Maurice mummo.
Eräänä päivänä Maurice mummo, ollen kahden kesken Germainin kanssa
hedelmäpuutarhassa, sanoi hänelle ystävällisesti: "rakas vävy, te ette
luullakseni ole oikein terve. Te ette syö yhtä vahvasti kuin ennen, te
olette lakannut nauramasta ja tulette yhä äänettömämmäksi. Onko kukaan
täällä kotona tai olemmeko ehkä me itse tietämättämme ja tahtomattamme
tehneet vastoin mieltänne?"
"Ei kukaan, hyvä äiti", vastasi Germain, "te olette aina olleet yhtä
hyvä minulle kuin ihan oma äitini, ja minä olisin perin kiittämätön,
jos valittelisin teistä tai teidän miehestänne tai kestään kotiväestä."
"Siinä tapauksessa, poikaseni, on se surua vaimonne kuolemasta; se se
varmaan teitä rasittaa. Se surunne ei näy haihtuvan aikaa myöten, vaan
päin vastoin tulevan yhä pahemmaksi, ja teidän pitää välttämättä tehdä,
kuten appenne viisaasti neuvoi: naikaa uudestaan!"
"Niin, äiti, sitä minäkin olen ajatellut; mutta ne naiset, joita
te olette neuvoneet kosimaan, eivät sovi minulle. Kun näen heitä,
johdun vain yhä enemmin ajattelemaan Katarinea, enkä suinkaan häntä
unhottamaan."
"Me emme liene arvanneet oikeata. Teidän pitää siis auttaa meitä ja
sanoa, miten asia oikeastaan on. Tietysti jossakin on nainen, joka on
luotu teitä varten, sillä Herra ei ole antanut kenenkään syntyä tähän
maailmaan luomatta myöskin toista olentoa, joka on määrätty hänelle
onneksi. Jos tiedätte, missä sellainen nainen on, jota tahdotte,
niin etsikää hänet ja olkoonpa hän sitte kaunis tai ruma, nuori
tai vanha, rikas tai köyhä, niin olemme mieheni ja minä päättäneet
hyväksyä vaalinne, sillä me olemme jo kyllästyneet näkemään teitä aina
suruisena, emme me itse voi olla tyytyväiset eli' ette tekin ole."
"Äiti, te olette hyvä kuin Jumala itse, ja anoppi samoin, mutta teidän
osanottonne ei voi parantaa miun suruani, sillä se tyttö, jonka minä
tahtoisin, ei huoli minusta."
"Varmaankin sen tähden, että hän on hyvin nuori. Järjetöntä olisi
teidän kiintyä nuoreen tytön lepakkoon."
"Niin, äiti, minä olen ollut niin tyhmä, että olen kiintynyt ihan
nuoreen tyttöön ja sitä olen katkerasti katunut. Minä kyllä kaikin
voimin koetan olla häntä ajattelematta, mutta joko olen työssä tai
levossa, kirkossa tai kotona, lasteni tai teidän kanssanne, niin aina
minä vain ajattelen häntä enkä voi muuta ajatellakaan."
"Tehän sitte olette ihan kuin noiduttu, Germain, eikä siihen ole muuta
keinoa kuin että tyttö kääntyy toisiin ajatuksiin ja luopuu teistä.
Paras on minun ryhtyä asiaan ja katsoa, mitä minä saan tehdyksi.
Sanokaas, missä hän asuu ja mikä hänen nimensä on."
"Voi, rakas äiti, minä en uskalla, te vain pilkkaisitte minua."
"En minä pilkkaa, Germain, sillä te surette enkä minä tahdo panna kiveä
taakan lisäksi. Eikö se ole Fanchette?"
"Ei äiti, ei se hän ole."
"Taikka Rosette? Eikö? Sanokaa sitte itse, sillä minä en lakkaa, vaikka
minun pitäisi luetella kaikki seudun tytöt."
Germain painoi alas päänsä, saamatta vastatuksi.
"No, jätänpähän teidät rauhaan tänään; ehkä teillä on enempi
luottamusta huomenna taikka ehkä natonne osaa keksivämmin kysellä."
Mummo otti korinsa ja läksi levittämään pestyjä vaatteita pensaille
kuivamaan.
Germain teki kuten lapset, jotka päättävät tehdä, mitä heiltä
pyydetään, kun näkevät, ett'ei viitsitä heitä kauemmin maanitella. Hän
astui anoppinsa luo ja mainitsi viimein vapisevalla äänellä Guilletten
pikku Marien.
Hyvin mummo kummastui; viimeksi hän toki vasta olisi ajatellut Marieta.
Mutta arkatuntoisuudessaan hän ei kummastellut kovalla äänellä, vaan
teki muistutuksensa hiljaa itsekseen. Nähtyään, että hänen vait'olonsa
saattoi Germainin yhä enemmän pahoilleen, tarjosi hän hänelle koria
sanoen: "ei teidän ainakaan sen tähden tarvitse olla auttamatta minua
tässä työssäni. Pitäkääs tätä raskasta koria ja puhelkaamme vähän
tarkemmin asiasta. Oletteko oikein tarkkaan ajatelleet, Germain? Ja
oletteko lujasti päättäneet?"
"Rakas äiti, niin minulla ei ole oikeutta sanoa; minä olisin päättänyt,
jos minulla olisi siitä mitään hyötyä; mutta koska minä vain saisin
rukkaset, niin minä olen päättänyt unhottaa kaikki tyyni, jos vain
voin."
"Entä jos ette voi?"
"Kaikella on rajansa, äiti; kun hevonen pannaan vetämään liian raskasta
kuormaa, kaatuu se, ja kun härkä ei saa syödäksensä, kuolee se."
"Ettäkö te kuolisitte, jos ette onnistu? Herra varjelkoon, Germain.
Minusta ei ole hyvä, että sellainen mies kuin te, puhutte tuollaisista,
sillä jos te kerran sitä sanotte, niin te sitä ajattelettekin. Teillä
on luja tahto ja heikkous onkin vaarallinen voimakkailla miehillä. Kas
niin, olkaa nyt rohkea. En minä käsitä, mitenkä supi köyhä tyttö, jolle
teidän tarjouksenne on suuri kunnia, voisi antaa teille rukkaset."
"Mutta niin se kuitenkin on, hän ei huoli minusta."
"Ja mitä hän sanoo syyksi?"
"Että te aina olette tehneet hänelle paljon hyvää, että hän ja äitinsä
ovat teille suuressa kiitollisuuden velassa ja että hän ei tahdo tehdä
vastoin teidän mieltänne eikä estää minua ottamasta rikasta vaimoa."
"Jos hän niin sanoo, niin osoittaa se jaloa mieltä ja on kunniaksi
hänelle. Mutta kun hän puhuu siten, se ei suinkaan merkitse mitään
erinomaista, Germain, sillä minä siitä huomaan, että hän samalla pitää
teistä ja tulisi vaimoksenne, jos me vain tahtoisimme."
"Ei, sepä juuri on pahin! Hän ei sano tuntevansa mitään vetoa minun
puoleeni."
"Jos hän niin sanoo, vaikka ajattelee toista, niin tekee hän sen,
saadakseen vain teitä luopumaan hänestä ja sen tähden hän ansaitsee,
että te rakastatte häntä ja että me jätämme hänen nuoruutensa
huomaamatta hänen suuren ymmärryksensä tähden."
"Niin, eikö totta?" sanoi Germain ja ihan uusi toivo alkoi välkkyä
hänelle. "Olisihan se hyvin jalosti tehty ja hyvin omaa voittoa
pyytämättömästi. Mutta minä pelkään, että hän on niin ymmärtäväinen
ainoastaan sen tähden, että minä en miellytä häntä."
"Germain", sanoi mummo, "teidän täytyy nyt luvata pysyä levollisena
koko viikko, unhottaa ikävänne, syödä, maata ja olla iloinen kuten
ennen. Minä puolestani puhun mieheni kanssa, ja jos saan hänen
suostumuksensa, niin voitte sitte kuulustella, mikä mieli tytöllä
oikeastaan on teitä kohtaan."
Germain lupasi ja koko viikko kului ukko Mauricen puhumatta sanaakaan
erityisesti hänelle eikä ukko näyttänyt edes aavistavankaan mitään.
Vävy koetti pysyä levollisena, mutta hän oli kalpeampi ja levottomampi
kuin koskaan.