(Kellgren.)
Missä piilet sä, oi! orjan ja ruhtinaan
Kaihon kaipaama, mis? Uumeissa vuorenko,
Jonne kitsaana kätkee
Kullan hohtavan himmyt yö?
Totuudessako sun tutkiva tiede löys'?
Veikö vaan Runotar luoksesi armostaan?
Vaiko hurmeista tietä
Seuraat urhoa voittoisaa?
Kaihoin, kylmänä vaan Bagdadin valtias
Suutelee ikävin impeä taivahan.
Niin, oi onnela! vainen
Vuoteell' et ole nautinnon.
Lapsen, syntyneen juur' tervehdys itku on;
Viimeinen lepoyö huokaus vanhuksen.
Eipä poskelta kuivaa
Murheen kyyneltä kuntokaan.
_Synny, kaihoa, maaks muutu_: on määräys —
Un'ko onnela on? Tunteiden kangastus
Onko? vai kuva taivaan
Onko vastaisen autuuden?