Äiti Guillette.
Maurice ukko tapasi tuvassa naapurivaimon, joka oli tullut juttelemaan
hänen vaimonsa kanssa ja tuomaan kuivia päreitä tulen virikkeeksi.
Guillette asui hyvin rappeutuneessa pikku tuvassa, parin kivenheiton
päässä tästä talonpoikaistalosta. Mutta hän oli järjestystä pitävä
ja kelpo ihminen. Hänen huono asuntonsa oli siisti ja niin hyvässä
kunnossa, kuin sitä suinkin kävi pitää, ja hänen omat, huolellisesti
paikatut vaatteensa osoittivat, että hän kaikessa köyhyydessään koetti
pitää itseään kunnioitettavassa kunnossa.
"Vai niin, toitteko päreitä sytytellä iltatulta, Guillette?" sanoi
Maurice; "onko teillä muuta asiaa?"
"Ei", vastasi hän, "ei nykyään. Minullahan ei ole taipumusta
kerjäämään, kuten tiedätte; minä en tahdo käyttää väärin ystävieni
hyvyyttä."
"Se on totta; sen tähden myöskin ystävänne aina mielellään auttavat
teitä."
"Minä tässä puhelin teidän vaimonne kanssa ja kysyin eikö Germain
vieläkään ole päättänyt naida uudestaan."
"Te olette vakava ettekä juorua turhia", vastasi ukko, "niin että
teille saattaa puhua asioita, pelkäämättä niiden tulevan koko maailman
tiedoksi. Sen tähden minä nyt kerron vaimolleni ja teille, että Germain
on juuri päättänyt; hän lähtee huomenna Fourcheen."
"Mitäs sanot!" huudahti emäntä. "Poika parka! Suokoon Herra, että hän
saa yhtä siivon ja kunniallisen vaimon, kuin hän itsekin on!"
"Vai niin, lähteekö hän Fourcheen?" virkkoi Guillette. "No, sepä sopii
hyvin! Se oli oikein onnen sattuma minulle, ja koska äsken kysyitte,
oliko minulla mitään asiaa, niin nyt minä sanon, Maurice, mitä hyvää te
saatatte minulle tehdä."
"Sanokaa vain, kyllä me mielellämme autamme."
"Minä tahtoisin, että Germain ottaisi minun tyttäreni kanssansa."
"Mihin sitte? Fourcheenko?"
"Ei, ei sinne, vaan Ormeauxiin, jossa hän tulee olemaan vuoden loppuun
asti."
"Mitäs sanotte?" ihmetteli talon emäntä. "Lähetättekö pois tyttärenne?"
"Täytyyhän hänen ruveta palvelukseen, ansaitaksensa jotakin. Minä
kyllä olen siitä pahoillani ja hän myöskin tyttö parka. Juhannuksen
aikaan me emme vielä saattaneet taipua eroamaan, mutta nyt on jo kohta
pyhän Marin päivä käsissä ja hän sai hyvän paimenpaikan Ormeauxista.
Talonpoika, sen paikan isäntä, ajoi tätä tietä markkinoilta palatessaan
ja näki minun pikku Marieni paimentavan kolmea lammastaan tien
varrella. 'Sinullapa ei juuri ole paljoa tekemistä, tyttöseni', sanoi
hän hänelle; 'kolme lammasta paimennettavana, ei se kelpaa. Tahdotko
sata lammasta? Minä ottaisin sinut palvelukseeni. Meidän paimenemme
sairastui ja lähtee kotiin vanhempiensa luo, ja jos tulet meille
viikon kuluessa, saat viisikymmentä francia vuoden loppuun asti eli
juhannukseen.' Tyttö ei sanonut lähtevänsä, mutta eipä hän kuitenkaan
voinut olla sitä ajattelematta eikä minulle kertomatta, kun tuli illan
suussa kotiin ja näki minun olevan pahoillani ja huolissani talvesta,
joka kyllä tulee pitkäksi ja vaikeaksi, sillä nythän kurjet ja
muuttolinnut läksivät ainakin kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti.
Me itkimme molemmat, mutta rohkasimme sitte mielemme ja päätimme, että
meidän ei käy kauemmin olla yhdessä, koska pieni maatilkkumme tuskin
elättää yhtäkään henkeä. Ja koska Marie on jo päässyt siihen ikään,
että kohta täyttää kuusitoista vuotta, niin täytyy hänen kaiketi tehdä
kuten muutkin: ansaita leipänsä ja auttaa vanhaa äitiänsä."
"Guillette", sanoi talonpoika-vanhus, "jospa ei muuta tarvittaisi
kuin viisikymmentä francia haihduttamaan teidän huolianne ja
pelastamaan teitä lähettämästä pois lastanne, niin minä totisesti
ne antaisin, vaikka sellainen summa ei ole mikään pikku asia meidän
kaltaisille. Mutta kaikessa täytyy kuulla järjen ääntä yhtä paljon
kuin ystävyydenkin. Jos te pääsisittekin kärsimästä puutetta nyt ensi
talvena, niin olisi se taas toisena edessä, ja mitä kauemmin tyttärenne
viipyy teidän luonanne, sitä vaikeampi tulee hänen sitte erota. Pikku
Marie on nyt suuri ja vahva tyttö eikä hänelle riitä työtä kotona, hän
tottuisi vain laiskehtimaan."
"Oh, sitä minä en pelkää", vastasi Guillette. "Marie on yhtä vikkelä
kuin kuka rikas tyttö hyvänsä, jolla on suuri talous. Hän ei istu
koskaan kädet ristissä; milloin meillä ei ole muuta työtä, pyyhkii ja
puhdistaa hän huonoja huonekalujamme, että ne ovat kirkkaat kuin peili.
Se tyttö maksaa painonsa kultaa, ja minä olisin paljon mieluisemmin
suonut hänen tulevan paimeneksi teille kuin muuttavan niin etäälle
tuntemattomien ihmisten luo. Te olisitte kyllä ottaneet hänet kesällä,
jos olisimme voineet silloin päättää erota; mutta nyt te jo olette
pestanneet kylliksi palvelijoita eikä sitä nyt käy ajatteleminen ennen
kuin tulevana juhannuksena."
"Siihen minä suostun oikein sydämmestäni, Guillette! Se tuleekin oikein
paikalleen. Mutia siihen asti sopii tytön oppia ammattiansa ja tottua
palvelemaan muita."
"Niin, niin, se onkin päätetty asia. Ormeauxin isäntä lähetti kysymään
tänä aamuna; me suostuimme ja tytön täytyy lähteä. Mutta lapsi parka ei
osaa yksin sinne enkä minäkään mielelläni lähetä häntä niin kauas pois
yksinään. Koska teidän vävynne lähtee huomenna Fourcheen, saattaisi hän
ottaa tytön kanssansa. Ne paikat ovat likekkäin, kuten olen kuullut
sanottavan; itse minä en ole siellä koskaan käynyt."
"Ihan vierekkäin ne ovat; vävyni kyllä vie tytön sinne. Onhan se
ihan kohtuullista, saattaapa Germain ottaa tytön taaksensa hevosen
selkäänkin, niin säästyvät kengät. Tuossa hän juuri tuleekin
illalliselle. Kuules, Germain, Guilletten pikku Marie lähtee Ormeauxiin
paimeneksi. Otathan sinä hänet kanssasi hevosen selkään?"
"Kyllä se käy päinsä", vastasi Germain, ollen pahoilla mielin, mutta
aina valmis auttamaan lähimmäistänsä.
Meillä ei koskaan johtuisi äidille mieleen jättää kuudentoista vuoden
ikäistä tyttöä kahdeksankolmatta vuoden ikäisen miehen huostaan. Sillä
tosiaankin Germain oli vasta kahdeksankolmatta vuoden ijässä, ja
vaikka häntä kotiseudussaan yleisen tavan mukaan katsottiin vanhaksi
naima-asioissa, oli hän kuitenkin koko seudun kaunein mies. Työ ei
ollut häntä vielä tehnyt ryppyiseksi eikä vanhan näköiseksi, kuten
useimmat talonpojat ovat, jotka ovat työskennelleet kymmenen vuotta
ulkotöissä. Hän oli niin vahva, että hän varsin hyvin saattoi vielä
kyntää maata toiset kymmenen vuotta vanhentumatta; ja nuorella tytöllä
olisi tosiaankin pitänyt olla hyvin pinttynyt vanhuuden kammo, jos hän
ei olisi huomannut, että Germainilla oli terve iho, vilkkaat silmät,
siniset kuin toukokuun taivas, punaiset huulet, puhtaat hampaat sekä
norja ja solakka vartalo kuin varsalla, jonka ei ole vielä tarvinnut
luopua laitumestansa.
Mutta puhtaat tavat ovat pyhänä entisyyden perintönä näissä
maalaisseuduissa, jotka ovat syrjässä suurten kaupunkien turmelevasta
nautintoelämästä, ja Belairissa oli Mauricen perhe kunnioitettavimpain
ja rehellisimpäin arvossa. Germain läksi hankkimaan itselleen vaimoa;
Marie oli siis liian nuori ja liian köyhä, että mies olisi häntä
saattanut ajatella miksikään kosittavaksi tytöksi, ja Germain olisi
itsekin tuntenut olevansa "sydämmetön konna" ja "huono mies", jos
hänellä olisi ollut mitään pahoja aikeita tyttöä kohtaan. Ukko Maurice
sen tähden pysyikin ihan levollisena, kun näki vävynsä auttavan
taakseen hevosen selkään kaunista tyttöä; Guillette äiti olisi katsonut
pahasti loukanneensa Germainea, jos olisi pyytänyt häntä suojelemaan
tyttöä kuin omaa sisartansa. Marie nousi itkien ylös, suudeltuaan
parikymmentä kertaa äitiänsä ja nuoria ystäviänsä. Germain oli
surumielinen omasta puolestaan, otti sitä enemmän osaa tytön suruun ja
ratsasti pois vakavan näköisenä, naapurien huiskutellessa jäähyisiä
Marie raukalle, ajattelematta mitään pahaa.