_Agnes_, jonka yllä on nyt soma keltainen kotipuku, tulee ovesta
oikealta ja kiirehtii Elias Kålkin luo, joka on juuri kääntyneenä
kaappiin päin.
_Agnes_ (tarttuu Kålkin käsivarteen). Minä pelkään siellä — — sinne
tuli teinejä meluava joukko.
(Elias Kålk ottaa Agneksen käsivarsiensa väliin.)
_Agnes_ Ja mamselli Geila vartioi joka askeltani ja silmillänsä vainoo.
_Elias Kålk_ (vieden Agneksen keskinäyttämölle). Yhäkö pelkäät? Ja
minun sieluni on taivaan holvi! Käy sateenkaari ja liitonmerkki sen
rannasta rantaan ja alla on viherjä maa. (Vetää Agneksen puoleensa ja
vie hänet nojatuolin luo polviensa eteen.) Sinä olet se viherjä maa — —
Ken sinun kumpujasi aikoo häväistä, sen minä poroksi poltan.
_Agnes_ Mutta ethän Ismaelille pahaa tahdo? Nyt on lauantai ja tänään
tulee hän talolta tietoja tuomaan. Ole hänelle hyvä.
_Elias Kålk_ Agnes, ne huolet minulle heitä. (Vetää Agneksen jälleen
puoleensa.) Koko itsesi minulle heitä.
_Agnes_ (antautuvana). Kuin yrttikartanossa nämä päivät olen elänyt
täällä. Tämä on ihmettä minulle. Ja sinä olet minulle herra. — —
_Elias Kålk_ (hyväillen). Noin — — noin voivu ja vaivu — — sinut
suutelen hukkumaan. Sinun hipiäsi alla on siniset virrat — — ne tahdon
jälleen nähdä! Noin, noin — — varjosta olkapään käy siniset virrat — —
päin elämän kumpuja juoksevat harhaillen — — ja ympäri hämärä yö.
_Agnes_ (melkein ilakoiden). Sinä mahtava herra, miksi suu teletkin
niin korkealta. Näin maasta ja alahalta ei vastustella voi — —
(Suutelevat.)
_Elias Kålk_ Sinut nostan ja kannan! (Nousee ja kantaa Agneksen
käsivarsillaan vuoteelle, vuoteen yli kumartuen ja aikoen suudella.)
Agnes.
_Agnes_ (nousten istualleen). Ei, ei, he tulevat tänne! Siellä on
silmiä pahoja — —
_Elias Kålk_ Pelko pois. Sinut suutelen lepoon ja tyyneyteen. (Kumartuu
suutelemaan Agnesta otsalle.)