Kas, tuolla vuoren yli taivaan rantaa
Nyt heleästi kultaa illan rusko!
Se turha oisi valon heijastusko,
Mi mielen kaukomaille rientää antaa.
Ja sydän oudon tunteen tuosta kantaa,
Se kuiskuttelee hiljaan: älä usko
Sen loistoa! Näin tyhjään luottamusko
Sais mielen autuaitten koti-rantaan?
Näin kuiskaa. Vaan ei mua loisto petä:
Sen ihanuus vain mulle muistutusta
On autuudesta menneen lapsuus-ai'an.
Siks mieli ihastuu. Ja moinen ketä
Ei muisto hurmaa, ai'an huntu musta
Kun siirtyy eestä sen kuin kautta tai'an!