»Ma paimentyttönä ennen
Kävin riemuten laiduntain,
En murhetta tuntenut silloin,
En kaihoa rinnassain;
Vaan tuttuna mulle nyökki
Hymy huulilla kukkaset,
Puro lehdossa leikiten soitti,
Yhä pulppuili lähtehet.
Oli naapurin paimen silloin
Kesäkumppali kanssani:
Kuin tuulonen nopsaan kiitää,
Hän niityllä kirmaili,
Kuin aalloilla sorsa soutaa
Yli ahnahan Ahdin maan,
Niin läikkyvä lammin pinta
Hänt' tuuditti siinnossaan.
Mä partaalle kosken kerran
Suvi-iltana istahdin,
Sinisirkuista, ruusuisista
Mä seppelen solmisin.
Vaan äkkiä seppel vieri
Vahavaippahan kosken sen,
Ja nopsana jälkeen kohta
Näin syöksevän paimenen.
Hän syöksähti kuohuun. Sitten
Hänt' en ole nähnytkään. —
Kai Ahtolan immet häntä
Nyt tuutivat sylissään?
Vaan tuolla hän kuohuista nousee — —
Käsi viittovi tänne — — voi!
Mua kutsuvi luokseen! Varro!
Heti riennän jo, armas oi!»
Näin partaalla kosken laulaa
Suvi-iltana neitonen,
Ja hyrskyhyn silmä tuijaa:
Näky outo jo hurmaa sen — —
Hän kuohujen helmaan syöksee
Hymy autuas huulillaan. —
Ja ilta on tyyni; Ahti
Vain soittavi kanneltaan.