Päivä nousi. Lähteen partahalla
Kukka kaino kastehelmen itki,
Luonto heräsi ja sirkutusta
Kuului niityn heinikköä pitkin.
Päivä nousi. Niityn mättähällä
Nuoret istui siellä vieretyksin —
Vaiti istuivat, ei tunteitansa
Vaihdelleet he edes silmäyksin.
Päivä nousi. Kohtasivat viimein
Nuorten silmäykset toisiansa;
Kainostellen hämillänsä Liisa
Silloin liinaan peitti kasvojansa.
Päivä nousi. Kainostellen päivää
Marja punastui ja sukelteli
Heinikköön — niin Liisan poskuvilla
Liinan alla puna leimueli.
Päivä nousi, kirkas päivä nousi.
Niinkuin kypsä marja hohti silloin
Liisan poski — mutta eihän Perttu
Rakastakaan raakuleita milloin!