(Schiller.)
Andromache:
Näinkö, Hektor, luotain riennät tuonne,
Miss' Achilleen julma sankarluonne
Patroklolle kostoks uhroaa?
Peitsen leikin, jumaloiden tunnon
Lapselles ken vasta neuvoo, kun on
Ahmannut sun synkkä Tuonen maa?
Hektor:
Armas vaimo, turh' on kyynel sulia!
Taisteluun taas hehkuu halu mulla,
Pergamon nää kädet suojaa vaan.
Pyhää liettä puoltain jumalille
Kaadun, astun Stygin rantamille
Pelastettuani synnyinmaan.
Andromache:
Kalpas kalske lakkaa ainiaksi,
Tänne peitses jääpi joutilaksi,
Sankarsuku sammuu Priamon.
Sinne käyt, koi miss' ei päivää tuota,
Vaan Cocyton kolkot vedet vuotaa,
Lethen laine lempes surma on.
Hektor:
Kaikki toiveet, halut hartaimpani
Lethen aaltoon kuolkoon rinnastani
Vaan ei konsanansa lemp'.
Kuule! raivoo muukalaisen murha,
Vyötä miekkani, pois kaiho turha!
Hektorin ei kuole Letheen lemp'!