II.

Germain, vahva maanviljelijä.

"Niin, on minulla yksi ehdolla", vastasi ukko Maurice. "Se on Leonard

Guerinin leski ja asuu Fourchessa."

"Minä en tunne häntä enkä paikkaakaan", vastasi Germain nöyrästi, mutta

yhä enemmin pahoillaan.⁻

"Hänen nimensä on Katerine, niin kuin sinun vaimo-vainajasikin."

"Katerineko? Tuleepa tosiaankin hauska, jos saa käyttää sitä nimeä.

Katerine! Mutta jospa minä en voi rakastaa häntä yhtä paljon kuin

entistä vaimoani, niin tulee siitä vain enempi surua, sillä sitenhän

tulisin muistamaan häntä sitä useammin."

"Minä vakuutan, että sinä kyllä miellyt häneen. Hän on kelpo ihminen ja

hänellä on hyvä sydän. Minä en ole nähnyt häntä pitkään aikaan, mutta

ei hän silloin ollut mikään ruma tyttö. Vaan hän ei ole enää nuori,

hänellä on ikää jo kaksineljättä vuotta. Hän on hyvästä perheestä,

kunnon ihmisiä koko suku, ja hänellä on kahdeksan tai kymmenen tuhannen

markan ala hyvää maata, jonka hän mielellään möisi ja ostaisi sijaan

toista sieltä, mihin joutuisi asettumaan, sillä hän aikoo mennä uusiin

naimisiin, ja minä tiedän, että hän ei suinkaan katsoisi sinun asemaasi

huonoksi, jos vain muuten sinun luonteesi häntä miellyttää."

"Oletteko te jo sopinut koko asian?"

"Niin, paitsi ett'emme tiedä, mitä te molemmat ajattelette; mutta

sitäpä juuri saisitte itse keskenänne selvitellä, kunhan ensin

tulisitte tutuiksi. Hänen isänsä on vähän sukua minulle ja erittäin

hyvä ystävä hän on aina ollut. Niin, kyllähän sinä tunnet Leonardin?"

"Olen minä nähnyt teidän puhelevan hänen kanssansa markkinoilla, ja

viime kerran söitte yhdessä aamiaista siellä. Vai niin, siitäkö hän

puheli teidän kanssanne niin kauan?"

"Siitä juuri; hän näki sinun myövän elukoita ja sinä hänen mielestään

toimitit asiasi hyvin, ja hän arveli, että sinä näytit kauniilta,

kelpo mieheltä ja sitä paitsi toimeliaalta ja ymmärtäväiseltä. Kun

minä sitte kerroin hänelle, millainen sinä olet ja miten hyvin sinä

olet käyttäytynyt koko ajan, kahdeksan vuotta, kuin me olemme eläneet

ja tehneet työtä yhdessä, vaihtamatta koskaan tyytymätöntä tai

pahaa sanaa, johtui hänelle mieleen, että sinun pitäisi naida hänen

tyttärensä; ja minä sanon suoraan, että minä en vastustaisi sitä, sillä

se vaimo on kunniallisesta perheestä ja melkoisen varakas ja pidetäänpä

häntä arvossakin."

"Te näytätte pitävän paljon lukua tuosta varallisuudesta, isä."

"Niin, tietysti minä pidän; etkö sinäkin?"

"No, saatanpahan ottaa tuon lukuun, jos tahdotte; mutta kuten tiedätte,

en minä puolestani huoli koskaan vaivata päätäni turhilla laskuilla,

mitä minulle tulee taikka ei tule siitä, kuin me yhdessä ansaitsemme.

Minä en ymmärrä jakelemista, siihen minun pääni ei kykene. Minä osaan

arvostella maata, härkiä, hevosia ja vankkureja ja osaan kylvää, puida

ja ruokkia elukoita. Lampaat, viinin viljelys, puutarhan hoito, pikku

tulot ja hienoimpain kasvien viljelys, kaikki ne sellaiset ovat teidän

poikanne huolena, enkä minä huoli niihin sekautua. Raha-asioissa

minulla on huono muisti, ja minä mieluisemmin jätän ne kokonaan muille,

kuin rupean riitelemään siitä, mikä on minun omaani, mikä toisen. Minä

pelkään erehtyväni ja vahingossa ehkä vaalivani, mikä ei ole minulle

tulevaa, ja jos kaupat eivät olisi niin yksinkertaiset ja selvät, en

minä niistä koskaan selviäisi."

"Se on paha se, poikani, ja juuri sen tähden minä tahtoisin, että

sinä saisit hyväpäisen vaimon, joka kykenisi olemaan minun sijassani

silloin, kuin minua ei enää ole. Sinä et ole huolinut koskaan ottaa

oikeaa selkoa meidän tileistämme, ja siitä saattaisit joutua riitaan

minun poikani kanssa, kun minua ei enää olisi välittämässä rauhaa ja

sanomassa, mitä kumpikin teistä on saapa."

"Jospa te saisitte elää kauan, isä! Mutta älkää huoliko olla levoton

siitä, mitä tapahtuu teidän kuoltuanne; minä en rupea koskaan

riitelemään teidän poikanne kanssa. Minä luotan Jaakkoon kuin teihin

itseenne, ja koska minulla ei ole mitään omaa omaisuutta, vaan kaikki

minun osani tulee teidän tyttärenne tähden ja kuuluu lapsillemme,

saatan minä olla levollinen ja te myöskin; eihän toki Jaakko rupea

ryöstämään sisarensa lapsilta omillensa, hän kun rakastaa heitä kaikkia

yhtä paljon."

"Ihan olet oikeassa, Germain. Jaakko on hyvä poika, hyvä veli ja

totuutta rakastava mies. Mutta hän saattaa kuolla ennen minua ja

ennen kuin teidän lapsenne ovat kasvatetut. Perheessä pitää aina

katsoa, että alaikäisiä ei jää ilman hoitajatta, joka osaa antaa

heille hyviä neuvoja ja sovittaa heidän riitansa. Muuten sekautuvat

lakimiehet asioihin, ärsyttävät heidät toinen toistansa vastaan ja

narraavat heidät kuluttamaan kaikki tyyni turhiin juttuihin. Meidän

siis ei pidä koskaan ajatteleman ottaa perheesemme ketään miestä

eikä naista, selvittämättä itsellemme, että hänen ehkä kerran pitää

johtaa kolmeakymmentä lasta, lapsenlasta, vävyä ja miniää ja vastata

kaikkein heidän käytöksestään ja rahoistaan. Eihän koskaan voida

tietää, miten paljon perhe lisäytyy, ja kun pesä on liian täysi ja

mehiläiset varustautuvat parveilemaan, aikoo tietysti jokainen viedä

kanssaan omat hunajansa. Kun minä otin sinut vävyksi, vaikka minun

tyttäreni oli rikas ja sinä olit köyhä, en minä moittinut häntä, että

hän valitsi sinut. Minä näin, että sinä olit hyvä työmies, ja tiesin

varsin hyvin, että meidän kaltaisen talonpoikaisväen paras rikkaus on

vahvat kädet ja hyvä sydän, kuten sinulla. Kun mies ne tuo kanssansa

uuteen perheesen, on hänellä ihan kylliksi rikkautta. Mutta ihan

toista on naisen; hänen työnsä kotosalla tarkoittaa koossa pitämistä

eikä kokoomista. Muuten, kun sinä nyt olet isä ja etsit toista vaimoa,

täytyy sinun muistaa, että uudesta aviosta syntyvät lapset, jotka

eivät pääse jakamaan ensimmäisen pesän perintöä, jäisivät puutetta

kärsimään, jos sinä kuolisit eikä sinun toisella vaimollasi itsellään

olisi mitään omaisuutta. Ja ne lapset, joilla sinä kartutat meidän

perhettämme, kuluttavat myöskin. Jos se kuluisi vain meiltä, niin me

tietysti pitäisimme heistä huolta nurkumatta, mutta se vähentäisi koko

perheen varoja ja silloin täytyisi entistenkin lasten uhrata osaansa.

Kun perhe kasvaa runsaasti, varojen kasvamatta samassa suhteessa, tulee

köyhyys vieraaksi, tehtäköönpä työtä miten ahkerasti hyvänsä. Se minun

ajatukseni asiasta on, Germain; punnitse sitä ja koeta saada Guerinin

leski, sillä hänen kykynsä ja rahansa tulisivat meille hyväksi avuksi

nykyään ja turvaisivat meidän tulevaisuutemme."

"No, olkoon menneeksi, isä. Minä koetan päästä hänen suosioonsa ja itse

mieltyä häneen."

"Sitte sinun pitää mennä häntä tervehtimään."

"Hänen kotiinsako? Eikö sinne ole pitkä matka? Tähän aikaan ei juuri

joutaisi maantiellä vetelehtimään."

"Kun on puhe rakkaudesta, ei aika tule kuuloon. Mutta tämähän on

järkevä liitto kahden henkilön välillä, joilla ei ole joutavia

oikkuja, vaan jotka tietävät, mitä tahtovat; niinpä pitäisi asian

pian selviämän. Huomenna on lauantai; sinä saatat jättää päivätyösi

vähän lyhemmäksi kuin tavallisesti ja lähteä kello kahden paikoilla

iltapäivällä, niin ehdit Fourchehen yöksi Nykyään on kirkas

kuutamoaika, tiet ovat hyvät ja matkaa on vain kolme peninkulmaa. Se on

lähellä Magnieria. Muuten saatathan ottaa tammasi."

"Minä mieluisemmin astun jalkaisin, kun on niin raitis ilma."

"Niin, mutta tamma on kaunis, ja kosija, joka tulee hyvällä ratsulla,

näyttää aina paremmalta. Pue yllesi uudet vaatteet ja vie jokin kaunis

metsälintu lahjaksi ukko Leonardille. Saatat sanoa, että minä sinut

lähetin; puhele hänen kanssansa ja seurustele hänen tyttärensä kanssa

pyhäpäivä ja maanantai-aamuna palaat sulhasena tai rukkaset kädessä."

"Niin minä teen", vastasi Germain levollisesti; mutta eipä hän

kuitenkaan ollut mielessään oikein levollinen.

Germain oli aina elänyt kunniallisesti, kuten toimeliaan maanviljelijän

tulee. Naituaan kahdenkymmenen vuoden ijässä oli hän tähän asti

rakastanut ainoastaan yhtä naista, ja vaikka hänellä oli vilkas ja

iloinen luonne, hän ei ollut leskeksi jäätyään laskenut leikkiä

kenenkään muun kanssa eikä ketään mielistellyt. Hän oli uskollisesti

kantanut totista surua sydämmessään, ja sen tähden hän vähän

levottomasti ja vastenmielisesti taipui täyttämään appensa tahdon.

Mutta appi oli aina viisaasti hallinnut perhettä ja Germain oli tähän

asti yksinomaan ajatellut vain yhteistä työtä ja sen tähden myöskin

kuuliaisesti noudattanut perheenisän tahtoa. Senpä tähden Germain ei

voinut ajatella edes olevan mahdollistakaan ruveta nyt vastustamaan

hänen hyviä syitänsä ja kaikkein etua.

Hän oli kuitenkin alakuloinen. Kului tuskin päivääkään, jona hän ei

olisi salaa itkenyt vaimovainajaansa, ja vaikka yksinäisyys alkoikin

tuntua raskaalta, oli hän aivan yhtä vastahakoinen rakentamaan uutta

avioliittoa kuin haihduttamaan suruansakin. Hän hämärästi aavisti,

että rakkaus ehkä voisi lohduttaa häntä, jos se äkisti tulisi hänelle,

sillä muuten rakkaus ei lohduta. Sitä ei löydetä etsimällä; se tulee,

jos tulee, odottamatta. Järkevä avioliitto, jonka Maurice ukko

Germainille valmiiksi kehitteli, tuntematon morsian, ehkäpä myöskin

hänen viisautensa ja hyvien avujensa ylistely saattoivat miehen pulaan.

Hän liikkui mietiskelyihin vaipuneena omalla tavallaan, kuin ihminen,

jolla on niin paljo ajatuksia päässä, että niiden täytyy joutua riitaan

keskenänsä; hän ei etsinyt päteviä syitä itsekkääsen vastarintaan,

mutta kärsi outoa, hämärää surumielisyyttä eikä ruvennut taistelemaan

pahaa vastaan, joka oli välttämätön....

Ukko Maurice meni tupaan, jota vastoin Germain jäi auringon laskun

ja pimeän tulon välihetkenä korjailemaan aitaa, jonka lampaat

olivat rikkoneet läheltä asuinkartanoa. Hän löi pystyyn kepit ja

painoi maata lujaan niiden ympärille, pikkulintujen liritellessä

lähimmässä pensaassa ikään kuin kiirehtien häntä, että he pääsisivät

uteliaisuuttaan tyydyttämään ja tutkimaan hänen työtänsä heti hänen

poistuttuaan.