_I teini_ (tulee reppu selässä oikealta). Rauha taloon. (Katselee
hakevasti ympärilleen.)
_Ismael_ Rauha itsellesi.
_Leena_ Mistä vieras on?
_I teini_ (veijarimaisesti). Muusain kukkulalta tullaan, teinejä toiset
ollaan, veijareita ja rakkareita ollaan toiset. Mutta Jerusalemin
suutareita kaikki — — Onkos talossa Valpurin-kaljoja pantu?
_Leena_ Tämä on vaivaisten huone — —
_I teini_ (liioittelevin elein). Jota myös hospitaaliksi kutsua
taitaan! (Menee vasemmalle pöydän hio ja ottaa käteensä kaljatuopin.)
Oikein, pojat. Tuoppi on tyhjä kuin teinillä maha. Mutta —
suojelusapostolimme Hazazelin kautta sen vannon — vielä tänäpänä olen
minä ynnä veljeini kanssa viettävä Kaanaan häitä. Ergo?
_Leena_ Mitä villitty riekut ja raakut?
_I teini_ Ergo? (Osottaen vasemmanpuolista ovea.) Eikös kysyä sovi,
mihin vie tämä ovi?
_Leena_ (ryhtyen kehräämään, välinpitämättömästi). Sinne ei sinun ole
menemistä.
_I teini_ Niinmuodoin — — siis: Hospitaalin edesseisojan kamari?
_Ismael_ (nousten penkiltä, hätääntyneenä). Se on Taneli-herran huone —
— ei ole kotosalla.
_I teini_ Vai Tanelin huone! Taneli? Mikäs sillä on liikanimi?
_Leena_ Öhrniksihän sitä sanovat.
_I teini_ Se Öhrnin Taneli? Se peruukkimaakari, käräjäniekka ja
välskärinsälli, se Renttu-Taneli Turusta? Ergo! On talossa oltta ja
viinaa. (Menee takaisin ulko-ovelle ja huijaa tovereilleen.) Hazazel!
_Äänet ulkoa_ Hazazel! Hazazel!
_I teini_ Silentium! (Tulee ovelta ja menee vasemmalle, ottaa pöydällä
tuopin ja kumartaa pilaillen.) Cum permissu diaboli. (Poistuu
vasemmalle.)
_Ismael_ (hätääntyneenä). Mitä se aikoo? Juoksenko hakemaan herraa
tänne?
_Leena_ Ei kuulu meille. Ne on teinien metkut. Ja mistäpäs sen nyt
löytäisit. Valpurin-messuja touhunnee — — lie Vappu-morsianta herrojen
syötiksi hakemassa.
_Ismael_ (joka on edellisen repliikin aikana istuutunut, hetken
vaitiolon jälkeen yhä levottomana.) Mutta sillä on aikeita pahoja. Se
ottaa sieltä olutta ilman lupaa ja — —
_Leena_ Ottakoon. Eipähän meiltä ota. Ei nytkään ole koko päivänä
kaljan tippaa tuoppiin pantu. Koko elämä vettä ja leipää, ei särvintä
muuta kuin vaiva ja katkera mieli — —
_Ismael_ Miksi saan minä peljätä alati. Joka kulkuria pelkään — —
riivatun raivo on minulle jokapäiväinen kauhu ja kammo, ja kylällä
herjaavat meitä.
_Leena_ (liikutettuna, synkästi). Minun tähteni, poika parka — —
_Ismael_ (nousten ja syöksyen polvilleen äitinsä luo). Ei, ei!
Kaikki ne kestän — — mutta lupaa, äiti, lupaa minulle: älä kalliisti
lunastettua sieluasi vihalla katkeroita, vaan siunauksin se vihan alta
virvota pois.
_Leena_ (puristaen poikaa syliinsä; hellän ja katkeran mielialan
keskenään kamppaillessa). Sinua siunaan, poika! Joka hengenvedollani
siunaan sinua. Itseäni kiroan, siitä synnistä kiroan, jonka tähden
äpäränä synnyit tänne — — ja joka sinun hentoisan nilkkasi vaivaiseksi
väänsi. Häpeän kauhusta sen väänsin syntymäsi hetkellä. Sinun edessäsi
kaikki ovat syntiä tehneet. Mutta sinun ja minun se on yksin kärsittävä.
_Ismael_ (taistellen hellällä riemulla vastaan). Ihana, äiti, on itkun
pikarista juopua meidän, kun yhdessä juoda saamme.
_Leena_ (Ismaelin hiuksia hyväillen). Se on ainoa lohtu, että sinun
sielussasi ei virhettä ole — — Mutta puhtaan sydämesi tähden, ja äitisi
tähden, he tulevat yhäti sinua lyömään ja tallaamaan.
_Ismael_ (nousten seisalleen). Herjatkoot, mutta eivät tallaa meitä.
Minä tiedän: me lähdemme kauaksi pois ja unohdamme nämä nurjat nurmet.
Olen nikkari taitava kyllä. Tehdä taidan kalua kaikenlaista. Maailmalle
mennään ja herroiksi eletään.
_Leena_ Tulethan sinä sen puolesta toimeen vaikka maailmalla, sittenkun
minussa, raihnaassa, ei enää taluttamista. Kyllin liekin jo kuoleman
kouko sydänalassa kommerrellut — —
_Ismael_ Et kuolla saa — — yksin on kauheata olla.
_Leena_ Milläpäs tässä tervehtyisi. Ei ole sydämentipat eikä tinktuurat
köyhän varalta välskärillä — —
_Ismael_ (äänessä tuskaa). Älä jatka, äiti! Usko minua. Rohtoja hankin,
kaupatuksi saan tavarat kaikki. (Kuin varman pelastuksen löytäen.)
Mansikat kypsyvät kohta. Niitä kun tuokkosin kannan, niin tottapa
paranet — —