_Ismael_ tulee vasemmalta _Öhrnin_ seuraamana.
_Seidenberg_ Ismael, sinun on nyt kerrottava omantuntosi ja oikeuden
edessä, millä keinoin on sinun äitisi vietellyt sinua pahuutta ja
pahoja henkiä palvelemaan.
_Ismael_ (kirkkaasti). Joka päivä, joka hengenvedollansa on äiti minut
siunannut Jumalan nimeen.
_Seidenberg_ Mitäs varten sitten olet äidiltäsi saanut sen noitakiven,
jonka hospitaalin edesseisoja on sinun kätköstäsi löytänyt?
_Ismael_ Sen ihmekiven — — sen sain Agnekselta, kun kerran — —
kauan sitten — istuimme lähteen luona kokkoa katselemassa. (Sorinaa
käräjämiesten ja rahvaan puolelta.)
_Seidenberg_ Mitä muuta olet lähteellä tehnyt?
_Ismael_ Join Agneksen kädestä vettä — — sain siitä — silloin — —
voimaa ja virvoitusta.
_Laukkus_ Se letukkahan se näkyykin olevan tässä noita ja viettelijä.
Me vaadimme jyrkästi, että Leena Pirjetantytär on oitis syyttömänä
vapauteen päästettävä.
_Elias Kålk_ (nousten, kaikuvalla äänellä). Minä vaadin Jumalan
tuomiota! (Ympäri hämmästyneitä ilmeitä ja ihmetystä.)
(Riivattu jyskäyttää oveen pari kertaa.)
_Elias Kålk_ Tämän pitäjän rahvas, vieläpä sen johtajat, ovat öykkärin
tavoin asettuneet minua vastaan, kun olen laumani tahtonut erhetyksistä
puhdistaa ja varjella — —
_Laukkus_ (keskeyttäen). Joka puhdistaa, hän älköön itse riehuko
synnissä petona.
_Ääni_ (oven suusta). Oikein, oikein! (Melua.)
(_Seidenberg_ nousee, jolloin melu nopeasti lakkaa.)
_Elias Kålk_ Jumalan tuomio todistakoon teitä kaikkia ja syytettyjä
vastaan.
_Laukkus_ Ja mikä on tämä tuomio?
_Elias Kålk_ Syytetty vietäköön rannalle, sidottakoon ja heitettäköön
veteen. Jos oitis uppoaa, on syytön. Jos ei, on syyllinen ja noita,
sillä puhdas vesi ei pidä saastaista sisällänsä. (Istuutuu.)
_Leena_ (on edellisen repliikin aikana horjahtanut Ismaelin
tuettavaksi, tälle). Olen heikoksi tullut, en kestä sitä!
_Laukkus_ Sellainen teko on ihmisen rääkkäämistä. Se on sairaalle
vaimolle kuoleman tuomio, vaan ei Jumalan todistus.
_Elias Kålk_ Se on vanha tapa, sen pitäisi tapojen patriarkalle kelvata.
_Laukkus_ Lie muualla tapa, ei meillä. Emmekä hyväksy sitä.
(Riivattu jyskäyttää jälleen. Syntyy täysi hiljaisuus. Kaikkien
kasvoilla neuvoton ilme.)
_Ismael_ (jonka katse on ollut kiintyneenä kopin oveen, Leenalle).
Nyt tiedän! (Irtautuu äidistään.) Sen lähetti Jumala. Älä pelkää, nyt
tiedän — — (Astuu esille, intomielisesti.) Antakaa minun se tehdä! Minä
noudan totuuden ilmi! (Kaikki katsovat Ismaelia ihmeissään.) Minä astun
riivatun koppiin, ja jos olen noidasta syntynyt poika, hän minut maahan
lyököön ja tallatkoon. Tämä sallikaa!
_Taneli Öhrn_ (ponnahtaa ylös, haltioituneena). Sallikaa!
_I teini_ (joka on tunkeutunut ovesta näkyville, huijaa korkealla
äänellä). Se sallitaan! Pojat, sallitaan.
_Äänet_ (oven luota). Se sallitaan — — sallitaan!
_Laukkus_ (nousee ja vaatii hiljaisuutta; Ismaelille). Tahdotko tämän
vapaasta tahdostasi tehdä?
_Ismael_ Tahdon. Ja siihen on oikeus minulla! Sillä koko elämäni olen
minä kärsinyt siitä sanasta, joka on katkerampi kuolemata. Jos takaisin
tulen ilman virhettä ja vikaa, on Jumala tahtonut meidät sen alta
vapahtaa. (Räppänästä alkaa aurinko paistaa tulvien takaa päin Ismaelia
kohti.)
_Laukkus_ Oikein puhuttu, poika. Ja niin on se oleva. (Kålkille ja
Seidenbergille.) Kirkolla ja esivallalla ei voi olla mitään tätä
käräjämiesten ja käräjärahvaan tahtoa vastaan.
_Elias Kålk_ (hetken vaitiolon jälkeen, katkonaisesti ja synkästi).
Syytetyn ruumiillisen raihnauden tähden myönnyn siihen. (Jälleen hetken
vaitiolo.)
_Seidenberg_ (Öhrnille). Avatkaa ovi.
(Taneli Öhrn lähtee käskyä täyttämään.)
_Leena_ (tarttuen hädässä Ismaeliin). Älä lähde, älä lähde, Ismael, se
on raivohullu ja kamala.
_Ismael_ (on kääntyessään äitinsä puoleen äkännyt räppänästä
auringonvalon, iloisena). Katso, tuolla Jumalan kasvot on jälleen! —
Koko elämäni peljännyt olen — — nyt ei pelkoa mitään! Nyt on armo ja
rauha — — (Lähtee puoliksi avattua ovea kohti, hokien:) Armo ja rauha
— — armo ja rauha-(Astuu koppiin, jonka oven Öhrn lyö kiinni. Pitkä
vaitiolo ja täysi hiljaisuus. Käräjämiehet ja Kålk ovat nousseet ja
kuuntelevat jännittyneinä.)
_Seidenberg_ (Kålkin taas istuutuessa, jännityksestä kumealla äänellä).
Avatkaa — — luukku.
(Taneli Öhrn avaa sen hitaasti. Jälleen vaitiolo ja hiljaisuus.)
_Riivattu_ (korkealla ja väräjävällä äänellä). Armo ja rauha!
(Vaitiolo.) Ja taivaan kristallikruunu on sinulla päässä!
_Ismael_ Sinulle armo ja rauha — —
_Riivattu_ (vaitiolon jälkeen yhä korkeammalla äänellä). Tuhatvuotiset
synnit on poissa! (Jälleen vaitiolo.)
_Ismael_ (avaa oven ja astuu esiin jääden seisomaan aurinkojuovan
kohdalle; kuin lapsellisesti ihmetellen) Hän polvistui ja otti
siunauksen minulta — —
_Taneli Öhrn_ (kuin ilmestystä katsoen). Jumala on ja Jumalan laki. —
Pappi tuomitsi väärin!
_Ääniä_ (ensin käräjämiesten ja sitten kuin lyhyenä kaikuna rahvaan
joukosta). Väärin — — väärin!
_Elias Kålk_ (nousee, kääntyy katsomoa kohti, itsekseen). Jumalani — —
tämä ei ole totta. Sinun tahdostasi en voinut erehtyä. (Muiden puoleen
kääntyen.) Tämä ei ole totta! Kuka tahansa voi sinne mennä. Sen näytän
teille! ( Syöksyessään kohti koppia.) Avatkaa!
(Taneli Öhrn avaa oven ja — Kålkin mentyä — lyö sen sekä luukun lujasti
kiinni. Hetken vaitiolo. Sitten alkaa kuulua kumea melske: jysähdyksiä
seinään, jymähdyksiä lattiaan ja raivokkaan kamppailun tuoksinaa.
Kunnes äkkiä ovi sinkoaa auki ja kuuluu kamala karjahdus.)
(Elias Kålk syöstään runneltuna esiin, käy hoiperrellen pari askelta ja
kaatuu keskinäyttämölle maahan.)
_Taneli Öhrn_ on heti lyönyt oven takaisin kiinni ja teljet eteen.
Hetken kammo ja vaitiolo.
_Seidenberg_ (poistuessaan kiireisesti oikealle). Syytetty on vapaa.
(Käräjämiehet poistuvat samoin, Laukkus viimeisenä.)
_Seidenberg_ (ulkona). Käräjärahvaan on hajottava. Syytetty on vapaa!
_I teini_ (läheltä ovea). Pojat, tulkaa tänne. (Kurkaten ja tullen
sisään, mutta ovenpuolelle jääden.) Pappi on matkalla helvettiin! Ja
lähtövirsi, nyt se laulettiin! (Teinit, ryhmänä ovesta näkyen, laulavat
kuorossa räikein äänin.)
Ja kun alkoi se pelsepuupin sapatti,
hän Kyöpelin kissoja kauhiast' tapatti.
Ne patahan heitti ja niitä näitä
myös sisiliskon ja sammakon päitä,
näät Kyöpeliin oli tulossa häitä.
— Tuli vieraita luudanvarrella, vuohella,
mut ensinnä Paapelin pappi ja Patseepa.
_Elias Kålk_ (makaa maassa vavahdellen, alkaa laulun kuuluessa
nousta ja katselee harhaillen ympärilleen, kunnes ponnahtaa pystyyn
loppusäettä laulettaessa ja hyökkää ovelle). Te teette saatanan
minusta! Ulos, ulos! (Teinit pakenevat, mutta jatkavat ulkona
loppusäkeiden laulamista, joka kuitenkin kuuluu nopeasti loittonevan.
Kålk horjuu takaisin, lysähtää pöydän viereen penkille.)