_Riivattu_ takoo raivokkaasti nyrkillään koppinsa ovea.
_Leena_ (koko hahmoltaan kamalammaksi muuttuen, taaksensa katsomatta).
Kuule, riivattu herää, kun kuulee Kolkista sanan. Aukaise luukku! Se
taitaa virren ilveksistä.
(Ismael painuu pelästyneenä kiukaan luo.)
_Leena_ Avaa, poika!
_Ismael_ (kiukaan luota). Olet kamala, äiti!
_Riivattu_ (alkaa jälleen takoa oveen, epäselvästi jollottaen). Kolkin
herra, kolkko miesi.
(Leena nousee, menee luukkua kohti ja tempaa sen auki.)
_Riivattu_ (käheästi nauraen). Kolkin herra, kolkko miesi — —
_Leena_ (astuu takaisin luukun luota pari askelta, uhmaten ja kovana).
Anna, riivattu, palsamin valua!
_Riivattu_
Ilvesturkki, ilvesrinta,
Peto ilvestä isompi.
_Leena_ (säkeissä edelle kiirehtien.) Tallasi pyhimmät tarhat — —
_Riivattu_
Tallasi pyhimmät tarhat,
tahrasi tytärten aitat,
hanhet Maarian halasi.
_Leena_ Vietteli viattomimmat — —
_Riivattu_ Vietteli viattomimmat. (Katoaa luukusta, joten ääni kuuluu
seuraavassa kauempaa, mutta kaikuvasti.) Papin saatanat tulevat!
_Ismael_ (kauhuissaan). Kristuksen tähden! (Menee nopeasti ja lyö
luukun kiinni; äitiänsä lähestyen.) On riivattu raivossa kamala.
(Istuutuu penkille.)
_Leena_ Olkoon. Se on lääkettä katkeralle sielulle. — — Ja se
riivaus on kirkkoherran synti ja syy! Joka saarna sen on synkkä kuin
tuomionaatto. Lain moukarilla särkee järjet ja aivot. Ja kauhulla
köyhien sydämet nääntää. Siitäkö lupia saisit — —
_Ismael_ Mutta eihän ole se laulu kirkkoherrasta tehty.
_Leena_ Ei, vaan sen isävainajasta, kuninkaan voudista. Mutta ilves se
on poikakin luonnoltaan, jos liekin kaulassa liperit. (Vaitiolo.) Vai
eikös ole minunkin päälleni tuomiota huutanut? — — Sinullekin lie omaa
äitiäsi manannut, vaikka olet karttanut sitä minulle sanomasta? Sanopas
suoraan.
_Ismael_ (väristen, säikähtäneenä). Älä kysy, älä kysy!
_Leena_ Kysyn mitä kysymän pitää. Noita-akaksi on äitiäsi syyttänyt,
noidaksi on huutanut, katala. Poika, älä totuutta peitä.
_Ismael_ (yhä kiusaantuneempana). Se sana on katkerampi kuolemata — —
Sitä älä haudasta kaiva!
_Leena_ Mutta manannut on kaikkinaista noituutta pelkäämään ja minuakin
sillä tarkoittanut? Onko?
_Ismael_ (kuin tuskaisena huokauksena). On.
_Leena_ Siinä sekin kuultiin. Mutta turhaan pelkäät — — ei ne sellaiset
maineet minua roviolla polta.