinen autuus ei ole todettua, vielä vähemmin milloinkaan
todistettua; sehän on vain sielun hempeää aavistusta, henkistä
morfiinia sielun tuskille ja tulevaisuuden kauhulle.
On aina ollut sellaisia ihmisiä, jotka tätä morfiinia eivät ole
kaivanneet eivätkä sitä sietäneet. He eivät rakasta henkistä
huumausta eli toisin sanoen uskontoa. Sillä uskontohan ei ole
järjen tuomion alainen, se on aina ollut vain tunteitten hurmausta,
henkistä lyriikkaa, runoutta. Pyhiä kertomuksia on siis arvosteltava
vain novelleina tai romaaneina, eikä tosina tapahtumina. Jos tältä
näkökannalta niitä arvostelee, voi niissä huomata henkielämän ikuista
kaipuuta kauneuteen, rauhaan ja iankaikkiseen autuuteen.
Tässä kokoelmassa helleeniläinen Lukianos ja persialainen Khayam
edustavat huumauksesta vapaata maailmankatsomusta. Korkea oppineisuus
ei näy koskaan sietäneen henkistä huumausta.
Maailman sivistyneet kansat luopuvat tätä nykyä joukoittain
iankaikkisen autuuden opista, sellaisena kuin sitä vuosituhansien
kuluessa on saarnattu ja selitetty. Mutta luopuvatko ne kaipaamasta
henkistä hurmiota?
Nykyajan viisaat väittävät, että maailman kansat juuri nyt odottavat,
niinkuin Kristuksen syntymänkin aikana, uutta evankeliumia, uutta
iloista autuuden sanomaa, uudenlaista pyhyyden säteilyä, uusia
glorioita.